Joukkueraportti 19.3.2001

NHL / Artikkeli
Devilsit ovat päässeet suorastaan hurjaan vireeseen viime peleissään. Alla on peräti kymmenen pelin voittoputki ja vaikealta vieraskiertueeltaankin New Jersey on napsinut ainoastaan vakuuttavia täysiä pistepotteja. Uudet hankinnat ovat sopeutuneet joukkueeseen erittäin hyvin.

Kulkee kotona, kulkee vieraissa

Kuun alussa Jerseyllä oli helppo kotiotteluiden jakso, josta joukkue odotetusti napsikin pelkkiä voittoja. Loukkaantuneet pelaajat olivat tervehtyneet ja Devils jyräsi täydellä materiaalilla suurinumeroisia kotivoittoja liigan häntäpään joukkueista. Edessä kuitenkin häämötti pelottavan näköinen vieraskiertue, jonka aikana vastaan asettuisi aivan NHL:n kärkijoukkueita. Tästä Paholaiset eivät kuitenkaan pelästyneet, vaan jatkoivat voittoputkeaan ilman ongelmia. Ensin vierasjäillä kaatui oman lohkon kovista joukkueista Philadelphia. Sittem vuorossa olikin mahdollinen Stanley Cup -finaalin esinäytös, kun Devils luisteli Denverissä Avalanchen vieraaksi. Jälleen pisteet vierailijoille ja ainakin alustava henkinen niskalenkki mikäli nämä kaksi joukkuetta toisensa vielä tällä kaudella kohtaavat.

Kahdenksan voittoa perätysten ei kuitenkaan vielä riittänyt, kun Larry Robinson sai piiskattua joukkionsa todella kovaan iskuun. Devilsin kovan kunnon saivat kokea vuorostaan Phoenix ja Edmonton, joista Jersey otti äärimmäisen niukat voitot. Tänä yönä vastaan luistelee Calgary vieraskiertueen viimeisessä ottelussa. Tähänkin otteluun Devils lähtee selvänä ennakkosuosikkina ja onkin todennäköistä, että voittoputki venyy jo 11 matsin mittaiseksi.

Helppo loppuohjelma

Devils onkin noussut mukaan taistelemaan tosissaan itäisen konferenssin piikkipaikasta. Voittoputken ansiosta joukkue on jo tasapisteissä Ottawan kanssa 93 pisteessä. Devilsin paalupaikan jahtaamista helpottaa hyvin laadittu loppuohjelma. Viimeisistä kymmenestä pelistä kuusi on kotijäällä ja pääsääntöisesti vastaan luistelee selvästi heikkotasoisempia joukkueita. Vielä kun joukkueen uudet hankinnat ovat hitsautuneet erinomaisesti jo ennestäänkin kovalaatuiseen jengiin, niin oman konferenssin ykköstila runkosarjan päättyessä vaikuttaa jopa todennäköiseltä.

Bob Corkum istuu joukkueeseen kuin nenä silmään. Joka paikan höylä, puolustava sentteri ja aloitusexpertti ottaa paineita pois Bobby Holikin harteilta. Sean O'Donnell taas tuo joukkueeseen yhden suoritusvarman hyvätasoisen pakin lisää. Veteraani John Vanbiesbrouckin tehtävänä on taas toimia Lou Lamoriellon vakuutussopimuksena Brodeurin mahdollisen loukkaantumisen varalta. Beezer pääsee varmasti loppupeleissä jäälle antamaan Brodeurille ansaittua lepoaikaa ennen tosipelien alkamista. Chris Terrerin kauppaaminen oli Lamoriellolle kova pala. Läheinen perheystävä oli yksi joukkueen pitkäikäisimpiä pelureita ja hän oli jo oikeastaan Devils-fanien mielissä automaattinen lisä joukkueeseen. Nyt Terreri on poissa, mutta myös Beezer on erinomainen pukukoppipelaaja joten ainakaan sillä rintamalla heikennystä ei valtavasti tapahtunut.

Kokoonpano 10.3

Patrik Elias / Jason Arnott / Petr Sykora

Sergei Brylin / Bobby Holik / Randy McKay

Jim McKenzie / Scott Gomez / Alexander Mogilny

Jay Pandolfo / John Madden / Turner Stevenson

Scott Stevens / Brian Rafalski

Ken Daneyko / Scott Niedermayer

Colin White / Sean O’Donnell

Martin Brodeur / Chris Terreri

» Lähetä palautetta toimitukselle