Jokerit-Kärpät, revanssin paikka?

LIIGA / Artikkeli
Kärppien divisioonataival päättyi vihdoin viime keväänä ja joukkue voitti heti Tammisen lanseeraaman 'nousijan mestaruuden' pääsemällä pudotuspeleihin. Tammista ei kuitenkaan penkin takana enää näy, eikä tällä kertaa taistella liigapaikasta vaan mahdollisuudesta pelata mestaruudesta. Kiihkeyttä peleissä varmasti lisää se, että juuri Jokerit oli se joukkue, joka pudotti Kärpät divariin edellisellä kerralla.

Jos Kärpille olisi terävimmästä kärjestä saanut
pudotuspelivastustajan valita, olisi se ilman muuta
ollut pelityylien ja kauden kohtamisten perusteella
TPS. Mutta Jokerit kelpaa yhtä lailla hyvänä
kakkosvaihtoehtona, tosin muista syistä. Viimeisimmän
keskinäisen ottelusarjan tuloksena Kärpät lähti
pitkälle divaritaipaleelle mikäli hieman vanhoja
muistellaan, ja näin yleisemminkin mahtiseuran
kukistaminen kutkuttaa varmasti kenen tahansa pelaajan
mieltä.

Aiemmat kohtaamiset

Kauden kaksi ensimmäistä kohtaamista päättyivät
vuoroin niukkaan vierasvoittoon. Kaksi viimeisintä
ovatkin sitten olleet selkeästi Jokereiden heinää.
Kauden voitot siis (hieman ennakoivasti?) Jokereille
3-1.

Hyökkäys

Kärppien syömähammas on ykkösketju
Potaichuk-Lievers-Hagman. Yhdistelmä taitoa,
röyhkeyttä ja maalivainua. Potaichuk on
pelinrakentajana ja kiekon ylöstuojana Kärpissä omaa
luokkaansa. Liigan tämän kauden paras kotimainen
maalitykki Hagman on osoittanut että se persuksilla
tehty nuorten maailmanmestaruuden Suomeen tuonut
ratkaisumaali ei ollut sattumaa. Mies on maalintekijä
luojan armosta, ja kiekko on ”pomppinut” sopivasti
maalia tehdessä tuon tuostakin. Hyvillä pelureilla on
aina onni mukanansa, näinhän sanontakin kuuluu.
Lieversiä moni epäili hankintana ennen kauden alkua.
Hattutemppu TPS:n verkkoon heti ensimmäisessä
ottelussa osoitti kuitenkin todellisuuden, ja
kultakypärä pysyikin loppukauden Bretin kutreilla
oltuaan muutaman kuukauden Palsolalla lainassa.
Ominaispiirteenä voisi mainita hiukan Kai Nurmista
muistuttavan tyylin painaa puolustajista ohi kuin
pikajuna rynnistäessään kohti vastustajan maalia.

Kakkosvitjasta Joenväärä-Palsola-Laukkanen löytyykin
sitten kulmavääntöä laidoilta ja uransa parasta kautta
pelaava loistavan maalivainun löytänyt Palsola
keskeltä. Joenväärä on niitä todellisia likaisen työn
tekijöitä. Mies vääntää kulmissa, viihtyy maskimiehenä
ja kaiken lisäksi osaa myös vastustajan ärsytyksen
jalon taidon (kuten muuten myös Niklas Hagmankin).
Palsola kävi hyvän syyskauden myötä kokeilemassa
leijonapaitaa kahdessa Euro-turnauksessa.
Vuodenvaihteessa kateissa ollut vire on löytynyt
kevättä kohti edetessä uudestaan. Kapteeni Laukkanen
edustaa Kärppien kokeneinta kaartia. ”Papu” jäi
kahteen otteeseen Ouluun epäonnistuneen nousuyrityksen
jälkeen uutta yritystä varten, joten tarvittavaa
henkeä löytyy kapteenilla taatusti. Vauhtiakin on
riittänyt myös liigatahdissa pysymiseen.

Kolmosketju Salminen-Viuhkola-Koskenkorva on
nykyisessä muodossaan Heikkilän aikaansaannos, ja
jälki on ollut kiitettävää. Fandulin ”lomautuksen”
jälkeen on hieman Kari Jalosen tyyliin pelaava
sentteri Viuhkola nostettu nelosesta kolmoskenttään ja
tämä on saanut vauhtikone-Kimmot laidoilla uuteen
vauhtiin. Koskenkorva on karvaajana vauhtinsa vuoksi
tosi kammotus isoille, kankeille pakeille. Kiekkokin
on ruvennut pysymään lavassa paremmin, ja löytämään
tiensä maaliinkin. Salminen on valmentajavaihdoksen
jälkeen tuplannut maalisaldonsa alkukaudesta, ja tämä
kertonee jo aika paljon.

Neloskenttä Harjula-Pyörälä-Korpela käy jäällä
pari-kolme vaihtoa per erä, ja tarkoitus on lähinnä
pitää oma pää puhtaana. Pyörälä ja Korpela ovat vielä
A-juniori-ikäisiä, ja montaa vuotta ei ole Harjulakaan
poikia vanhempi. Yritystä kuitenkin löytyy kuten
nuorilta kavereilta voi odottaakin. Välillä ollaan
helisemässä omassa päässä, mutta toisaalta välillä
pyörii kuvio mallikkaasti. Tulostakin syntyy, mm.
tärkeä maali Hämeenlinnassa ottelussa joka pisti
pisteen HPK:n playoff-haaveille.

Jokereiden ja ehkäpä koko liigan ykköskenttä on Varis-Benda-Hentunen, joka on hallinnut lähes suvereenisti liigajäitä. Tämä hyökkäystriio on huima kokoelma taitoa, kovuutta ja nopeutta. Hentusen nopeus ja kaksintaisteluvoima pakottavat vastustajien puolustjat pelaamaan todella varovaisesti, jotta estetään Jukka Hentusen irtoaminen läpiajoihin. Tämä kuitenkin avaa vastustajan viisikkoa, tehden tilaa puolustajien ja hyökkääjien väliin. Juuri tähän syntyneeseen rakoon hakeutuu Petri Varis - ketjun tärkein pelaaja. Eli Hentusen liike antaa ketjun muille pelaajille juuri heidän tarvitsemansa tilan. Nyt kun kiekko saadaan vauhtiin, joko Variksella tai Bendalle, on vastustajan viisikko revennyt jo pahasti hajalle. Käytännössä ainoa hyvin toimiva vaihtoehto on pitää karvaus todella maltillisena keskittyen keskialueen sumputtamiseen oman siniviivan päälle. Erityisesti on vältettävä kiekonmenetyksiä keskialueella, sillä Varis-Hentunen parivaljakkoa ei pidä päästää missään tapauksessa vastahyökkäyksiin.

Jokereiden toinen ketju Törmänen-Cipruss-Mikkola on koottu juuri pudotuspelien alla. Tässäkin kentässä on taitoa ja nopeutta. Kokoonpano on todella hyvä - varsinkin vastahyökkäyksissa. Kolmikko pelaa suoraviivaisesti maalille ja Cipruksen sekä Niko Mikkolan nopeus aiheuttaa puolustajille paljon vaikeuksia. Nopeat paikanvaihdot ja syöksyt maalille vaikeuttavat vastustajan omanpään puolustuspelaamista. Antti Törmäsen rooli on tuoda voimaa kulmaväääntöihin, sillä pienikokoisina pelaajina varsinkin Cipruss on vaikeuksissa isokokoisten vastustajien kanssa.

Kolmas hyökkäyskolmikko Virtanen-T.Ruutu-Rita on kokoelma nuoruuden intoa ja vankkaan pudotuspelikokemusta. Jani Rita tuo suoraviivaista voimaa ketjun peliin. Rita pyrkii haastamaan puolustajia ja hänen lähtönopeutensa on loistavaa luokkaa. Jokereiden yllätyskortiksi on nousemassa Juha Virtanen. 37-vuotias ikitaistelija tuo nuorukaisten ketjuun kaivattua rauhallisuutta ja kokemusta. 'Pikkarin' vastuu varsinkin alivoimapelistä on suuri. Moni Jokerikannataja muisteleekin viime kevään pudotuspelejä, joissa Virtanen oli ykköskentän ohella Jokereiden parhaita pelaajia. Tuomo Ruutu on tämän kauden suurin yllätys. Nuori 18-vuotias hyökkääjä on pelannut loistavasti ja hän onkin Toni Dahlmanin kanssa todennäköisen valinta vuoden tulokkaaksi. Ruutu saa vastuuta myös ylivoimapelissä, jossa hän nuoreksi pelaajaksi pystyy poikkeuksellisella tavalla rauhoittamaan peliä ahdistettunakin saaden pakkopelin aikaiseksi.

Neljänteen pelaavaan ketjuun riittää paljon pelureita. Jotkut joukosta Sainomaa-M.Ruutu-Laine-Valtonen-Heiskanen pelaavat riippuen vastustajasta ja päivän kunnosta. Mikko Ruutu pelannee joka tapauksessa neljännen hyökkäysketjun keskushyökkääjänä. Kärppiä vastaan valmennusjohto koonnee varsin kookkaan ja taklausvoimaisen ketjun. Kärppäpakiston pitää siirtää pois maalilta pariakin yli 190cm kokoista hyökkääjää. Nelosketuju on myöskin puolustanut hyvin ja maalejahan ei heiltä varsinaisesti odoteta vaan heille tärkeintä on keskittyä vastustajan pelaamisen vaikeuttamiseen.

Eniten vaikeuksia Kärppien puolustukselle tekee juuri se tosiasia, että Jokereilla on todella monia erityyppisiä hyökkääjiä: on nopeita jääkiitureita (Hentunen, Mikkola), voimakkaita suoraviivaisia maalille runnojia (Rita,Benda), rajusti taklaavia murskaajia (Valtonen, Heiskanen), poikkeuksellisella taidolla varustettuja pelaajia (Varis, T.Ruutu) ja tunnollisesti puolustavia tiukkoja karvaajia (M.Ruutu, Törmänen). Näinollen isokokoisia puolustajia vastaan löytyy nopeita hyökkääjiä ja taasen taitavia kiekollisia puolustajia vastaan voidaan peluuttaa voimakkaampia pelaajia.

puolustus

Loukkaantumiset ovat verottaneet Kärppien
puolustuskalustoa jonkin verran. Kangasalusta ja
Romanov ovat olleet jo jonkin aikaa sivussa eivätkä
ruotuun enää palaa. Myöskin voimanpesä Taubert on
kärsinyt erilaisista vammoista, viimeisimpänä
polvivamma. Taubertin kehiin saamisesta on kuitenkin
jonkin verran toivoa.

Kokenein pakkipari on Haapakoski-Aho. Peliaikaa on
tullut kauden aikana runsaasti, ja pari on viivalla
ykkösylivoimassa. Haapakoskella meriittejä on liigasta
vaikka kuinka, mutta viime kaudet ovat olleet
loukkaantumisten sävyttämiä. Ehkä viimeisellä
liigakaudellaan Mikko mielellään näpäyttäisi juuri
Jokereita, pelasihan hän nimittäin silloin liigaa
Kärpissä kun Jokerit tipautti joukkueen karsinnoissa
liigaan 1989. Aholla on myös kokemusta monelta
liigakaudelta Lukon ja Kookoon paidassa. Pyssy on
viivalla Kärppien pakeista tehokkain, mutta vauhti on
käymässä armotta liian hitaaksi kun pitäisi pysäyttää
ohi viillettäviä liigan vauhtikoneita.

Kukkonen-Shirreffs pakkiparissa Kukkonen on nuorten
maajoukkueita kolunnut lahjakkuus. Ensimmäinen
liigamaalikin näki päivänvalon viime viikolla
Hämeenlinnassa. Shirreffs on raamikas nikkaripakki
Washingtonin organisaatiossa, mutta luonne on ehkä
aavistuksen verran liian lauhkea kaukalossa?
Taklaukset ovat kortilla ja lämärikin ottaa usein
viipyäkseen liian pitkään. Viime peleissä on tosin
ollut nähtävissä merkkejä lisääntyneestä
aktiivisuudesta hyökkäyspäässä.

Lehtonen ja Pitkänen ovat kumpikin tunkeneet itsensä vahvasti edustusjoukkueeseen kauden aikana.
17-vuotias, raamikas (191-senttisenä jo harvinainen
ilmiö kärppäkasvateissa) Pitkänen vasta joulu-tauon
jälkeen. Lehtonen osaa myös pistää kiekon verkkoon
tarpeen tulleen, Pitkänen keskittynee oman pään
pitämiseen puhtaana.

Karri Kivi ei ole kuluvalla kaudella liiemmin
peliaikaa saanut. Divarissa vielä varmuudellaan
loistanut luottopakki on ollut liigavahdissa
vaikeuksissa, ja nuoriso on rynninyt ohi
vakiokokoonpanoon. Kristian Taubert on takalinjojen pelotteena Kärpissä omaa luokkaansa. Vahva järkäle on kunnossa ollessaan hyvä myös hyökkäyspäässä kiekon ylöstuojana, ja se ranneveto on jo kuin köykäisemmän miehen
laukaus.

Jokereiden peräpää on kärppiä varmempi varsinkin oman pään puolustuspelissä. Jokeripuolustajat kykenevät todella kovaan fyysiseen peliin - tällöin tuomarilinja ratkaisee paljon, sillä jos raju taklauspeli sallitaan ovat Kärppähyökkääjät pulassa. Toisaalta, jos jäähyjä vihelletään herkästi on Jokereiden puolustus huomattavasti jäähyherkempi, ja tämä voikin ollakin yksi Kärppien parhaista aseista. Kova paine Jokereiden puolustajille varsinkin Kärppien kotipeleissä voi aiheuttaa vierasjoukkueelle paljon rangaistuksia.

Tom Koiviston loukkaantuminen on nostanut Jokereiden puolustuksen ykköspariksi Giroux-Haakana kaksikon. Kari Haakana on ollut ehkäpä kauden paras puolustuslöytö. Haakana yksi eniten kehittyineistä pelureista Jokereiden joukoissa. Kari pääsi kokeilemaan maajoukkuevauhtia ja hän päätyi sm-liigan plus/miinus-tilastossa kolmannelle sijalle hienolla lukemalla +26. Giroux tuli Jokereiden Ruotsin 'sivutoimistosta' AIKsta kesken kauden, korvaamaan sairastapauksen johdosta takaisin Tukholmaan siirtyneen Thomas Johanssonin. Tämä Jokereiden pakkipari on pelannut ehkäpä tiiveimmin yhdessä.

Loukkaantumisensa jälkeen Pasi Saarinen on pelannut yhdessä Antti Hulkkosen kanssa. Saarista ollaa selvästi säästelty viime peleissä, jotta hän pystyisi varmasti toipumaan täydellisesti ennen pudotuspelejä. Pasi on monipuolinen pelaaja, joka pystyy yhtälailla kiekolliseen peliin kuin myös koviin taklauksiin. Hulkkonen ei ole vaikean loukkaantumisensa jäljiltä pystynyt valloittamaan pelipaikkaa vakiokokoonpanosta.

Kakkospari Alanko-Kauppinen on selvästi kiekollisen puolustajan (Kauppinen) ja fyysisemmän puolustajan (Alanko) yhdistelmä. Käytännössä Kauppinen on päässyt ylöspäin Jokereiden puolustajien rotaatiossa Koiviston loukkaantumisen johdosta. Kauppisen kiekoton peli on parantunut, mutta hän on yhä vaikeuksissa isokokoisten hyökkääjien kanssa. Tämän vuoksi hänen parinaan pelaa kovaan peliin pystyvä Rami Alanko, joka hakee hanakasti taklauksia ja tekee hyökkääjien olon Pasi Nurmisen edessä vaikeaksi.

Pelissä voi nähdä myös Santeri Heiskasen pelaamassa pakin tontilla. Tämä monipuolisuus tekeekin Heiskasen esiintymisen Jokereiden kokoonpanossa paljon todennäköisemmäksi kuin jos hän pelaisi vain hyökkääjänä. Jokerit eivät pelaa kovinkaan kiinteillä puolustajapareilla, vaan kesken pelin puolustajien peluutus vaihtelee suuresti tilanteen mukaan.

Maalivahtiosasto

Korhonen on loppukaudesta pelannut itselleen sopimusta ensi kaudeksi, siksi vakuuttavia ovat otteet olleet. Torjuntaprosenttikin nousi jo kiitettäviin lukemiin.
Kärpät on päästänyt paljon maaleja, mutta huomioon on
otettava välillä katastrofaalisen huonoksi vajonnut
puolustuspeli. Nukahduksia toki Markuksellekin sattuu,
mutta kovissa paikoissa on mies kyntensäkin näyttänyt.
Kakkosmaalivahti Kangas on ehtinyt taitojansa sen
verran esitellä, että tarpeen vaatiessa ei päätä
kylmää mikäli Kangas joudutaan tolppien väliin
komentamaan. Korhonen on kuitenkin selvä ykkönen.

Jokereiden ykkösmaalivahtina on luonnollisesti Pasi Nurminen, joka parhaimmillaan pystyy yksin ratkaisemaan otteluita. Hurja tahto voittaa pelejä näkyy selvästi Nurmisen otteista. Pasi kärsi pienestä lamasta, eikä tuttua varmaa torjuntatyöskentelyä ajoittain näkynyt kevään peleissä. Kuitenkin aivan viimeisillä runkosarjan kierroksillä on vanha taistuluvire tullut esiin, joten Jokerit lähtevät luottavaisin pudotuspeleihin - maalivahtiosasto on kunnossa. Kuitenkin Nurmisen loukkaantuminen olisi kova isku Jokereiden mestaruushaaveille. Valittavissa olisi joko epävarmasti torjunut Kimmo Vesa tai todella nuori Kari Lehtonen.

Valmennus

Alkukauden valmentanut Tamminen luotsasi Kärpät jo
kuudenneksi ennenkuin sillat alkoivat palaa suuntaan
jos toiseenkin organisaatiossa. Heikkilän nostamista
Tammisen tilalle on varsinkin nyt pitää hyvänä
ratkaisuna. Eroja on myös selkeästi nähtävillä.
Heikkilä omaa huomattavasti Tammista paremman kyvyn
sopeutua eri tilanteisiin, ja tehdä radikaalejakin
ratkaisuja. Esim. Fandulin hyllytys loppukaudeksi on
jotain mitä Tamminen ei ikinä olisi tehnyt. Nuorten
pelaajien vastuu on entisestäänkin lisääntynyt
Heikkilän aikana. Viisikkopuolustaminen on paremmassa
muotissa, ja joissakin pelaajissa näkyy selvästi
itseluottamuksen kohoaminen, kuten vaikkapa maalivahti
Korhosessa.

Summanen-Westerlund pari ovat viemässä päätöseen kahden vuoden projektia, jonka tavoitteeksi asetettiin mestaruus. Jo viime vuonna parivaljakko todisti, että he osaavat virittää joukkueen pudotuspeleihin. Vasta viidenneltä sijalta lähteneet Jokerit onnistuivat raivaamaan tiensä aina finaaleihin saakka. Tänäkin vuonna nähtiin runkosarjassa joukkueen otteissa lievää ailahtelevaisuutta, mutta runkosarjan viimeiset ottelut ovat todistaneet joukkueen olevan iskussa. Westerlund jättää aktiivivalmennuksen Jokereissa tämän kauden jälkeen, mutta koska Raimo Summanen ottaa vastuun päävalmentaja takaa se, että valmennuskaksikon auktoriteetti säilyy myös tämän kevään koitoksissa.

Erikoistilanteet

Ylivoimapelaaminen oli tammikuussa Tammisen
loppuaikoina käsittämättömän huonoa. Omiin meni
enemmän mitä saatiin vastustajalle tehtyä. Tilanne on
parantunut tuosta paljon, mutta tehottomaksi
pyörittelyksi menee edelleen liian usein. Ykkösketju
on omaa luokkaansa ylivoiman pyörittämisessä.

Alivoimapelaamisen voisi sanoa olevan viimeisten
ottelujen perusteella paremmassa kuosissa. Tarpeetonta
on kuitenkin sanoa, että Jokereita vastaan on parempi
pysyä poissa jäähyboxista, noutaja tulee muuten
varmasti.

Jokerit voittivat ylivoimatehokkuus-tilaston, päästen ainoana joukkueena yli 20% todennäköisyyteen maalinteosta ylivoimatilanteesssa. Myös joukkueen jäähyntappaminen on ollut aivan huippuluokkaan. Tilastojen valossa Kärpät on hieman huonompi molemmilla osa-alueilla.

Yhteenveto

Kärpät tuntuisi olevan parhaassa tikissään nyt kauden
tärkeimmässä vaiheessa. Peli-ilo on tallella ja
uskalletaan yrittää. Jokereita vastaan lähdetään
varmasti pelaamaan ainakin vieraissa tyypillistä
playoff-kiekkoa eli oman pään varmistamisen kautta.
Kotona voidaankin sitten yrittää luistella
vastustajalta jalat alta. Kotihallistakin huokuu jo
melkoinen tunnelma ja meteli on varmasti kova kun
inhotut Jokerit kotona kohdataan. Laadukkaan ja laajan
materiaalin omaava kivikova joukkue on kuitenkin
ykkössuosikki aina mestaruuteen saakka. Nukahtamiseen
ei haastajalla ole milään osa-alueella varaa.
Kärppälaumassa tiedetään kuitenkin omasta
kokemuksesta, mihin altavastaaja voi yltää.
Ensimmäiseen kohtaamiseen Hartwall-areenalla satsataan
varmasti kaikki. Kotona pärjäämiselläkin kuitenkin
päästäisiin jo pitkälle.

Arvio

Kärpät onnistuu jokerikaadossa ensimmäisessä tai toisessa kohtaamisessa. Paremmalleen ei kuitenkaan voi mitään ja Jokerit vie sarjan voitoin 3-1.

Hermano & Savolainen

» Lähetä palautetta toimitukselle