Jatkoaika-tähdet - Duba johtaa edelleen

LIIGA / Artikkeli
SaiPa on sarjajumbona, mutta siitä ei voi syyttää maalivahti Tomas Dubaa, joka on kerännyt eniten Jatkoaika-tähtiä tällä kaudella. Muutenkin kuudesta eniten keränneestä pelaajasta neljä on maalivahteja, joiden joukkueet ovat toistaiseksi pudotuspeliviivan alapuolella.

Onko se kuitenkaan yllätys? Ei välttämättä, sillä Ässiä lukuunottamatta näiden joukkueiden suurimmat ongelmat ovat maalinteossa. Vaikka joukkuenelikon päästettyjen maalien määrä on liian suuri, maalivahteja ei voi syyttää suurista luvuista.

Maalivahtien oleminen kärkisijoilla selittyy myös sillä, että he ovat lähes joka ottelussa esillä. Kun yksi hyökkääjä pelaa huonon ottelun, joukkue ei usein kaadu siihen, mutta heikkoon maalivahtipeliin on kaaduttu useasti.

Maalivahtien ollessa parhaiten esillä kenttäpelaajat jäävät varjoon. Kärppien Kimmo Koskenkorva on noussut tähän mennessä parhaaksi kenttäpelaajaksi ohittaen muun muassa Joonas Jääskeläisen, Tommi Santalan ja Marek Zidlickyn.
Vaikka Zidlickyn tahti on hiukan heikentynyt viime kierrosten aikana, hän on edelleen eniten tähtiä kerännyt puolustaja.
Puolustajat ovatkin yleensä kaikista aliarvostetuimpia pelaajia, ja se näkyy tässäkin. Zidlicky ei ole kymmenen joukossa, jonne mahtuu kuusi maalivahtia ja kaksi hyökkääjää.

Top 10

1. Tomas Duba, 28

2. Tom Draper, 23

3. Jarmo Myllys, 22

3. Kristian Antila, 22

5. Petri Vehanen, 22

6. Pasi Kuivalainen, 22

7. Kimmo Koskenkorva, 20

8. Petr Ton, 19

9. Tommi Santala, 19

10. Joonas Jääskeläinen, 18

Joukkuetilanteissa tasaisin tilanne on HIFK:lla, jossa kolme pelaajaa on pisteen sisällä, joten kuka tahansa heistä voi johtaa joukkueen sisäistä taistoa seuraavan ottelun jälkeen. Suurimmat erot ykkösen ja kakkosen välillä ovat Bluesissa, SaiPassa ja Ässissä, tietysti maalivahtien eduksi.

Blues: Myllys 22, Valeri Krykov 11, Teemu Elomo 7

HIFK: Marek Zidlicky 14, Sakari Lindfors 13, Joonas Vihko 13

HPK: Santala 19, Antti Miettinen 15, Eero Somervuori 9

Ilves: Raimo Helminen 16, Vesa Viitakoski 11, Tony Salmelainen 10

Jokerit: Pavel Rosa 18, Kari Lehtonen 15, Ville Peltonen 14

JYP: Ton 19, Tomas Chlubna 13, Mika Lehto 11

Kärpät: Koskenkorva 20, Markus Korhonen 12, Joni Pitkänen 11

Lukko: Vehanen 22, Mika Viinanen 14, Pasi Saarela 12

Pelicans: Kuivalainen 22, Jääskeläinen 18, Mikko Peltola 18

SaiPa; Duba 28, Vladimir Machulda 13, Ville Immonen 9

Tappara: Draper 23, Janne Ojanen 17, Mikko Luoma 12

TPS: Fredrik Norrena 9, Mika Alatalo 7, Antero Niittymäki 7

Ässät: Antila 22, Marko Palo 10, Jan Lipiansky 9

Tilanteet saattavat hyvinkin muuttua vielä kauden aikana. Pelaamatta on sentään vielä noin kaksi kolmasosaa. Tähän mennessä nähdyn perusteella voi olettaa, että maalivahti on ykkönen myös kauden päättyessä, ja kärkipaikalla olevalla on noin 80 pistettä.

» Lähetä palautetta toimitukselle