Jatkoajan maanantaijää, viikko 12: Hyvää yötä, Helsinki

LIIGA / Artikkeli
Jokerien kantti ei kestänyt HPK:n hyvän fiiliksen edessä.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Pääkaupungin pudotuspelikevät oli häkellyttävän lyhyt. Miten Jokerit mureni hämeenlinnalaiskäsissä? Entä miksi HIFK:sta ei ollut nitistämään pelaajamateriaaliltaan heikompaa Pelicansia? Maanantaijää purkaa Villi kortti -kierroksen tuoreeltaan ennen puolivälierien alkua.

Pudotuspelien ensimmäinen kierros alkoi lauantaina ja päättyi sunnuntaina. Paras kolmesta -sarjat olivat ohi ennen kuin ehtivät kunnolla edes alkaakaan, ja tuloksetkin olivat jokseenkin yllättäviä. Puolivälierissä nähdään Kärppien ja HPK:n, Tapparan ja Pelicansin, Lukon ja Bluesin sekä JYPin ja SaiPan mittelöt.

"Kärkikasti on tänä vuonna liian kova 'sinne päin' -joukkueille"

Pudotuspeleihin vain runkosarjan lopun kahdeksan ottelun voittoputkensa ansiosta viime hetkillä yltänyt HPK teki Jokerien toistaiseksi viimeisestä Liiga-keväästä pannukakun.

Kerho haki ensin selvän voiton Helsingistä ja upotti runkosarjaseiskan sen jälkeen täyden kotiyleisön edessä. Jokerit pelasi jälkimmäisen ottelun ilman kärkihyökkääjäparia Nichlas Hardt Steve Moses, joiden otteet ensimmäisessä ottelussa kiinnittivät kurinpitäjän huomion.

Helsingin pettymyksellisen jääkiekkoviikonlopun täydensi Pelicans, joka nappasi kaksi äärimmäisen niukkaa voittoa HIFK:sta. Ville Peltosen ura päättyi Nordenskiöldinkadulla sunnuntai-iltana, kun Juha Leimu laukoi Pelicansille toisen jatkoerävoiton alle vuorokauden sisään.

Mitä tapahtui, miksi ja pitäisikö siitä oikeasti yllättyä? Sitä pohtivat tänään Jatkoajan Liiga-toimituksen päällikkö Matias Strozyk, päätoimittaja Antti Wennström ja Hämeenlinnan-toimituksen Lauri Meriläinen.

Hämeenlinnalaisille on tarjottu odottamatonta herkkua.
Hämeenlinnalaisille on tarjottu odottamatonta herkkua.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi

Minne hukkuivat Jokerien tulosyksiköt?

Matias Strozyk: Hyökyaaltoon nimeltä henkinen yliote. Se ei tarkoita huitaisuja tuomarin selän takana tai tuimia katseita naapurin vaihtoaitioon, vaan itseluottamusta ja rajatonta uskoa omaan maksimisuoritukseen.

Jokerit pelasi äärimmäisen lannistavan runkosarjan päätösottelun Kärppiä vastaan, eikä nähtävästi toipunut siitä pelillisesti tai mentaalisesti lainkaan. Kolme tehtyä maalia kahdessa ottelussa kauden tärkeimpien pelien alettua on katastrofi. Jokerien hyökkäyspelaaminen on ollut hiljattain kivuliasta seurattavaa.

Teuvo Teräväinen katosi kuvasta, Ladislav Nagy keskitti vähät energiansa aivan väärälle osa-alueelle. Näiden välillä on toki yhteys: ehkä Teuvostakin olisi saatu enemmän irti, jos pelikiellolta välttynyt Nagy olisi siirtänyt tunnemyrskynsä pelilliseksi sitoutumiseksi.

Kuten tiedetään, HPK on täysi vastakohta. Sarjojen alla lauantaina totesin HPK:n voittoa puoltaviksi seikoiksi sen järjettömän flow'n. Tuhlaisin merkkejä, jos lähtisin tässä purkamaan sen merkitystä pudotuspeleissä.

Sen lisäksi totesin HPK:n voittavan, jos kultakypärä Borna Rendulic saa tusinan ottelun mittaisen maalittoman putkensa poikki. Niin tapahtui sunnuntaina ajassa 2.51 ja sen jälkeen nähty Rendulic-show hakee vertaistaan. En nosta aihetta esille korostaakseni oikeassaolemistani, vaan korostaakseni juuri henkistä kanttia. Rendulicin itseluottamus on tämän liigan parhaita ja tuo aikainen maali toi esiin yksilötasolla sen myyttisen jumalmoodin, joka jyllää tällä hetkellä koko HPK:n joukkueessa.

Jokereista ei ollut vastaamaan tähän vyöryyn. Kärppien tarjoama selkäsauna tarjosi oljenkorren, johon tulisieluinen joukkue olisi vastannut näyttämällä niille naureskelijoille. Sen sijaan Jokerit otti typeriä jäähyjä kotiottelussaan ja yksi niistä maksoi voiton lopullisesti - tästä lisää alempana - eikä ollut sunnuntaina kummoinen uhka vain 16 torjuntaa ottaneelle Juuse Sarokselle.

Antti Wennström: Pelillisesti sarjan lopullinen taitekohta oli Jokerien ylivoimapeli viidellä kolmea vastaan toisen ottelun kolmannessa erässä. Jere Karalahdelle annetut syötöt eivät kuitenkaan osuneet, eikä Jokerit päässyt ensimmäistä kertaa ottelusarjassa johtoasemaan.

Tämä on kuitenkin vain pieni yksityiskohta kokonaisuudesta, jota kuvaa termi "välikausi". Jokerit 2013-2014 jäi alta pois pelatuksi siirtymäksi matkalla Liigasta KHL:ään. Kun kaikki osapuolet faneista pelaajiin ja omistajiin ovat vähintään alitajuisesti miettimässä KHL:ää ja tulevaisuuttaan, hukkuu keskittyminen nykyhetkeen. Lopulta energia purkautui myös täysin vääriin asioihin.

Se ei ole synninpäästö niistä asioista, jotka menivät tässä liigakaudessa ja joukkueessa pieleen, mutta varsin luonnollinen selitys asioiden kululle. Peruskivet, joita mestaruuden voittamiseksi vaaditaan, olivat valmiiksi liian etäällä toisistaan. 

Lauri Meriläinen: Tomek Valtonen antoi sunnuntaina palaa ottelun jälkeen täyslaidallisen. Hän ei ole omien sanojensa mukaan nähnyt yhtä epäyhtenäistä joukkuetta urallaan. Helppo uskoa, kun katsoi Jokereiden "olen vain töissä täällä" -pelaamista.

Nagy, Moses ja Hardt ovat oma lukunsa kirjasta Kasetin kestämisen lyhyt oppimäärä. Ben Walter ja Broc Little eivät tainneet koskaan Jokereita ollakaan.

Entäs ne todelliset Jokerit? Ossi Väänänen puhui kauniita sanoja Helsingissä pelatun ottelun jälkeen vihasta ja kiukusta. Sunnuntaina kapteeni oli saanut joukkueensa taistelemaan hetkittäin, mutta Väänänen on väärä mies ratkomaan ottelusarjoja.

Jarkko Ruutu olisi voinut olla se pelaaja, joka kääntää sarjan omiensa eduksi. Rankkari sisään, rankkari ulos, nyt kävi näin.

Helsinkiläisten tulosyksiköllä ei ollut Jokerit-identiteettiä, kun Teräväiselläkin oli jo mielessään matka Chicagoon. Eikä hän halunnut perua sitä lentoa.

Millainen merkitys oli Nichlas Hardtin lauantain polvitaklauksella?

Strozyk: Näen itse asiassa perusteita sanoa tämän tökeron päähänpistoksen ratkaisseen ihan koko ottelusarjan.

HPK venytti seuranneella viisiminuuttisella ylivoimalla johtonsa kahdesta maalista neljään ja peli oli paketissa. Siinä vaiheessa muukin jokerihyökkäys törmäsi samaan oikosulkuun ja menetti otteensa ottelusta lopullisesti. Seurauksena kaksi miestä sivussa toisesta ottelusta kurinpitäjän tutkinnan takia ja Nagy omalta kannaltaan onnekkaana kokoonpanossa sivalluksistaan huolimatta.

Hatunnosto muuten sille, joka pystyy katsomaan uusinnan taklauksesta enemmän kuin viisi kertaa ilman että omaakin polvea alkaa särkeä.

Wennström: Teko oli hyvin tunnetasoa kuvaava. Palkkasotureille, kuten uraansa muualla jatkavat Ladislav Nagy ja Leland Irving, ei sillä oikein edes ollut väliä. Steve Mosesin lopetus oli kaukana siitä, mitä pelaaja toissa syksynä joukkueelleen merkitsi.

Pudotuspeleissä maalisuhde ei ratkaise. Hävityssä pelissäkin viimeisellä erällä on kuitenkin merkitystä. Hyvällä sykkeellä lopetettu peli voi realisoitua hyväksi aluksi seuraavalle pelille. Asetelmien hakemista, tunnetta. Pieni nokkapokkakin voi toimia positiivisesti.

Ylilyönnit taas kertovat, ettei noste edes kiinnosta. Toisessa osaottelussa Jokereita nosti peliin lauma pitkän linjan jokeripelaajia Jani Ridasta Markus Hännikäiseen. Heille taistelu merkitsi jotain. He halusivat olla ylpeitä tappionkin hetkellä.

Meriläinen: Vaikutus HPK:hon oli positiivinen. Tuon taklauksen nähneille pitänee selittää.

Antti Aarnio on pelaaja, joka on turhan usein ollut tällaisten tilanteiden vastapuolella. Aarnio on pelaaja, joka korvaa taidon ja peliälyn vauhdilla ja vaarallisilla tilanteilla. Hän on myös pelaaja, joka pelaa aina suurella sydämellä. Nyt se sydän oli suurempi kuin koskaan.

Jo valmiiksi vammojen vuoksi kuonokoppa kasvoillaan pelannut Aarnio nilkutti polvitaklauksen jälkeen omin avuin vaihtoaitioon, kävi pukuhuoneessa tarkistamassa tilanteen ja palasi kaukaloon.

Eikä tässä vielä kaikki! Taistelijan paluu näytti olleen viimeinen niitti joillekin narripaidoista. Mitä teki Aarnio? Kosti ottamalla Mosesin poikittaiset mailat mukisematta vastaan.

Hardtin ja Mosesin poissaolot tuskin vaikuttivat Jokereihin kovinkaan negatiivisesti, mutta Aarnion osoitus siitä, miten Joukkueelle pelataan, kasvatti HPK:n hurmosta entisestään.

Narripaidat riisuttiin aseista viime viikolla kolme kertaa.
Narripaidat riisuttiin aseista viime viikolla kolme kertaa.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi

Miksi Pelicansin ja HIFK:n sarja oli niin vähämaalinen?

Strozyk: Näin käy kun kahdella joukkueella klišeisesti pysyy paketti kiitettävästi kasassa.

Tämä sarja muistutti enemmän sitä avauskierroksen tyyppiesimerkkiä, jota osasi odottaa. Varovaista ja kärsivällistä pelaamista ilman ylimääräisiä virheitä. Varsinkin Pelicansin esitys sunnuntaina oli puolustus edellä rakennettu suoritus, joka palkittiin.

Kumpikaan ei pelannut tässä sarjassa erityisen huonosti, päinvastoin. Sarja oli tasainen, kuten sopii toivoakin, ja olen tälläkin kaudella nähnyt aika monta tylsempää yhden tai kolmen maalin peliä kuin nämä kaksi viikonlopun vääntöä.

Jere Myllyniemellä kulkee taas vaihteeksi. Yksi päästetty maali HIFK:ta vastaan on hieno suoritus, ja varsinkin sunnuntaina mukana oli voittajien repertuaariin tyypillisesti kuuluvaa tuuriakin: pari kertaa kiekko nimittäin pysähtyi Myllyniemen varusteisiin lähinnä pyhän hengen avulla.

Ville Husso puolestaan oli tässä pudotuspelisarjassa juuri sitä, mitä koko kaudellakin: HIFK:n paras pelaaja. Jos Husso olisi horjunut, ei ainakaan lauantain Lahden-ottelussa olisi tarvittu ylityöminuutteja.

Tiukkaa ja fiksua kamppailua, jossa paremman voi sanoa voittaneen. Sääli Ville Peltosen, hienoa Hannu Aravirran uran kruunun kannalta.

Wennström: Molemmat välttelivät enemmän maalin päästämistä kuin yrittivät tehdä niitä. Mentiin prosenttikiekolla, jossa sopivaa pomppua ja tilannetta kytättiin jatkuvan vyörytyksen sijaan.

Tämä on jälkiviisautta, mutta HIFK:ille se oli väärä valinta. Se olisi kaivannut ratkaisijoita leveältä rintamalta ja useammasta ketjusta, mutta koneet eivät lähteneet lyhyessä sarjassa käyntiin ollenkaan. Ei onnistumisia, ei niiden tuomaa positiivista nostetta.

Kotipeli oli HIFK:n toivo, mutta tulos jäi yhtä laihaksi kuin vieraissa kytätessä. Ensi kaudelle uudestaan.

Meriläinen: HIFK:lla oli materiaalietu, vaikka lahtelaiset saivatkin kotiedun pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle. Suurin syy HIFK:n heikkoon runkosarjasijoitukseen löytyi potkut saaneesta päävalmentajasta.

Päävalmentaja tosin oli myös syynä, kun Pelicans tiputti HIFK:n kesälomille.

Hannu Aravirta, vanha kettu, ohjelmoi pelikaanit pelaamaan materiaalille sopivaa lätkää. Harri Rindell sitävastoin oli taas vain töissä. Ville Peltosen, Juuso Puustisen ja Corey Elkinsin kaltaisia nimiä vilisevän hyökkäyksen pitää pystyä tekemään yli 0,5 maalia ottelua kohden. Vaikka Jere Myllyniemellä olisi ollut kuinka hyvä päivä tahansa.

Elkins itse totesi Jatkoajan haastattelussa suorituksen jääneen hieman vajaaksi. Niinhän se tuppaa Rindellin joukkueilla aina jäävän, kun vaatimustaso ei ole aivan tätä päivää.

Aravirta sen sijaan tuli ja kyykytti. Ja koska "Ara" on vielä niin mukava mies, ei Rindellille varmasti tullut siitä edes paha mieli.

Myllyniemi oli HIFK:lle vaikea ohitettava.
Myllyniemi oli HIFK:lle vaikea ohitettava.
Kuva © Turo Ulvinen - www.thudesign.com

Oliko molempien helsinkiläisseurojen aikainen putoaminen yllätys?

Strozyk: Odottiko kukaan missään vaiheessa Jokereilta tai HIFK:lta mestaruutta?

Maanantaijään kausiennakossa asetin menestymisen esteiksi riskit sentteriosaston kanssa ja Steve Mosesin tuntemattoman todellisen tason. No, sentterisekoiluja riitti Teräväisen tuskaisasta syksystä talven lisähankintoihin ja heidän istuttamiseen katsomossa, kun taas Moses kykeni vain 12 maaliin, joista viisi syntyi runkosarjan viimeisen kuukauden aikana.

Jokerien maksimisuoritukseksi arvioimme mitalin. Samaan tai parempaan arvioon ylsi kuusi joukkuetta, mukana HIFK. Punaisten kohdalla mainitsin menestymisen mahdolliseksi, jos Brad Thiessen suorittaa tasaisesti 50 ottelun ajan - ei suorittanut. Porin-veli Manu Lempinen puolestaan osui naulan kantaan ja totesi HIFK:n menestymisen jäävän haaveeksi, "jos päävalmentaja muodostuu menestyksen esteeksi" ja "jos maalivahti- ja puolustuspeli eivät nousekaan odotetulle tasolle".

Husson upea nousu kolmosvahdista liigaveskarien eliittiin auttoi Thiessen-dilemmassa, mutta HIFK:n puolustuspelaaminen ei vakuuttanut vielä kauden viimeisessäkään ottelussa. Harri Rindellin kädet olivat hyvin myöhäisestä valmentajanvaihdosta johtuen varsin sidotut ja IFK:n kokeneen kaartin johtajuuden merkitys korostui. HIFK antoi hyvän vastuksen Pelicansille, mutta lahtelaiset ovat tasapainoisempi joukkue.

Jokereilla oli rosterin puolesta edellytykset mitaleille, mutta rehellisesti sanottuna en henkilökohtaisesti uskonut kummankaan helsinkiläisseuran mitaliin. Kärkikasti on tänä vuonna liian kova "sinne päin" -joukkueille. Sikäli en siis ole šokissa. Siitäkin huolimatta suoritus oli ala-arvoinen: kahdella Liigan kalleimmalla joukkueella ei saa jäädä sijoille 9. ja 10.

Wennström: Kauempaa katsottuna, kyllä. Molempien putoaminen ennen puolivälieriä on valtava yllätys, jos mietitään asetelmia ennen kauden alkua. Ainakin Jokerien sijoittuminen kuuden sakkiin piti olla selkiö. HIFK:llä kysymysmerkkejä oli enemmän, mutta kokonaisuuden olisi pitänyt silti riittää kahdeksan sakkiin.

"Pelitapa olisi vaatinut Joukkueen, kun käytettävissä oli vain ryhmä pelaajia"

Ennen sarjaa katsottuna, ei. Molempien paletti oli liian levällään lyhyessä sarjassa kerättäväksi. Paras seitsemästä -sarjassa ryhdistäytyminen olisi saattanut jopa onnistua.

Helsinkiläisten tippuminen kelkasta on isku pudotuspelien mielenkiinnolle − puhtaasti lukumääriin tuijottaen. Valtava määrä kiekonseuraajia jää takavasemmalle kiroilemaan. Pikkuseurojen jatkopaikat ovat pelille plussaa, mutta heillekin päänahat olisivat vielä makeampia puolivälierissä ja välierissä.

Suosikkeja Kärppiä ja Tapparaa haastavat nyt pikkuseurat. On mieletön juttu, jos toinen heistä saadaan kammettua ulos finaaleista.

Meriläinen: Missä Jokerit olisi ollut, jos Teräväinen olisi pelannut koko kauden Malmön MM-kisojen jälkeisellä tasolla? Tai edes sinne päin. Koko runkosarjan ajan Jokerit poltti rahaa uusiin pelaajiin, mietti uusia liigoja ja antoi pelaajille helpon syyn vain pelailla kauden pois alta.

KHL-kuvio ja läpi kauden pyörinyt vahvistusruletti. Tämän keskellä pitäisi vielä pystyä voittamaan pelejä? Kruunuksi Tomi Lämsän potkut täysin tekemättömässä paikassa.

Valtonen nousi tiukassa paikassa päävalmentajaksi. Pelitapa olisi vaatinut Joukkueen, kun käytettävissä oli vain ryhmä pelaajia. Loppuun vielä sekoilun sarjan päälle saatiin oma spin-off Teemu Eroselle.

HIFK-leirissä sen sijaan uhkapeli Raimo Summasen kanssa päättyi, kuten uhkapelin Raimo Summasen kanssa voi pelätä päättyvän.

Potentiaalisesti sydäntä ja tahtoa olisi löytynyt viedä HIFK vaikka päätyyn asti, mutta jo hyvin varhaisessa vaiheessa jätesäkkien väriset pilvet hiipivät joukkueen ylle.

Kauden aiemmat Maanantaijäät:

Villi kortti -kierros: Stadi aloittaa pohjalta
Viikko 11: Kun yksi dynastia horjuu, toinen herää
Viikko 10: Ehkä vika ei olekaan sinussa, vaan minussa
Viikko 8: "Dufva tulee, Dufva tekee, Dufva voittaa"
Viikko 7: Ovista ja ikkunoista
Viikko 6: Jäikö Kuopioon edes kunniaa?
Viikko 4: Tarjoushintoja Turun tähtitukussa
Viikko 3: Pätevyysvaatimuksena maailmanmestaruus
Viikko 2: Vuoden mies
Viikko 52: Mestarisuosikki Lukko ja keltamustat tähdistökentälliset
Viikko 50: #BornaToBeWild
Viikko 49: Paljon melua Juusoista
Viikko 48: Taruolento joka sentterinä tunnetaan
Viikko 47: Vielä yksi kriisijoukkue
Viikko 43: Kärppä on Gilliesiä armottomampi
Viikko 42: Kerholla ei ole vaihtoehtoja
Viikko 41: Uusi mies liipaisimella
Viikko 40: Ramzi Abidin hermot, kakut ja sakot
Viikko 38: Tampereella on vain yksi joukkue
Viikko 37: Tuomiopäivä
Viikko 35: Poliisijää
Viikko 33: Comeback

» Lähetä palautetta toimitukselle