KHL-finaalit: Prahan puolustus kesti – Vehaselle nollapeli

KHL / Artikkeli
Vehanen ja puolustus eivät joutuneet ihan kauheaan kiekkosateeseen.
Kuva © Lev Praha - http://www.levpraha.cz
Lev Praha aloitti historian kirjoittamisen vierasvoitollaan Magnitogorskissa. KHL:n kautta aikojen ensimmäinen Venäjän ulkopuolinen loppuottelija vei perjantain ottelun 0–3-lukemin.

Ottelu alkoi hieman tunnustellen, ensimmäinen kymppi sahattiin melkeinpä ilman pelikatkoja päädystä toiseen, kuitenkin ilman aivan parhaita maalipaikkoja. Tunnelma silti tiivistyi erän edetessä.

Selkeä alkupuolen avaintapahtuma oli Metallurgin puolustajan Viktor Antipinin ulosajo kuusi sekuntia avauserän puolivälin jälkeen.

Antipin torppasi kiekotonta Petr Vranaa keskialueella ja lähti tämän jälkeen mukisematta suihkun puolelle. Magnitogorskilaisjoukkueen päävalmentaja Mike Keenanille tämä aiheutti ongelmia, sillä Antipin kuuluu joukkueensa puolustuksen avainpelaajiin.

Viiden minuutin ylivoimasta ainakin kolme puoli minuuttia pelattiin melko tiiviisti kotijoukkueen päädyssä. Lopulta Lev Praha pääsi johtoon, kun Martin Sevc ampui siniviivalta ja Niko Kapanen sekä Jiri Novotny häiritsivät maalivahti Vasili Košetškinin näkökenttää.

Syötön tarjoili Liigassa Rauman Lukossakin vieraillut Justin Azevedo.

Avausmaalin ja ison rangaistuksensa jälkeen kotijoukkue Metallurg sai pelinsä hieman parempaan kuntoon, mutta maaliin asti kiekko ei vielä mennyt. Lev Prahan maalilla ei ollut määrällisesti niin paljon tilanteita, mutta pari kertaa Petri Vehanen sai kuitenkin näyttää osaamistaan.

Lev Praha rokotti karkeasta virheestä

Yksilötaitoa Metallurgin joukkueessa oli valtava määrä, mutta vierasjoukkueen päävalmentaja Kari Jalonen järjesti rivinsä parempaan puolustuspeliin. Tämä näkyi muun muassa 0−2-maalin yhteydessä.

Kun toista erää oli pelattu vajaat viisi minuuttia, jättivät Rinat Ibragimov ja Jevgeni Birjukov prahalaishyökkääjä Vranan täysin vapaaksi maalin edustalla. Vrana kiitti tästä sekä Jiri Sekacin tarjoilusta ja iski prahalaisille jo kahden maalin johdon.

Metallurgin tunnetuimmat nimet, Sergei Mozjakin ja Danis Zaripov, olivat hyökkäyspäässä yllättävänkin kesyjä.

Kolmannessakin erässä prahalaiset saivat pidettyä Magnitogorskin kirin melko hyvin aisoissa. Käytännössä todellinen kiri jäi jopa kokonaan näkemättä. Sunnuntaiksi Keenanin on syytä keksiä lääkkeet Lev Prahan keskialueen pelaamiseen.

Azevedo sai tehdä ottelun viimeisen maalin tyhjään verkkoon Metallurgin yrittäessä kavennusta ilman maalivahtia. Vehasen nollapeli oli uhattuna vain hetkittäin, siitä on kiittäminen myös itseään likoon laittaneita puolustajia. Taistelu on kuitenkin vasta alkanut.

» Lähetä palautetta toimitukselle