Joulutodistus Jääkotkille

MESTIS / Artikkeli
Joulutauon alkaessa Jääkotkat on sarjassa toiseksi viimeisenä. Sijoitus on monen kauden alussa esitetyn ennustuksen mukainen. Mitään uutta ei siis pariin edelliseen vuoteen ole tuntunut tapahtuneen. Asia ei ole kuitenkaan niin. Joukkue oli syyskauden puolivälissä jo hetken kuudentena sarjassa, ja pisteitä on kertynyt edelliskausia enemmän. Eroa viimeiseen pudotuspelipaikkaan on vain kuusi pistettä. Muina vuosina välimatka pois jopa karsijan paikalta on ollut kymmenisen pistettä. Kevätkauden alkaessa tilanne ei ole lainkaan niin surkea kuin ennen.

Maalivahdit

Kauden aloittivat Matias Valavuo ja Tomi Nyman. Jälkimmäinen pelasi kolme peliä ja jätti sitten leikin kesken. Tilalle tuli Antti Jokela Rauman Lukosta.

Matias Valavuo. Pelannut 11 peliä, torjuntaprosentti 90,13. Saanut varmuutta selvästi enemmän sitten edellisten kausien. Helppoja maaleja ei enää mene taakse. Hermestä vastaan kotona ja vieraissa Vaasassa loistava esitys. Hyvä ja ketterä liikkuvuus. Arvosana 9.

Antti Jokela. Pelannut 14 peliä, torjuntaprosentti 91,87. Tuli siis Lukon kolmosmaalivahtina hakemaan peliaikaa Jääkotkista. Oli jopa jonkin aikaa sarjan paras maalivahti. Pelannut tasaisen varmasti. Miinuksena vielä pienet herpaantumiset peleissä. Esimerkiksi kotiottelussa KalPaa
vastaan mm. yksi helppo kaukolaukaus sisään. Peliajan lisäännyttyä varmuutta tullut enemmän. Valittiin
Mestiksen maajoukkueeseen. Arvosana 9-.

Puolustajat

Sami Lehtinen. 1+2=3, 14 min, -12. Alkukaudesta selvää epävarmuutta kiekollisena. Kevyenä pelaajana vaikeuksissa isojen hyökkääjien kanssa. Kauden edetessä virheet vähentyneet. Kaksisataa sarjapeliä tuli täyteen tällä kaudella. Arvosana 6,5.

Mikko Hänninen. 1+3=4, 18min, -9. Imatralta Ukiin siirtynyt puolustaja. Ensimmäisissä peleissä hieman ulkona kuvioista, mutta nyt päässyt hyvin mukaan vauhtiin. Liikkuu hyvin ja tuo kiekkoa ylös. Välillä liiankin hanakka hyökkäämään. Pienikokoisena välillä vaikeuksissa hyökkääjien kanssa, kuitenkin terävöittänyt taklauksiaan kauden vanhetessa. Arvosana 8.

Jussi Saarenheimo. 0+0=0, 6min, -5. Pelannut vain yhdeksän peliä. Ollut lähinnä ”varapuolustaja” ja korvannut loukkaantuneita. Isokokoiseksi ihmeen pehmeä laidoissa ja kankeuden takia hyökkääjät pääsevät karkuun. Paljon enemmän voimaa laitatilanteisiin tarvittaisiin. Täyttänyt
paikkansa kohtuullisesti. Arvosana 6-.

Krister Pietsalo. 0+6=6, 53 min, -10. Liikkuvuus parantunut viimekaudesta selvästi. Isokokoisena kuitenkin kankea. Osaa käyttää voimaansa laidoissa ja viimeisissä peleissä taklannut niin että laidat ryskyvät. Pelityylinsä takia jäähyherkkä pelaaja, joka kärsii tarkasta tuomarilinjasta. Arvosana 8-.

Lari Virtanen. 0+1=1, 6min, -2. Oma kasvatti, joka teki debyyttinsä tällä kaudella. Ensimmäisissä peleissä selvästi arasteli kontaktitilanteita. Päässyt hyvin mukaan Mestisvauhtiin. Kankeus haittaa kuten Pietsaloakin. Pelaa peruspeliä, eikä ota turhia riskejä. Kokemattomuuden aiheuttamia virheitä tulee vielä hetkittäin. Voisi käyttää isoa kokoansa huomattavasti enemmän hyväkseen. Yllättävän
hyvä suoritus tähän asti nuorelta pelaajalta. Arvosana 8+.

Sauli Seikkula. 0+5=5, 30 min, -10. Lukkoapu. Liikkuva ja hyvin kiekkoa ylöstuova pelaaja. Peliesitykset ailahtelevat välillä hyvästä huonoon. Hieman liian pieni koko puolustajaksi haittaa laidoissa, mutta korvaa sen liikkeellä. Ottaa omassa päässä välillä turhia riskejä. Arvosana 8,5.

Mikko Purontakanen 0+4=4, 16 min, -5. Toinen Lukkoapu. Pelaa yleensä parina Seikkulan kanssa. Joukkueen ykköspakki. Hyvä liikkuvuus ylivoimissa siniviivalla. Kiekkovarma pelaaja. Selvästi uusi tuleva liigapelaaja Lukkoon. Toivottavasti saa jatkaa kauden loppuun joukkueessa. Arvosana 9.

Hyökkääjät

Sami Suominen 4+9=13, 44min, -11. Edellisen kauden piti olla Suomisen läpimurtokausi. Se ei kuitenkaan toteutunut ja alkukausi näytti nytkin jatkavan vaisuja otteita. Loppusyksystä alkoivat otteet parantua ja luistinkin kulkea. Tämä näkyi heti maalien muodossa. Kärsii isokokoisia ja kahvaavia joukkueita vastaan pelattaessa pienestä koostaan. Malttaa jo syöttää useammin kuin
edelliskausina. Puolustuspelaaminen välillä heikkoa. Arvosana 8-.

Sami Häätylä 8+10=18, 6min, -9. Joukkueen kapteeni. Varma ja tasainen suoritus ottelusta toiseen. Tekee yleensä likaista työtä omassa päässä ja saa paljon peliaikaa alivoimissa. Tällä hetkellä joukkueen paras pistemies, outo paikka Häätylälle. Arvosana 9.

Rami Kaupinsalo 6+6=12, 22min, -10. Alkukausi kului kuin hurmiossa ja edelliskauden surffailut olivat mennen talven lumia. Piti aluksi joukkueen parhaan pistemiehen kypärää. Loukkaantumisen jälkeen pistehana tyrehtynyt, myös ketjumuutokset haitanneet peliä. Tehottomuuden ja
väkinäisyyden makua joulunaluspeleissä. Arvosana 7,5.

Jussi Viljanen 1+0=1, 4min, -2. Armeija pilannut syyskauden. Esitti harjoituspeleissä hyviä otteita, mutta vähäinen peliaika vienyt tehoja. Ehkä keväämmällä paremmin. Arvosana 6,5.

Tuomas Montonen 10+4=14, 0min, -2. Kauden alku meni toipilaana, mutta kun pääsi kentälle samaan ketjuun Hyvärisen ja Ronkaisen kanssa alkoi tulosta syntyä. Kankean tuntuinen sentteri, joka on kuitenkin oikeaan aikaan maalin edustalla leipomassa kiekkoja sisään. Ei mikään
taitopelaaja. Arvosana 8,5.

Hannu Pajunen 0+4=4, 2min, -1. Akillesjänteen katkeaminen teki ehkä lopun peleistä tällä kaudella. Näytti aluksi kuvioluistelijalta, mutta iso koko hämäsi. Todelliset kyvyt olivat tulossa esille, mutta loukkaantuminen pilasi kauden. Arvosana 7-.

Samu Kiiski 2+1=3, 0min, -6. Odottaa edelleen läpimurtoaan. Tuntuu siltä, että kehitys on täysin pysähtynyt. Vähäinen jääaika ei edesauta tilannetta. Parannusta pitää tulla kaikilla osa-alueilla. Arvosana 6,5.

Toni Ronkainen 7+5=12, 10min, -5. Saanut tuntuvasti enemmän luottamusta nykyiseltä valmentajalta kuin edelliseltä. Tämä näkyy myös tehoissa ja itseluottamuksessa. Kuten
Suominenkin, pienenä pelaajana vaikeuksissa kahvaajia vastaan. Taitava kiekollisena ja saa isot pakit näyttämään välillä todella huvittavilta. Hiipui hieman parissa viime ottelussa. Arvosana 9-.

Riku Vattukumpu 6+5=11, 0min, -12. Anjalankoskella edelliskauden pelannut hyökkääjä on sopeutunut hyvin Mestiksen pelirytmiin. Alku meni hieman tuntumaa hakiessa, mutta sitten alkoi tehojakin löytyä. Joulua kohti peliteho hieman hiipui, mutta yhtenä syynä ehkä siirto kolmosketjuun
ketjumuutosten ja miespulan takia. Tehot olivat paremmat eri pelikavereitten rinnalla. Arvosana 7,5.

Jari Hyvärinen 5+5=10, 16min, +2. Tuli kesken kauden Jaakko Hagelbergin tilalle Lukosta. Kahdeksassa pelissä kymmenen tehopistettä kertoo jo paljon. Tehopörssissä ainoa plussan puolella oleva pelaaja. Pelikäsitykset sopivat hyvin yhteen Montosen ja Ronkaisen kanssa. Kiekollisena hyvä, mm Jukureita vastaa kotona oli kentän paras. Miinuksena lievä ailahtelu esityksissä. Arvosana 9+.

Muita Jääkotkapaidassa esiintyneitä.

Tukku muitakin pelaajia on kauden mittaan esiintynyt Jääkotkien edustuspaita päällä. Selvästi paras heistä oli ottelukohtaisella sopimuksella pelannut Timo Salonen, joka tekaisi seitsemässä pelissä neljä maalia ja syötti kaksi. Ässät tarjosi Salosella patapaitaa ja kelpasihan se miehelle.
Toinen nimivahvistus oli Marko Kivenmäki, joka pelasi syystaukoon asti joukkueessa. Kivenmäki oli selvä pettymys. Taitoa kyllä riitti, mutta mies rakasti kiekkoa turhan paljon eikä huomannut lainata sitä vieruskavereilla.
Jussi Eloranta pelasi myös ottelun kerrallaan ja olikin pirteä pomppija joukkueessa. Maaleja ei syntynyt kuin yksi kahdeksassa pelissä, mutta hyvä taistelija hän oli. Tie
vei kuitenkin viskin kotimaahan Skotlantiin.
Lukon Jaakko Hagelberg aloitti kauden Jääkotkissa ja
pelasi 15 peliä. Alku oli nihkeää, mutta viimeisissä peleissä otteet paranivat sen verran että Lukko otti miehen takaisin ja antoi Hyvärisen tilalle. Jääkotkat voitti tässä kaupassa.
Juha Myllymaa saatiin Vermuntilan Temposta apuun kun miespula oli huutava. Täytti paikkansa hyvin, kun ottaa
huomioon miltä sarjatasolta tuli kesken kauden helpottamaan miesvajetta. Jatkaa loppukauden Vermuntilassa.
Vikki Tammelin ehti pelaamaan vain kahdeksan peliä ja sitten työkiireet tekivätlopun Mestis-peleistä. Harmittava takaisku muutenkin miespulaa kärsineelle joukkueelle.
Tammelinin raivoa olisi tarvittu maalin edustalla.
Oma kasvatti Teemu Virtala vieraili neljän pelin
verran Jääkotkissa. Yksi maalikin syntyi ja peli kulki ihan mukavasti. Tie vei kuitenkin LukonA-junioreihin pelaajan omasta tahdosta.
Aivan joulun alla sai Tommi Suutari myös jääaikaa.
Puolustajana yleensä pelannut Suutari nähtiin kentällä hyökkäämässä ja ainakin yritystä löytyi hyvin pienestä koosta huolimatta.
Valkeakoskelta löydettiin Kalle Kylkilahti. 13 peliä ja 4
jäähyminuuttia. Ei tunnu olevan Mestistason pelaaja. Toisaalta peliaika vähäistä ja kolmosketjussa.
Jatkaminen joukkueessa epävarmaa.
Nimekkäin pelaaja joka kentällä nähtiin oli eittämättä Lukon
Petri Lätti. Hänen piti pelata viikon verran Jääkotkissa, mutta yhden pelin jälkeen mies vuokrattiin Pelicanseihin. Yhden ottelun perusteella vaikea sanoa muuta, kuin että tilanteisiin meno ja syöttötyöskentely erottivat kaverin Mestisjätkistä.
Mika Julkunen ehti pelata tällä kaudella vain vajaat kaksi minuuttia ja sitten sääriluu napsahti poikki. Julkusta olisi tarvittu syyskaudella, mutta toivottavasti mies pääsee jäälle jo vuodenvaihteen jälkeen ja pelit alkavat sujua entiseen tapaan.

Mitä pukki voisi tuoda?

Joulu on jo lähes ohi tätä kirjoittaessa, mutta toivottavasti pukin kontista löytyy Jääkotkille aimo
annos lisää viimeistelytaitoa. Myös kautta linjan lisää voimaa tarvitaan laitakahinoihin.
Maalivahtien hyvä pelivire jatkukoon.
Muutama vahvistus porukkaan tarvittaisiin. Jo senkin takia, että saataisiin vihdoinkin täydet neljä pelaavaa ketjua kasaan. Sarjan kärkijoukkueet saavat turhan paljon tasoitusta pelatessaan neljällä ketjulla ja Jääkotkilla on välillä nippa nappa kolmeen ketjuun pelaajia.
Valmentaja Kimmo Koivistolle pukki voisi tuoda lahjaksi ”möllimäistä” oveluutta taktiikan
luontiin. Seurajohdolle voisi lahjoittaa muutaman satatuhatta pelaajahankintoihin. Katsojille
paremmat äänijänteet, jotta jaksavat kannustaa joukkuetta keväällä paremmin.

Ja yleensäkin hyvää tuuria ja onnistumisia koko joukkueelle. Vie pukki täksi jouluksi se pahanilmanlintu Onni Armas Paskiainen jollekin muulle Mestis-seuralle lahjaksi. Älä tuo sitä joka joulu Uuteenkaupunkiin...

» Lähetä palautetta toimitukselle