Kolme toivomusta: Terveyttä, tehoja ja taputusta Lempäälään

MESTIS / Artikkeli
Lempäälässä toivotaan Heljangon pysyvän tolppien välissä.
Kuva © Antti Varonen
LeKi pelasi odotustenmukaisen syyskauden. Joukkueen peli aaltoili laidasta laitaan, kun välillä lempääläläiset ajautuivat tappiokierteeseen, mutta juuri ennen joulutaukoa olivat huikeassa voittoputkessakin. Tuloksenteosta LeKi saa kiittää erityisesti muutamia pelaajia.

LeKi löytyy joulutauolle lähdettäessä Mestiksen sijalta yhdeksän, joka on juuri pudotuspeliviivan alapuolella. Tilannetta voidaan pitää LeKin kannalta positiivisena, sillä joukkue oli jo välillä koko sarjan viimeisenäkin.

Lempäälässä on nähty kauden aikana kaikenlaisia otteluita. Välillä molempien joukkueiden maalihanat ovat olleet aivan tukossa, ja toisinaan taas verkon perukoille on eksynyt erikoisempiakin kiekkoja. 

LeKin pelaaminen on kulminoitunut suoraviivaisiin hyökkäyksiin ja erinoimaiseen maalivahtipeliin. Näihin seikkoihin nivoutuu myös kanavan rannalle pyydettävät kolme toivomusta.

1. Heljangolle ehjä kausi

Christian Heljanko on ollut LeKi-maalilla illasta toiseen ällistyttävän hyvä. Nuori mies olisi ikänsä puolesta voinut vielä edustaa Suomea alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa, mutta ei tullut valituksi. 

Heljanko on urakoinut muutamaa ottelua lukuun ottamatta joka kerta LeKin tolppien välissä. Hän on ollut kiistatta Mestiksen yksi parhaita maalivahteja syyskauden aikana. Mikäli Heljanko loukkaantuisi kesken kauden, tai "joutuisi" sopimuksenmukaiseen seuraansa Tapparaan, jäisi LeKi auttamatta pulaan.

Kakkosmaalivahti Ville Nieminen ei ole Mestikseen tasapainoinen ykköstorjuja, vaikka häneltäkin on uran varrella nähty hyviäkin esiintymisiä saukkopaidassa.

Mikäli Heljanko jatkaa samalla tasolla myös koko kevään, on mahdollista, että Lempäälässä pelataan pitkälle kevääseen Mestis-kiekkoa.

2. Avainpelaajat pysyvät Lempäälässä

LeKin tehdessä yhteistyötä Liiga-seurojen Ilveksen ja Tapparan kanssa, on Lempäälässä myös monia tamperelaisjoukkueiden sopimuspelaajia. Esimerkiksi joukkueen pörssikärjessä viilettävä Anton Levtchi on Tapparan pelaaja, jonka kirvesrinnat voivat halutessaan kutsua edustamaan joukkuetta.

LeKin kannalta ensiarvoisen tärkeää olisi, että ääritaitava Levtchi pysyisi visusti Tampereen eteläpuolella.

Myös Heljanko, Tomi Peltonen ja Miika Heikkilä ovat Tapparan sopimuksen alla. Joona Luoto on esimerkki siitä, että LeKistä voidaan ponnistaa Liigaan sekä vaikka nuorten MM-kisoihin.

Niin hienoa kuin se yksittäiselle pelaajalle olisikin päästä kirkkaampiin valoihin pelaamaan, olisi LeKin kannalta katastrofaalista, jos Tampereelle iskisi loukkaantumissuma.

3. Lempääläläiset löytävät jäähallin sijainnin

LeKin kotiotteluissa on käynyt säännöllisesti noin 250 ihmistä. Jäähallin kapasiteetiksi ilmoitetaan lähteestä riippuen 800-900 katsojaa. Hallin ei tarvitsisi olla edes täynnä, kunhan hieman ujo lempääläläiskansa saisi äänijänteensä auki, kannustaakseen oma ylpeytensä LeKi voittoon ilta toisensa jälkeen.

Viime kaudella joukkueen pelaajisto kertoi, että he ovat tottuneet harjoittelemaan hiljaisuudessa, joten he voivat yhtä hyvin pelatakin hiljaisuudessa. Olettaa voisi kuitenkin, että saukkopaitainen miehistökin innostuisi toden teolla, jos lehtereille ilmaantuisikin äänekäs ja ilomielinen pirkanmaalaiskertymä ihmisolentoja.

Vaikka Lempäälän jäähalli on Mestiksen pienin halli katsojakapasiteetilla mitattuna, ei se tarkoita sitä, että sen tarvitsisi olla automaattisesti myös hiljaisin. LeKi tarvitsee eittämättä kannattajiensa äänekästä tukea.

» Lähetä palautetta toimitukselle