JYP-Akatemia 2014-2015 - Nuoruuden innolla pudotuspelipaikan metsästykseen

MESTIS / Artikkeli
Henri Kanninen lukeutuu loistavan debyyttikautensa jälkeen Akatemian vaarallisimpiin hyökkääjiin.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Kolme kertaa peräkkäin runkosarjassa yhdeksänneksi jäänyt JYP-Akatemia lähtee totuttuun tapaan metsästämään pudotuspelipaikkaa nuorella, mutta erittäin nälkäisellä joukkueella. Tärkeitä pelaajia etenkin hyökkäyspäässä menettäneelle hurrikaanilaumalle täytyy nousta uusia vastuunkantajia, jotta pelit keväällä eivät lopu taas ennen aikojaan.

Edellisellä kaudella JYP-Akatemialla oli valtaisia vaikeuksia päästä alkukaudesta telineistä liikkeelle, ja varsinkin vieraspelaaminen tuotti lukuisia harmaita hiuksia pitkin Keski-Suomea. Nuori joukkue pääsi kuitenkin vuodenvaihteen jälkeen loistavaan lentoon ollen yksi kovakuntoisimmista joukkueista runkosarjan päättyessä.

Loistava loppukirikään ei kuitenkaan nostanut jyväskyläläisiä enää pudotuspelipaikoille, joten valmistautuminen tulevaan kauteen aloitettiin jo ennen lumien sulamista. Tulevalla kaudella hurrikaaninuttujen täytyykin päästä heti runkosarjan alusta asti pisteiden makuun, jotta onnistumiset ruokkisivat keski-iältään Mestiksen nuorimman joukkueen itseluottamusta.

Harjoituskaudella Akatemian kokoonpano on elänyt taas runsaasti, kun nuoret pelaajat ovat päässeet maistelemaan liiga-JYPin vauhtia. Toimivien ketjukoostumuksien luominen on ollut siis haastavaa valmennusjohdolle ja runkosarjan alkaessa kysymysmerkkien määrä on runsaanlainen.

Muutamien avainpelaajien menetyksestä huolimatta energinen ja nopeasti peliä kääntävä joukkue on todistanut kuitenkin jo useaan otteeseen, että vireen löytäessään se lukeutuu yhdeksi sarjan pirullisimmista vastustajista.

Tasaisuutta etsimässä

Seitsemättä peräkkäistä kautta jyväskyläläisseuraa Mestiksessä luotsaava Jukka Ahvenjärvi ei ole lähtenyt muuttamaan joukkueensa pelisapluuna voitto- tai tappioputkista riippumatta. Parhaimmillaan hurrikaanilauma esittää kaukalossa todella energistä ja tehokasta kiekkoa, jossa tunnetilalla on suuri merkitys.

Edellisillä kausilla Akatemialle on tullut kuitenkin pahoja suvantovaiheita, ja tulevalla kaudella tasaisuuden löytäminen läpi kauden on tärkeässä roolissa.

Akatemia on tuottanut viime kausilla paljon pelaajia emoseurallensa, joka on myös entistä enemmän uskaltanut rohkeasti luottaa nuoriin pelaajiin. Tulevalla kaudella usea Akatemian pelaaja kärkkyy paikkaa liigamiehistössä, joten kaukalossa nähdään nälkäisiä pelaajia illasta toiseen.

Puolustuksessa Valtteri Kemiläinen ja Aleksi Salonen ovat päässeet harjoituskaudella näyttämään taitojaan JYPin paidassa ja hyökkäyspäässä esimerkiksi Samu Markkulalla ja Joose Antosella on varmasti valtava halu päästä loistamaan kirkkaampiin valoihin.

Akatemian pelaajien kasvatustyö liiga-JYPille on kokenut kuitenkin myös jobinpostia, kun pitkään hurrikaaninutuissa loistavaa jälkeä tehnyt Oula Palve vaihtoi jo keväällä seuransa Mikkelin Jukureihin saaden kesällä seuraa 39 pistettä viimekaudella mättäneestä Riku Pitkäsestä.

Jyväskyläläisten hyökkäysosasto koki kesällä lisää pahoja takaiskuja, kun 29 pistettä edellisellä kaudella tehtaillut Miika Roine vaihtoi hurrikaaninutun SaPKon pässipaitaan.

Lahjakkaat Palve ja Roine pääsivät useaan otteeseen kokeilemaan vauhtia JYPin miehistössä onnistumatta lyömään itseään liigatasolla läpi, mutta kaudesta toiseen loistavaa jälkeä tehnyt Pitkänen ei päässyt lopulta kertaakaan kokeilemaan siipiään emoseuran riveissä.

Uudet vastuunkantajat astukoot esiin

Akatemian maalivahtiosasto näyttää tulevalla kaudella vakuuttavalta, kun keväällä seuraan hankittu ja mahtavia otteita esittänyt Dennis Saikkonen jatkaa hurrikaaniryhmän maalinsuulla.

Viime kaudella 10 ottelussa torjunut Saikkonen venyi kiekon eteen yli 94 torjuntaprosentilla päässen keväällä mukaan JYPin pudotuspelimiehistöön. Kevään pelivireen löytäessään kolmen maan kansalaisuudella varustettu Saikkonen lukeutuu sarjan parhaisiin maalivahteihin.

Joukkueen toisena maalivahtina jatkaa 21-vuotias Juhana Aho, joka on osoittanut pystyvänsä varmoihin otteisiin myös Mestis-tasolla. Akatemian maalilla nähtäneen kuitenkin paljon vaihtuvuutta, kun JYPin kakkosmaalivahti Sami Rajaniemi hakenee pelituntumaa Akatemian riveistä myös tulevalla kaudella.

Maalivahdeille tasaiset otteet saattavatkin olla kovan työn takana, kun peräkkäiset ottelut ovat kortilla.

Akatemian puolustusosasto on ennen kauden alkua pienoinen kysymysmerkki. Harjoituskaudella vaihtelevalla kokoonpanolla vääntänyt joukkue on ollut ajoittain puolustuspäässä helisemässä, kun vastustajat ovat päässeet iskemään viidessä ensimmäisessä ottelussa yhteensä 25 kertaa.

Edellisellä kaudella puolustuksen tukipilari Valtteri Kemiläinen on päässyt harjoituskaudella liiga-JYPin mukaan yhdessä Aleksi Salosen kanssa ja kaksikko saattaakin olla poissa Akatemian vahvuudesta tulevalla kaudella.

Dennis Saikkoselta on lupa odottaa loistavaa kautta
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net

Uusia vastuunkantajia siis tarvitaan. Varsinkin Juuso Pullilta odotetaan Jyväskylässä vahvoja otteita nihkeähkön kauden jälkeen ja viimekaudella yleisöä tulokaskaudellaan ihastuttaneelta 17-vuotiaalta Sami Nikulta voidaan nähdä todellinen läpimurtokausi.

Viime kaudella vahvoja otteita esittänyt Jaakko Jokinen kuuluu Pullin ohella puolustuksen tukirankaan. Ikäluokkansa maajoukkueissa pelannut Petrus Pietiläinen lukeutuu uutena pelaajana puolustuksen mielenkiintoisimpiin nimiin.

Hurrikaanimiehistön hyökkäys tarvitsee uusia vastuunkantajia menetettyään viime kausilla joukkueen parhaimpiin pistemiehiin lukeutuneet Palveen, Roineen ja Pitkäsen. Akatemian hyökkäyskalusto on kuitenkin täynnä taitoa ja potentiaalia.

Pisteitä odotetaankin Markkulan ohella etenkin joukkueen kapteenilta Valtteri Hotakaiselta ja 23-vuotiaalta Joonas Sammalmaalta. Vaarallisen ykkösnyrkin lisäksi tulitukea tarvitaan kuitenkin myös muilta pelaajilta, jotta hurrikaanimiehistön kausi jatkuisi pitkälle kevääseen.

Arvio: JYP-Akatemian kauden ennustaminen muistuttaa usein lottoamista. Alkukausi näyttelee taas suurta roolia, mutta jos edellisten kausien ennusmerkit pitävät paikkaansa, niin hurrikaaninutut taistelevat kynsin ja hampain pudotuspelipaikasta päätöskierroksille asti.

» Lähetä palautetta toimitukselle