Kolme syytä: LeKi ei onnistunutkaan menestymään pelkillä maalivahdeilla

MESTIS / Artikkeli
Heljanko ei yksin pystynyt pysäyttämään KeuPaa.
LeKi hävisi Mestiksen puolivälieräsarjan runkosarjavoittaja KeuPalle, ja aloitti kesälomansa viiden pudotuspeliottelun jälkeen. Lempääläläisten lopullinen sijoitus oli lopulta kahdeksas. LeKin sijoitus ei muutamasta syystä olisi voinut olla korkeampi kuin se oli.

LeKi joutui nöyrtymään KeuPan edessä voitoin 4−1. Keuruulaiset olivat koko sarjan ajan vastustajaansa edellä liki kaikessa tekemisessä, eikä sarjan lopputulos ollut lopulta ensinkään väärä. Pelit olivat numerollisesti tasaisia, mutta silti suunnannäyttäjästä ei ollut epäselvyyttä.

Koko kauden osalta saukkopaidat pelasivat mukiinmenevästi. Alkukausi sujui onnellisten tähtien alla, mutta alkuvuoden mahalasku oli pullauttaa joukkueen kokonaan ulos pudotuspeleistä. LeKin kausi voidaan kiteyttää kolmeen pääpointtiin, joiden myötä käy selväksi miksi kävi niin kuin kävi.

Huippumaalivahdit kantoivat pitkälle

Runkosarjassa Ukko-Pekka Luukkonen ja Christian Heljanko, pudotuspeleissä Heljanko. Nämä kaksi nuorta miestä olivat tae sille, että Lempäälässä päästiin maistamaan edes osittaista menestystä tällä kaudella. Molemmat lupaavat torjujat olivat miltei aina pelatessaan kentän parhaita yksilöitä. Puolustus onnistui tukemaan riittävästi, jotta sankariteot olivat mahdollisia. 

LeKi ei olisi voinut maalivahtiensa avustuksella olla yhtään korkeammalla, mutta huonommalla torjuntatyöllä Kisa olisi ollut ties missä, pahnanpohjimmaisena. Vastustajien valmentajat ylistivät lempääläläisten maalivahteja ilta toisensa perään lehdistötilaisuuksissa ja haastatteluissa.

2. Maalinteko sakkasi

LeKin kokoonpanosta löytyi kauden mittaan lukuisia potentiaalisia maaliruiskuja, mutta liian monella homma meni vain näennäiseksi hyväksi pörräämiseksi. Esimerkiksi kymmenen maalin rajan rikkoneita miehiä olivat vain Jere-Matias Alanen, Otto Mäkinen ja Anton Ollikainen. Kaks ensin mainittua olivat joukkueensa kärkihyökkääjiä pitkin kautta kaikessa tekemisessä.

Muun muassa kokeneet Ossi Pellinen ja Tommi Välimaa seikkailivat liian monena iltana varjojen mailla, eivätkä laittaneet riittävästi kroppaansa likoon maalinedustilanteissa. Paremmalla intensiteetillä tulosta olisi näiltäkin herroilta syntynyt enemmän kuin kahdeksan ja viiden maalin saldot.

Välimaalla olisi ollut potentiaalia suurempaankin maalimäärään.
Kuva © Jarno Hietanen

Myös Antti Kangasniemeltä, Tomi Peltoselta ja miksei Ilveksestä tulleelta nuorelta Topias Haapaseltakin olisi voinut odottaa enemmän, vaikka he pirteän kauden pelasivatkin. Pudotuspeleissä joukkue ei saanut maalinteon saralla juuri mitään aikaiseksi.

3. Vuoristorata oli liian suosittu huvipuistovekotin

LeKi oli vielä syyskaudella yksi Mestiksen kuumimpia joukkueita, ja heitä vastaan oli vaikea pelata. LeKin kulta-aikana sekä maalivahtipeli että puolustus toimivat, mutta maalintekokaan ei ollut sysimusta ongelma.

Joulun jälkeen alkoi eteläpirkanmaalainen limbo, joka katkesi vasta aivan runkosarjan loppuhetkillä. Päätöskierroksen rökälevoitto Peliitoista takasi Lempäälän ylpeyden paluun pudotuspeleihin. Vaikka tällä kaudella ei nähty aiemmilta kausilta tuttua pelaajarulettia aivan ylen määrin, sekosi joukkueen pelaaminen jossain vaiheessa siitäkin huolimatta. 

Päävalmentaja Miikka Kuusela adjutantteineen teki kuitenkin miehekkään työn, ja sai lopulta saukkopaidat pudotuspeleihin. KeuPa oli kuitenkin juuri niin kova pala kuin saattoi olettaa, eikä tässä tapauksessa 4−1-sarjatappio ole LeKille kovinkaan suuri häpeä.

» Lähetä palautetta toimitukselle