Kolme syytä, miksi TUTOn kausi päättyi hopeiset mitalit kaulassa

MESTIS / Artikkeli
Miika Elomon papereissa pyöri tämän kauden aikana pelaajia lähes 50 kappaletta.
Kuva © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/
TUTO lähti kirkastamaan viime kauden kirvelevää nelossijaa tälle kaudelle. Joukkueen kokoonpano muodostui kauden aikana nimellisesti vahvaksi, mutta pelitavan sekavuus ja lukuisat loukkaantumiset jättivät TUTOn lopulta finaalien hävinneeksi osapuoleksi.

Miika Elomo hyppäsi TUTOn päävalmentajaksi kesken kauden helmikuussa 2016. Sillä kaudella TUTOn matka päättyi puolivälieriin, kun viime kaudella juna pysähtyi välieriin. Tällä kaudella vahva maalivahtipeli ja kärkipelaajien tehokkuus kantoi TUTOa, mutta pelitavan sekavuus ja kurittomuus aiheuttivat ongelmia.

1. Erinomainen maalivahtikaksikko

TUTOn tämän kauden menestys perustui ehdottomasti huippuluokan maalivahtipelaamiseen. Runkosarjan paras maalivahti Julius Pohjanoksa antoi turkulaisille joka ilta maalinsuulla ollessaan mahdollisuuden voittoon. Pohjanoksalle tukea tarjoilivat kauden aikana Liigalainat Markus Ruusu ja Karolus Kaarlehto, jonka kanssa Pohjanoksa muodosti loppukauden aikana sarjan vahvimman maalivahtikaksikon.

Runkosarjan Pohjanoksa torjui Mestiksen parhaalla torjuntaprosentilla 92.31% ja pudotuspeleissäkin yli 4 ottelua pelanneista maalivahdeista Pohjanoksa saalisti parhaan torjuntaprosentin. Pohjanoksa antoi TUTOn kenttäpelaajien ajoittaiset sekoilut huipputorjunnoillaan anteeksi.

Kaarlehto maalille päästessään oli ajoittain hyvä, mutta tasaisuutta nuorukaisen otteisiin ei lopulta kauden aikana riittävästi saatu. Pohjanoksa oli ansaitusti TUTOn ykkösmaalivahti läpi kauden, mutta Kaarlehdon olisi tarvittaessa pystynyt heittämään maaliin ilman sen suurempaa romahdusvaaraa.

2. Lukuisat loukkaantumiset ja pelaajien kurittomuus

Harva Mestiksen joukkue joutui kauden aikana painimaan yhtä suurien loukkaantumisongelmien kanssa, kuin TUTO. Joukkueen materiaali on toki Mestikseen leveä, mutta kun pelaajia alkaa olla sivussa yli kahden käden sormilla laskettava määrä, alkaa minkä tahansa joukkueen materiaali antaa periksi. 

TUTOn pelipaidan puki tämän kauden aikana päälleen peräti 47 eri pelaajaa mukaanluettuna 5 maalivahtia. Vaikka joissain Mestiksen joukkueessa nähtiin tälläkin kaudella vastaavia pelaajamääriä, niin harvassa menestyneessä joukkueessa liikehdintä oli vastaavaa. 

Elomo joutui useamman kerran miettimään kokoonpanojaan loukkaantumisten lisäksi myös pelaajien kurittomuuden vuoksi. TUTO otti runkosarjassa kolmanneksi eniten rangaistuksia ja pudotuspeleissä eniten. Esimerkiksi joukkueen runkosarjan paras pistemies ja kapteenina pitkään tällä kaudella toiminut Niclas Lucenius kärsi pudotuspeleissä 13 ottelun pelikiellon älyttömästä potkaisustaan.

Lucenius nappasi myös runkosarjassa tililleen 5 ottelun pelikiellon otettuaan yhteen tuomarin kanssa ja rikottuaan tämän koskemattomuutta. Lisäksi esimerkiksi joukkueen paras maalintekijä Aki Juusela sai ensin runkosarjan lopulla pelikieltoa ja heti palattuaan kentälle puolivälierässä hän keihästi K-Vantaan pelaajaa tienaten jälleen pelikieltoa. 

3. Peliesitysten sekavuus

TUTOn pelaamista leimasi koko kauden tietynlainen sekavuus. Tähän seikkaan nähden TUTO pääsi yllättävän lähelle jopa koko sarjan voittoa. Runkosarjan perusteella vaikutti, että luvassa ei olisi kovinkaan pitkää kevättä. Pelitavan sekavuuteen voi toki olla monia syitä, mutta selvää on etteivät lukuisat loukkantumiset ainakaan auttaneet yhteisen pelitavan luomista.

TUTOn pelaaminen näytti toisinaan runkosarjassa todella virhealttiilta ja TUTO päätyi sijalle 5. Todella tehokkaat kärkipelaajat Luceniuksen, Kalle Valtolan, Juuselan ja lopulta Pohjanoksan johdolla kantoivat TUTOn sekavasta pelisysteemistä huolimatta pudotuspeleihin ja hopeamitaliin asti.

Luceniuksen pelikielto puolivälierissä aiheutti pelonsekaisia tunteita Turussa ja jotkut veikkasivat, että TUTOn menestyshaaveet saattoivat valua pelikiellon mukana. Kävi kuitenkin päinvastoin ja lukuunottamatta ylivoiman tehokkuutta TUTO esitti jopa parempaa jääkiekkoa kuin Luceniuksen mukana ollessa.

Joukkue vaikutti varsinkin välierissä lopulta yllättävän ehjältä ryhmältä ja siivosi hallitsevan mestarin SaPKon pronssiotteluun upealla vierasryöstöllä seitsemännessä kamppailussa Savonlinnassa.  Finaalisarjassa KeuPaa vastaan turkulaiset jäivät välillä jalalla pahasti keuruulaisten kyydistä, mutta Pohjanoksan johdolla roikkui mestaruustaistelussa urhoollisesti kuudennen ottelun jatkoerään asti. 

» Lähetä palautetta toimitukselle