Columbus Blue Jackets on tällä hetkellä kovassa kunnossa. Siitä kertovat mm. kaksi pistettä kahdesta ottelusta St.Louisia vastaan. Jos Scott Young ei olisi tehnyt tasoitusmaalia kahdeksan sekuntia ennen loppua jälkimmäisessä pelissä olisi Columbus nyt yhtä voittoa rikkaampi. Tasapeli harmitti joukkuetta todella paljon, kun voittokin oli niin lähellä. Nämä kaksi peliä osoittavat kuitenkin sen että Blue Jackets pystyy pelaamaan myös liigan parhaita joukkueita vastaan tasaisia matseja.
"Tugger" loistaa
Viime aikoina saaduista pisteistä saa kiittää paljon myös Ron Tugnuttia joka on maalilla päässyt jälleen todella kovaan kuntoon. Miehelle lauotaan paljon, mutta siitä ei näytä olevan kuin hyötyä ajatellen vireen säilymistä. Tugnuttin pelatessa hyvin nousivat pinnalle jälleen huhut miehen myymisestä ennen trade-deadlinea. President/GM-Doug MacLean kuitenkin kiisti kaikki Tugnuttia koskevat kauppaamis-huhut ja vakuutti ettei mies ole myynnissä. MacLean ei kuulemma ole edes saanut yhteydenottoja maalivahdistaan. Toinen maalivahti Marc Denis sai myös pelata ennen All-Star taukoa. Denis osoitti että myös hän pystyy torjumaan Sinitakkien maalilla tarvittaessa. Tulokas-joukkueeksi Columbuksella on maalivahti puoli todella hyvässä kunnossa.
Knutsenin ketju edelleen päävastuussa tehoista
Columbuksen ratkaisu pelaajina koko kauden ovat toimineet Espen Knutsen ja Geoff Sandersson. Miehet ovat edelleenkin jatkaneet vahvaa peliään. Knutsenin ehkä paras ottelu osui Detroitia vastaan, jossa hän merkautti tehot 1+1 ja oli erittäin lähellä tehdä ratkaisumaalin Wingsin verkkoon. Columbus harmittavasti kuitenkin hävisi ottelun Steve Yzermanin jatkoaika maalilla 2-3. Pisteen Columbus sai, mutta siihen ei voi enää täysin tyytyväinen olla. Ottelun jälkeisten kommenttien perusteella alkukaudesta olisi piste Detroitilta ollut saavutus, mutta enää se ei tyydytä.
Tehojen jakautuminen positiivista
On ollut mukava huomata että Columbuksen tehot jakautuvat nykyään muillekin kuin pelkästään Knutsenille, Sanderssonille ja Selivanoville. Pelaajat kuten Serge Aubin, Tyler Wright ja Steve Heinze ovat esiintyneet edukseen viime peleissä. Varsinkin iki-taistelija Heinze on tärkeä mies joukkueellen. Mies on tehnyt pisteitä mukavasti, siitä todisteena kahdesta ottelusta 1+2 tehot. Hänen roolinsa Blue Jacketsin parantuneessa alivoima pelissä on myös suuri. Nimenomaan av. peli oli on ollut yksi tärkeimpiä onnistuneita osaalueita kun ollaan pelattu kärki joukkueita vastaan. Alkukaudesta ei kyseinen osaalue ollut vielä näin hyvässä kunnossa.
Nummelinilla vaikeampi jakso
Joukkueen suomalaispuolustaja Petteri Nummelinilla ei ole viime aikoina ollut aivan yhtä hyvä vire päällä kuin alkukaudesta. Tammikuun peleissä Nummelin istui muutaman pelin jopa katsomossa. Sen jälkeen mies on jälleen ottanut paikkansa joukkueen puolustuksessa. Valmentaja Dave King on peluuttanut "Nuumia" välillä jopa hyökkääjänä, onhan Petterin pelityyli puolustajanakin erittäin offensiivinen. Eikä rooli ole hänelle edes vieras, mies nimittäin pelasi Sveitsin aikanaan muutamia pelejä myös laidassa.
Tulevat ottelut
Columbus pelaa tällä viikolla vielä Nashville Predatorsia vastaan torstaina ja lauantaina. Kummatkin pelit ovat täysin voitettavissa olevia ja onkin relistista odottaa ainakin kahta pistettä lisää sarjataulukkoon.