Ilveksen kausi päättyi seitsemännen puolivälierän jälkeen, kun joukkue hävisi Tapparalle maalein 2−0 lauantaina. Koko sarjan Tappara vei nimiinsä niukasti 4−3. Ilves johti ottelusarjaa, mutta vastustaja nappasi kaksi viimeistä voittoa, ja kiri välieriin.
Karri Kivi tuli täksi kaudeksi Ilveksen päävalmentajaksi, ja sai aikaan positiivisen latauksen koko kelta-vihreään organisaatioon. Myöhemmin kaudella Vincent Manngard luopui seuran pääomistajuudesta, ja Ilves-kannattajien märkä päiväuni toteutui − positiivisin seurauksin.
Ilveksestä nousi esiin monta nuorta ja kokenutta vastuunkantajaa, joiden varaan joukkueen on hyvä rakentaa pakettiaan myös tuleville kausille.
1) Ilmapiirin muuttuminen
Kiven tulo päävalmentajaksi oli jo itsessään positiivinen asia, sillä hän oli luotsannut edellisvuosina Suomen nuorten maajoukkueen ja Ässät mestaruuksiin. Kivestä tiedettiin, että kyseessä on tekijämies.
Kivi toi Ilvekseen mukanaan rehellisen ja suorasanaisen tekemisen meiningin. Kaikille oli selvät tehtävät, eikä kenellekään annettu erivapauksia. Ilveksestä hitsautui Kiven, ja muun valmennusjohdon alaisuudessa huippuryhmä. Olli Salo ja Jouko Myrrä olivat Kiven adjutantteina merkittävässä roolissa siinä, että joukkue esiintyi illasta toiseen raikkaasti.
Erityisesti Myrrä tunsi nuoret pelaajat entuudestaan, sillä hän tuli edustusjoukkueen mukaan A-nuorten päävalmentajan paikalta.
Uusien omistajien mukaantulo ei näkynyt välittömästi tuloksissa, mutta vähitellen voitot löysivät tiensä Ilveksen sarakkeeseen. Ilves kamppaili loppuun asti viimeisestä pudotuspelipaikasta, ja onnistui huikean loppukirinsä ansiosta nappaamaan runkosarjan kymmenennen tilan.
Kiri ei olisi ollut mahdollinen ilman joukkueen hyvää tekemisen meininkiä. Myös kannattajat tulivat sankoin joukoin omiensa taakse ratkaisevalla hetkellä.
Ässät kaatui pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella voitoin 2−1. Porilaisten päihittäminen antoi sellaisen latauksen, että tupsukorvat olivat erittäin lähellä kellistää hallitsevan Suomen mestarin. Vielä se ei onnistunut.
2) Toimivat ketjukoostumukset ja Liigan kuumin maalivahti
Ilves löysi toimvat ketjukoostumukset jo hyvissä ajoin runkosarjan puolella. Alkukausi meni ketjuja sekoitellessa, ja Ilves-leirissä tuttu loukkaantumiskierre oli omiaan sekoittamaan pakkaa.
Kapteeni Tapio Laakso nosti tasoaan peli peliltä kohti kauden loppua, ja Otto Koivulan kaltaiset nuoret virtuoosit säestivät kokeneiden pelimiesten rinnalla ennakkoluulottomalla pelillään.
Myös kauden aikana tulleet Michael Keränen ja Jerry D'Amigo antoivat oman tärkeän panoksensa Ilveksen hyökkäyspelille. Lopulta Ilveksen hyökkäysketjut olivat niin hyvin hitsautuneet yhteen, että esimerkiksi alkukauden maaliruisku Ville Meskanen joutui tyytymään nelosketjun rooliin − vaikka Ilveksessä ketjuilla ei ollut käytännössä muuta eroa kuin numero.
Puolustuksessa kokeneet Teemu Aalto ja Arto Laatikainen johtivat joukkoja. Kauden aikana paljon lokaa niskaansa saanut Marcus Fagerudd paransi tärkeällä hetkellä otteitaan. Lisäksi nuoret Olli Vainio ja Jarkko Parikka onnistuivat esiintymään edukseen.
Heidän varaansa Ilveksen on hyvä rakentaa, kun Aalto ja Laatikainen lopettelevat uriaan.
Veli-Matti Vittasmäen merkitystä Ilvekselle ei sovi unohtaa. Turkulaislähtöinen puolustaja urakoi isoja minuutteja, ja pelasi perusvarmaa oman alueen peliä.
Antti Lehtonen oli runkosarjan lopulta lähtien uskomattomassa vireessä. Muutamaa helpohkoa päästettyä maalia lukuunottamatta Lehtonen antoi joukkueelleen mahdollisuuden voitaa joka ilta − ja usein Ilves voittikin, juuri maalivahtinsa ansiosta.
3) Taktinen kyvykkyys − kukoistus alkoi hivenen liian myöhään
Jo runkosarjan loppupuolella oli nähtävillä, kuinka Kiven taktiikka puri vastustajiin kerta toisensa jälkeen. Pudotuspeleissä Ilves piti paikoin Ässiä ja varsinkin Jussi Tapolan Tapparaa jopa pilkkanaan.
Ilveksen pelaajisto onnistui noudattamaan valmennuksen luomaa pelitaktiikkaa pitkän aikaa todella hyvin, ja sen ansiosta joukkue selviytyi niin pitkälle kuin selviytyi.
Monikaan joukkue ei ole pystynyt haastamaan Tapparaa vastaten sen omaan viisikkopelaamiseen vielä paremmalla viisikkopelillä. Ilves onnistui sen ajoittain tekemään, ja tulee varmasti jatkossakin. Kivi on saanut kelta-vihreään joukkueeseen sellaisen nosteen päälle, joka ei yhdessä yössä karise.
Jos ensi kaudella ainainen loukkaantumispeikko helpottaa, ja joukkue pääsee valmistautumaan kauteen huolellisesti, voidaan kaudella 2017-18 puhua Ilveksestä aivan eri kastin joukkueena kuin mihin on totuttu.
Ilveksellä on nyt pelitapa, identiteetti ja henkinen kantti kohdallaan.