NYI - STL 2.00
NYR - CAR 2.00
CBJ - NJD 2.00
MTL - FLA 2.30
DET - ANA 2.30
NSH - WSH 3.00
MIN - LAK 3.00
WPG - VGK 3.00
DAL - TBL 3.30
SJS - PIT 5.00

Kirja-arvostelu: ”Kuolleiden urheilijoiden seura” irvailee kateudelle ja kilpailukulttuurille

LIIGA, MESTIS, MAAJOUKKUE, Muut Sarjat / Artikkeli
Nyt nousevat kuolleetkin kiekkokentälle.
Kuva ©
Jääkiekkoaiheiset sarjakuvat loistavat suomalaisessa sarjakuva- ja kirjavalikoimassa poissaolollaan. Tuore tulokas ”Kuolleiden urheilijoiden seura” paikkaa vajetta onnistuneesti. Apua saadaan tällä kertaa haudan takaa.

"Kateus nostaa kuolleetkin haudastaan!", lupaa Kari A. Sihvosen kuvittama ja Aapo Rapin käsikirjoittaman "Kuolleiden urheilijoiden seura" –nimisen tuoreen sarjakuvajulkaisun takakansi.

Lause kiteyttää 80-sivuisen sarjakuvan perusideaa ytimekkäästi. Kilpailuhengen vieminen äärimmäisyyksiin on kuluneen kiekkotalven aikana vieraillut mukana suomalaista jääkiekkoa koskevassa keskustelussa, ja nyt sitä pilkataan mustalla huumorilla onnistuneesti.

Itse asiassa mustaakin mustemmalla, sillä teoksessa jääkiekkoon yhdistetään myös zombihuumoria, ja tulos sisältää tyynien hetkien vastapainoksi verta ja suolenpätkiä. Rivien välissä siis asetetaan vakavampi kysymys siitä, kuinka pitkälle jääkiekossa ja urheilussa vielä mennäänkään?

Päähenkilönä toimiva "Piirikunnan mies" kyllästyy olemaan naapurinsa varjossa ikuinen kakkonen. Kateutensa tyydyttämiseksi hän menee niin pitkälle, että nostaa vielä kerran pelikentälle kuolleetkin pelitoverinsa. Tulos on brutaali.

Tästäkin voidaan vilkkaassa mielikuvituksessa miettiä rinnastuksia oikeaan jääkiekkoon, vaikka yhtä pitkälle SM-liigassa tai NHL:ssä ei ole menty. Ainakaan vielä, viestii sarjakuva.

Kuvittaja Kari A. Sihvonen (s. 1980) on urallaan kuvittanut muun muassa Ilta-Sanomissa, Myrkyssä ja Suomen Kuvalehdessä ilmestyneistä sarjakuvia kuten Kapteeni Kanki ja Liisa. Nyt mennään kuvituksellisesti jossain Pahkasian ja 2000 AD:n välimaastossa.

Sopivan vapaapiirtoinen tyyli puree "Kuolleiden urheilijoiden seurassa". Tuloksena on miellyttävä 70-luvun ja 80-luvun muottiin asetettu pikkukaupungin tai kylän miljöö, jossa täyteen ahdetun katsomon ja nykyaikaisen tv-tulvan vastapainona on synkkiä hankitunnelmia syrjäseudulta. Tunnelma enimmäkseen ahdistaa, ja se toimii sarjakuvan eduksi.

Vaikka sisältö on makaaberia moniulotteisempi, toimivinta sarjakuvassa on sen lukemisen helppous. Seuraa tunne, että zombihengelle uskollisena on vältetty tekemästä mitään "liian älykästä". Älykkäät rinnastukset ovat sopivana annostuksena rivien välissä, oli viittaus sitten väkivaltaan tai dopingiin.

Käsikirjoittaja Rapin suoraviivainen teksti tukee kuvallista toteutusta. Se on suoraviivainen, kuten piirtojälkikin.

Helppouden myötä sarjakuva on myös ahmittu nopeasti läpi. Jää pieni tunne, että lisääkin olisi kaivattu. Ehkäpä näemme joskus jatko-osan, tosin mieluiten uusilla päähenkilöillä ja uudella teemalla. Tämä kyseinen tarina toimii tässä pituudessa, mutta mahdollinen jatko-osa vaatii uudet kuviot. Ehkäpä kurkistus jääkiekkoliiton kulisseihin?

Mistä aiheesta sinä haluaisit nähdä jääkiekkosarjakuvan? Osallistu kilpailuun Jatkoajan Facebook-sivulla!

» Lähetä palautetta toimitukselle