Jokipojat 2013-2014 – Jälleen kotiedun kynnyksellä

MESTIS / Artikkeli
Harjoituskaudella Haapakosken joukot pääsivät tuulettamaan.
Kuva © Joona-Pekka Hirvonen
Joensuun Jokipojat vuosimallia 2013 asettuu ennakkokaavailuissa samoille sijoille kuin aiempinakin kausina: ei ihan kirkkaimpaan kärkeen, mutta yhdeksi ykköshaastajista. Joensuulaisjoukkue koki kesän aikana runsaan vaihtuvuuden, ja saatiinhan Susirajalle aimo annos myös ulkomaalaisväriä.

Viime kaudella Jokipojat ylsi sijalle neljä. Puolivälierissä, kaikkien yllätykseksi, Vaasan Sport oli täysi vastaantulija, mutta välierissä tuli Joensuun pojille noutaja. Mestariksi jyrännyt Jukurit oli liian kova pala purtavaksi.

Pronssisiin tunnelmiin joensuulaisjoukkue ei päässyt sen romahdettua Kupittaan pronssiottelun päätöserässä. Mikko Haapakosken suojateille kausi oli kuitenkin kokonaisuudessaan positiivissävytteinen, sillä monet ennustivat joensuulaisjoukkueen tippuvan jo Sportille.

Joensuulaisjoukkueen toimitusjohtaja Timo Kupiainen jätti tehtävänsä keväällä, ja uusi toimitusjohtaja, helsinkiläinen Joonas Kolkka palkattiin organisaatioon elokuun alussa. 32-vuotias ex-futarin täyskaima onkin ollut työnsä alussa näkyvä esimerkiksi fanitoiminnan parissa.

Uuteen kauteen Jokipojat lähtee raikastuneena kokonaisuutena: muutoksia koettiin niin organisaatiossa, valmennuksessa kuin pelaajistossakin. Latvialais-tšekkiläis-kanadalais-suomalainen ärjylauma asettunee sijahaarukkaan 4-6, mikäli ihmeitä ei tapahdu. Laadukas pelaajisto, menestymisen perinne ja leveä materiaali takaavat mahdollisuudet hyville sijoituksille.

Veskariosasto vaihtoon - kummasta uusi vastuunkantaja?

Joensuulaisjoukkueen maalivahtiosasto on alkavalle kaudelle täysin uusi. Viime kaudella flopannut Antti Rautiola vaihtoi Heinolan Peliittoihin, ja ykkösveskariksi noussut Timo Niemi pääsi testiin kirkkaampiin valoihin. Seuran A-nuorissa torjunut tšekki Tadeas Galanskykin karkasi Mikkelin Jukureihin.

Jokipoikien lähtökohtainen ykkösmaalivahti on kanadalainen Dan Spence. 25-vuotias Nispissingin yliopistojoukkueessa muutaman viime kauden torjunut veskari saa kirittäjäkseen jo alkukesästä kiinnitetyn tamperelaismaalivahti Mikael Edelmannin.

Spence on kantanut torjuntavastuun valtaosassa harjoituspelejä. Melkoisen räväkän torjuntatyylin myötä kanukki seikkailee maalinsa ulkopuolella melko huoletta ja pomputtaa kiekkoja helponlaisesti. Tulisieluisella veskarilla on myös tapana muistuttaa vastustajia, mikäli hänen koskemattomuuttansa on rikottu. Esimerkiksi kotiharjoitusottelussa SaPKoa vastaan yksi jos toinenkin pässipaita pääsi Spencen rajuun syleilyyn.

Dan Spence on joensuulaisjoukkueen lähtökohtainen ykkösveskari.
Dan Spence on joensuulaisjoukkueen lähtökohtainen ykkösveskari.
Kuva © Joona-Pekka Hirvonen

Ykkösveskariksi kaavailtu Spence torjui harjotuskaudella viisi ottelua, kun taas Edelmannille jäi loput kolme. Edelmann oli keskimäärin vakuuttavampi näissä otteluissa, ja torjuntaprosenttikin oli nelisen pinnaa parempi kuin kanukilla.

Nähtäväksi jää, millaisiin ratkaisuihin joensuulaisvalmennus päätyy maalivahtiosaston kanssa. Viime kaudella Niemen tie ykkösmaalivahdiksi oli pitkä, vaikka Rautiolan otteet eivät oikeastaan missään vaiheessa vakuuttaneet. Rajujakin ratkaisuja osataan tarvittaessa tehdä, mutta millä aikataululla?

Maalivahtiosastolta myös valmennus meni vaihtoon. Joensuuhun hankittiin 28-vuotias Juho Lehtola, joka toimi viime kaudella OHL:ssä maalivahti- ja videovalmennustehtävissä.

Näätänen puolustuksen suurin menetys

Jokipoikien puolustus pysyi kesän aikana jotakuinkin ennallaan. Vahva pohjoiskarjalainen runko kapteeni Jarkko Immosen, Esa Lehikoisen, Aleksi Elorinteen ja Matti Koistisen johdolla säilyi ennallaan. Näiden neljän fyysisen tukipilarin varaan joensuulaispuolustus on turvallista rakentaa.

Suurin menetys puolustusosastolta oli Matti Näätänen, joka lähti Saksan kakkossarjaan. Oikealta ampuva Näätänen oli usean kauden ajan yksi Mestiksen parhaista viivapelotteista. Jokipojilla on kova työ täyttää Näätäsen jättämä aukko.

Uusia nimiä joensuulaispuolustuksessa ovat Ranskassa pelannut ässäkasvatti Miro Rahkola ja LeKissä puolustanut Vili Palola. Molemmat ovat ottaneet paikkansa joukkueesta varsin kelvollisesti. Palola tosin rightin kätisyytensä ja pelaajaprofiilinsa puolesta on joensuulaisille uniikki pelaaja – olisiko hanakasta laukojasta uudeksi ylivoimatykiksi?

Pelicansin A-nuorista joensuulaisjoukkueen riveihin hommattiin Sebastian Kauppila, joka pystyy pelaamaan ikänsä puolesta myös A-nuorissa SM-sarjaa.

Joka tapauksessa joensuulaisten puolustus on vankka. Suuria loukkaantumissumia ajatellen sopimuspuolustajia voisi olla enemmänkin – viime kaudella vähälle peliajalle jääneet paikkailijat Oskari Hämäläinen ja Jari Lievonen kun ovat jo muissa maisemissa.

Latvialaista voimaa

Harjoituspelien pisteet
Pelaaja Maalit Syötöt Pisteet
Mikael Ruohomaa 3 7 10
Sami Blomqvist 4 3 7
Elvijs Biezais 1 6 7
Raimonds Vilkoits 5 1 6
Oula Uski 2 4 6
Jakub Sramek 1 3 4
Jarkko Immonen 1 3 4
Aleksi Elorinne 1 3 4

Vuosi sitten alkanut yhteistyö Riian Dinamon kanssa jatkuu alkavallakin kaudella. Viime pelisesongilla joensuulaismiehistö vahvistui kahdella KHL-lainalla, nyt määrä on tuplaantunut. Varsinkin hyökkäysosasto on saanut Dinamon miehistä mukavaa leveyttä ja tehoa.

Puolustukseen Dinamosta pitäisi olla saapumassa Martins Porejs, mutta vielä tähänkään päivään mennessä 19 KHL-ottelua viime kaudella kiekkoillutta latvialaista ei ole Joensuussa näkynyt. Saattaakin olla, ettei puolustajaa joensuulaisjoukkueessa koskaan nähdä.

Suurimman vastuun latvialaisista saanee Elvijs Biezais, joka on hyökännyt harjoituskauden ykkösketjussa Mikael Ruohomaan ja Sami Blomqvistin laidalla. 22-vuotias Biezais oli koko viime kauden Dinamon KHL-joukkueen mukana ja esiintyi melkein 40 ottelussa. Jokainen kolmikosta pelasi harjoituskauden seitsemän ottelua yli piste per peli-tahdilla, ja hurjia tehoja on odotettavissa runkosarjastassakin.

Viime kaudella joensuulaisten ykkösketjuna tuhoa aiheuttanut Roope RantaJuuso RajalaJoona Karevaara on nyt kokonaisuudessaan muiden joukkueiden nimilistoilla. Alemmissa ketjuissa, puolustuksen tavoin, runko on säilynyt pääosin samana.

Nuorten maajoukkuehyökkääjä Jesse Paukun tilanne on mielenkiintoinen. 19-vuotias lupaus iski viime kaudella 13 Mestis-pelissä tehopinnat 4+2, ja Nuorten SM-liigassakin hän takoi komeasti pisteitä. Taidot riittävät varmasti kärkiketjuihin, mutta kuinka isoa roolia Paukulle aiotaan tarjota?

Kakkos- ja kolmosketjut rakennettaneen sentterikaksikko Juuso KaijomaaJoona Mannisen ympärille. Laitureiden osalta tilanne onkin kinkkisempi, kun tasavahvaa tarjontaa on yllin kyllin.

Dinamo-lainat Miks Lipsbergs ja Raimonds Vilkoits ovat esiintyneet harjoituspeleissä juuri näillä tonteilla. Lupaavasti esiintyneillä Ville Halosella ja Oula Uskilla olisi vihdoin tilaisuus lyödä kunnolla läpi Mestis-tasolle.

Elvijs Biezais tehoili ja jäähyili harjoituskaudella. Tästäkin taklauksesta tuomittiin ulosajo.
Elvijs Biezais tehoili ja jäähyili harjoituskaudella. Tästäkin taklauksesta tuomittiin ulosajo.
Kuva © Joona-Pekka Hirvonen

Joensuulaisten laituriosastolla ovat vielä Heikki Puustinen, Janne Niva, TUTOsta tullut Teemu Aarnio ja joensuulaistunut HIFK-kasvatti Otto Karvinen. Tšekistä tullut nuorukainen Jakub Sramek muistuttaa samanikäisenä Joensuuhun tullutta Roberts Jekimovsia. Hintelä, mutta äärimmäisen taitava tšekkitaituri on vielä melkoinen kysymysmerkki, mutta roolin ollessa sopiva kaikki on mahdollista.

Harjoituskauden lopussa Joensuuhun lainalle saapui hyökkääjä Saku Mäenalanen. Nuorten SM-liigassa hurjia tehoja mättänyt oululaisnuorukainen on Haapakoskelle tuttu pelaaja alle 20-vuotiaiden maajoukkueesta – olisiko hänestä tekemään läpimurto myös miesten tasolle jo ensimmäisellä kaudellaan?

Kotietu tähtäimessä

Hyvinkin perinteiseen tyyliin joensuulaisjoukkue ei lähde Mestis-kauteen suurimpana ennakkosuosikkina, mutta on heti kärkijoukon perässä haastamassa. Viidellä edelliskaudella Jokipojat on yltänyt peräti neljästi välieriin ja kolmesti mitaleille.

Viime kaudet ovat osoittaneet joensuulaisille kiekkofaneille sen, ettei kannata huolestua, mikäli peli ei luista alkukaudesta. Kun joukkue ottaa oman aikansa hitsautuakseen yhteen, voi myöhemmin talvella ja keväällä jälki olla hurjaa.

Harjoitusotteluissa Jokipoikien otteet olivat kovinkin ailahtelevia – ääriesimerkkinä SaPKo-harjoitusottelussa hermokontrollin pettäminen ja reilun johdon menettäminen. Tasaisuus löytyy takuulla kauden mittaan, mikäli vanhat merkkit paikkansa pitävät.

Arvio: Jokipojat on noussut viimeisen viiden vuoden aikana Mestiksen kärkijoukkueiden sakkiin, ja tulosta on odotettavissa tänäkin vuonna. Pudotuspelipaikan pitäisi olla selviö, mutta selviytyminen neljän sakkiin voi olla liian haasteellista. Sijoille 4-6.

» Lähetä palautetta toimitukselle