Nyt Jokipojat puolustaa paikkaansa nälkäisilta Suomi-sarjan joukkueilta. Sellaisilta kuin se itsekin vielä viime keväänä oli. Jokipojat on eittämättä karsinnan ykkössuosikki, mutta lyhyessä sarjassa joensuulaisittain ikävät yllätyksetkin ovat aina mahdollisia.
Jokipoikien suosikkiasemalle on helppo löytää tukea pelkästään Mestiksen runkosarjan tulosten perusteella. Joensuulaisjoukkue taisteli suorasta säilymisestä aina sarjan toiseksi viimeiselle kierrokselle saakka, kunnes joutui lopulta toteamaan, ettei edes KooKoo ole enää tavoitettavissa.
| haastattelu Miika Haapala ei karsi takki auki
[lue lisää] |
Jokipoikien putoamiskarsintapaikan siemen kylvettiin jo varhain syyskaudella. Paluu Mestikseen kolmen Suomi-sarjavuoden jälkeen käynnistyi tuloksellisesti katastrofaalisesti: 15 ensimmäisestä Mestis-ottelustaan Jokipojat sai ajoittaisista vahvoista esityksistään huolimatta palkinnoksi vain yhden vaivaisen pisteen.
Kauden 16. ottelu toi vihdoinkin voiton. Laiva alkoi kääntyä hitaasti, mutta lopulliseen sysäykseen oikealle kurssille tarvittiin vielä kunnon myrsky. Tasan sarjan puolivälissä – 22 ottelun ja 6 sarjapisteen – jälkeen Jokipoikia kolmatta vuotta luotsannut valmennuskaksikko Jouni Varis-Teemu Tiainen ilmoitti yllättäen eroavansa. Syynä oli seurajohdon taholta koettu luottamuspula.
Ilman valmentajia jääneelle Jokipoika-purrelle löydettiin hätäratkaisuna luotsiksi seuran A-nuorten 1. divisioonajoukkueen kakkosena toiminut Kari Rauhanen. Tamperelaislähtöinen mies reivasi ensitöikseen Jokipoikien pelitavan iloisen hyökkäävästä ajoittain jopa äärimmäisen puolustavaksi ”Karjalan paskakiekoksi”. Tulosta alkoi tulla, ja ennen joulutaukoa olleista neljästä ottelusta Jokipojat nappasi yhtä vaille täydet pisteet.
Vahva meno jatkui myös kevätkaudella, Rauhanen sai jatkosopimuksen, ja jo uponneeksi luultu Jokipojat kapusi vaivihkaa yhä lähemmäs ja lähemmäs kuivaa maata. Uuden valmentajan alaisuudessa joensuulaiset keräsivät 22 ottelusta 23 pistettä, mutta lopulta sekään ei enää riittänyt. Karsinta kutsui.
Hyökkäys- ja maalivahtipeli Jokipoikien valtteina
Sarjan jälkipuoliskon Jokipojat pelasi viimeisten pudotuspelijoukkueiden pistetahtia. Tämä saattaa kuitenkin hieman hämätä, sillä useasti Jokipojat sai pisteensä varsin vaatimattomalla pelillä – ja jopa hieman onnekkaasti.
Jokipoikien kevätkauden valttikortti olikin erinomainen maalivahtipeli. Alkukaudesta välillä jopa kolmosvahdiksi tippunut Tomi Räisänen löysi jo ennen valmentajanvaihdosta loistavan pelivireen ja muutamaa heikompaa ottelua lukuun ottamatta piti sen. Jokipoikien voittaessa Räisäsen torjuntamäärä oli useasti lähellä viittäkymmentä.
Samanaikaisesti myös useat joukkueen hyökkääjät oppivat Mestiksen tavoille ja hyödyntämään paikkojaan huomattavasti aiempaa kovemmalla prosentilla. Esimerkiksi viime kaudella Suomi-sarjassa hurjat teholukemat takonut Sami Puruskainen alkoi tehdä pisteitä toivottuun tahtiin ja nousi lopulta jopa 14. sijalle koko Mestiksen pistepörssissä. Loppukaudesta pelityyliään taas kiekollisempaan suuntaan säätänyt Jokipojat oli sarjan päättyessä Mestiksen kahdeksanneksi maaliahnein joukkue.
Hyökkäyspelin pitäisikin siis olla Jokipoikien suuri pelillinen vahvuus tulevissa karsinnoissa. Terävin syömähammas, NHL-hyökkääjä Pavel Brendl, on tosin polvivamman takia sivussa koko loppukauden. Brendlin poissaolo on Jokipojille paha takaisku, mutta toisaalta joukkueen hyökkäysmateriaali on leveä. Kolmos-nelosketjuihinkin jää miehiä, jotka ovat olleet kovia tekijöitä vähintäänkin Suomi-sarjan tasolla. Karsinnoissa ratkaisijan rooli voi olla tarjolla tällä kaudella vaatimattomille tehoillekin jääneille miehille.
Vähäpätöinen asia ei ole välttämättä sekään, että Jokipojilla on huomattavan paljon kokemusta karsintapelien ilmapiiristä. Puolet nykyjoukkueesta pelasi Jokipo-paidassa näitä otteluita jo keväällä 2003. Kuluneella kaudella kokemusta ja oppia kovatasoisista Mestis-kamppailuista on myös kertynyt melko lailla.
Viisikkopuolustuksessa paljon petrattavaa
Keskitasoisen hyökkäyspelin vastapainoksi Jokipojat päästi Mestiksessä eniten maaleja, eikä tämä tuskin ollut aivan sattumaa. Joukkueen viisikkopuolustus muistutti ajoittain melkoista reikäjuustoa, ja toisinaan vain erinomainen maalivahtipeli – eikä aina sekään – piti joensuulaisia edes jotenkin mukana otteluissa. Jokipojat laski peräti 11 ottelussa omiin kuusi maalia tai enemmän.
Erityisen huolestuttavaksi asian joensuulaisten kannalta tekee se, että runkosarjan loppua kohden puolustuspeli ei ainakaan parantunut. Samalla kun Jokipojat hävisi neljä viimeistä otteluaan putkeen, oman pään pelaaminen oli ajoittain täysin hakoteillä. Jopa FPS huseerasi maaliskuun alussa Mehtimäellä liki miten tahtoi ja pommitti Jokipoikien maalia peräti 58 laukauksella!
Jokipoikien tilannetta tuskin ainakaan helpottavat peräpään poissaolot. Runkopakit Tuomas Laukkanen ja Tomi Pakarinen ovat varmasti loppukauden sivussa, ja kapteeni Arttu Käyhkönkin palaaminen sairastuvalta tositoimiin on vakavasti uhattuna. Joukkuetta piinannut kuumetauti lienee sentään jo onneksi karistettu pois. Puolustusmateriaalin kapeudesta kertonee joka tapauksessa aika paljon se, että viime otteluissa kakkosvalmentaja Mika Asikainen – pelaajauransa jo välillä hetkeksi lopettanut hyökkääjä – on luutinut Jokipoikien takalinjoilla!
Kokonaan toinen asia on toki se, pystyvätkö Suomi-sarjan joukkueet iskemään läheskään samanlaista painetta Jokipoikien puolustusalueelle kuin Mestis-porukat. Mutta jos pystyvät, niin Jokipojat saattaa näennäisestä materiaaliylivoimastaan huolimatta olla yllättävän suurissa vaikeuksissa kenen tahansa kanssa.
Kaikesta huolimatta Jokipoikien pitäisi onnistua säilyttämään sarjapaikkansa. Jos ei nyt aivan vaivattomasti, niin tavalla tai toisella kuitenkin. Toki mitään ei kannata lähteä kuuluttamaan kirkossa ennen kuin karsinta on pelattu loppuun. Vain kuuden ottelun mittaisessa sarjassa jo yksikin yllättävä tappio saattaa suistaa paperilla kovemmankin joukkueen tuskalliseen tilanteeseen.
