Kirja-arvostelu: "Ammattilainen" - kirjoittanut Vesa Rantanen

NHL / Artikkeli
AMMATTILAINEN - kirjoittanut Vesa Rantanen. Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Revontuli, 2001. 238 sivua, hinta Akateemisessa Kirjakaupassa: 149,00. Vesa Rantasen kirjoituksia on aikaisemmin voinut lukea mm. Veikkaaja-lehdestä, jonka jääkiekkotoimitukseen hän on kuulunut useita vuosia. Rantanen on myös itse asunut Pohjois-Amerikassa ja seurannut siellä työkseen NHL-jääkiekkoa.

"Ammattilaisen" takakannessa ilmoitetaan teoksen olevan "isättömän nuoren miehen raju tarina ryysyistä rikkauksiin" sekä "kertomus sinnikkäästä taistelijasta, joka kasvaa vuosien mittaan voittajaksi niin pelaajana kuin ihmisenäkin". Lisäksi luvataan kurkistaa ison rahan joukkueurheilun tuntemattomaan maailmaan lehtijuttujen ja kulissien takana sekä kuvata jääkiekkomaailman "raadollista ja kiehtovaa todellisuutta".

Aivan aluksi voi todeta, että kirjasinkoko on melko pieni ja marginaalit kapeita, joten kirjan 238 sivulle mahtuu tekstiä kiitettävän paljon. Kirjan päähenkilön, Joonas Järvisen, lapsuus ja varhaiset teinivuodet käydään varsin nopeasti läpi, ja suurin osa kerronnasta keskittyykin päähenkilön ensimmäisen NHL-vuoden kuvaamiseen. Joonas Järvisen kehitys persoonana ja ihmisenä jää siten hieman ohuesti hahmotetuksi, mutta ehkä hyvä näin, sillä Rantasen teoksen vahvuudet ovatkin pohjoisamerikkalaisen jääkiekkokulttuurin ja NHL-tietouden avartamisessa.

Käsitteet kuten skouttaus, uusien NHL-pelaajien varaaminen (draft) ja pelaajasiirrot sekä ammattilaissarjojen sopimuspykäläviidakko tulevat lukijoille perinpohjin ja asianmukaisesti selvitetyiksi. Pukukoppielämää sekä pelaajien suhteita toisiinsa kuvaillaan niinikään todentuntuisesti. Kepposet, rutiinit sekä pelaajien ja valmentajien sananvaihdot ovat muutamaa ylilyöntiä lukuunottamatta hauskaa ja mielenkiintoista luettavaa, ja pohjautunevat oikeiden pelaajien tarinoihin. Lukuisat vihjaukset allergia- ja astma- ym. lääkkeiden käytöstä olisi kuitenkin voinut jättää hiukan vähemmälle.

Pelaajien vapaa-ajan viettotavoista kertoessaan Rantanen ei onneksi liiemmin mässäile huumeilla eikä seksillä vaan tyytyy vain muutaman sivun verran taivastelemaan tähtipelaajien holtitonta rahankäyttöä ja kiekkoilijoiden kyltymätöntä kaljanjanoa.

Kirjassa on myös useita jaksoja, jotka kuvaavat tapahtumia itse kiekkokaukalossa. Pelitilanteita kuvatessaan Rantanen ei välttämättä ole aivan parhaimmillaan. Tapahtumat jäällä kehittyvät vähän nykivästi: muutaman metrin etenemistä jäällä ottelun 1. erässä kuvataan ensin puoli sivua, ja sitten ottelu onkin seuraavassa hetkessä jo ohi. Tilan ahtaus NHL-kaukalossa ja koko ajan varuillaan olemisen tarve välittyy kyllä lukijalle hyvin.

Kirjan henkilöhahmoilla on tekijän mukaan esikuvansa oikeassa maailmassa, mutta kuten hän itsekin toteaa, henkilökuvat ovat sekoituksia monesta oikeasta henkilöstä. Siinä mielessä teos ei ole ns. avainromaani sanan varsinaisessa merkityksessä.

Asiavirheitä ja epäloogisuuksia kirjassa on vähän. Aivan varma ei aina voi olla siitä, onko jotkut teoksessa esiintyvät nimet kirjoitettu tahallaan väärin vai ei. Useista henkilöistä kun kerrotaan näiden oikeilla nimillä, jotkut nimet taas kovasti paljon muistuttavat oikeita nimiä. NHL:n komissaarin kutsuminen nimellä "Barry Gettman" ei ainakaan liene vahinko. Ettei olisi leikillinen viittaus erään tunnetun selostajan tapaan sotkeutua sanoissaan.. Sensijaan tuntuu siltä, että nimet Sabergia (po. Sapergia) ja erotuomari Greckson (po. Gregson) saattavat olla pikku lapsuksia.

Kokonaisuus on kuitenkin selkeästi plussan puolella. "Ammattilainen" tarjoaa runsaasti asiallista perustietoa NHL:stä sekä sen farmisarjoista tavallisille jääkiekon ystäville - todellisille NHL-friikeille ehkä vähemmän. Myös takakannessa ollut lupaus ammattiurheilun kulissien taakse kurkistamisesta täyttyy. Romaanin kaunokirjalliset ansiot ovat kutakuinkin tyydyttävät; teksti on sujuvaa, ja kirja tekee mieli lukea heti loppuun asti. Sekin oli ehkä välttämätöntä, että tarinalla on niinkin onnellinen loppu - jossain määrin todellisuuden kustannuksella. Teoksen lukemista voi joka tapauksessa huoletta suositella kaikille jääkiekko- tai urheilukirjojen ystäville.

Luettelo muista suomenkielisistä jääkiekkoa käsittelevistä romaaneista:

löytyy täältä

» Lähetä palautetta toimitukselle