Kulunut jakso alkoi Chicagon osalta mukavasti kun joukkue kävi voittamassa Anaheimin vieraissa. Sieltä matka jatkui San Joseen jossa tuloksena oli harmittava jatkoaika tappio. Steve Sullivan tasoitti pelin Alexander Karpovtsevin jäähyn aikana viimeisillä hetkillä ennen varsinaisen peliajan loppua, mutta se ei riittänyt kuin pisteeseen. Chicagossakin pelannut puolustaja Bryan Marchment teki voittomaalin jatkoajalla loistavalla laukauksella. Blackhawksin maalivahti Jocelyn Thibault sanoi ettei vedolle voinut mitään. Tappion lisäksi Hawks menetti Karpovtsevin kahdeksi otteluksi kentän laidalle hänen taklattuaan tulokas Matt Bradleyta kyynärpäällä pelikiellon arvoisesti. Itse ottelussa Chicago joutui pelaamaan ilman Anaheim ottelussa loukkaantunutta Chris Herpergeriä. Tappiosta huolimatta peli oli hyvä ja pistekin yhdeltä liigan parhaista joukkueista mukava saavutus. Maalivahdit olivat kunnossa. Steve Shields oli tasaisen varma ja niska kipeänä pelannut Thibault myös hyvä.
Hallintaa Arizonassa
Seuraavaksi pelit jatkuivat Phoenixissa, paikallisen Coyotesin vieraana. Blackhawks hallitsi peliä, mutta yksi kauden parhaista maalivahdeista Sean Burke oli maalissa loistava. Hän pelasi pisteet joukkueelleen. Varsinkin Hawksin 5-3 ylivoiman kestäminen toisen erän lopussa oli yksi käännekohtia peliin, vaikka Eric Daze kavensikin vielä lopussa numeroiksi 3-2.
Phoenixin jälkeen oli edessä paluu kotiin pelaamaan seuraava peli United Centeriin, jossa vastaan asettui jälleeen San Jose. Ilmeisesti motivaatio jäi joukkueelta jonnekin matkan varrelle koska tuloksena kotipelistä oli tappio numeroin 0-7! Ottelussa ei onnistunut joukkueesta yksikään pelaaja, maalivahtikin jouduttiin vaihtamaan kun Thibaultin tilalle tuli Robbie Tallas. Ilta oli esimerkki siitä kun toisella onnistuu kaikki ja toisella taas ei mikään. Osaltaan Chicago törmäsi myös nollapelin torjuneeseen Sieldsiin.
Steve Sullivan jatkosopimukseen
Loistavan kauden Chicagossa pelannut laituri Steve Sullivan teki seuransa kanssa kolmen vuoden ja yhdeksän miljoonan dollarin arvoisen jatkosopimuksen. Sullivan tuli seuraan viime kaudella kun Toronto asetti hänet waiwersiin josta silloinen Blackhawksin GM Bob Murray hänet poimi yhtenä viimeisistä palveluksistaan Chicagolle. Tämä osoittautui loistavaksi liikkeeksi. Sullivan on yksi kärkinimiä mm. tehtyjen alivoima maalien pörssissä. Tällä kaudella mies tienaa vain vajaat kaksi miljoonaa dollaria. Mukava palkankorotus on siis tiedossa!
Täydellinen ilmeen muutos
Hävittyään kotonaan 0-7, oli seuraavassa pelissä jälleen näytön paikka. Vastaan tuli yksi liigan kärkijoukueista St.Louis Blues. Tuloksena ottelusta oli voitto 6-2! Aikamoinen heitto verrattuna esitykseen Sharksia vastaan. Tässä ottelussa sitten Chicagolla onnistui kaikki. Jokainen pelaaja pelasi tasonsa ylärajalla. Miinus puolelle kirjattiin puolustaja Jamie Allisonin loukkaantuminen. Samalla Mike Smith ilmoitti lähettäneensä puolustaja Nolan Baumgartnerin sekä hyökkääjä Josef Marhan Norfolkiin ja nostaneensa ylös hyökkääjä Reto Von Arxin.
Sunnuntaina jatkuivat jälleen joukkueen pelit Los Angelesia vastaan. Kings oli ottelussa todella vaisu ja Blackhawks vei ansaitut pisteet maalein 3-0. Maalissa Jocelyn Thibault merkkasi itselleen kauden viidennen nollapelin. Hänen lisäkseen voiton arkkitehteinä olivat hyökkääjät Steve Sullivan sekä Tony Amonte.
Maanantaina Blackhawks matkasi New Yorkiin pelatakseen paikallista Rangersia vastaan Madison Square Gardenissa. Kotijoukkue oli vahvempi maalein 4-2. Edes sormi murtuneena pelanneet Sullivanin tehot 0+2 eivät haukkoja pisteille auttaneet.