Jukureiden pelaaja-arviot 2015-16: Kultaiset jäähyväiset Mestikselle

MESTIS / Artikkeli
Jukurit poistui Mestiksestä seitsenkertaisena mestarina.
Kuva © Jesse Eskelinen, jesse.eskelinen@jatkoaika.com
Jukurit lähti viimeiseen Mestis-kauteensa ainoana tavoitteenaan poistua sarjasta mestarina. Alkukauden yskähtelyjen jälkeen joukkueen kone lähtikin käyntiin ja joukkue eteni lopulta monien vaiheiden jälkeen mestaruuteen.

Jukureiden harjoituskausi antoi odottaa paljon, sillä joukkue onnistui kaatamaan harjoitusotteluissa muun muassa Kärpät sekä HPK:n. Runkosarjan alku oli kuitenkin sysimusta, sillä joukkue voitti ensimmäisistä kahdeksasta ottelustaan vain yhden ja vajosi aivan sarjan hännille.

Lokakuinen RoKi-ottelu oli kuitenkin käänteentekevä kamppailu. 8-1-lukemin voitetun ottelun jälkeen mikkeliläisryhmä joukkue hävisi jäljelle jääneistä 41 ottelusta ainoastaan viisi.

Runkosarjan voittajana pudotuspeleihin lähtenyt jukurijoukkue sai ensimmäisellä kierroksella vastaansa Kiekko-Vantaan, joka oli iso mutta jatkon kannalta merkittävä kanto kaskessa. Mika Norjan ja Juhana Ahon loukkaannuttua tuli sarvipäiden tolppien väliin pikahälytyksellä nuori Christian Heljanko.

Heljangon torjunnat ja Eetu Kosken seitsemännessä ottelussa iskemä jatkoaikamaali veivät Jukurit välieriin, jossa vastaan tuli KeuPa. Keuruulaisryhmästä ei lopulta ollut horjuttamaan puolivälieräsarjassa ison kasvutarinan kokenutta Jukureita, kuten ei ollut lopulta finaaleissa Hokistakaan.

Maalivahdit

4,0
Juhana Aho
15 | 91,58% | 2 nollapeliä |
1 | 89,47% | |

Jyväskyläläislähtöinen Aho tuli lähtökohtaisesti kakkosvahdin rooliin Jukureihin. Hän esiintyi kuitenkin kentälle päästessään erittäin hyvin, mutta kevätpuolella kauden päätti ensimmäisessä puolivälierässä tullut ikävä loukkaantuminen. Ura jatkuu SaPKon riveissä.

5,0
Christian Heljanko
11 | 93,89% | 4 nollapeliä |

Kuudenteen puolivälieräotteluun mukaan hypännyt Heljanko oli Jukureiden yksi suurimmista kevään sankareista. Kylmäpäinen maalivahti otti useita loistokoppeja ja erityisesti jalkatorjunnat olivat hänen vahvuutensa. 19-vuotiaalla lupauksella on edessään valoisa tulevaisuus.

2,0
Mika Norja
38 | 90,92% | 3 nollapeliä |
6 | 88,24% | |

Ykkösvahdin statuksella joukkueeseen Allsvenskanista tulleen Norjan kausi oli pettymys, vaikka mukaan mahtui muutamia parempiakin pätkiä. Torjuntatyöskentely oli epävarman oloista ja helppoja maaleja meni turhan usein. Runkosarjan lopussa tullut loukkaantuminen pilasi miehen pudotuspelit. Jatkaa Jukureissa ensi kaudellakin.

Puolustajat

3,5
Sami Jekunen
44 | 0+3=3 | +5 | 10 min
15 | 1+3=4 | +8 | 4 min

Kauden suurimpia tasonnostajia. Alkukauden virhelingosta kehittyi kauden aikana mitat täyttävä Mestis-puolustaja ja keväällä kellotti ajoittain yli 20 minuutin jääaikoja. Varsinkin kevätpuolella otti isompaa roolia kiekollisessa pelissä. Kaksinkamppailupelaamisessa vielä jonkin verran kehitettävää.

4,0
Marko Kauppinen
48| 7+32=39 | +27 | 22 min
16| 0+6=6 | -2 | 12 min

Joukkueen kapteeni johti joukkojaan vahvasti ja oli tärkeä palanen erityisesti ylivoimapelissä. Liikkeessä jäi hieman nuoremmistaan, mutta paikkasi sitä usein hyvällä sijoittumisellaan. Pudotuspeleissä tehot laskivat, mutta vastaavasti puolustuspäässä otti useampia arvokkaita blokkeja. Pelit jatkuvat Jukureissa myös ensi kaudella.

2,0
Jarno Pavén
47| 3+8=11 | +11 | 18 min
14| 2+1=3 | +3 | 8 min

Hyvin sujunut debyyttikausi antoi odottaa paljon, mutta kaudesta jäi hieman valju maku. Väläytteli kiekollista osaamistaan, mutta onnistumiset jäivät vähiin. Puolustuspäässä pienen kokonsa vuoksi ajautui usein ongelmiin. Siirtyy Ahon tavoin tulevaksi kaudeksi SaPKon väreihin.

4,0
Samuli Piipponen
47| 2+7=9 | +29 | 35 min
16| 1+2=3 | +2 | 12 min

Pitkästä aikaa ehjän kauden pelaamaan päässyt Piipponen oli joukkueen parhaimmistoa omassa päässä, mistä kertoo tehotilaston lukema +29. Kiekollisesti perusvarmaa peliä pelannut puolustaja pääsee näyttämään osaamistaan ensi kaudella Jukureiden Liiga-joukkueessakin.

5,0
Teemu Suhonen
49| 8+32=40 | +29 | 4 min
16| 5+9=14 | +9 | 2 min

Kovaa jälkeä jo SaPKossa tehnyt Suhonen jatkoi tehoiluaan myös Jukureissa. Puolustajien pistepörssin voitto sekä pudotuspelien arvokkaimman pelaajan palkinto kertovat paljon puolustajan kaudesta. Paikkasi paljon puolustuspään virheitään huikealla luistelullaan. Kiekkoilee tulevalla kaudella HPK:ssa.

3,0
Ilkka Vaarasuo
37| 0+2=2 | +11 | 24 min
7 | 0+3=3 | +6 | 4 min

Jukureiden peruspilarin kausi oli hyvin rikkonainen, mutta kunnossa ollessaan osoitti arvonsa joukkueelle. Puolustuspäässä arvokas vääntäjä ja kokenut johtaja kopissa. Aloittaa tulevalla kaudella jo kymmenennen kautensa viikinkipaidassa.

3,5
Joonas Valkonen
46| 2+13=15 | +15 | 40 min
14| 1+5=6 | +4 | 29 min

Syyskausi sujui paikoitellen jopa erinomaisesti ja pelasi rohkeasti molemmissa päissä kenttää. Kevätkaudella hävisi hieman kuvasta, mutta hoiti roolinsa ilman suurempia ongelmia. Pelit jatkuvat Jukureissa myös ensi kaudella.

2,0
Vilho Virmavirta
20| 0+1=1 | +4 | 4 min
9 | 0+0=0 | +1 | 0 min

Pienelle vastuulle jäänyt Virmavirta oli kentälle päästessään kiekon kanssa epävarma ja ajautui sen vuoksi ongelmiin puolustuspäässä. Pudotuspeleissä virheet kuitenkin vähenivät pelien edetessä ja hoiti peruspakin ruudun kohtuullisesti.

Hyökkääjät

4,5
Teemu Henritius
50|17+37=54 | +32 |16min
16|3+9=12 | +3 |0min

Jukureista kiekollista vastuuta hakenut Henritius pelasi loistavasti niin hyökkäys- kuin puolustussuuntaan. Vaikka Henritius jäikin Palven varjoon kakkossentteriksi, pelasi hän kokonaisuudessaan ehjän kauden. Tämän kauden jukurijoukkueesta ainoa pelaaja, joka pelasi jokaisessa runkosarja- ja pudotuspeliottelussa. Jatkaa Jukureiden riveissä tulevallakin kaudella.

2,0
Timo Hiltunen
40| 12+12=24 | +6 | 16 min
16| 2+4=6 | +5 | 12 min

Tehopisteidenkin valossa katseltuna Hiltusen kausi oli hänen uransa huonoin. Pystyi hankkimaan nopeutensa ansiosta jäähyjä vastustajalle, mutta suuren ylivoimavastuun vuoksi maaleja olisi voinut odottaa enemmän.

4,0
Joonas Kalliola
42| 11+9=20 | +3 | 102 min
16| 6+5=11 | 0 | 14 min

Kevään pelaajana tunnettu Kalliola oli jälleen Jukureiden suurimpia ratkaisijoita kevään otteluissa tehden tukun tärkeitä maaleja. Odotusten mukainen kausi. Rymistelee mikkeliläisryhmässä tulevalla kaudellakin.

3,5
Eetu Koski
7| 1+2=3 | 0 | 25 min
15 | 2+2=4 | +1 | 4 min

Jukureihin loppukaudeksi rikkovampaan rooliin siirtynyt Koski täytti hyvin paikkansa taistellen loistavasti nelosketjussa. Ennakkoluulottomasti pelannut hyökkääjä teki myös muutaman tärkeän maalin, joista isoimmaksi jäi onnistuminen K-Vantaata vastaan seitsemännen ottelun jatkoerässä.

4,0
Niko Laakkonen
45| 14+21=35 | +25 | 28 min
15| 5+2=7 | +4 | 4 min

Jukureiden näköinen pelaaja esiintyi kentällä edukseen taistelunsa turvin. Pääsi pelaamaan yhdessä Henritiuksen ja Rannan kanssa ollen Jukureiden avainpelaajia koko kauden ajan. Kuuluu jukurijoukkueeseen myös ensi kaudella.

3,0
Miro Mäkinen
45| 3+9=12 | +3 | 39 min
13 | 0+3=3 | +3 | 25 min

Mäkisten veljesten sentteri esiintyi erityisen hyvin alku- ja loppukaudesta. Vaikka intoa löytyi välillä enemmän kuin ymmärrystä, Miron puolustuspelaaminen meni kauden aikana runsaasti eteenpäin.

3,0
Atte Mäkinen
40| 7+9=16 | +6 | 20 min
14| 2+1=3 | +2 | 4 min

Puuttuvan taidon kovalla asenteella, luistelulla ja fyysisyydellä korvannut Atte pelasi suuren osan kaudesta veljensä Mäkisen vierellä. Sai pudotuspeleissä enemmän vastuuta kuuluen hyvin vastustajan kärkikenttiä vastaan pelanneeseen nelosketjuun.

3,0
Pentti Nöyränen
43| 3+7=10 | +6 | 14 min
16| 0+0=0 | +2 | 10 min

Runkosarjassa varjoon jäänyt Nöyränen osoitti jälleen tärkeytensä pudotuspeleissä. Taisteli kovalla asenteella ollen Jukureiden tärkeimpiä alivoimapelaajia.

5,0
Oula Palve
43| 32+39=71 | +27 | 22 min
16| 6+8=14 | +7 | 4 min

Runkosarjassa muita pilkkanaan pitäneen sekä Mestiksen runkosarjan piste-ennätystä sivunneen Palven peli hiipui hetkellisesti pudotuspelien alussa, mutta nosti kuitenkin tasoaan kevään edetessä ollen Jukureiden parhaimmistoa finaaleissa. Kruunasi kautensa mestaruusmaalilla Hokkia vastaan neljännen finaalin kolmannessa jatkoerässä. Ura jatkuu HPK:n sotisovassa.

5,0
Roope Ranta
49| 23+38=61 | +27 | 28 min
16| 5+13=18 | +6 | 6 min

Alkukauden aikana Rannalla oli pisteiden valossa vaikeaa. Ilman alkukauden vaikeuksia Ranta olisi pystynyt kamppailemaan Palven kanssa pistepörssin voitosta. Hienon hyökkäyspelin lisäksi paransi myös runsaasti puolustuspäässä.

2,5
Erno Ripatti
29| 1+3=4 | -3 | 4 min
2| 0+0=0 | 0 | 0 min

Jukureiden oma kasvatti hoiti roolinsa moitteettomasti kentälle päästyään, mutta vastuu jäi valitettavan pieneksi.

4,0
Joonas Sammalmaa
46| 18+27=45 | +24 | 32 min
16| 3+7=10 | +4 | 6 min

Tasavahvan kauden pelannut Sammalmaa erottui kentällä hyvällä kahdensuunnan pelaamisellaan. Hyvää karvauspeliä esittäneen Sammalmaan pystyi laittamaan kentälle missä tilanteessa tahansa.

3,5
Jaakko Turtiainen
42| 22+9=31 | +24 | 36 min
11| 2+0=2 | +7 | 4 min

Mätti alkukauden aikana runsaan määrän maaleja. Vaikka tahti hiipuikin, oli Turtiainen joukkueensa tärkeimpiä pelaajia tehden oikeita ja voittoon johdattavia ratkaisuja kentällä. Siirtyy Palven ja Suhosen mukana HPK:hon.

4,5
Teemu Turunen
50 | 17+21=38 | +11 | 2 min
15| 8+7=15 | +2 | 4 min

Pudotuspeleissä suurta roolia ottanut Turunen esiintyi jälleen komeasti. Taitavat kädet ja ennakkoluulottomat ratkaisut toivat hyökkäyspäässä monia maalipaikkoja, eikä vastustajien ollut kovin helppoa pelata taitolaituria pois sallituin keinoin.

» Lähetä palautetta toimitukselle