Katkeaako Ruotsin mitaliputki?

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Ruotsi on ollut mitaleilla MM kisoissa jo neljä vuotta peräkkäin. Kahden viime kauden aikana länsinaapuri on päässyt aina finaaliin saakka - hävitäkseen molemmilla kerroilla Kanadalle. Tänä vuonna mitaliputken jatkaminen on ennakkoon ajatellen erittäin kovan työn takana. Kaiken pitää mennä nappiin jotta Ruotsi voisi edes haaveilla mitalisijoista. Toisaalta länsinaapuri osaa pelata isoissa peleissä perinteisesti potentiaalinsa ylärajoilla, joten kaikki on mahdollista.

Ruotsi koki ennätysmäisen kieltäytymisten tulvan kisojen alla ja lähtee kisoihin suhteellisen kapealla ratkaisijoiden rintamalla. Peter Forsberg, Markus Näslund, Mats Sundin, Nicklas Lidström, Mattias Öhlund, Fredrik Modin, Kristian Huselius, Tomas Holmström, Daniel Tjärnqvist, Dick Tärnström, Kim Johnsson ja kumppanit ovat syystä tai toisesta kisoista sivussa. Daniel
Alfredssonin, Henrik Zetterbergin, Sedinin kaksosten ja etenkin maalivahti Henrik Lundqvistin harteilla lepää paljon.

Uusi valmentaja Bengt-Åke Gustafsson tuo lisäväriä maajoukkueeseen ensimmäisissä kisoissaan päävalmentajana. Onkin mielenkiintoista nähdä entisen maajoukkuepelaajan vaikutus menestykseen. Gustafssonin johdolla Ruotsi pyrkii
aiempaa aktiivisempaan koko kentän peliin ja tämä voi sopia perustaitaville ruotsalaiskiekkoilijoille hyvin. Taitoa Ruotsilta löytyy kieltäytymisistä huolimatta edelleenkin.

Lundqvistilla luottoa

Ruotsin vahvin osa-alue on eittämättä maalivahtipeli. Ykkösmaalivahti Henrik Lundqvist, viime vuoden MM-kisojen tähtikenttään valittu maalivahti, oli tällä kaudella Elitserienissä loistava. Hän oli jälleen koko sarjan paras maalivahti ja jätti sarjan kovat NHL kollegansa varjoonsa. Lundqvist pelasi runkosarjassa kuusi nollapeliä, torjui kiekkoja reilusti päälle 93 prosentin keskiarvolla ja päästi keskimäärin vain 1.79 maalia ottelua kohden.

Playoffseissa Lundqvist paransi tahtiaan vielä entisestään runkosarjasta ja johdatti joukkueensa Frölundan Elitserienin mestaruuteen. Lundqvistin torjuntaprosentti playoffseissa oli komeasti päälle 96 prosentin ja päästettyjä maaleja mies laski taakseen vain 1.06 ottelua kohti. Kun hän tämän lisäksi pelasi joukkueelleen kuusi nollapeliä playoffsien aikana, ei liene epäselvyyttä miehen merkityksestä seurajoukkueelleen. Nyt tätä samaa huippupeliä odotetaan maajoukkueessa ja aiheesta. Ruotsi voi venyä viime vuoden tapaan Lundqvistin avulla yllättävän korkealle.

Tasainen ja kokenut puolustus

Ruotsin puolustus koki kovia kieltäytymisiä MM-kisojen alla kun kuusi viime syksyn World Cup puolustajaa kieltäytyi kolmen kruunun paidasta. Nicklas Lidström, Mattias Öhlund, Kim Johnsson ja kumppanit olisivat olleet joukkueelle tärkeitä puolustajia, mutta lähes kaikki maan huippupuolustajat vastasivat Gustafssonille kieltävästi. Näin ollen kovataustaisimmat puolustajat ryhmässä ovat kokeneet ja pitkän kansainvälisten pelien kokemuksen omaavat Los Angeles Kingsin Mattias Norström ja New York Islandersin Kenny Jönssön, jotka ovat
pitäneet pelikuntoaan yllä Elitserienissa. Kaksikolla onkin suuri vastuu Ruotsin takalinjoilla ja etenkin Norströmin merkitys puolustuksen isähahmona on arvokas.

Jönssönin ja Norströmin lisäksi Ruotsin kolmas tämän hetken NHL puolustaja on St. Louis Bluesin Christian Bäckman, joka on keskitason NHL puolustaja. Mielenkiintoinen puolustaja sinikeltaisilla on myös Detroitin farmijoukkueen lahjakas hyökkäävä puolustaja Niklas Kronwall, joka palkittiin hienon kauden jälkeen AHL:n parhaana puolustajana. Nopea Kronwall voitti takalinjoilta käsin oman joukkueensa Grand Rapids Griffinsin pistepörssin kahdeksan pisteen erolla seuraavaan pelaajaan ja teki puolustajalle hienot 53 pistettä.

Tämän suhteellisen laadukkaan kärkinelikon jälkeen Ruotsilla on kolme kokenutta puolustajaa Thomas Rhodin, Ronnie Sundin ja Magnus Johansson sekä maajoukkueessa kokemattomampi Sanny Lindström. Tämä nelikko on pieni kysymysmerkki, sillä Rhodinilla alkaa ikä kansainvälisissä peleissä pikku hiljaa näkyä, Sundin on ajoittain melko hidas ja Johansson ei menesty
fyysisissä väännöissä parhaalla mahdollisella tavalla. Kärkinelikko tekee Ruotsin puolustuksesta kuitenkin jälleen suhteellisen laadukkaan ja kun näiden takana pelaa Lundqvist, peräpäähän Ruotsi tuskin kaatuu.

Löytyykö hyökkäyksestä ratkaisijoita

Ruotsin hyökkäys on aikaisempiin turnauksiin verrattuna paperilla hieman harmaa ja ratkaisijoiden rintama suhteellisen kapea. Peter Forsbergin, Markus Näslundin ja Mats Sundinin kieltäytymiset olivat joukkueelle suurimmat takaiskut. Joukkueen mukana on toki todellinen NHL:n huippupelaaja, NHL:n parhaisiin laitahyökkääjiin lukeutuva Ottawan kapteeni Daniel Alfredsson joka johtaa omalla esimerkillään hyökkäystä ja saattaa nousta kovissa peleissä ratkaisijan rooliin. Toinen kovanluokan hyökkääjä ryhmässä on Detroitin liukas Henrik Zetterberg, jonka todellista läpimurtoa NHL:ssä on odoteltu jo pari kautta. Viimeksi pelatulla NHL kaudella "Zeta" teki 43 pistettä.

Alfredssonia ja Zetterbergia tukevat Sedinin kaksoset ja heidän kanssaan ketjussa todennäköisesti pelaava Mikael Samuelsson. Samuelssonin ja Sedinin kaksosten peli on ollut ainakin harjoituspelien perusteella hyvää ja etenkin ketjun kulmapeli on toiminut. Sedineillä on maajoukkueessakin tapana pyörittää
"rullauspeliään" kulmissa NHL tyylinsä tapaan ja nousta tätä kautta maalille. Kovan työntekijän Samuelssonin ajatukset ja pelitapa tukevat kaksosten peliajatusta hyvin ja tältä ketjulta voi odottaa suurta roolia.

Ruotsin muusta hyökkäyksestä suurimmat katseet kääntyvät hyvään puolustavaan hyökkääjään Samuel Påhlssoniin, toiseen saman roolin pelaajaan Per-Johan Axelssoniin sekä kokeneeseen Jörgen Jönssöniin. Anaheimin Påhlsson ja Bostonin Axelsson pelasivat tällä kaudella Elitserienin mestarijoukkue Frölundan
riveissä ja molemmilla on pitkä kansainvälisten pelien kokemus. Jörgen Jönssön on puolestaan kuulunut Ruotsin maajoukkueen vakiopelaajiin jo useamman vuoden ajan ja ollut usein joukkueensa kantavia pelaajia.

Kokonaisuutena hyökkäys vaikuttaisi pieneltä kysymysmerkiltä, mutta ruotsalaiset osaavat pelata joukkueen eteen ja ovat usein onnistuneet viime vuosien MM-kisojen isoissa peleissä. Ryhmässä on ratkaisijoita kuten Alfredsson, Zetterberg ja Sedinit ja toisaalta ryhmästä löytyy myös hyviä puolustavia hyökkääjiä kuten Axelsson ja Påhlsson. Paperilla Ruotsi häviää esimerkiksi
Kanadalle selvästi, mutta kentällä tilanne voi olla hyvinkin erilainen. Ruotsi lähtee kisoihin Alfredssonia lukuun ottamatta pienemmän tähtistatuksen omaavilla pelaajilla ja tämä pieni haastajan asema sopii heille. Finaalipaikka saattaa olla tänä vuonna liian kova tavoite, mutta mitalipeleissä Ruotsin ryhmän näkeminen ei olisi mikään yllätys.

» Lähetä palautetta toimitukselle