KHL:n suomalaiset vko 37: Voiko Sakari Salminen vielä onnistua KHL:ssä?

KHL / Artikkeli
Sakari Salminen nähdään KHL:ssä myös tällä kaudella.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
KHL:n oli suomalaisten osalta hieman hiljaisempi viikko ja muun muassa Jarno Koskiranta päätyi katsomaan SKA:n pelejä katsomosta käsin ja Olli Palolan maalittomuus jatkuu yhä. Sarjaan saatiin myös uusi suomalainen tälle kaudelle, kun Jokereissa viime kaudella flopannut Sakari Salminen teki sopimuksen Dynamo Moskovan kanssa. Jatkoajan KHL-toimittajat Sami Salminen ja Ville Korhonen perkaavat kuluneen viiikon tapahtumia.

Jarno Koskiranta ei ole ollut SKA:n kokoonpanossa neljään otteluun. Mikä on miehen tilanne ja mitä pelaamattomuus tarkoittaa olympialaisten kannalta?

Ville Korhonen: Tilanne on se, että seitsemään ensimmäiseen peliin Koskirannalle on kertynyt ainoastaan yksi syöttöpiste ja tämän ansiosta hän on hetkellisesti katsomon puolella seuraamassa pelejä.

Täytyy muistaa, että SKA:lla on rosterissa miltei kaksi joukkueellista huippupelaajia, joten "poppariosastolle" siirtäminen tässä vaiheessa on ihan ymmärrettävää.

Päävalmentaja Olegs Znaroks kuitenkin tietää mitä hän Koskirannalta saa ja sen, että hänet voi heittää tilanteessa kuin tilanteessa kentälle. Joukkue ei tule loukkaantumisilta tässä syksyn aikana välttymään, joten en näe Koskirannan tilannetta tällä hetkellä mitenkään huolestuttavana.

Tässä vaiheessa kautta, en antaisi Koskirannan pelaamattomuudelle minkäänlaista painoarvoa. Olympialaisiin on vielä kuukausia aikaa ja tilanne kerkeää muuttumaan moneenkin otteeseen.

Koskiranta on varmasti päävalmentaja Lauri Marjamäen papereissa korkealla, kun aletaan valitsemaan kisakoneeseen lähteviä senttereitä, pelasi hän sitten SKA:ssa kuinka monta peliä tahansa ennen kisojen alkua.

Sami Salminen: Olen samaa mieltä, että Koskirannan katsomokomennuksessa on enemmän kyse SKA:n kokoonpanon laajuudesta kuin Koskirannan epäonnistumisesta. Koskiranta olisi tasoltaan kärkiketjujen keskushyökkääjä lähes kaikissa muissa KHL-seuroissa, mutta maksaa nyt hintaa pelaamisesta KHL:n ylivoimaisesti nimekkäimmässä kokoonpanossa.

Siitä olen kuitenkin eri mieltä, mitä pelaamattomuus aiheuttaa. Totta on, että jos katsomokomennukset jäävät lyhyiksi pitkin kautta ja mies saa pidettyä pelituntuman yllä, ei sillä ole merkitystä olympialaisten kannalta.

Jos Koskiranta kuitenkin viettää valtaosan kaudestaan katsomossa, tulee Marjamäen todella miettiä Koskirannan mukaan ottoa joukkuetta valitessaan. Haluaako hän ottaa mukaan keskushyökkääjän, joka tasoltaan on Suomen kärkeä, mutta jolla ei ole pelituntumaa laisinkaan?

Olympialaiset ovat kuitenkin lyhyt turnaus, jossa jokaisen pelaajan tulee olla 100% vireessä heti ensimmäisestä ottelusta lähtien.

Sakari Salminen teki sopimuksen Moskovan Dynamoon. Uskotko, että Salminen voi pärjätä Moskovassa, vaikka Jokereissa homma ei toiminut vähää alusta?

Korhonen: Pidän hyvinkin todennäköisenä sitä, että Salminen tulee onnistumaan Moskovassa. Maalinteko on ollut Dynamon ongelma tällä kaudella ja on varsin selvää, että Salminen on hankittu joukkueeseen ratkomaan tätä ongelmaa. Ensimmäisten pelien tärkeyttä ei voi vähätellä tässäkään asiassa.

Salminen saanee näyttöpaikan heti tulosketjuissa, ja voi hyvinkin olla, että löytää yhteisen sävelen Dustin Boydin kanssa, joka on myös alkukaudesta vaeltanut varjojen mailla.

Mikäli tulosta ei nopealla aikavälillä synny, niin venäläisillä tuskin riittää tässä tilanteessa kärsivällisyys ja penkitys voi olla uhkana. Alemmissa ketjuissa Salmisesta ei ole apua, joten ei voi kun toivoa, että maaliverkot kiristyvät hänen toimestansa heti ensimmäisissä peleissä.

Kovin montaa mahdollisuutta Salminen ei enää tästä liigasta tule saamaan, mikäli osoittautuu tälläkin kertaa flopiksi.

Salminen: Itse olisin kriittisempi Salmisen mahdollisuuksista onnistua Moskovassa. Dynamo on viime kausina ollut joukkue joka nojaa vahvaan puolustamiseen, eikä se ole missään tapauksessa Salmisen vahvuus.

Lisäksi hän tarvitsee rinnalleen todellisen laatusentterin, sillä kuten viime kaudella Jokereissa nähtiin, ei Salminen itsenään pysty luomaan peliä ja tekemään ketjukavereistaan parempia KHL-tasolla.

Uskonkin, että Salminen tulee saamaan itselleen aidon näyttöpaikan Dustin Boydin tai Igor Ignatuškinin Dynamon kahdessa kärkiketjussa. Salmisen onneksi molemmat ovat KHL-tasolle laadukkaita senttereitä, joten peliseurasta Salmisen menestys ei tule jäämään kiinni.

Pahoin kuitenkin pelkään, että paineet ovat miehelle liian suuret varsinkin jos onnistumisia ei tule heti alkuun ja veikkaan, että tie vie vielä tämän kauden aikana Ruotsiin tai muuhun eurooppalaiseen sarjaan, kun Salminen ei pääse murtautumaan maalipaikoilla vastustajien vahvan joukkuepuolustuksen läpi. Olen kuitenkin mielelläni väärässä tässä asiassa.

Olli Palola ei ole vieläkään osunut maalipuiden väliin, eikö homma toimi vai onko kyse huonosta tuurista?

Korhonen: Olli Palolan tilanne on tällä hetkellä erittäin vaikea. Itseluottamuksen puute paistaa otteista selkeästi läpi ja varmasti pelko toisesta flopanneesta KHL-kaudesta kummittelee takaraivossa.

Palolan kohdalle on luotu suuret odotukset tulevasta kaudesta, sillä viime kaudella verkko heilui Vaxjön paidassa Palolan toimesta 22 kertaa ja maajoukkueenkin vakiokasvona nykyään tunnetulta laitahyökkääjältä odotetaan onnistumisia Jokeri-paidassa jokaisena iltana.

Maajoukkueessakin esiintyneen Palolan ruuti on ollut alkukaudella läpimärkää.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi

Nyt kun onnistumisia maalien merkeissä ei ole tullut vielä kertaakaan, ja esiin onkin noussut nuori Eeli Tolvanen, niin paineet alkavat kasaantua liiankin suuriksi hänen kohdallansa. Onhan Tolvanen käytännössä ryöstänyt juuri Palolan paikan Jokereiden ketjuhierarkiassa ja siirtyminen Peter Reginin johtamaan ketjuun saattaakin tehdä tässä tilanteessa hyvää.

Nyt on saatava onnistumisia ja ylivoimapelotteena Palola on edelleenkin joukkueen parhaimmistoa ja ehkä saamme vielä nähdä legendaarisen "ketsuppipulloefektin" hänen kohdallansa tässä syksyn aikana.

Salminen: Olen samaa mieltä Palolan tilanteesta, että pitkälti kyse on itseluottamuksen puutteesta. Palola on pelaaja, joka elää maaleista ja kun niitä ei ole tullut, kiinnittyy huomio helposti Palolan heikkouksiin.

Kuitenkin on huomattava, että viime aikoina Palola on pelannut Jokereiden nimellisessä ykkösketjussa, joka ei kuitenkaan tasakentällisin ole saanut liiemmälti onnistumisia. Pelkästään Palolan vika tämä ei kuitenkaan ole, vaan myös joukkueen ykkössentteri ja kapteeni Regin on ollut alkukauden ajan todella vaisu viime kautiseen tasoonsa nähden.

Ylivoimassa Palolan olisi kuitenkin pitänyt jo osua, sillä sitä varten hänet on Jokereihin hankittu. Tuntuukin, että miehellä on Jokereista eniten laukauksia, jossa hän ei osukaan kiekkoon tai laukaus epäonnistuu täysin. Tämä ei mene tuurin piikkiin.

Totta on kuitenkin myös, että Palolalla on käynyt osin myös huono tuuri, sillä hän on kyllä päässyt maalipaikoille ja heikommillakin yrityksillä maaleja on muille pelaajille syntynyt hänen saldonsa näyttäessä yhä nollaa.

Itse antaisin Palolalle kuitenkin vielä aikaa, sillä Jokereiden peli on ollut niin hyvässä kuosissa alkukauden, että nyt joukkueella on aikaa keskittyä yksittäisiin alisuorittajiin. Myös siirto tutun ketjukaverin Pekka Jormakan kanssa samaan kentälliseen voisi auttaa Palolan itseluottamusta, kun muistissa on miten kaksikko dominoi Liigaa Tapparassa pari kautta sitten.

» Lähetä palautetta toimitukselle