Joukkueraportti 17.3.2001

NHL / Artikkeli
Liki kolmen kuukautta vetkuteltuaan toimitusjohtaja Milbury erotti päävalmentaja Butch Goringin maaliskuuun alussa ja nimitti tilalle kakkoskoutsi Lorne Henningin. Tässä vaiheessa kautta Islanders-fanit voivatkin keskittyä ensi kesän varaustilaisuuden arviointiin - ja tarjolla on ainakin kaksi huippulupausta: kanadalainen Jason Spezza ja venäläinen Ilja Kovalchuk.

Isles on hävinnyt kuusi viimeistä kotipeliään, tehnyt niissä viisi maalia ja päästänyt 26 maalia. Valmentajan vaihdos ei saanut murheelliseen saldoon muutosta. Kolmessa Henningin valmentamassa kotipelissä on tehty yksi maali kussakin ja yhteismaalit ovat 3-13 vierailijoiden hyväksi. Onneksi vieraspeleissä on tullut onnistumisia. Ensiksi voitettiin verivihollinen Rangers ja sitten uusi kakkosmaalivahti Chris Terreri kaatoi hyvällä pelillään Pingiivinit Pittsburgissa.

Veteraani John Vanbiesbrouckin kauppaaminen Devilseihin (Terreri + 9. kierroksen varaus) jäi Milburyn ainoaksi kauppaksi siirtojen aikarajan umpeutuessa viime tiistaina. Vielä viikonlopun aikana huhuttiin puolustaja Kenny Jönssonin tai Zdeno Charan olevan siirtymässä muualle, mutta lopulta Milbury tyytyi vain hankkimaan joukkueelle halvan ja luotettavan kakkosvahdin ensi kaudeksi.

DiPietrolle kokemusta

Tulokasmaalivahti Rick DiPietro on joutunut karulla tavalla tutustumaan ammattilaisen arkeen. Hänen torjuntaprosenttinsa on laskenut alle 88 %:n (87,8) ja päästettyjen maalien keskiarvo noussut 3,5:een. DiPietron mailapeliä kehutaan jatkuvasti, mutta maalivahdin perustehtävä on pysäyttää kiekko. Ja siinä omintakeisella tyylillä torjuva nuori amerikkalainen ei ole vielä NHL-tasolla. Onneksi ensimmäiset voitot on jo saavutettu ja lisää tulee viimeistään ensi kaudella. Loppukauden peleistä hän pelannee neljä viidennestä ja saa tulevaisuudessa tärkeää lisäkokemusta NHL-pelaajista - niin omista kuin vieraistakin.

Vielä tammi- ja helmikuussa Milbury kielsi Vanbiesbrouckin olevan kaupan ja ilmoitti haluavansa pitää Beezerin Saarella. Toimitusjohtaja ei kuitenkaan päässyt veteraanivahdin kanssa riittävän edulliseen sopimukseen ensi kaudesta, joten hän lopulta kauppaisi miehen Devilseihin. Kauppa oli molemmille osapuolille edullinen. Devilsit saivat hyvää kautta pelaavan kokeneen veteraanin Brouderin kakkoseksi ja Islanders sai DiPietron tutoriksi Beezeriä epävarmemmin pelanneen, mutta nuoremman ja halvemman veteraanivahdin.

Myös pelaajasopimukset sopivat organisaatioiden suunnitelmiin. Beezerin sopimus päättyy ensi kesänä, mutta Devils nostanee jonkin nuorista lupauksistaan Brouderin kakkoseksi saamaan oppia NHL-vauhdista. Terrerin sopimus käsittää vielä ensi kauden, joten Milburyn ei tarvitse ensi kesänä käyttää aikaansa tämän sopimuksen hiomiseen.

Pakisto tervehtyy ja nuorentuu

Maaliskuun alkupuolen aikana sairastupa on alkanut tyhjentyä puolustajista. Ainoastaan veteraanit Kevin Haller (tyrä) ja Gary Galley (olkapää) ovat tällä hetkellä syrjässä ja se näkyy joukkueen pelissä. Puolustuksen vanhimmat ja kokeneimmat pelaajat ovat v. 1974 syntyneet Cairns, Hamrlik ja Jönsson - ja hekin ovat vasta tulossa pakin parhaaseen peli-ikään. Lisäksi kaikki kolme ”veteraania” ovat kärsineet tällä kaudella loukkaantumisista. Hamrlik on tehnyt jo 40 pistettä, joten Romanin voi sanoa täyttäneen Milburyn hänelle suunnitteleman hyökäävän puolustajan paikan.

Ainoa koko kauden terveenä säilynyt puolustaja siirtohuhujen kohteena ollut Zdeno Chara. Isokoisella slovakilla on joukkueen huonoin plusmiinus-lukema (-24), joten jatkuva pelaaminen vastustajan huippukenttiä vastaan näkyy selvästi. Kiinnostus Chara kohtaan oli kuitenkin varsin suurta, joten ainakin muut toimitusjohtajat uskovat hänen poteentiaaliinsa. Muutenkin isokoisen puolustuksen täydentävät yli 190 senttiset Branislaw Mezei (rookie) ja Mathieu Biron.

Biron pääsi jo viime kaudella pelaamaan NHL:ssä, mutta tämän kauden alussa hänet lähetettiin farmiin saamaan lisää peliaikaa ja - kokemusta. Pudotuspelimahdollisuuksien huvetessa ja loukkaantumisten vaivatessa Biron kutsuttiin helmikuun lopussa takaisin ylös. Kauden tässä vaiheessa on hyvä saada Bironin tapaisille nuorille lisää kokemusta, sillä hän on kuitenkin olellinen osa Islandersin tulevaisuutta.

Isbister loukkaantuneena, hyökkäys ontuu

Joukkueen paras laituri Brad Isbister loukkaantui (polvi, 3-6 viikkoa) pelissä Tampaa vastaan ja on sivussa todennäköisesti kauden loppuun asti. Islandersin aneeminen hyökkäys kaipaa kipeästi tervettä Isbisteriä, jotta kahteen ensimmäiseen ketjuun saataisiin ainakin yksi voimahyökkääjä.

Ykkösketjun Connolly ja Czewrkawski ovat molemmat taitavia, mutta kevytrakenteisia pelaajia, jotka kaipaavat ketjuunsa pelaamaan pystyvää rymistelijää. Mike Milburyn suojatti Oleg Kvasha ei isosta koostaan huolimatta ole fyysinen pelaaja, vaan luottaa taitoonsa enemmän voimaansa. Joukkueen syöttöpörssiä johtava Connolly on tehnyt tällä kaudella jo enemmän pisteitä (36 pts.) kuin viime kaudella (34 pts.), vaikkei saakkaan kokoon yhtä paljoa maaleja kuin viime kaudella (14 maalia).

Mark Parrish palasi sairastuvalta takaisin kakkosketjuun, mutta jäänee ensimmäisen kerran lyhyellä NHL-urallaan alla 20 maalin. Jason Blake tekee pelistä toiseen kovasti töitä, mutta lisämaltti ei olisi pahitteeksi. Veteraani Claude Lapointe on pelannut myös kakkosketjussa, mutta ei ole täysin vastannut joukkuejohdon odotuksia. Pisteiden valossa hän pelaa suunnilleen samanlaisen kauden kuin viime vuonna, mutta johtajuutta ei ole löytynyt kuten viime vuonna. Joitakin päviä erottamisensa jälkeen Butch Goring sanoi pelaajistosta puuttuvan johtajuutta ja kritiikki oli ainakin osittain kohdistettu juuri Lapointeen.

Dave Scatchard jatkaa hyvää kauttaan. Hän on joukkueen pistepörsissä neljäntenä, mikä on hyvä saavutus kolmosketjun sentterille. Lisäksi Scatchard on vain seitsemän pykälää miinuksella, mikä on erittäin hyvin pelaajalta, joka usein joutuu pelaamaan vastustajien parhaita pelaajia vastaan. Jos Dave saa jäljellä olevassa 10 pelissä tehtyä neljä maalia ( = 20 maalin rajan rikki), niin hänen kauttaan voidaan pitää suorastaan kiitettävän arvosanan arvoisena.

Nuorta Taylor Pyattia ollaan palauttamassa takaisin junioreihin, sillä hän ei ole kehittynyt odotetusti kauden aikana. Kehityksen kannalta olisi parasta, jos hänet voitaisiin lähettää farmiin AHL:n, mutta siihen hän on liian nuori. Ensi kaudella onkin mielenkiintoista vertailla kahden nuoren vasemman laiturin, Pyattin ja Raffi Torreksen edesottamuksia. Pyatt on pelannut tämän kauden NHL:ssä vajaan 12 minuutin pelikeskiarvolla (4+10, -14) ja on ollut organisaatiolle jonkinlainen pettymys. Pari kuukautta nuorempi Torres on kantanut vastuuta OHL:ssä Bramptonin joukkueessa (33+37, +15) ja onnistui hyvin nuorten MM-kisoissa Moskovassa. Kumpaakin pidetään lupaavana voimahyökkääjänä ja ensi kaudella näkee pystyvätkö molemmat valtaamaan paikan NHL-joukkueesta.

Islanders on keskellä pitkää seitsemän pelin vieraskiertueella. Lopuista peleistä ainoastaan kolme pelataan Nassau Colosseumilla, mikä saattaa olla kotihallissaan rämpineelle joukkueelle pelkästään hyväksi.

Kokoonpano 11.3.2001 vs. Florida

1 - Oleg Kvasha / Tim Connolly / Mariusz Czerkawski

2 - Jason Blake / Claude Lapointe / Mark Parrish

3 - Taylor Pyatt / Dave Scatchard / Bill Muckalt

4 - Craig Berube / Steve Martins / Juraj Kolnik

D1 - Roman Hamrlik / Branislav Mezei

D2 - Kenny Jonsson / Zdeno Chara

D3 - Eric Cairns / Mathieu Biron

G - Rick DiPietro / John Vanbiesbrouck

» Lähetä palautetta toimitukselle