Kanada ollut läpi turnauksen tyly ylivoimalla – "Toivottavasti se toimii finaalissakin"

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Drake Batherson upotti kolme maalia Tšekin verkkoon välierässä.
Kanada kaatoi Tšekin leikitellen välierässä. Nyt joukkue pääsee kokeilemaan viime vuoden hopean kirkastamista kullaksi. Kanada on ollut tähän asti murhaavan tehokas ja lähtee hienoisena suosikkina turnauksen viimeiseen otteluun.

Viime vuoden hopeamitalisti Kanada on edennyt finaaliin vakuuttavasti. Ainoa tappio tuli ulkoilmaottelussa, kun joukkue hukkasi kahden maalin johtonsa päätöserässä ja hävisi Yhdysvalloille lopulta rangaistuslaukauksilla.

Pelaamissaan kuudessa ottelussa Kanada on tehnyt peräti 36 maalia. Finaalivastus Ruotsin vastaava lukema on 27.

− Halusimme finaaliin, ja on hienoa saada uusi mahdollisuus viime vuoden jälkeen.

Neljässä ottelussa Kanada on tehnyt vähintään kuusi maalia vastustajan verkkoon. Välierässäkin Kanada laittoi pystyyn tylyt maalijuhlat, kun se voitti Tšekin 7−2.

− Halusimme finaaliin, ja on hienoa saada uusi mahdollisuus viime vuoden jälkeen. Haluamme olla parhaimmillamme huomenna. Toivottavasti onnistumme, kommentoi Kanadan kapteeni Dillon Dube välierän jälkeen.

Yksi suurimmista Kanadan aseista turnauksen aikana on ollut tehokas ylivoima. Kuuteen otteluun Kanada on tehnyt 13 ylivoimamaalia, ja ylivoimatehokkuus on reilusti yli 50 prosenttia. Ylivoima on myös osa-alue, jolla Ruotsi on ennakkoon selvästi Kanadaa heikompi.

− Ylivoima toimii todella hyvin. Toivottavasti se jatkuu finaalissakin, kanadalaispuolustaja Cale Makar hehkutti.

Kanadalaispelaajat eivät ole ehtineet katsoa Ruotsin pelejä vielä lainkaan MM-turnauksen aikana. Vastustajaan tutustutaan pelipäivänä. Pelaajat kuitenkin arvioivat, että vastaan tulee taitava ja nopea joukkue.

Uusi mahdollisuus mestaruuteen

Kanadan joukkueessa on mukana seitsemän pelaajaa viime vuoden hopeajoukkueesta. Viime vuonna mukana olleet pelaajat uskovat, että kokemus finaalista antaa tiettyä etua otteluun, vaikka joukkue ja vastustaja ovatkin erilaiset.

Carter Hart jakoi torjuntavastuun viime vuoden joukkueessa Connor Ingramin kanssa.

− Olen iloinen, että sain toisen mahdollisuuden kokeilla voittaa kultaa. Kaikilla siihen ei ollut mahdollisuutta toiseen yritykseen, Kanadan maalivahti Carter Hart pohti.

Paineita finaalipaikka ei kuitenkaan tuo pelaajien mukaan tullessaan.

− Paine on keksitty juttu. Me vain menemme matsiin ja pelaamme meidän peliämme. Meidän täytyy keskittyä ensimmäisiin vaihtoihin, ei mihinkään muuhun, Makar sanoi.

Kanadan maalipörssiä johtaa kuuden pelin jälkeen Drake Batherson, joka viimeisteli välierässä hattutempun. 

− Lähdin tekemään kaiken mahdollisen voittaaksemme tämän ottelun. Olin onnekas ja sain muutaman maalinkin, Batherson sanoi Tšekki-ottelun jälkeen.

Bathersonia kannattaa seurata myös finaalissa. Kultamitalista pelaaminen sytyttää hyökkääjää entisestään.

− Hänellä on hyvä laukaus ja hän menee ahnaasti maalille, josta hän on laittanut useampiakin maaleja. Hän on ollut tärkeä pelaaja meille turnauksen aikana ja parantaa pelaamistaan, Hart arvioi joukkuetoveriaan.

− Ennen välierää oli jo pieni jännitys ilmassa, mutta kultamitalista on vielä hienompi lähteä pelaamaan. Halusin tulla turnaukseen pelaamaan omaa parasta peliäni, Batherson sanoi.

» Lähetä palautetta toimitukselle