Kerhon hukkaama tie on taas löytynyt

LIIGA / Artikkeli
HPK etenee Pennasen opeilla kohti menestystä.
Kuva © Timo Savela
On hämmästyttävää, millä vauhdilla Hämeenlinnan Pallokerhon organisaatio muutti suuntansa vain reilussa puolessa vuodessa. Alemmuustila vaihtui toiveikkuuteen menestyksestä. Kurssin käännös tehtiin hämeenlinnalaisvoimin.

"Mä hyppäsin 15 kuukautta sitten, kun herra [Juha] Saari soitti. Tami, tuletko Sportin peräsimeen. Jengi yhdeksäs, pakka niin sekasin kun olla ja voi. Se oli kuin olisi mennyt tuollaseen alastomaan kaupunkiin."

Näin puhui Vaasaan lyhytaikaisen buumin luonut Juhani Tamminen legendaarisessa monologissaan liigakarsinnan 2009 jälkeen. Hieman samansuuntaista kuvausta voisi toimitusjohtaja Antti Toivanen käyttää tilanteesta, jossa astui HPK:n peräsimeen toukokuussa 2016. Kerho oli alemmuustilassa.

yhtiöityminen oli se kaivattu potku organisaation takalistolle

Jukka Jalosen jälkeinen aika kesästä 2007 lähtien on HPK:ssa ollut surkea. Yksi Jukka Rautakorven rautaisella otteella - ja isolla rahalla - hankittu lyhyt menestysperiodi ei pahemmin viimeistä kymmentä vuotta kiillota. Menestystä ei ollut tullut, peli oli ollut sekavaa ja ainoastaan voittamisesta tyydytystä saava kantahämäläinen yleisö oli kääntänyt selkänsä Kerholle. Se vanha HPK:lainen identiteetti oli kadonnut täysin.

Viime kaudella organisaatiossa alkoi tapahtua isoja asioita. Ensin toimitusjohtaja Risto Korpela sai lähteä ja kauden päätteeksi paljon kritiikkiä saaneelle päävalmentaja Pasi Arvoselle sanottiin näkemiin. Seura myös vaihtui osakeyhtiöksi, mikä vei HPK:n viimeinkin puuhastelukerhosta uskottavaksi toimijaksi, tai ainakin sille tielle. Ei voi olla ajattelematta, että nimenomaan yhtiöityminen oli se kaivattu potku organisaation takalistolle.

Keväällä toimitusjohtajaksi pestattiin hämeenlinnalainen liike-elämässä toiminut Toivanen. Korpela oli viimeisenä palveluksenaan HPK:lle tehnyt aiemmin sopimuksen toisen hämeenlinnalaisen lätkäjätkän kanssa. Antti Pennanen pestattiin Kerhoon kolmeksi kaudeksi päävalmentajaksi.

Näin kaksi alle nelikymppistä hämeenlinnalaista Anttia oli palkattu organisaation avainpaikoille. Varovaisesta hymistelystä huolimatta tuskin kukaan ymmärsi, mikä siemen tuolla hetkellä kylvettiin.

HPK:n toimitusjohtaja Antti Toivasen on helppo hymyillä.
Kuva © HPK

Hihat heilumaan

Keväällä 2016 HPK:ssa alkoi tapahtua. Ei liiemmin kentällä, mutta toimistolla. Seura järjesti katastrofikauden jälkimainingeissa tapahtuman, missä esiteltiin ensi kauden joukkuetta.

Tällaista aktivoitumista ei ennen oltu nähty. Kansaa tuli jopa omituisen paljon paikalle. Musiikki soi, ruokaa oli tarjolla ja juomat virtasivat. Samalla esiteltiin uusia pelaajia, huutokaupattiin edelliskauden pelipaitoja ja tarjottiin muutakin viihdettä. Siinä missä vanhassa organisaatiossa uskottiin sokeasti kantahämäläiseen kerhohenkeen, aktivoitiin nyt potentiaalisia kausikortin ostajia juuri oikeaan aikaan. Hyvissä ajoin.

Pennanen toi mukanaan Mestiksen mestaruusjoukkue Jukureista liudan lupaavia pelimiehiä. HPK-ikoni Niko Kapasen sopimus julkaistiin kesäkuussa. Jo sata päivää ennen kauden alkua HPK:n joukkue oli käytännössä valmis ja täynnä uutta draivia. Tuore seurajohto puhui rohkeasti visioistaan ja viiden vuoden suunnitelmastaan, jota oli jo osakeannin aikana mainostettu.

Jo sata päivää ennen kauden alkua HPK:n joukkue oli käytännössä valmis

Toivasen johdolla HPK:n ottelulippujen hinnoittelua uusittiin. Tiettyjen kausikorttien hintoja laskettiin merkittävästi ja tämä näkyikin jo loppukesästä ennätysmäisessä myyntitahdissa.

Nyt jälkeenpäin on helppo todeta, että Toivasen myyntitaktiikka oli täysin oikea. Kerho on edellä yleisötavoitettaan. On myös selvää, että kun kausikortteja on myyty paljon, sitoutuneita ihmisiä tulee hallille kuluttamaan rahaa oheistuotteisiin.

Ennen kauden alkua tuore toimitusjohtaja liikkui aktiivisesti ympäri Kanta-Hämettä myymässä seuraansa paikallisille toimijoille. Oli ilahduttavaa nähdä sitä energiaa ja jopa lapsenomaista uskoa tulevaan oranssiin tarinaan. "Matkalla huipulle osa 2" ei ollut pelkkää markkinointiosaston sanahelinää. Myös aitioiden myyntiä ja hinnoittelua lähdettiin Toivasen johdolla uusimaan.

Kauden alla ammattilaispiireissä supistiin, että Pennasella on parin muun valmentajan kanssa Liigan modernein pelikirja, jossa kiekollinen pelirohkeus ja nopeus ovat huoneentauluna. Nyt, kauden edettyä hieman yli puolenvälin Kerhon majaillessa neljäntenä, on tämä helppo allekirjoittaa.

Raikas ja aktiivinen

Siihen nähden, että HPK:n joukkue on uudistunut valtavasti ja Pennasen pelitapaa on lähdetty ajamaan sisään lähes nollasta, on kausi ollut erittäin lupauksia herättävä. Kerho pelaa raikasta kiekollista peliä, jossa pelaajien etäisyydet pysyvät hämmästyttävän hyvin kasassa. Omista tullaan pois näppärällä lyhytsyöttöpelillä ja yhtä nopeaa pelin kääntämistä ei olla nähty sitten Jukka Jalosen aikojen.

Parhaimmillaan peli on todella viihdyttävää koska HPK nimenomaan pyrkii pelaamaan. Joukkue on myös rakennettu siten, että jalkoja ja käsiä riittää. On hienoa katsottavaa, kun HPK myllyttää neljän ketjun vauhtipeliä eikä ykkös- ja nelosvitjan eroa juuri huomaa.

Mannisen ei sittenkään ole tarvinut olla niin yksin, mitä pelättiin

Kuin tilauksesta, joukkueen tärkein lenkki eli maalivahdit ovat onnistuneet täydellisesti. Emil Larmin ja Antti Karjalaisen lähes satumainen syyskausi ovat olleet kenties isoin tekijä HPK:n menestykseen. Luotettava maalivahtityöskentely on ollut myös avainasemassa puolustusta silmällä pitäen, sillä luotto veskareihin on puoli ruokaa nuorten pakkien pelaamisessa. Sitä ei viime kaudella ollut ja tulos oli karmeaa katsottavaa.

Kerhon hyökkäys on ihmeellisen laaja juuri siksi, että epäonnistujia ei juuri ole. Kultakypärääkin kantanut Teemu Turunen, tuleva tähti Oula Palve, tykinkuula Juho Keränen sekä kanadalainen Philippe Cornet ovat onnistuneet. Kerhoikonit Kapanen ja Janne Lahti ovat myös olleet miehiä paikallaan. Loukkaantumisistakin on materiaalin laajuuden turvin selvitty.

Virtuoosihyökkääjä Sakari Mannisen ei sittenkään ole tarvinut olla niin yksin, mitä pelättiin. Puolustuksen johtaja Joonas Lehtivuorikin on saanut tukea.

Kauden puolivälin paikkeilla tullut vanha tuttu Mathias Porseland osoittautui loistavaksi hankinnaksi, kun Richard Stehlík tai kulttihahmo Kirill Tulupov eivät vakuuttaneet. Viimeisimpänä reagointina hankittiin iskuporakone Kanadasta, Sean O'Brien. Viidensadan ottelun NHL-miehelle saatiin vielä oikeaoppisesti koeaika sopimukseen. Seurajohdon reagointi pelaajahankintojen suhteen on ollut parasta A-luokkaa.

Pennasen tuttu suojatti Teemu Turunen on ollut huippuhankinta.

Aineksia ja vertailupohjaa

Kahdeksassa kuukaudessa koko HPK:n organisaatio on tehnyt käsittämättömän täyskäännöksen. Yleisö on löytänyt hallille eikä joukkue voita tuurilla vaan taidolla. Uskottavuus on palautettu - ryminällä. Parasta kyseisessä tilanteessa on se, että tämä positiivinen hulabaloo ei näyttäisi olevan vain tämän kauden juttu. Siemen itää nyt vahvasti ja kaikki palikat ovat oikeilla paikoillaan. Organisaatio, valmennus ja pelaajisto on nuori. Ja nälkäinen. Tekemisessä on laatua ja urheilullisuutta.

Kerhon maine on nousussa. Kohta Hämeenlinnaan on samanlainen hinku kuin reilut kymmenen vuotta sitten Jalosen aikana. Se on avainasia, kun HPK:n kaltainen keskitason budjetilla operoiva urheiluseura pyrkii menestyseen. Tosin Liigan kaltaisessa kasvatti- ja luistelusarjassa ei rahalla pärjäisi muutenkaan. Ainakaan mestaruuksia ei voiteta.

Tekemisessä on laatua ja urheilullisuutta

Ei HPK tällä kaudella vielä kultaa juhli, ei ehkä ensi kaudellakaan, mutta varmaa on se, että voittoja tullaan näkemään enemmän kuin tappiota. Kerhosta tulee pudotuspelien vakiokävijä ja mitali reilun vuoden sisään ei olisi ihme.

On hämmästyttävää, kuinka paljon samanlaisuutta pelaajiston suhteen nyky-HPK:ssa on verrattuna vajaan 11 vuoden takaiseen mestaruusjoukkueeseen. Joukkue toteuttaa melko samanlaista pelitapaa pyyteettömästi, tosin kultajoukkueen puolustuspeli oli kukonaskeleen edellä nyky-Kerhoa. Pelaajiston suhteen yhtäläisyyksiä on helppo löytää.

Kaksi nuorta loistavaa maalivahtia. Palveessa on paljon samaa mitä nuoressa Ville Leinossa. Cornet on kookas, sitkeä ja tehokas maalipyssy, aivan kuten Janis Sprukts oli. Otto Paajanen on johtajaominaisuuksiltaan köyhän miehen Jyrki Louhi. Keränen ajaa vastustajan ihon alle kuin Jari Sailio konsanaan ja loistava puolustava sentteri Severi Sillanpää on kuin ilmetty Petteri Wirtanen. Peräpäässä oikealta ampuva Porseland tuo saman vivahteen ylivoimapeliin mitä David Schneider aikanaan.

Ei ole huono asia, että vertailupohjaa Suomen mestareihin löytyy noinkin helposti.

Pennasen työ on silti vasta alussa. Pelaajiston keski-ikä on alle liigan keskiarvon ja joukkueen kehityskaari on huipussaan vasta parin-kolmen vuoden päästä. Silloin tarina todennäköisesti huipentuu. Menestys ei tule sekunnissa, mutta Kerhon päivittäinen tekeminen tuo sitä koko ajan lähemmäksi. Oranssia tunnustavien kannattaa nyt nauttia, hukassa ollut tie on nimittäin löytynyt.

» Lähetä palautetta toimitukselle