| analyysi Pelaajakohtaiset arviot
[lue lisää] |
Haukkojen joukkuetta rakennettiin kautta edeltäneenä kesänä aktiivisesti. Ryhmän piti olla parempi kuin minkään sarjatason järvenpääläisjoukkueen moneen vuoteen. Pelaajalistaa tutkimalla niin olikin: pudotuspelipaikasta puhuminen oli realismia.
Ensimmäiset ottelut eivät vielä kertoneet koko karua totuutta. Haukkojen pelissä oli potentiaalia, eikä tulevasta pelillisestä lamasta ollut tietoakaan. Kauan ei kuitenkaan tarvinnut odottaa. Haukat voitti kotonaan Hermeksen syyskuun 29. päivä, minkä jälkeen järvenpääläiset ajautuivat 13 ottelua kestäneeseen tappioputkeen.
Tappioputken aikana ehti tapahtua monenlaista. Valmentajat Jan Lehti ja Ari Leppänen väistyivät uuden kaksikon, Jami Kaupin ja Paul Högbackan, tieltä. Valmentajan vaihtaminen kesken kauden oli yllätys, joskin miltei ainoalta oikealta tuntunut ratkaisu. Joukkueen peli oli sekaisin, ja jotain oli tehtävä.
Haukkojen peli parani hetkeksi, mutta huononi uudestaan. Ehkä kaikkein synkimmän yksittäisten otteluiden sarjan Haukat kohtasi tammikuussa, kun joukkue hävisi peräjälkeen ensin TuTolle 8-2, sitten Jukureille 15-3 ja vielä FPS:lle 9-0. Joukkueesta tuli heittopussi, sitä ei voinut kiistää. Kerta oli ensimmäinen järvenpääläisessä Mestis- tai 1. divisioona –historiassa.
Viimeistään tammikuun lopun siirtorajalla kävi selväksi, että Haukat pakkaa pian pillinsä pussiin viimeistä kertaa. Joukkue kauppasi yli kentällisen verran parhaita pelaajiaan muualle. Runkosarjan neljänneksi viimeisen ottelun jälkeen joukkueenjohto ilmoitti, että karsintasarja jää väliin. Rahat olivat lopussa – lopullisesti.
Murheellinen taloustilanne ei ollut yllätys missään vaiheessa. Ihmeteltäväksi silti jää, kuinka Haukkojen joukkue onnistui voittamaan 45 runkosarjan ottelustaan vain kymmenen.
Hyökkäys epäonnistui
Haukat ei kautta edeltäneen kesän aikana koonnut joukkuettaan välttämättä aivan pelkillä suolarahoilla. Etenkin hyökkäystä vahvistamaan tulleisiin pelaajiin kohdistettiin suuria odotuksia – syystäkin.
Läpimurtokautta povattiin muun muassa Marko Sakolle, joka oli aiempina kausinaan osoittanut suuren potentiaalinsa. Pöytä oli miltei valmiiksi katettu, kun tutkapariksi vierelle hankittiin edelliskauden Kiekko-Vantaassa pelannut keskushyökkääjä Janne Lehtinen. Harjoituspeleissä kaksikko näyttikin taitonsa. Kaiken piti olla kunnossa.
Kauden aikana peli ei enää sujunutkaan samalla tavalla. Sekä Lehtinen että Sakko turhautuivat hetkittäin, ja jo syksyn aikana valmentaja Jan Lehden täytyi hajottaa kaksikko eri ketjuihin. Molempien otteissa näkyi läpi kauden merkkejä turhautumisesta, eivätkä hetkittäiset valonpilkahdukset poistaneet varsin negatiivista kokonaisvaikutelmaa.
Sakon ja Lehtisen odottamattomaan vaisuuteen kiteytyi Haukkojen hyökkäyksen ongelmat. Vaikka osa muistakin pelaajista epäonnistui, muutamia poikkeuksiakin on mahdollista kuluneen kauden joukkueessa nähdä.
Ikihaukka Juha Jusslin ei vieläkään saanut pelata ehjää kokonaista kautta, mutta oli silti joukkueensa tärkeimpiä runkopelaajia. Parhaiten hyökkäyksessä onnistui peräänantamattomasti esiintynyt Miikka Lindholm, joka olikin kauden päättyessä Haukkojen paras pistemies. Muita onnistujia on vaikea löytää.
Siirtorajalla edellä mainituista pelaajista joukkueessa jatkoi vain Jusslin; hänkin tosin kärsi samanaikaisesti loukkaantumisista. Loppukaudesta joukkueen hyökkäyksessä esiintyi muutamia potentiaalisia junioreita, joiden tulevaisuus Mestiksessä ei kuitenkaan enää ole aivan yhtä turvattu kuin jos Haukat olisi jatkanut.
Puolustus epäonnistui
Ennen kautta odotettiin joukkueessa jatkaneiden puolustajien nousemista osaksi joukkueen runkoa, jota johtaisi kapteeniksikin valittu Kai Öhberg. Öhberg olikin kapteeni, ja joukkueessa jatkaneet puolustajat muodostivat alapään rungon. Haukkojen harmiksi kokonaisuus ei ollutkaan yhtä hyvä kuin vielä syyskuussa odotettiin.
Joukkueen puolustuksesta on turhaa yrittää etsiä yksittäisiä epäonnistujia, sillä kuluneen kauden aikana Haukkojen puolustus epäonnistui nimenomaan joukkueena. Juuri kukaan ei yltänyt toivotulle tasolle.
Kaj Öhbergistä oli johtohahmoksi, mutta kuluneen kauden Haukkojen paras puolustaja oli valmentajaksi vaihdetun Jami Kaupin vanavedessä joukkueeseen tullut Teemu Kolehmainen, josta oli Haukoille paljon apua. Ei kuitenkaan riittävästi, sillä sarjajumbon viittaa se ei Haukkojen yltä poistanut. Se ei ollut edes lähellä.
Sekä Öhberg että Kolehmainen lähtivät joukkueesta tammikuun lopussa.
Maalivahtipeli epäonnistui
Kesällä Haukat hankki maalivahdikseen edelliskaudella Joensuussa pelanneen Tomi Räisäsen. Vaikka Räisänen tiedettiin hieman ailahtelevaksi maalivahdiksi, häneltä odotettiin enemmän kuin hän kauden aikana pystyi.
Ongelmat alkoivat jo harjoitusotteluissa. Räisästä paremmin maalinsuulla pelasi jo aiempina kausina Järvenpäässä pelannut Heikki Kokkonen, joka nousi ykkösvahdiksi jo runkosarjan alussa. Joukkueeseen voittavaksi maalivahdiksi varta vasten hankittu Räisänen joutui tyytymään vaihtopenkkirooliin. Lopulta Räisäsen ja Haukkojen tiet erosivat.
Kokkonen osoitti joka tapauksessa nousseensa Mestis-tason maalivahdiksi, ja viime kausien epävarmuus näytti kaikonneen. Maalivahdin rooli kuluneen kauden Haukoissa jäi kuitenkin todella epäkiitolliseksi. Hyvään torjuntaprosenttiin ylsi ainoastaan siirtorajan jälkeisissä merkityksettömissä otteluissa upeasti pelannut Eero Väre.
Kun tulevaisuus on mennyttä
Haukkojen päätös kauden keskeyttämisestä jo ennen karsintasarjaa oli koko lailla yllätyksellinen. Vaikka alkoi näyttää selvältä, että edustustoiminnan alasajo on tosiasia, ilmoituksen ajankohta ja lopettamisen tapa olivat molemmat suuria yllätyksiä.
Ilmoituksen myötä meni pohja kauden pelilliseltä analysoinnilta ja luonnollisesti myös itse pelaamiselta. Kauden loputtua pelaajat jäivät tyhjän päälle ja järvenpääläinen jääkiekkoyleisö nuolemaan näppejään.
Vielä ei ole selvää, pelaako Haukat ensi kaudella lainkaan, ja jos pelaa, epäselvää on myös sarjataso. Voi olla, että pelaaminen millään sarjatasolla osoittautuu liian kalliiksi.
Surullisinta tilanteessa on, että Haukat ei lähtenyt sarjasta pelaamalla, vaan puhtaasti heikon taloustilanteen seurauksena. Monen mieleen voisi tulla tyylikkäämpiäkin tapoja lopettaa 12 vuoden yhtäjaksoinen samalla sarjatasolla pelaaminen.