Vuonna 2011 Jukka Koivu oli kauden kolmas päävalmentaja ja johdatti TPS:n karsintaviivan yläpuolelle. Vuonna 2012 Pekka Virta vei TPS:n täpärästi pudotuspeleihin, mistä joukkue pullahti kesälomille suoraan kahdessa ottelussa.
Vuonan 2013 Virran työn jälkien oli tarkoitus näkyä jo selkeämmin. Virta kirjasi jo edelliseltä keväältä bonusrahat kymmenennestä sijasta, mutta ei kyennyt parantamaan edellisen talven tulosta valentajasopimuksensa toisella kaudella. Pesti päättyi roimasti etuajassa lokakuussa 2012, jolloin TPS toteutti neljän edellisen vuoden ja samalla koko jääkiekkohistoriansa neljännet valmentajapotkut.
Juha Pajuoja linjasi nimitystään koskevassa lehdistötilaisuudessa muutaman suuren tavoitteen valmennusryhmälleen. Ne oli määrä toteuttaa Pajuojan, Miika Elomon ja Jani Kiviharjun muodostaman trion kesken lokakuun puolivälin ja kauden lopun välillä. Lopputulos oli viimeistä edellinen sija. Missä oli vika ja miten tavoitteille kävi?
Apuvalmentajat vastaavat peluutuksesta
Mikä oli tarkoitus? Pajuoja halusi katsoa isoa kuvaa. Elomo vastaisi hyökkääjien ja Kiviharju puolustajien peluuttamisesta. Maalivahtipuolella Urpo Ylönen jatkoi tahtipuikon heiluttamista.
Miten kävi? Mikko Koivu, Lauri Korpikoski ja Brian Willsie pelasivat puoli tuntia, nelosketju minuutin. Petteri Nummelin pelasi 40 minuuttia. Parhaassa esimerkissä kyseinen nelikko oli kentällä yhden kokonaisen jatkoajan ja ampui sen jälkeen voittomaalikilpailun. Vain Willsie ei ollut joukkueessa pätkäpestillä, joiden loppuvaiheessa bensa alkoi väistämättä loppua. Pelillisesti TPS ei ottanut merkittäviä kehitysaskelia ja esimerkiksi erikoistilanteet kääntyivät jopa jyrkempään alamäkeen.
Miksi niin kävi? TPS:n vakiokokoonpanosta ei löytynyt riittävän laajaa iskuvoimaa ennen työsulkua tai varsinkaan sen jälkeen. Koko kauden aikana lähinnä Willsie, Atte Engren ja Marko Anttila suorittivat muuhun SM-liigaan verrattuna kärkitasolla. Koivun, Korpikosken, Kevin Shattenkirkin ja kumppanien pelaillessa valtaosa TPS-pelureista seurasi menoa sivusta joko oman pelillisen lukkonsa vuoksi tai odottaen sokeasti NHL-miesten ratkaisevan pelit.
Miten eteenpäin? Peluutus kyllä tasoittui hieman Koivun ja Korpikosken sekä myöhemmin Shattenkirkin, Nummelinin ja muiden lainojen lähdettyä, tosin tästä huolimatta osa hyökkääjistä jatkoi yli 20 minuutin iltojen raatamista. Siinä vaiheessa myös pelien merkitys muuttui vähäisemmäksi ja muutama viikko myöhemmin pudotuspelisuunnitelmakin oli palasina.
Maalintekotehokkuutta pitää nostaa
Mikä oli tarkoitus? TPS teki Pekka Virran aikana vain kaksi maalia ottelua kohden. Kolmen tai neljän maalin illat olivat hyvin harvassa. Hyökkäysalueella joukkue pyöri laidoissa ja yritti ilmeisesti lähinnä hankkia ylivoimatilanteita, jotka tullessaan menivät yleensä hukkaan, pääasiassa puuttuvan moottorin vuoksi.
Miten kävi? TPS jätti aluksi hienoudet pois, unohti hitaat lähdöt ja panosti kiekonkäsittelytaitoisen puolustuksen suoriin avauksiin. Shattenkirkin ja Nummelinin kaltaisten puolustajien avulla TPS sai monesti kiekon nopeasti hyökkäysalueelle korkeintaan kahdella syötöllä. Alueelle päästessään se hakeutui keskelle ja vetopaikoille.
Tämä kaikki mureni vuodenvaihteen jälkeen, kun TPS oli jo alkanut rytmittää peliä Pajuojan pestin alkua vahvemmin avauspelaamisensa osalta. Ilman Shattenkirkin, Nummelinin ja Kris Russellin lainatalenttia keskialueen ylittämisestä tuli tuskallisempaa ja rytmittäminen oli usein lähinnä tien toteamista tukituksi ennen laitapistoa tai U-käännöstä.
Maalimäärä kasvoi, mutta liian suuri siivu tuli parista tietystä lavasta.
Miksi niin kävi? Kaikki niissä yhden ja kahden maalin tappioissa sekä peräti 20:ssa jatkoajalle venyneessä ottelussa hukatut pisteet ovat jälkikäteen kärjistettynä syy sille, että TPS:n kausi päättyi jo maaliskuun puolivälissä. Yksin hävityt jatkoajat maksoivat kaksitoista pistettä, puhumattakaan niistä hävityistä ja voitetuista jatkoajoista, jotka TPS olisi ajoittain pystynyt välttämään pitämällä johtonsa varsinaisen peliajan loppuhetkillä.
Vastuunottajia ei löytynyt sitten millään. TPS:n maalinteko oli läpi kauden aivan liian vahvasti Willsien ja Anttilan harteilla. Kapteeni Ville Vahalahti merkkautti pienimmän maalisaldon sitten tulokaskautensa, jos jo marraskuussa loukkaantumiseen päättynyttä kautta 2010-2011 ei lasketa.
Ykkössentteri ja pelintekijä Corey Locke ei pysynyt SM-liigan vauhdissa tai sopeutunut paikalliseen pelitapaan, mikä osaltaan maksoi säkillisen täysosumia. Monta syöttöpistettä jäi Lockelta silti saamatta muun pelaajiston tehottomuuden vuoksi, kanadalainen kun loi syyskaudella huonojen hetkien keskelläkin ison nipun tuhannen taalan tilaisuuksia.
Kokoonpanoa ja tilastoja katsellessa voisi jopa sanoa, että TPS jätti maalintekijät kokonaan hankkimatta. Roolin osaavat Willsie ja Anttila vastasivat 41 maalillaan melkein kolmanneksesta joukkueen kokonaismäärästä. Kaksi pyssyä ei riitä.
Neljänneksen maaleistaan kauden viimeistä edellisessä ottelussa tehnyt Tero Koskiranta oli ainoa muu kymmenen maalin rajan saavuttanut, mutta hänkin on profiililtaan sopivampi pikemminkin peliä tekevän kakkossentterin rooliin. TPS:n maalipörssin sijoilta 5 ja 6 löytyvät jo Miikka Tuomainen ja Marko Virtala lukemilla 8 ja 7 - ne ovat pieniä, mutta kyseisiltä pelaajilta odotusarvojen mukaisia määriä.
Miten eteenpäin? TPS:n on syytä harkita ensi kauden strategiaansa joukkueen rakentamisen suhteen tarkkaan. Panostuksia se teki - menihän kahteen keskushyökkääjän helposti puoli miljoonaa - mutta jakautuivatko ne panostukset oikein?
Turkulaisilla on jo nyt kattava pelaajavalikoima kolmanteen ja neljänteen ketjuun, mutta esimerkiksi hyökkäyksen kärkihankintojen suhteen kannattaa ja ilmeisesti on ainakin joiltain osin tarkoituskin A) pälyillä jonkin muun kuin farmiliigojen suuntaan ja B) miettiä uudelleen millaisen jäljen ne satsaukset jättävät kakkosketjuun, jonka senkin pitäisi ottaa vastuuta tuloksenteosta.
Puolustuspeliä ja viisikkopeliä on tiivistettävä
Mikä oli tarkoitus? Virran ja Mika Strömbergin alaisuudessa TPS puolusti jotain. Oliko se aluetta vai miesvartiointia? Se jäänee mysteeriksi, tai ainakin jonkun muun vastattavaksi. Syksyllä 2012 ideologia muovautui vahvemmin mies miestä vastaan -pelaamiseksi, mutta ennemmin tai myöhemmin vartioitava karkasi ja hankki joko maalipaikan tai ylivoiman.
Miten kävi? TPS:n maaliero oli Pajuojan alaisuudessa 47 ottelussa samaa luokkaa kuin Virran alaisuudessa 13 ottelussa: -21. Tehtyjen maalien keskiarvo nousi 0,51:llä ja päästettyjen maalien keskiarvo putosi 0,27:llä.
TPS pelasi niukempia otteluita, mutta aseet eivät riittäneet ratkaisevan maalin saamiseksi vastustajan sijaan omalle tilille. Tässä turkulaiset maksoivat pitkin kautta hintaa rajallisesta materiaalista, loukkaantumisista ja eräiden avainpelaajien alisuorittamisesta.
Miksi niin kävi? Pajuoja lähti oikeaoppisesti puolustuspelaaminen edellä ja sai turkulaisten pelin näyttämään toisenlaiselta jo puhtaan taistelutahdon voimalla. TPS-alueen keskelle ei enää päässyt yhtä helposti, joskin ykkössektorin ulkopuolella lisääntynyt vapaus antoi vastustajien pommittaa Engreniä aiempaa tiheämmin.
Tämä toimi, koska Engrenin torjuntavire esti helpot maalit ja hetkellisesti inspiroitunut puolustus hoiti mahdolliset taistelukiekot pois maalin edestä.
Kauden loppuvaiheessa keskiarvoja ja muita tilastoja muovasi TPS:n pelaaminen enää pakosta, sillä joukkueen motivaatio ja kurinalaisuus kärsivät luonnollisen kolauksen pelien menetettyä merkityksensä. Merkittävin muutos koko pelaamisen ja myös puolustamisen tasossa johtui silti Pohjois-Amerikan tapatumista, sillä TPS:llä ei ollut eväitä korvata menetettyä NHL-osaamista miltään osin.
Miten eteenpäin? Tulevana syksynä selkein toimenpide on puolustuksen huolellisempi roolitus. Travis Ehrhardtin loukkaantuminen ja Hannu Pikkaraisen alisuorittaminen eivät olleet vääränlaisen roolituksen syytä, mutta jo heidän epäonnistumisensa kaatoivat TPS:n oman kokoonpanon puolustuskaluston.
Pikkarainen oli pakiston ainoa selkeä kiekollinen osaaja - tai ainakin sellaiseksi tarkoitettu. Rasmus Ristolainen ja Veli-Matti Vittasmäki ovat nuoria ja kehittyviä pelaajia, mutta heistä ei ollut syytä odottaa Top 4 -tason puolustajia vielä kaudelle 2012-2013 - Ristolaisen kohdalla iän ja Vittasmäen kohdalla umpisurkean viime kauden vuoksi.
Taaempana olivat enää edellisellä sesongilla flopannut Timo Seppänen, jonka parina liiga-avauksessa hääri junioripelaaja Mikko Lehtonen. Markus Palmrothin väsymysoireyhtymä oli tiedossa jo ennen tätä, mutta siihen ei reagoitu. TPS oli heikoilla hangilla jo ennen ensimmäistäkään ottelua.
Valmennuksen jatkosopimukset mahdollisia
Mikä oli tarkoitus? Pajuoja sanoi, että "alustavasti [jatkostakin] on keskusteltu". Kai Suikkasen paluu kesällä 2013 oli otsikoissa jo kuukausia aiemmin, ennen koko kauden alkua tai Pajuojan nimen yhdistämistä TPS:ään.
Miten kävi? TPS ei suoriutunut vaihdon jälkeen tuloksellisesti minkäänlaisen valmennuksellisen jatkosopimuksen arvoisesti ja vaikka Pajuojan sekä Virran valmennusryhmien pistekeskiarvot erottuivat korvaavan kolmikon eduksi, jäi loppusumma pieneksi: Virta 13 ottelua ja 0,85 pistettä ottelua kohden, Pajuoja 47 ottelua ja 1,13 pistettä ottelua kohden. Ilman NHL-pelaajia Pajuojan lukema putosi 0,78:aan. Tulos: ei jatkoa. Eikä luultavasti olisi tullut kaksinkertaisellakaan saldolla.
Miksi niin kävi? Tuskin kukaan seuraa läheltä seuraava olisi antanut edes kymmenen prosentin todennäköisyyden sille, että Pajuoja käskyttää TPS:ää syksyllä 2013. Syy ei niinkään ollut Pajuojassa, vaan jo aiemmin tehty päätös kauden 2013-2014 ihannevalmennuksesta.
Kun NHL-pelaajat lähtivät ja arki jatkui, TPS alkoi hävitä enemmän ja enemmän. Pudotuspelit karkasivat samalla kauemmas, eikä seura tehnyt oikeastaan minkäänlaisia panostuksia puutteiden korjaamiseksi. Koko valmennusryhmän loppukaudesta antamat kommentit kertovat karun totuuden siitä, miten sitoutunut TPS oli hakemaan menestystä keväällä 2013. NHL:n käynnistyminen tarkoitti jo puoliksi luovuttamista.
Pajuojan ajan hankinnoiksi jäivät hätäavut Anssi Rantanen ja Nestori Lähde, viimeisenä oljenkortena puolustajat Josh MacNevin ja Tom Preissing, Antero Niittymäen pelikyvyttömyyden vuoksi seulottu Ville Hostikka ja tulevia kausia silmällä pitäen kiinnitetty Camilo Miettinen.
Pajuoja oli verrattain riskitön budjettiratkaisu tervehdyttämään tulehtunutta ilmapiiriä ja mahdollisesti onnistunut veto, jos onni olisi ollut TPS:n puolella esimerkiksi turkulaisjohdon NHL-toiveiden suhteen. Siitä huolimatta hän teki töitä lähinnä koko valmennusuransa tulevaisuuden, ei niinkään TPS-jatkon puolesta.
Miten eteenpäin? Uhkakuvana on sama asenne, joka aloitti nykyisen syöksykierteen keväällä 2010. Runkosarjan kuudes sija ja Pyhän Hengen mahdollistama mestaruus palauttivat TPS:n eräiden silmissä menestyväksi SM-liigajoukkueeksi. Oikeasti se laittoi seuran talouden kuntoon, mutta sai urheilutoiminnan sortumaan harhaluuloon.
Nyt silloinen pääarkkitehti on tekemässä paluun. Seuran taustalla tekijät ovat pitkälti samat ja riskinä on tosielämän monopolin pelaaminen urheiluorganisaatiolla. Moniko ajattelee, että "Suikkanen korjaa", tai vielä huolestuttavammin laatii omat suunnitelmansa läpijyrättäväksi, kuten Ruissalon nurkilla on ollut uhkana?
Kun Juhani Tamminen teki 2+2-vuotisen päävalmentajasopimuksen TUTOn kanssa, hän linjasi neljän kauden tavoitteet. Kaksi ensimmäistä - kuuden joukkoon sijoittuminen 2011-2012 ja neljän kärkeen nousu 2012-2013 - toteutuivat ajallaan.
Mitkä ovat TPS:n tavoitteet vuosilla 2013-2018? Tai edes 2013-2016? Tosiasiassa kukaan ei taida tietää. Ei toimitusjohtaja, ei hallitus tai sen puheenjohtaja, ei urheilupuolen johto tai tulevan kauden valmennus. Kaikilla on varmasti oma uskonsa, tietonsa ja visionsa, mutta miten järjestelmällisesti organisaatio yksikkönä työskentelee niiden asteittaisen saavuttamisen eteen? Tähänastiset näytöt ovat heikot.
Seurajohdon silmissä ylimääräisiä riskejä oli turha ottaa NHL-apujen lähdettyä, sillä pudotuspelipaikka oli pian työsulun päätyttyä enää kaukainen haave ja valmennuskolmikko tilapäisratkaisu. Se on jopa ymmärrettävä ratkaisu olettaen, että TPS on päättänyt viime vuosiin nähden poikkeuksellisesta panostuksesta Suikkasen uuteen tulemiseen.
Seuraavaksi TPS tarvitsisi yhtenäisyyttä ja pitkäjänteisyyttä, Suikkanen tuo työnteon asenteen pukukopin puolelle.
