KeuPa HT 2014-2015 - Suo, kuokka ja Jussi - uudisraivaajan arki Mestiksessä

MESTIS / Artikkeli
Jussi Tupamäki johdattaa KeuPa HT:n ensimmäiseen Mestis-kauteen.
Kuva © Timo Savela
Viime keväänä Suomi-sarjan voittanut sarjanousija KeuPa HT lähtee Mestis- kauteen 2014- 2015 arvoituksellisista lähtökohdista. Kausi on kautta aikain ensimmäinen keuruulaiselle kiekkoilulle maan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla ja joukkueella on kova halu näyttää, että se kuuluu Mestikseen. Viime kauden menestys ja kesän mittaan tehty kova työ onkin saanut Keuruun seudulla aikaan orastavan kiekkohurmion elkeet.

Sarjanousijalle kaikki on uutta, ja vertauskuva torppaansa pystyttävästä Koskelan Jussista ei ole kovin kaukana totuudesta. Joukkueen harjoituspelit kauden alla eivät ole olleet tuloksellisesti kovinkaan menestyksekkäitä, mutta silti niin lukemiin 6-1 päättyneeseen KooKoo-peliin kuin Kupittaan 10-0-peliinkin mahtui paljon hyviä asioita. Eritoten Kouvolassa nähtiin ennakkoluuloton KeuPa, joka varsinkaan kahdessa ensimmäisessä erässä ei arastellut kivenkovaa vastustajaa.

Näissä peleissä KeuPa on peluuttanut useita koeajalla olevia pelaajia, joista monikaan ei sopimusta kaudelle kuitenkaan saanut. Harjoituspelit eivät välttämättä anna oikeaa kuvaa joukkueen iskukyvystä, mutta tulokset osoittavat, että tällä tasolla yhtäkään pistettä ei tule ilman hikeä ja työntekoa.

Viimeisimmät pelit Kontupohjan SKA Kareliaa ja Suomi-sarjan kärkijoukkueita vastaan ovat sujuneet paremmin, ja joukkue näyttää hiljalleen hitsautuvan yhteen sarjan alkuun.

Uutta, vanhaa, sinistä ja jotain lainattua

Tuttu hääloru kuvaa hyvin myös KeuPan pelaajarinkiä. Tulevan kauden KeuPa koostuu mielenkiintoisesta yhdistelmästä nuoruutta ja kokemusta. Joukkueen rungon muodostavat Suomi-sarjaa vuosia yhdessä ja menestyksekkäästi pelanneet pelimiehet.

Tätä on täydennetty muutamalla kokeneella Mestis-pelurilla sekä nuorilla ja nälkäisillä pelaajilla juniorisarjoista. Kuten Mestiksessä yleensä, kauden edetessä myös lainasopimukset voivat tuoda miehiä KeuPan sinisiin. Virallista yhteistyö– eli farmisopimusta KeuPa ei ole kuitenkaan solminut minkään seuran kanssa.

Maalinsuulla potentiaalia ja tuttua eksotiikkaa

KeuPan maalivahtien marssijärjestystä ei ole kauden alla kiveen kirjoitettu. Uutena hankintana joukkueeseen liittyi vuonna 1991 syntynyt Erno Suomalainen. Mies on espoolaisen kiekkokoulun kasvatti, ja juniorimaajoukkueet läpikäyneenä hänellä on potentiaalia huipputorjujaksi.

Hänen aisaparikseen palaa kesällä Australian liigan Canberra Bravesissa loistanut Petri Pitkänen, jolle alkava kausi on jo kuudes KeuPan paidassa. "Pit-stop" tullaan muistamaan Canberrassa pitkään, mutta myös Keuruun yleisö ottanee sankarinsa avosylin vastaan. Pelituntuma lienee varsinkin Pitkäsellä kohdallaan, mutta kausi näyttää, kumpi seisoo ratkaisupelit tolppien välissä. Molemmille tulee varmasti tilaisuutensa.

Petri Pitkänen on tuttu mies keuruulaisten maalilla.
Petri Pitkänen on tuttu mies keuruulaisten maalilla.
Kuva © Teemu Eirtovaara, teemu.eirtovaara@gmail.com

Kolmannen maalivahdin paikan ottanee Oskari Käyhkö, jolle lienee luvassa satunnaisia minuutteja kauden mittaan.

Puolustuksen uudet kujeet

KeuPan puolustus on uudistunut rajusti viime kaudesta. Terävimmän kärjen lähdettyä uusiin maisemiin tilalle on ollut myös tulijoita. Varakapteeniksi heti nostettu Antti Kauppila, serkkunsa Sebastian Kauppila sekä Vili Palola ja Jani Ollitervo tuovat mukanaan Mestis-kokemusta ja potentiaalia, joka näkyy esiintymisinä lukuisissa juniorimaaotteluissa.

Vanhoista jatkajista rakettimainen Samuli Paananen sekä Janne Myllymäki ovat Suomi-sarjassa taitonsa näyttäneet ja ovat valmiita osoittamaan tasonsa myös sarjaa ylempänä.

Hyökkäyskö jälleen paras puolustus?

Keuruulaisten hyökkäys oli Suomi-sarjan tasolle rautainen, mutta kuten kaikki muukin tekeminen, myös tämä osa-alue on nostettava Mestiksen tasolle. Runko koostuu tutuista ratkaisijoista. Taneli Maasalo, Juuso Mörsky, Markus Rämä ja Matias Kiiskinen ovat kokeneet Mestiksen kaukalot ja yhteispelin pitäisi sujua miesten kannettua KeuPan paitaa jo useamman vuoden.

Oman lusikkansa soppaan tuovat väkkärämäinen Janne Kumpulainen ja ikikeupa Tomi Ahonen, jonka maalivainu on ainakin viimeisimpien harjoituspelien perusteella ennallaan. Jatkostaan niin ikään sopineet Kaarlo Jormakka, Joona Peränen, sekä Svante Myllylahti tuovat osaltaan peliin vauhtia ja vaarallisia tilanteita sanojen varsinaisessa merkityksessä.

Uusina niminä rinkiin hyppäsivät KalPasta Pasi Kouvalainen, Teemu Huttu SaPKosta sekä Jesse Lindsten TPS:n junioreista. Tilastojen perusteella näiltä herroilta on lupa odottaa pisteitä ja paikkoja kärkiketjuissa, mutta kausi näyttää, mitä tuleman pitää.

Jesse Lindsten nosteli miestä seinälle murskatappioon päättyneessä TUTO-vierasottelussa.
Jesse Lindsten nosteli miestä seinälle murskatappioon päättyneessä TUTO-vierasottelussa.
Kuva © Timo Savela

Entä se Jussi kuokan varressa?

Koko palettia penkin takana pyörittää SaiPan A-nuoria viime kaudella valmentanut Jussi Tupamäki. Myös tämä jättää paljon kysymysmerkkejä ilmoille, mutta joukkueen hitsautuessa yhteen on KeuPalla potentiaalia näyttää kuuluvansa tälle tasolle.

Juonikkuutta ja tietynlaista potentiaalia joukkueessa on riittämiin, ja Nuorten Liigassa kannuksensa hankkineella Tupamäellä onkin oivallinen paikka näyttää kyntensä myös aikuisten tasolla. Toisena valmentajana toimii Tero Leinonen, jonka tietotaito maalivahtipelaamisesta tuo oman, tärkeän palasensa joukkueeseen.

Paljon puhetta, paljon kysymysmerkkejä

Seuralle ja monelle pelaajalle sarjataso on uusi ja astetta kovempi, mutta jos asetelma on saatu käännettyä harjoituksissa motivoivaksi tekijäksi, on KeuPalla mahdollisuudet yltää vaikka pudotuspeleihin keväällä.

Varsinkin kodikas Keuruun jäähalli ja hurmoksellinen kotiyleisö voivat siivittää joukkueen ottamaan kauden mittaan kovia päänahkoja. Ennusteet povaavat KeuPalle vaikeaa kautta, joka sujuisi lähinnä opetellessa Mestiksen tavoille sarjan häntäpäässä.

Aika kuitenkin näyttää, missä kohtaa sarjataulukkoa joukkue maaliskuussa majailee. Kaikista ennustuksista huolimatta sarjataulukko on se ainoa mittari jolla paikat auringossa jaetaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle