FLA - TOR 2.00
CBJ - MTL 2.00
WSH - NYI 2.30
CAR - OTT 2.30
CGY - DET 4.00
ARI - PIT 4.00
VAN - BUF 5.00
NJD - ANA 20.00
COL - LAK 22.00

Keravan turnaus houkuttelee Mestis-joukkueita

MESTIS / Artikkeli
Jo perinteiseksi muodostunut Keravan turnaus saa tänä vuonna osallistujiksi peräti neljä Mestis-joukkuetta, kun FPS, Kiekko-Vantaa, Salamat ja HeKi matkustavat Keravalle. Näiden lisäksi Suomi-Sarjasta mukana ovat Imatran Ketterä ja HC Kerava.

Perjantaina 18. ja lauantaina 19. elokuuta pelattavan kaksipäiväisen turnauksen joukkueet on jaettu kahteen lohkoon. A-lohkossa pelaavat Kiekko-Vantaa, HC Kerava ja HeKi. B-lohkossa puolestaan kohtaavat FPS, Salamat ja Ketterä.

Nopeatempoisessa turnauksessa ottelut ovat kaksieräisiä. Molemmista lohkoista kaksi parasta pääsee välieriin, joista voittajat pelaavat loppuottelun.

Kiekko-Vantaalla vain voitto mielessä

Mestis-joukkue Kiekko-Vantaa on ennen Keravan turnausta ehtinyt pelata kaksi harjoitusottelua. Kolmisen viikkoa sitten jääharjoittelun aloittanut vantaalaisryhmä hävisi viime viikolla Mikkelissä Jukureille, mutta otti keskiviikkona revanssin mikkeliläisistä kotihallissaan.

Joukkueen uuden päävalmentajan Niki Anderssonin mukaan porukka lähtee Keravalle mielessään yksinkertainen tavoite: voitto. Vantaalla ei erotella harjoitusotteluja sarjapeleistä, vaan aina pelataan voitto tai kuolema -meiningillä.

Voiton lisäksi joukkue pyrkii tietysti myös parantamaan peliään niillä pelitaktisilla eväillä, joita reilun kahden ja puolen viikon aikana on ehditty saamaan aikaan. Kaiken pelitaktisuuden yläpuolelle nousee kuitenkin pelillinen ilme, ja joukkueen toivotaan lähtevän turnaukseen keskiviikon ottelun tavoin maitohampaat kotiin jättäneenä. Torahampaat suussaan lohipaidat tulevat taklaamaan, taistelemaan ja pelaamaan hyvällä intensiteetillä.

Turnauksessa nähdään lähestulkoon sama kokoonpano kuin keskiviikkona Jukureita vastaan. Ainoastaan Marko From joutuu työesteiden takia jäämään sivuun, mutta sen sijaan alkuviikosta kuumeillut Jussi Erkkilä palaa ruotuun.

Salamat parantanee Karhulan jumbosijaansa

Kirkkonummen Salamoille Keravan kinkerit on jo syksyn toinen harjoitusturnaus. Kaksi viikkoa aiemmin oteltu Karhulan turnaus ei mennyt nappiin, sillä try out –pitoinen kirkkonummelaisryhmä jäi viimeiselle sijalle. Tappio tuli niin KooKoota, HeKiä kuin Titaaneitakin vastaan.

Keravalla Salamoilta on lupa odottaa jo parempaa esitystä, vaikka kokoonpano ei ole suuria muutoksia kokenut. Keskiviikkoiltana Jyrki Tuukkasen valmentama ryhmä yllätti monet ja otti 6-2-kotivoiton Mestiksen kärkipäähän arvioidusta TuTosta. Etenkin puolustuspelaaminen sujui ajankohtaan nähden mukavasti.

Karo Koivusen kaltaisia tähtiä ei tämän päivän Salamoissa ole, mutta mielenkiintoisia pelaajia seurattavaksi kylläkin. Onnistuuko TuToa vastaan hyvin torjunut Juha Korhonen nousemaan pois kakkosmaalivahdin maineestaan? Miten kulkee 35-vuotiaan, aikanaan Kiekko-Espoota liigassakin edustaneen kiertolaispuolustaja Jimi Helinin luistin? Kuinka hyvin aiemmin Kiekko-Vantaata ja Haukkoja hyökkääjänä edustanut Matti Luoma on sopeutunut puolustajan rooliin? Entä jatkaako Lohjalta saapunut yllättäjä, 22-vuotias Janne Laakso edelleen Salamoiden maalipörssin kärjessä?

Paljon uusia tuttavuuksia forssalaisleirissä

Reilun parin viikon ajan peliään jääharjoittelun merkeissä hionut FPS:n nykyinen ryhmitys esiintyy Keravalla ensimmäistä kertaa kotikaukalonsa ulkopuolella. Ennen sitä pelatut kaksi harjoituspeliä toivat mukanaan tappion ja voiton.

Joidenkin muiden Mestis-seurojen tapaan FPS ei kyennyt tasaiseen maalintekokilpaan liigajoukkueen kanssa, vaan hävisi läheiselle yhteistyökumppanilleen Lukolle selvin luvuin. Toinen, KOO-VEEta vastaan käyty kamppailu oli jo lähtökohdiltaan tasaisempi ja vihreäpaitainen joukkue punnersikin sarjanousijasta 2-1-voiton, vaikka maalinteko myös tamperelaisia vastaan meinasi olla kuin tervanjuontia.

Poikkeuksena muihin Mestis-seuroihin ei FPS:lla ole kuin puolisen joukkueellista sopimuspelaajia, mutta tilanne on hallinnassa, sillä valmennusjohto tarkkailee mukavan suuruisen pelaajaringin edesottamuksia huolella ja loppujen sopimusten teot jätetään syyskuun puolelle. Erittäin merkittävä seikka on se, että maalivahtiosasto on Ville Hostikan ja Tommi Kelan kontrahtien vuoksi kunnossa, vaikka on niitä hyviä veskareita joskus vähän myöhemminkin löydetty.

FPS:n kokoonpanosta liki puolet on tuttuja joukkueen riveistä jo aiemmilta kausilta. Nuorempi kaarti on ansainnut tähänastiset kannuksensa pääosin A-junioreiden SM-liigasta. Edellisistä ryhmistä poikkeavat koeajalla olevat sveitsiläiset Roger Capaul ja Patrick Bloch, sekä jo seuraan sopimuksen tehnyt tshekki Ivo Kratena, joille kokemukset suomalaisesta seurakiekkoilusta ovat ensimmäisiä.

HeKillä yhä iso orkesteri

Pari viikkoa sitten Kotkan turnauksessa harjoitusottelukautensa avannut Heinolan Kiekko tuo Keravan turnaukseen ison kokoonpanon. Matkassa on edelleen viisi kentällistä pelaajia, vaikka Kotkan turnauksen jälkeen joukkueesta ovat pudonneet pois puolustajat Aki Mäkelä ja Antti Louhelainen sekä hyökkääjä Paavo Johansson.

- Puolustajia on nyt yhdeksän ja hyökkääjiä yli viiteen ketjuun. Loukkaantumistilanne on kuitenkin sellainen, ettei rinkiä olla ihan heti tiivistämässä, päävalmentaja Jari Blomberg kertoo.

Kotkan turnauksen jälkeinen aika on sujunut harjoittelun merkeissä eikä ole tuonut uusia miehiä sairastuvalle. Sivussa ovat edelleen Miikka Tölli, Hannu Haipus ja Juhani Suomalainen sekä pitkäaikaispotilaat Esko Seppänen ja Petteri Laine.

Pelillinen painopiste viikonlopun turnauksessa on Blombergin mukaan hyökkäys- ja keskialueen pelissä. Lisäksi on tarkoitus kokeilla viime aikoina harjoitellun ylivoimapelin toimivuutta tosipaikassa.

- Nälkäisinä lähdetään Keravalle. Meillä oli Kotkan turnauksen jälkeen yli viikon tauko harjoituspeleissä, joten pelihalut ovat varmasti kaikilla kovat.

HeKi kohtasi keskiviikkoiltana remontoidun ja uudelleennimetyn kotihallinsa avajaisottelussa SM-liigakumppani Pelicansin. Vahvasti harjoituspelit pelannut isoveli näytti pienemmälleen kaapin paikan selkein 4-10-lukemin.

HC Kerava haastajana kotiturnaukseen

Viime kauden päätteeksi Suomi-sarjaan noussut HC Kerava lähtee varteenotettavana haastajana tämän vuoden turnaukseen. Joukkue on vahvistunut viime kaudesta huomattavasti, ja joukkueessa luisteleekin paljon tuttuja nimiä Mestistä seuranneille. Joukkueenjohtaja Henri Virlanderin mukaan kotijoukkue lähtee hakemaan turnauksesta välieräpaikkaa. Toisin sanoen joukkueen kunnianhimoisena tavoitteena on yllättää joko HeKi tai Kiekko-Vantaa.

HC Keravan joukkueessa pelaa tuttuja nimiä Mestis-ympyröistä. Haukoista joukkueeseen ovat siirtyneet Juha Jusslin, Ville Raatikainen, Janne Vuorinen ja Timo Suuronen. Lisäksi joukkueen kokoonpanossa olevista pelaajista Mestistä ovat pelanneet mm. Antti Kivistö, Harri Alakotila, Anssi Juutilainen, Tuomas Forss, Sami Taanonen ja Heikki Löfman. Tosin Taanonen ja Forss ovat loukkaantumisten takia poissa tästä turnauksesta.

Juuri kauden alla HC Kerava sai mieluisan vahvistuksen puolustuspäähän, kun Tero Paappanen liittyi joukkueeseen. Virlanderin mukaan Paappasen sopimus kattaa koko kauden, mutta mikäli joku liigajoukkue miehen haluaa, voi Paappanen halutessaan liigaan siirtyä.

Haukkojen luovuttua viime kauden jälkeen Mestiksestä on Keski-Uusimaan muilla joukkueilla tilaisuus nousta esiin. Virlanderin mukaan HC Kerava lähteekin hakemaan ensimmäiseltä kaudelta Suomi-sarjassa paikkaa neljän parhaan joukosta. Mikäli talous sallii, on joukkueella tavoite nousta kolmessa vuodessa Mestikseen. Tämä vaatii kuitenkin, että yleisö ja yhteistyökumppanit löytävät tiensä Keravan jäähalliin.

Ketterä mukana matalalla profiililla

Isäntäjoukkue HC Keravan lisäksi Suomi-sarja-seuroja edustaa Keravan turnauksessa perinteikäs Imatran Ketterä. Eteläkarjalaisten viime kausi sujui odotuksiin nähden hieman alakanttiin, sillä joukkue putosi jo hyvissä ajoin ennen runkosarjan loppua Suomi-sarjan etelälohkon pudotuspelikamppailun ulkopuolelle.

Jouko Viljakaisen valmentama ryhmä on muuttunut edelliskaudesta vain niukasti. Joukkueen kokeneimpia ja tunnetuimpia pelaajia ovat edelleen puolustaja Juha-Pekka Rinkinen sekä hyökkääjät Veli-Pekka Nutikka, Juuso Vakkilainen ja Tero Roiha.

Viime kauden joukkueesta merkittävimpiä lähtijöitä ovat KooKoon pelaajarinkiin siirtyneet maalivahti Antti Ore ja puolustaja Jussi Hilpas. Myöskään entinen SM-liigajyrä Mika Kauppinen ei jatka joukkueessa.

Lähtijöiden kokoonpanoon jättämät aukot on turnauksessa täytetty lähinnä nuorilla lupauksilla. Puolustaja Toni Hinkkanen on siirtynyt Ketterään SaiPan a-junioreista ja oma kasvatti Juhani Ijäs palannut takaisin Pohjois-Amerikasta. Meriiteiltään kenties kovin uusi pelaaja on Titaaneissa viime kaudella 15 maalia iskenyt hyökkääjä Ville Turunen.

Suuria odotuksia imatralaisilla ei viikonlopun menestyksen suhteen ole. Joukkueenjohtaja Heikki Kääriäinen korostaa, että Ketterän ryhmä on junioripitoinen.

- Hyvin matalalla profiililla olemme liikkeellä. Olemme valmistautuneet pelaamaan sijoista 5-6.

Otteluohjelma ja lohkot

Lohko A: K-Vantaa, HeKi, HC Kerava

Lohko B: Salamat, FPS, Ketterä

pe klo 17.00-18.10 K-Vantaa-HC Kerava

pe klo 18.20-19.30 FPS-Salamat

pe klo 19.40-20.50 HC Kerava-HeKi

la klo 09.00-10.10 Salamat-Ketterä

la klo 10.20-11.30 HeKi-K-Vantaa

la klo 11.40-12.50 Ketterä-FPS

la klo 13.00-14.10 sijat 5-6

la klo 14.20-15.30 A1-B2

la klo 15.40-16.50 B1-A2

la klo 17.00-18.10 pronssiottelu

la klo 18.20-19.30 finaali

» Lähetä palautetta toimitukselle