KooKoo 2014-2015 - Mistä pelataan?

MESTIS / Artikkeli
Palataanko näihin tunnelmiin ensi keväänä?
Kuva © Daniel Levi
Uusi mediakuutio koristaa hallin kattoa, ja valaistuskin on uusittu. Syyskuun puolivälin lähestyessä ei ole kuitenkaan vielä selvinnyt, muodostuuko KooKoon kauden panokseksi muutakin kuin toinen mestaruusviiri koristamaan hallin kattoa.

Viime kausi oli KooKoolle monella tavalla mullistava ja toi yhden aikakauden päätökseen. Päävalmentaja ei poistunut paikalta kengänkuva takamuksessaan, vaan Juha Juujärvi nosti kytkintä Lempäälää kohden koko kaupungin sankarina.

Juujärven tyhjäksi jättämät suuret saappaat saapuu täyttämään Petri Mattila, apuvalmentajinaan Jukka Kuusivuori, sekä viime kauden KooKoon kapteenina toiminut Jari Kauppila.

Mattila valmensi viime kaudella Kajaanin Hokkia, joka laittoi KooKoon välierissä erittäin tiukoille taittuen vasta ottelusarjan seitsemännessä ottelussa tulevalle mestarijoukkueelle.

Vaihtopenkin hiusmuoti lyheni entisestään, mutta myös pelitavallisia muutoksia on ollut aistittavissa loistokkaasti edenneellä harjoitusottelukaudella. Pelaajamateriaalista Mattilan onnistuminen penkin takana ei kuitenkaan tule jäämään kiinni, sillä joukkue on vahvuusluokaltaan ennakkoon vähintäänkin viime kauden tasolla.

Oman ripauksen soppaan tuo syyskuun loppuun mennessä luvattu päätös KooKoon liigalisenssin lunastamisesta. Pelataanko kunniasta vai jatketaanko edelleen tavoittelua liigapaikasta?

Kumpi on kukkulan kuningas?

Jos pitkäjänteisyys on entisaikaan loistanut poissaolollaan valmennusportaassa, niin maalivahtiosastolta sitä on löytynyt sitäkin enemmän.

Viime kauden yksi mestaruuden takuumies, sekä Mestiksen yksi kokeneimmista konkareista, Mikko Rämö seisoo tänäkin syksynä Kouvolassa kiekkojen tiellä.

Myytit kumottiin viime kaudella, Rämö ei suinkaan sulanut keväällä, mutta täksi kaudeksi hän saa erittäin kovan kirittäjän rinnalleen. Saksassa viime kaudella torjunut kiekkokiertolainen, Frédéric Cloutier pakkasi laukkunsa ja rustasi nimensä KooKoon yksivuotiseen sopimuslappuun.

Vaikkakin harjoitusottelukausi on lyhyt ja vain suuntaa antava, on Cloutier lunastanut tukijoukkonsa kouvolalaisyleisöstä taakseen torjuen muun muassa harjoitusotteluissa kahteen otteeseen nollapelin. Saksan lisäksi 33-vuotiaalta maalivahdilta löytyy kokemusta Italian ja Itävallan pääsarjoista, sekä AHL:stä ja ECHL:stä.

Kun varsinainen kausi lyödään käyntiin, lähtevät molemmat maalivahdit tasavertaisesta tilanteesta taistoon ykkösmaalivahdin paikasta.

Mikko Rämö saa ensi kaudellakin erittäin kovan kilpailijan.
Kuva © Miikka Mikkola

Kokemus antaa perusteet, nuori kaarti haastaa

Muutamia yksittäisiä menetyksiä kokenut oranssimustapuolustus on tänä vuonna millä mittarilla tahansa Mestiksen kokenein.

Viime kauden rivistöstä muille maille siirtyi Lasse Lappalainen, joka ponnistaa ensimmäiselle liigakaudelle SaiPan riveissä. Lappalaisen lisäksi maiseman vaihdoksen tekivät Nico Lehto, Connor Hardowa, sekä Jesse Jyrkkiö.

Uusina kiinnityksinä KooKoon pelipaitaa kantavat tällä kaudella Ossi Ikonen, Lauri Kärmeniemi, Esa Lehikoinen ja HIFK:n junioreista Mestikseen saapuva Lassi Raitanen.

Jesse Jyrkkiön kiekollinen panos oli viime kaudella joukkueelle suuri ja näiden saappaiden täyttämisessä onkin täysi työ sekä Lehikoisella että Ikosella. Vastapainoksi kumpainenkin kykenee ennakkoasetelmissa pelaamaan Jyrkkiötä tasapainoisemmin puolustussuuntaan päin.

Kokeneemmalta osastolta Jarno Lippojoki, Pauli Levokari ja Marlo Koponen jatkavat viime kauden tapaan peliuraansa Kouvolassa.

Edellä mainitun kolmikon vahvuudet löytyvät lähinnä oman pään pelaamisessa, mutta erinomaiset pudotuspelit viime keväänä pelanneelta Markus Västilältä odotetaan tällä kaudella lopullista läpilyöntiä Mestiksen kärkipuolustajien joukkoon.

Materaali on leveä ja taistelu jääajasta tulee olemaan erittäin kovaa. Raitasen ja KooKoon oman kasvatin, Tuukka Laakson rooleiksi muodostuu kiriavun antaminen kokeneille pelaajille sekä tarvittaessa loukkaantumisten paikkaaminen.

Kovien hankintojen kesä

Kouvolalaishyökkäys koki viime kauden jäljiltä useamman menetyksen. Kymmenkunta hyökkääjää siirtyi kevään ja kesän aikana muihin seuroihin, mutta KooKoo reagoi tilanteeseen entistäkin kovemmilla paikkaajilla.

Nimekkäimmistä pelaajista Jari Kauppila siirtyi kapteenin tontila valmennuspenkin taakse. Mikael Kuronen, Henri Tuominen ja Teemu Tallberg kuittasivat itselleen puolestaan liigasopimuksen.

Näiden aukkojen täyttäjinä kouvolalaisille kenties iloisin paluumuuttaja on Olli Julkunen, joka tekee paluun Suomeen yhden Itävallassa vietetyn kauden jälkeen. "Kaupunginjohtaja" -lempinimeä kantava Julkunen tulee olemaan erinomaisen laukauksensa ansiosta suuri apu KooKoon ylivoimapelissä.

Kaupunginjohtaja on palannut.
Kuva © Timo Savela

Nimellisesti pekkaa pahemmaksi eivät jää liigakokemustakin urallaan kartuttaneet uudet nimet Teemu Rinkinen, Aki Kangasmäki ja Juuso Rajala.

KooKoon kovasta hyökkäysarsenaalista kertoo paljon myös se, että viime kauden pudotuspelien paras pelaaja, Tomi Peltonen voidaan ketjusommitteluissa istuttaa huoletta jopa kolmosketjun sentteriksi.

Peltosen lisäksi viime kauden joukkueen tukipilareista jatkavat tehohyökkääjät Joona Karevaara ja Jan-Mikael Juutilainen.

Kesä on tuonut mullistuksen osana myös KooKoon alempiin ketjuihin. Mikko Virtanen jatkaa sentteriosastolle kokeneempien kirittämistä, mutta laituriosastolle uutta energiaa tuovat Kajaanin Hokissa viime kaudella pelannut kaksikko Mika Koivisto ja Arttu Heikkinen.

Sekä Koivisto että Heikkinen ovat molemmat verrattain vielä nuoria pelaajia Mestis-tasolle ja kummaltakin pelurilta löytyy varastosta lunastamatonta potentiaalia viime kautta suurempiinkin pistemääriin.

Kesän harjoitusotteluissa monien kiekkoseuraajien mieltä on lämmittänyt Mikko Virtasen entistäkin lupaavammat otteet kaukalossa. Tuleva kausi enteileekin Virtasen ottavan viimeisen läpimurtonsa Mestiksen pisteitä tehtailevien pelaajien vakiokalustoon. 

Arvio:

KooKoon joukkue on kauteen lähdettäessä käytännössä valmis. Uusille pelaajahankinnoille ei ole välitöntä tarvetta ja käytössä olevalla materiaalilla kaikki muu kuin mestaruus on joukkueelle suurta pettymystä.

Joukkueen sisältäessä runsaasti tähtiä punnitaan myös päävalmentaja Mattilan kyky peluuttaa ja roolittaa joukkuetta oikealla tavalla ja pitämällä jokaisen pelaajan fokuksen kirkkaana kohti kultaista ja yhteistä päämäärää.

» Lähetä palautetta toimitukselle