Kolme syytä: Espoolaisen kiekon valoisa tulevaisuus

MESTIS / Artikkeli
Espoo Unitedin ensimmäinen Mestis-kausi päättyi pronssimitaleihin.
Kuva © Timo Savela
Espoo Unitedin ensimmäinen Mestis-kausi päättyi pronssijuhliin. Kolmatta sijaa voidaankin pitää varsin hienona suorituksena Mestis-tulokkaalta. Vaikka finaalipaikka jäikin vielä saavuttamatta, silti Unitedin kevätkausi oli varsin positiivinen. Unitedin kaudesta voikin nimetä kolme syytä, joiden takia finaalipaikka jäi vielä odottamaan itseään.

1. Valmennuksen kokemattomuus sekä auktoriteetin puute

Espoo Unitedin päävalmentaja Timo Hirvonen on päävalmentajamarkkinoilla varsin kokematon ja uusi tulevaisuuden nimi. Koko kauden oli kuitenkin nähtävissä se, että Hirvonen ei oikein missään vaiheessa kautta saanut lypsettyä espoolaisjoukkueesta kaikkea potentiaalia. Yksittäisissä peleissä Hirvonen ei uskaltanut tehdä juurikaan nopeita muutoksia, vaan jatkoi vanhalla tutulla pohjalla.

2. Espoolainen joukkue, mutta pelaajiston laajuuden vähyys

Espoo Unitedissa suurin osa pelaajista oli espoolaistaustaisia pelaajia. Joukkuetta vaivasikin varsinkin tärkeissä peleissä pelaajiston laajuuden vähyys, sillä moni tärkeä pelaaja pelasi pudotuspeleissä suuria minuutteja. Varsinkin puolustuspelaamisessa se näkyi eniten, sillä joukkueessa lähes kaikki joukkueen puolustajat olivat lähinnä vahvuuksiltaan enemmän hyökkäyssuuntaan kuin puolustussuuntaan. Joukkueesta löytyi ainoastaan pari pelaajaa, jotka pystyivät tekemään maalin edestä niin sanottuja "räkämaaleja". Oman maalin puolustaminen vaivasi oikeastaan koko kauden ajan.

3. Espoolaisen kiekon uudelleenrakentuminen

Espoossa rakennettiin "uutta tulemista" varsin nopealla aikataululla. Joukkueen tai organisaation rakentamiseen ei jäänyt juurikaan ylimääräistä aikaa, mikä myöskin heijastui aika räikeällä tavalla alkukauden aikana. Espoossa Unitedin perusajatus onkin se, että joukkuetta rakennetaan omien junioreiden kautta, ja kentällä nähtiinkin useita mahdollisia tulevaisuuden Liiga- ja NHL-tähtipelaajia.

Vaikka alkukausi olikin varsin huono, kevätkaudella oli nähtävissä isoja parannuksia niin kentällä, organisaatiossa, kuin katsomossakin. Moni ennen kauden alkua epäili, ottavatko espoolaiset tämän uuden joukkueen omakseen. Varsinkin pudotuspeleissä katsomossa nähtiin entistä enemmän Unitedin värejä Bluesin värien sijaan. Juuri päättyneellä kaudella luotiin hyvä pohja ja kivijalka, josta on helpompi alkaa rakentamaan ensi kautta sekä uutta tulevaisuutta Espooseen.

» Lähetä palautetta toimitukselle