Kazakstan liikkeellä venäläisvoimin

MAAJOUKKUE / Artikkeli
MM-kisojen A-sarjassa kerran aiemmin, vuonna 1998, esiintynyt Kazakstan on mielenkiintoinen lisä kevään arvoturnauksen osallistujajoukkoon. Joukkueessa on paljon kokeneita pelaajia, mutta riittääkö Venäjän etelänaapurin rutiinitaso ja puolustus paikan auringossa säilyttämiseen?

Suuren mutta köyhän Kazakstanin maajoukkue on suurelle yleisölle tuttu lähinnä olympiakaukaloista, joissa se on mitellyt aikanaan myös Suomea vastaan. MM-kisoissa maa on taapertanut uskollisesti B-tason kärkipäässä, nousu A-sarjaan tapahtui kuitenkin vasta viime keväänä, jolloin kazakit nuijivat Unkarissa pelatussa alkulohkossa vastustajansa maanrakoon selkein lukemin. On myös hyvä muistaa, että esim. Naganon olympialaisissa 1998 seitsemän jäähallin ja 1800 rekisteröidyn pelaajan Kazakstan voitti oman alkulohkonsa jättäen taakseen mm. Slovakian.

Joukkue rakentuu vahvasti maan parhaan seurajoukkueen, Venäjän divisioonatasolla pelaavan ust-kamenogorskilaisseura Kazzinc-Torpedon ympärille. Totuuden nimessä on todettava, ettei kazakkimaajoukkue ole kovin ’kazakstanilainen’; maan kiekkopääkaupunki Ust-Kamenogorskin väestöstä noin 90 prosenttia on etnisesti venäläisiä ja tämä heijastuu myös maajoukkueeseen. Joukkueen pelaajistosta vain hyökkääjä Rustam Jesirkenov on ’aito’ kazakki. Joukkue on myös melko vanha, vain neljä pelaajaa on syntynyt 1980-luvulla.

Veräjän suulla kokemusta, puolustus Akilleen kantapää?

Kazakstanin peli kaatuu tuskin ykkösmaalivahtiin. Joukkueen päätorjuntavastuun ottanee muutama vuosi sitten Venäjän liigan all-star-vahdiksikin valittu Vitali Jeremejev, jonka tilillä on myös muutama NHL-ottelu. Kuluneen kauden 28-vuotias Jeremejev torjui Dinamo Moskovan maalinsuulla, pelaten Venäjän liigassa mm. kuusi nollapeliä. Jeremejevin apuna häärivät Kazzinc-Torpedon Vitali Kolesnik ja Metallurg Serovin Sergei Tambulov, joille tuskin kovin mittavasti peliaikaa siunaantuu.

Huolimatta laadukkaasta ykkösvahdista saattaa kazakkiverkko soida turhan tiheään, mikäli puolustus ei Jeremejeviä pysty auttamaan. Kazakstanin puolustus on paperilla arvioituna melko nimetön; ainoa tutumpi pelaaja on veteraanipuolustaja Vladimir Antipin, joka Suomessa muistettaneen Naganon kisojen kyseenalaisista tempauksistaan mm. Teemu Selännettä kohtaan. Antipin on kuitenkin halutessaan myös hyvä pelimies ja onpa miehellä vyöllään kuluvan kauden Venäjän mestaruuskin Avangard Omskin riveissä.

Toinen maininnan arvoinen kazakkipuolustaja on Dinamo Moskovassa pitkän uran pelannut Aleksei Troshinski, joka lienee myös joukkueen kiekkovarmin puolustuspään pelaaja. Kauttaaltaan kazakkipuolustus on melko pienikokoinen, poikkeuksena lähinnä Ust-Kamenogorskin goonimainen, 191-senttinen Denis Shemelin, joka pyrkinee pitämään huolen siitä, ettei Jeremejevin maalinedustalla pörrää ylimääräisiä vastustajan pelaajia. Ennalta arvioiden puolustus on kuitenkin Kazakstanin suurin ongelmakohta; pakiston täytyy onnistua täydellisesti, jottei maalinsuulle jää liian suuri vastuu joukkueen menestyksestä.

Hyökkäyksessä kokemusta ja taitoa

Jos on Kazakstanin puolustus arvoituksellinen, hyökkäyspäässä ainakin terävimmästä kärjestä pitäisi löytyä tulivoimaa. Jo ammoisen EHL:n ajoilta tutut, pitkän linjan hyökkääjäveljekset Aleksandr ja Jevgeni Koreshkov ovat varmasti monelle tutuimmat kazakkipelaajat. Tämän kevään Venäjän hopeajoukkue Metallurg Mk:ssa pelaava taiturimainen veljespari oli joukkueensa parhaimmistoa myös tänä vuonna; veljeksistä nuorempi, 33-vuotias Jevgeni jopa ’Magnitkan’ toiseksi paras pistemies 69 ottelun 11 maalillaan ja 31 syötöllään. Varmaa lieneekin, että tämän veljesparin merkkaus on vastustajien ykkösasia kazakkien hyökkäyspelin turruttamiseksi.

Muu Kazakstanin hyökkääjistö koostuu parista Venäjän liigaa pelaavasta kolmosketjutasoisesta pelaajasta ja –kuinka ollakaan– Ust-Kamenogorskin Kazzinc-Torpedon hyökkääjäkaartista. Odotettavissa on, että pienikokoinen kazakkihyökkäys pyrkii pelaamaan ehkä hieman yllättäenkin liikkuvaa ja taitavaa peliä paria poikkeusta lukuun ottamatta. Kuinka se siinä onnistuu, jää nähtäväksi. Kazakit olisivat kaivanneet kipeästi NHL-vahvistustaan, Toronto Maple Leafsin Nikolai Antropovia, mutta Leafsin selvittyä pudotuspeleissä jatkoon lienee Antropovin mahdollinen saapuminen kisoihin lähinnä teoreettinen.

Kova, mutta arvoituksellinen lohko

Kazakstan pelaa samassa Prahan alkulohkossa isäntämaa Tsekin, aina hankalan Saksan ja monien suomalaisten sympatiat keräävän Latvian kanssa. Kisoja edeltäneistä kahdesta harjoitusottelusta Ranskaa vastaan oli tuomisina häviö ja tasapeli, mutta vastus kovenee kisoissa olennaisesti. Kazakstanilla on silti mahdollisuutensa; Tsekki mennee menojaan ja Saksa on ennalta arvioiden suosikki lohkokakkoseksi. Kahden jäljelle jäävän ex-neuvostotasavallan mittelö saattaakin olla ratkaiseva karsintasarjaan joutumisen kannalta, toki molemmilla on mahdollisuutensa myös Saksan yllättämiseen. Jos Kazakstan saa pelinsä kulkemaan Latviaa ja Saksaa vastaan, on sillä hyvä mahdollisuus päästä ylempään jatkolohkoon. Joukkueen nimellistaso on hyvin samaa luokkaa kuin Latvian.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös