Ensimmäisessä tauon jälkeisessä ottelussa kaatui itäisen konferenssin kärkipään Ottawa. Ottelu oli varsin tasainen, mutta Detroit hyödynsi maalipaikkansa Senatorsia tehokkaammin.
Seuraavana oli vuorossa kaksi peräkkäistä ottelua Toronto Maple Leafsiä vastaan ja suurten järvien alueella tämä olikin viikon seuratuimpia tapahtumia. Nämä kaksi joukkuettahan kuuluivat aikanaan NHL:n kuuden alkuperäisen seuran joukkoon ja kohtaamiset ovat aina olleet äärimmäisen kiihkeitä. Tällä kertaa Red Wings oli niskan päällä ja tuplakohtaamisesta oli saaliina 3 pistettä. Toisessa ottelussa Red Wings johti jo 1-3, mutta Mats Sundin ja Jonas Höglund onnistuivat tasoittamaan pelin aivan loppuhetkillä. Kaikkien aikojen kohtaamiset runkosarjassa ovat nyt Detroit 270 voittoa, Toronto 270 voittoa ja 93 tasapeliä. Siis totaalisen tasaista vääntöä kautta vuosikymmenten.
Ottelu Carolinaa vastaan oli faneille varmasti elämys. Hurricanes johti pelin puolivälissä kolmella ylivoimaosumalla jo 0-3, mutta Sergei Fedorov aloitti takaa-ajon kavennusmaalillaan. Lapointe ja Maltby onnistuivat tasoittamaan ottelun ja lopulta Fedorov kruunasi iltansa tekemällä voittomaalin jatkoajalla.
Columbus -pelissä katseet kohdistuivat Vyacheslav Kozloviin, joka oli illan tärkeimpiä hahmoja kahdella osumallaan. Sitä ennen hän pelasi peräti 23 ottelua tekemättä maalia.
Joukkueen kokonaisesitykset ovat siis olleet varsin vakuuttavia ja tästä onkin hyvä jatkaa kohti kevään kovimpia otteluita.
Hyökkäyksessä asiat ovat suht ennallaan, piristävä pointtina on ollut raatajaketjun, Maltby-Draper-McCarty, hyvät otteet. Jokainen mies on onnistunut maalinteossa viime peleissä. Tehomiehet Yzerman, Fedorov ja Shanahan ovat pitäneet hyvää tasoa yllä ja heikkoja hetkiä ei ole oikeastaan tullut ollenkaan.
Vyacheslav Kozlovin vaisut esitykset alkavat olla luultavasti ohitse, koska mies on palannut farmikomennukselta. Viime otteluissa Slava onkin esittänyt jo varsin pirteätä peliä. Hän on laukonut hanakasti ja järjestellyt hyviä tilanteita ketjukavereilleen. Kozlovin tapauksessa syy farmista nostamineen saattaa kuitenkin olla "näyteikkuna" tulevia kauppoja varten.
Puolustuksessa tilanne on mielenkiintoinen. Rob Blakesta huhutaan, mutta en usko hänen siirtyvän Detroitiin. Ainut vahvistus, jonka Red Wings tarvitsee, on pitkältä sairaslomalta palaava Chris Chelios. Mies miestä vastaan -tilanteissa fyysinen Chelios pystyy kaivamaan kiekon omalle joukkelleen, vaikka kulmassa olisi vääntämässä kaksikin vastapuolen pelaajaa. Polvi on jo leikkauksen jäljiltä kunnossa, mutta Chelioksen kanssa ei turhaan kiirehditä. Hänen pitäisi olla kokoonpanossa kuun lopulla.
Loistavasti viime kaudella Chelioksen parina pelannut Steve Duchesne alkaa vertyä, ilmeisesti hän on saanut lisäpotkua, kun Chelios on palaamassa. Steve on ollut varsinkin ylivoimapelissä hyvä. Jos Detroit kuitenkin hakee vahvistuksia puolustukseen, niin lähtijänä on todennäköisesti nuori Maxim Kuznetsov. Hän kärsi loukkaantumisesta, mutta Bowman otti miehen heti tervehdyttyään pelaajarinkiin, ikäänkuin tuomalla hänet Kozlovin tavoin "näyteikkunaan". Paremmin pelannut Jiri Fischer oli ihmeissään joutuessaan farmiin.
Chris Osgood on noussut maalinsuulla huippuvireeseen heikon alkukauden jälkeen ja hän on syrjäyttänyt Manny Legacen toistaiseksi. Tämäkin asia lupaa hyvää kevääseen, koska maalivahtitilanne on koko kauden ollut epävarma. Nyt kuitenkin kaupat maalivahtiosastolla todennäköisesti jäävät tulematta.
Bowman yleensä sotkee noita ketjua vähän joka otteluun, mutta viime peleissä miehitys on ollut pääosin seuraavanlainen:
H1 - Brendan Shanahan / Sergei Fedorov / Doug Brown
H2 - Tomas Holmström / Steve Yzerman / Pat Verbeek
H3 - Vyacheslav Kozlov / Igor Larionov / Martin Lapointe
H4 - Kirk Maltby / Kris Draper / Darren McCarty
P1 - Niklas Lidström / Steve Duchesne
P2 - Mathieu Dandenault / Todd Gill
P3 - Aaron Ward / Maxim Kuznetsov
M - Chris Osgood / Manny Legace
Hyökkääjistä Brent Gilchrist ja Boyd Deveraux sekä puolustajista Larry Murphy ja Jiri Fischer ovat myös esiintyneet viime otteluissa.