Joukkueraportti 18.2.2001

NHL / Artikkeli
Pantterit ovat päässeet vireeseen jota ei ole tänä kautena aikaisemmin nähty, viisi voittoa viimeisestä kuudesta pelistä kuulostaa uskomattomalta kun katsoo Floridan sijoitusta sarjataulukossa. Pavel Buren loistokkaat peliesitykset ovat nostaneet koko joukkueen pelaamaan kauden parasta jääkiekkoa.

Viidestä viimeisestä pelistä joukkue on saanut kasaan 8 pistettä; ainoa tappio tuli Rangersille. Sutter on saanut luotua joukkueeseen enemmän voitontahtoa ja se näkyy pisteiden valossa. Scott Mellanbyn kauppaamisen jälkeen uskottiin Floridan johdon menettäneet toivon playoff-paikka mahdollisuudesta, mutta joukkueen esitykset antavat täysin eri kuvan. Sutter on yrittänyt pitää ketjuja pitemmän aikaa samanlaisina, jotta ketjut ehtisivät löytää yhteisen sävelen , mutta vieläkin pienet loukkaantumiset vaikeuttavat tätä. Ykkösketju ja ykköspakkipari ovat pysyneet jo pidemmän aikaa samana ja ainakin heidän peliesityksissä se näkyy; Burella on viidestä viime ottelusta kasassa 8 maalia ja 11 pistettä. Buren 8 maalia ovat syntyneet vasta kolmessa viime ottelussa joka tarkoittaa ,että Bure on päässyt aivan uskomattomaan pelikuntoon.

Minnesota Wild teki historiansa ensimmäisen vierailun Etelä-Floridaan 7. Helmikuuta ja tekikin siitä Panttereille tuskaisen; Panthersit voittivat 2-1, mutta se vaati paljon kärsivällisyyttä kun Wild harjoitti tyypillistä tulokasjoukkueen keskialueen jumittamista josta juuri Florida oli kuuluisa ensimmäisillä kausillaan. Florida voitti ottelun laukaukset 31-20 ,mutta Minnesotan maalivahti Manny Fernandez piti pelin tasoissa 1-1 tasalukemissa kolmanteen erään mentäessä. Parhaimmat maalipaikat ja muutenkin parhaan peliesityksen Floridan joukkueelle antoi Whitney-Niedermayer-Mellanby ketju.

9.helmikuuta oli surun päivä Panthersin joukkueelle; joukkueen kapteeni Scott Mellanby kaupattiin St.Louisiin ja joukkue kärsi kotitappion Rangersille maalein 4-2. Rangersin maalivahti Mike Richter pelasi loisto-ottelun ja ei antanut Floridan nousta lopussa tasoihin kun Pantterit yrittivät päästä tasoihin ilman maalivahtia. Ottelun jälkeen valmentaja Sutter kommentoi ,että kapteenin lähtö ei pakota joukkuetta valitsemaan uutta kapteenia vaan joukkue jatkaa ainakin aluksi kolmella varakapteenilla.

Maalivahti Trevor Kidd ei ole tällä kaudella esittänyt samoja otteita kuin viime kaudella ennen olkapään leikkausta kun hän oli yksi NHL:n kuumimmista maalivahdeista. Ottelussa Atlantaa vastaan Kiddin ei tarvinnut yltää huippusuoritukseen, sillä muu joukkue innostui kauden parhaaseen hyökkäyspään esitykseen. Atlantan mentyä ottelun alussa 2-0 johtoon alkoi Floridan ja etenkin Pavel Buren show!
Joukkue innostui tekemään seitsemän maalia joista Bure teki 4, se oli Buren uran kolmas neljän maalin ilta.

Bure ei ollut vielä kylläinen,sillä muutama ilta myöhemmin 14.helmikuuta oli Phoenixin vuoro kokea Buren vire. Buren 3 maalia siivitti Floridan 4-3 voittoon Kojooteista. Ensimmäistä kertaa Panthersien historiassa sama pelaaja teki perättäisissä otteluissa hattutempun. Bure oli selvästi nyt valopilkkuna,mutta täysin huomiotta ei jäänyt Floridan joukkueen vasenlaitahyökkääjä Greg Adams joka teki ottelun voittomaalin entistä seuraansa vastaan, se oli myös hänen uransa 350. NHL maali.

Seuraava ottelu oli Bostonia vastaan 16. päivä. Vahva ensimmäinen erä ja Roberto Luongon loistopeli oli kaikki mitä Pantterit tarvitsivat 2-1 voittoon. Luongon lisäksi tutuksi sankariksi nousi taas kukapas muukaan kuin Pavel Bure, joka iski ottelun voittomaalin ensin varastaen kiekon Bostonin puolustaja Hal Gilliltä ensimmäisessä erässä ja sen jälkeen ampuen sen ohi maalivahti Peter Skudran. Skudra vaihdettiin toisesa erässä pois ja tilalle tuli John Grahame, Florida ei enään tehnyt maaleja mutta tällä kertaa nämä kaksi maalia riittivät.

Seuraavat ottelut ovat kaikki pahoja: St.Louis Blues, Pittsburgh Penguins ja Ottawa Senators voidaan kaikki luokitella liigan eliitti joukkueiksi, mutta jos Panthersit haluavat pitää edes matemaattisen mahdollisuuden playoff paikalle niin pisteitä on edelleen tultava eikä ketään vastaan saa lähteä luovutusmielessä. Joukkue on päässyt hyvään vireeseen ja vain sitä ylläpitämällä ja muutaman muun joukkueen (mm.Boston ja Carolina) huonot peliesitykset voivat tehdä playoff peleistä Pantherseille mahdollisen.

KOKOONPANO BOSTONIA VASTAAN 16.2

1. Marcus Nilson-Viktor Kozlov- Pavel Bure

2. Denis Shvidki- Vaclav Prospal-Mike Sillinger

3. Greg Adams-Rob Niedermayer-Len Barrie

4. Olli Jokinen, Peter Worrell

1. Robert Svehla-Lance Ward

2. Bret Hedican-Anders Eriksson

3. John Jakopin-Lance Pitlick

Dan Boyle

Sivussa luokkaantuneina ovat:

Ray Whitney
Selkäongelmat jatkuvat, nyt Rangers-ottelussa selkänsä loukannut Whitney on sivussa. Sairasloman pituutta ei tiedetä.

Paul Laus ja ehkä jopa Todd Simpson ovat molemmat sivussa loppukauden, eli kovuutta puuttuu puolustus päästä.

Mike Wilson on saanut pitkän sairasloman jälkeen luvan pelata, mutta hän menee luultavasti hankkimaan pelikuntoa ensin AHL:stä ennen Florida Pantherseihin palaamistaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle