Jukurit 2016-2017: Ratkaisijoita, onko heitä?

LIIGA / Artikkeli
Kalevankankaalla tullaan näkemään kovaa taistelua tulevalla kaudella.
Kuva © Harri Bragge -www.hb-photography.fi-
Jukureiden miehityksestä ei yksittäisiä huippunimiä löydy, vaan sen menestys nojaa yhtenäisyyteen. Vahvalla maalivahtiosastolla ryyditetyn joukkueen maalintekovoima sekä puolustajien kiekollisen taidon määrä tuovat synkkiä pilviä ryhmän ylle. Taisteluasenteisista pelaajista koottu nippu ei kuitenkaan tule ilmaisia pisteitä tarjoamaan kenellekään.

Mikkelin Jukurit on täysin uuden edessä, kun se aloittaa historiansa ensimmäisen Liiga-kauden. Mestiksen kestomenestyjänä tunnetun joukkueen rooli muuttuu täysin, sillä se ei ole enää suosikki, vaan altavastaaja.

Joukkue sai peräsimeensä 2000-luvun alussa mikkeliläisryhmän neljään Mestis-mestaruuteen johtaneen Risto Dufvan, joka toi mukanaan myös useita luottopelaajiaan Lukosta. Valmennusryhmän täydentävät kiekkolegenda Ville Nieminen, mikkeliläislähtöinen Juuso Hahl sekä pitkän linjan maalivahtivalmentaja Mika Tarvainen.

Sarjanousija hankki pelaajamarkkinoilta useita päävalmentajalle entuudestaan tuttuja sekä viikinkipaitaa aiemmin kantaneita pelaajia. Joukkueen nimilistasta ei suuria tähtiä löydy, mutta vielä ulosmittaamatonta potentiaalia ryhmässä on sitäkin enemmän.

Pelaajakartta Jukureiden pelaajakartta

VLH

Topi Nättinen
Teemu Tallberg
Olli Sipiläinen
Ville Leskinen
Niko Laakkonen

KH

Turo Asplund
Henrik Koivisto
Ville Hämäläinen
Teemu Henritius
Joonas Kalliola

OLH

Jesper Piitulainen
Zach Budish
Miika Roine
Nestori Lähde
Janne Ritamäki

P

Miika Koivisto
Valtteri Hietanen
Marko Kauppinen
Mikko Kokkonen
Ilkka Vaarasuo
Ville Hyvärinen
Joonas Valkonen
Antti Jaatinen

MV

Sami Rajaniemi
Mika Norja

Valmentaja

Risto Dufva

Joukkueen selkeä pelillinen johtohahmo löytyy keskushyökkääjäosastolta: Lukossa ja Ilveksessä viime kaudet pelannut Turo Asplund teki paluun Mikkeliin ja hänelle on ladattu isot odotukset. Viime kaudella maajoukkuepaitaakin kantanut hyökkääjä nauttii isoa vastuuta niin tasakentällisin kuin erikoistilanteissakin, joten sentteriltä odotetaan pisteitä.

Keskushyökkääjäosasto mikkeliläisjoukkueella on muutenkin varsin kohtuullisessa kunnossa, kun Asplundin takana pelipaikoista kilpailevat Sportista palannut Henrik Koivisto, kokenut Ville Hämäläinen sekä jatkosopimuksen tehnyt Teemu Henritius.

Erityisesti Koivisto on esiintynyt harjoituskaudella edukseen ja häneltä voidaan odottaa seuraavan askeleen ottamista urallaan. Sähäkkä hyökkääjä oli harjoituskaudella Jukureiden tehokkain pelaaja ja sai lähes aina jäälle päästyään tilanteita aikaan hyökkäyspäässä.

Oman mausteensa keskushyökkääjätilanteeseen tuo myös vastikään joukkueeseen liittynyt Zach Budish. Niin keskus- kuin laitahyökkääjän tonteilla pelaamaan pystyvän yhdysvaltalaisen otteet olivat debyyttiottelussa Pelicansia vastaan lupaavia ja hyökkääjä voikin olla todellinen jokerikortti mikkeliläishyökkäykseen.

Keskustassa riittää muutenkin laajuutta, sillä myös Joonas Kalliola ja Topi Nättinen pystyvät tarvittaessa pelaamaan keskushyökkääjän tontilla. Pääsääntöisesti kaksikko tullee kuitenkin pelaamaan laitahyökkääjinä.

Laidoilla taitoa ja voimaa - ratkaisijan viittaa tarjolla

Jukureiden laitahyökkääjäosaston ykkösnimi on Asplundin tapaan Raumalta Mikkeliin palannut Jesper Piitulainen. Hyökkääjä on aiemminkin Liigassa väläytellyt osaamistaan ja tehnyt parhaimmillaan 21 pistettä, mutta lopullinen läpimurto on jäänyt tekemättä. Sarjanousijan riveissä juonikkaalle laitahyökkääjälle on tarjolla iso ruutu ja harjoitusotteluissa onkin nähty tuttua, juonikasta Piitulaista. Muun joukkueen tavoin on tehottomuus kuitenkin vaivannut myös häntä.

Maalintekovastuuta asetellaan myös Budishin, Nättisen sekä Miika Roineen ylle. Nättinen muodosti harjoituskaudella hyvin toimivan ketjun Piitulaisen ja Asplundin kanssa, mutta Roine ei vielä löytänyt paikkaansa ketjukoostumuksissa. Nuori Ville Leskinen esiintyi myös harjoitusotteluissa edukseen ja tulee varmasti kilpailemaan tulosyksikön pelipaikoista sarjakauden alkaessakin.

Taitavampien hyökkääjien vastapainoksi mikkeliläisryhmästä löytyy myös tarvittava määrä santapaperiosastoa. Kokenut Olli Sipiläinen, Nestori Lähde, Janne Ritamäki ja Teemu Tallberg pitävät huolen, ettei vastustajalla ole mukavaa jäällä. Heidän lisäkseen myös yli 190-senttinen ja 100-kiloinen Budish tuo tarvittavaa särmää hyökkäyskalustoon.

Hyökkäyksessä peliaikaa kärkkyvät myös energinen Niko Laakkonen sekä taiturimainen Janne Kumpulainen. Kumpulainen pelasi harjoituskaudella varsin nousujohteisesti parantaen peliään koko ajan ja hän tullee saamaan hyökkäävässä roolissa näytönpaikkoja myös sarjapeleissä. Kovalla asenteella töitä tekevä Laakkonen puolestaan pystyy monipuolisuutensa ansiosta paikkaamaan loukkaantumisia missä tahansa roolissa.

Harjoituskaudella Jukureiden pelaamista leimasi hyvistä tilanteista huolimatta tehottomuus. Runkosarjassa melko tasapaksusta hyökkääjistöstä joidenkin pelaajien pitäisi alkaa ottamaan roolia maalinteossa, jotta harjoituskaudella tutuksi käyneet maalin tappiot kääntyisivät sarvipäiden eduksi.

Henrik Koivistolta voidaan odottaa tehoja runkosarjassakin.
Henrik Koivistolta voidaan odottaa tehoja runkosarjassakin.
Kuva © Harri Bragge -www.hb-photography.fi-

Kiekollinen ruutu auki - Kokkonen takalinjojen komeettana

Lukosta siirtynyt Miika Koivisto on puolustuksen kiekollinen ykköshahmo ja harjoitusotteluissa häneltä on nähtykin vahvoja suorituksia. Luovalle puolustajalle on toki sattunut myös virheitäkin ajoittain ylirohkeiden suoritusten vuoksi, mutta hän on ne myös onnistunut usein paikkaamaan. Kiekollista roolia on tarjolla myös kokeneelle Marko Kauppiselle. Puolustuksen isähahmo otteista kentällä huokuu kokemuksen tuoma rauhallisuus ja hän tekee kentällä peliä edistäviä ratkaisuja. 

Puolustuksen yllätysnimi löytyy joukkueen omista junioreista, kun vasta 15-vuotias Mikko Kokkonen taisteli itselleen paikan harjoituskaudella mikkeliläismiehistöön. Nuorukainen pelasi ensimmäisestä vaihdostaan lähtien aristelematta ja kokeneen Kauppisen vierellä hänen itseluottamuksensa tuntui kasvavan vaihto vaihdolta. Kokkonen ei kuitenkaan höntyillyt, vaan hoiti oman tonttinsa ja pelasi yksinkertaista peliä, mikä palkittiin myös erikoistilannevastuulla.

Alakerran perusluutina toimivat JYPistä siirtynyt Valtteri Hietanen, Raumalta saapunut Ville Hyvärinen sekä mikkeliläisikoni, Ilkka Vaarasuo. Kolmikko tulee saamaan vastuuta varsinkin alivoimilla ja hoitaa tehtävänsä varmasti ilman suurempia otsikoita.

Puolustuksen täydentävät jatkosopimuksen tehneet Joonas Valkonen ja Samuli Piipponen sekä Antti Jaatinen ja Keni Karalahti. Heistä Jaatinen pelasi kaikki harjoitusottelut ja ottanee paikan pelaavasta kuusikosta myös sarjakaudella, vaikka harjoituskauden otteet jättivätkin toivomisen varaa.

Valkonen yrittää nyt kolmatta kertaa läpimurtoa Liiga-tasolle. Vahvaa fyysistä peliä harjoituskaudella esittänyt puolustaja voi olla yksi läpimurron tekevistä pelaajista jukuriryhmässä. Piipponen sai viime kaudella Mestiksessä alle pitkästä aikaa ehjän kauden ja oli yksi sarjan parhaita puolustavia puolustajia. Nähtäväksi jää, onnistuuko peruspuolustaja vakiinnuttamaan paikkansa liigaympyröissä.

Nimilistaa katsomalla jukuripuolustus ei vakuuta, mutta harjoituskauden perusteella puolustuspelaaminen ei tule muodostumaan joukkueen ongelmaksi. Puolustuksen ongelmaksi saattaa muodostua kiekollisen osaamisen puute, mutta toisaalta pakkikalusto on rakennettu siten, että se pystyy suorittamaan pelitapaa virheettömästi.

Tolppien välissä yhden miehen show

Ykköstorjujakseen sarjanousija hankki vahvan kauden Kärpissä torjuneen Sami Rajaniemen. 24-vuotiaan torjujan otteet harjoituskaudella olivat loistavia ja hän tarjosi joukkueelle mahdollisuuden voittaa. Pienen kysymysmerkin hänen ylleen asettaa se, että nyt hän on ensimmäistä kertaa lähdössä kauteen selkeänä ykkösvahtina. Pystyykö Rajaniemi kannattelemaan joukkuetta läpi pitkän talven?

Viime kaudelta tuttu Mika Norja jatkaa joukkueen toisena maalivahtina. Norja on parhaimmillaan osoittanut olevansa luotettava torjuja liigatasollakin, mutta viime- ja harjoituskauden otteet ovat olleet ailahtelevia. Kokenut torjuja pystynee kuitenkin hoitamaan Rajaniemeltä yli jäävät 10-15 peliä kunnialla.

Oman pään pelaaminen mikkeliläisryhmällä on harjoitusotteluiden perusteella varsin hyvällä mallilla, sillä joukkueen verkkoon tehtiin vain noin kaksi maalia per ottelu. 

» Lähetä palautetta toimitukselle