Jääkiekkoliitossa tehdään ryhmätöitä

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Suomen maajoukkueen pitkään spekuloitu valmentajaratkaisu julkistettiin keskiviikkona. Uutena päävalmentajana aloittaa keväällä Doug Shedden, joka saa kakkosmiehekseen Jukka Jalosen. Valinnat esitellyt Kalervo Kummola sai perustella tehtyä ratkaisua julkistamistilaisuudessa. Valmentajat itse eivät vielä osanneet tarkentaa miten uusi tiimi tulee toimimaan.

Suomen maajoukkueen uutta päävalmentajaa valittiin kolmikon Kalervo Kummola, Heikki Hietanen ja Jari Kurri voimin. Lopulta ratkaisuun päädyttiin nopealla tahdilla.

- Jari Kurri kartoitti vaihtoehdot, joita oli aluksi kuusi ja väliraportin jälkeen kolme. Viime torstaina liittohallitus antoi luvan hoitaa asiat loppuun. Eilen sovimme yksityiskohdat ja sopimukset allekirjoitettiin tänään. Kolmas vaihtoehto ei ollut suomalainen eikä kanadalainen, Kummola kertasi tapahtumia.

- Minuun otettiin ensimmäisen kerran yhteyttä kolme-neljä viikkoa sitten. Aiemmin olin kuullut asiasta huhuja, Shedden selvitti omaa osuuttaan prosessissa.

Kummola vakuutti, että maajoukkuevalmennusta suunniteltaessa on pyritty mahdollisimman hyvän kokonaisuuden rakentamiseen. Myös muu johto seisoi tilaisuudessa Kummolan takana.

- Suomalaisten etu on se, että osaamme ottaa oppia muualta. Aikaisemminkin sitä on haettu Venäjältä ja Kanadasta. Shedden oli paras mahdollinen vaihtoehto, liiton toimitusjohtaja Hietanen puolusti valintaa.

Jukka Jalosesta kaavailtiin pitkään maajoukkueen päävalmentajaa. Kummolan mukaan Jalosen varalle onkin pitkäaikaisia suunnitelmia, eikä kakkosena aloittaminen ole mitenkään erikoista.

- Kakkosvalmentajasta on tullut usein ykkösvalmentaja, kuten Aravirran ja Westerlundin tapauksissa.

Valmentajavalintaa edelsi tällä kertaa ennenkokematon julkisuus. Kummolan mukaan ulkoiset paineet eivät kuitenkaan vaikuttaneet tehtyihin ratkaisuihin.

- Eihän me yleensäkään neuvotella pelaajien kanssa. NHL-luottopelaajat, eli kapteenisto, kyllä tietävät ratkaisusta.

- Ei mediakohulla ollut minkäänlaista vaikutusta ratkaisuun, päinvastoin, Kummola jyrisi.

Shedden otettu

Maajoukkueen tuleva päävalmentaja Shedden kertoi olleensa yllättynyt, kun häntä haluttiin tulevaan tehtäväänsä.

- Olin tietysti yllättynyt. Suomi on maailmassa kuuden parhaan kiekkomaan joukossa, joten olen erittäin innostunut.

Mitään erityistä uutta Shedden ei ole heti tuomassa Suomen pelityyliin tai joukkueen rakenteeseen.

- Toivottavasti voimme jatkaa siitä, mihin Westerlundin ryhmä on päässyt. Suomi tunnetaan kovasti työtä tekevänä joukkueena.

- Suomella ei ole Ovetshkinia, Crosbya tai Malkinia, eikä seuraavaa supertähteä taida olla tulossakaan. Kaikki ovat tietysti siitä huolissaan, mutta tämä on joukkuepeliä; varsinkin kun maalilla on suomalainen maalivahti, Shedden muisti kehua maalivahtipeliä.

Shedden ei pidä ongelmana sitä, että hänen valintaansa on kyseenalaistettu mediassa tai sitä, että jotkut NHL-pelaajat ovat kommenteissaan toivoneet suomalaista valmentajaa.

- Jos Kanadalle valittaisi ulkomaalainen päävalmentaja, olisin varmaankin itse samaa mieltä.

- En voi muuttaa sitä asiaa. Kun tapaan pelaajia, voin vain yrittää saada heidän pitämään tätä ratkaisua parempana, Shedden suunnitteli.

Shedden oli päättyneenä viikonloppuna seuraamassa maajoukkueen otteita Helsingin turnauksessa. Tuleva päävalmentaja kertoi jo sopeutuneensa rooliinsa ja uskoi myös omiin mahdollisuuksiinsa.

- Tunsin jo pelaajat, jotka pelasivat Suomen joukkueessa, mutta huomasin katsovani tarkemmin Venäjän ja Ruotsin systeemejä.

- Katson paljon NHL-pelejä televisiosta. Tiedät kyllä keitä suomalaisia siellä pelaa. Olen voittanut valmentajana kuusisataa ottelua, joten kokemustakin kyllä on, Shedden muistutti.

Sheddenin pariksi liittyvä Jukka Jalonen teki kanadalaiseen vaikutuksen viime kauden liigassa. Sheddenillä olikin luonnollisesti vain hyvää sanottavaa kakkosmiehestään.

-Kuten sanotaan, "if you can't win 'em, join 'em". Pelasimme viime kaudella kovan pudotuspelisarjan ja Jukka voitti sen jälkeen mestaruuden.

Jalonen aloittaa kakkosena

Pitkään maajoukkueen uudeksi päävalmentajaksi ehdolla ollut Jukka Jalonen päätyi lopulta aloittamaan maajoukkueuransa kakkosvalmentajan paikalta. Jalonen vakuutti, että nyt julkistettu ratkaisu kelpaa hänelle.

- Kolmen vuoden sopimus, joten ei se yksi vuosi kakkosena ole pettymys. Saan olla mukana yhdessä maailman parhaista maajoukkueista.

- Ilman muuta on hyvä, että sopimus saatiin tehtyä jo nyt. Minulla loppuu sopimus keväällä HPK:n kanssa, ja on hyvä tietää missä hommat jatkuvat. Lisäksi on hyvä saada tämä mediamyllytys nyt kerralla ohi, Jalonen huokaisi.

Jalonen uskoo, että hänen roolinsa muodostuu merkittäväksi, vaikka paperissa tehtävänä onkin kakkosvalmentaja. Jalonen korosti muiden tapaan yhteistyön merkitystä.

- Rooli on iso, kun olen päätoiminen valmentaja. Eihän Shedden esimerkiksi pääse katsomaan NHL-pelejä, tai Ruotsiin tai Sveitsiin.

- Tunnen joitain pelaajia paremmin ja pystyn tarkkailemaan pelaajia. Pelitavoissa on joitain eroja, joukkueeni tekevät joitain asioita paremmin ja hänen joukkueensa joitain toisia asioita, Jalonen puntaroi.

Mahdollisia ongelmakohtiakin Jalonen löysi tulevasta ratkaisusta.

- Puhutaan eri kieliä, ymmärtävätkö kaikki mitä sanotaan?

Jalonen suostui kommentoimaan nyt tehtyjä valintoja, eikä ollut varma olisiko itse lähtenyt tekemään kahta eri työtä yhtä aikaa.

- Eihän se helppoa ole tehdä kahta työtä. Näkisin, että valmentajan tulisi olla päätoiminen.

- Suomalaisella valmentajalla on enemmän hävittävää, kun täällä pitää olla koko elämän ajan. Ulkomaalaiselle kynnys lähteä osa-aikaiseksi on varmaankin matalampi, Jalonen arvioi.

Toisaalta Jalonen muistutti jälleen ryhmän merkityksestä. Nykyiseen valmennusryhmään kuuluva Risto Dufva on myös uusien valmentajien listalla kolmosmieheksi.

- Erkka on nykyään Vierumäellä ja Dufva hoitaa hommia, eli ei tässä hirveästi muutu.

- Olemme Sheddenin kanssa esittäneet, että Dufva jatkaisi kolmosvalmentajana.

Shedden ja Jalonen aloittavat työt maajoukkueen valmentajina ensi keväänä MM-kisojen jälkeen. Sitä ennen tehdään jo joitain asioita, mutta syvällinen paneutuminen alkaa vasta keväällä.

- Kausi on vielä kesken ja pelaamme vastakkainkin. Ei ole syytä käydä taktiikoita läpi syvällisesti.

- Varmasti seuraamme Venäjän ja Ruotsin maajoukkueturnauksia paikan päältä, Jalonen vakuutti.

» Lähetä palautetta toimitukselle