Italia – hissin pysäyttäminen mahdotonta?

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Italian maajoukkue palaa MM-tasolle vuoden tauon jälkeen. Saapasmaan mielenkiintoinen joukkue koostuu pääasiassa Serie A1 –pelaajista, mutta on mukana muutama Suomessakin kiekkoileva peluri.

Italia tekee kahdeksannen esiintymisensä MM-tasolla, kun hissiliikkeessä viime vuodet A– ja B–sarjan väliä reissannut Azzurri on taas mukana. Maan historian paras sijoitus on vuodelta 1994 Bolzanon kotikisoista, kun se sijoittui kuudenneksi.

Italia voitti viime huhtikuun 1. divisioonan MM-kilpailujen A-lohkossa kaikki pelinsä. Ainoa pistemenetys tuli viimeisellä kierroksella, kun se päihitti lohkovoiton ja kisapaikan ratkaisseessa ottelussa Unkarin jatkoajalla. Viime MM-esiintymisessään italianot hävisivät kaikki alkulohkopelinsä. Putoamissarjassa se onnistui voittamaan Kazakstanin ja nipistämään floppijoukkue USA:lta yhden pisteen turnauksen päätöspelissään.

Putoamisen välttäminen hankalaa

Italia kohtasi Kazakstanin huhtikuun lopulla kolmessa harjoitusottelussa. Italia voitti ensimmäisen 5–2, mutta hävisi kaksi jälkimmäistä ottelua maalein 1–2.

Vappupäivänä Kööpenhaminassa pelattu viimeinen MM-kisoihin valmistava ottelu Tanskaa vastaan päättyi juuttien 4–2-voittoon.

– Kävi peleissä miten tahansa, joka tapauksessa tällaiset ottelut ovat hienoja hetkiä. Jos haluamme selvitä näitä isoja maita vastaan kunnialla, meidän on pelattava tiiviisti joukkueena, puolustaja Roland Hofer tiivisti joukkueen ajatusmallin aiemmin Jatkoajan haastattelussa.

Onnistuu Italia tiivistämään puolustuksensa kuinka ahtaaksi tahansa, kisapaikan uusiminen on todennäköisesti ylitsepääsemätön este. Tukholman lohko on kova, sillä Italian jälkeen heikoiten rankattu joukkue on Tanska. Azzurrin tasoa lähempänä olevat Ranska ja Kazakstan pelaavat Helsingin lohkossa.


Peliittojen Roland Hofer luistelee saapasmaan takalinjoilla.
Antti Romsi - http://www.romsi.net

Kulmakivet

Saapasmaa nojaa perinteiseen tapaan tiiviiseen puolustuspeliin. Maalilleen sillä ei ole heittää vanhan luottovahtinsa Jason Muzzattin tai varsinkaan italovanhemmat omaavan Roberto Luongon tasoista nimeä, mutta Sterzing/Vipitenon Thomas Tragust, Timråhon siirtyvä kanadalaissyntyinen Daniel Bellissimo ja kolmosvahti, Jukurien Andreas Bernard on kova maalivahtitroikka jääkiekkokääpiölle.

Serie A:n pistepörssin kuutonen, juonikas Vince Rocco, saa rinnalleen jenkkilähtöisen Derek Edwardsonin. Italian passin saanut HC Bolzanon hyökkääjä tekee arvokisadebyyttinsä. Edmontonissa syntynyt Rob Sirianni tekee niin ikään kisadebyyttinsä. Sirianni laukoi kaudella 2008-2009 55 AHL-ottelussa 14 maalia ennen muuttoaan Italiaan. Tämä kolmikko on iso pala joukkueen hyökkäyksessä.

Italian mahtiseura Bolzanosta mukana on peräti viisi pelaajaa. Maan kiekkokartan kenties mielenkiintoisimmasta joukkueesta, Rossoblu Milanosta mukana on hyökkääjä Luca Ansoldi, joka paukutti Serie A2:ssa kovat tehot. Rossoblu Milano nousi pääsarjaan, ja yhteistyösopimuksen KHL:n kanssa solminut seura on lähivuosina mahdollinen KHL-laajennusjoukkue.

Pääosa joukkueesta pelaa kotimaassaan. Koko hyökkääjistö on kasattu Serie A1 –pelaajista. Puolustuksesta löytyy kaksi Ruotsissa leipänsä tienaavaa peluria ja Mestiksen Peliitoissa esiintynyt Roland Hofer, sekä yliopistopelaaja Thomas Larkin.

Arvio

Italia pystyy tiiviillä puolustamisellaan pitämään päästetyt maalit siedettävissä lukemissa, mutta kohtalo on karu. Takaisin 1. divisioonan kisoihin.

Pelaajat

Maalivahdit

30 Daniel Bellissimo, Bofors IK (SWE)

34 Thomas Tragust, SSI Vipiteno

35 Andreas Bernard, SaiPa (FIN)

Puolustajat

5 Roland Hofer, Peliitat (FIN)

17 Alexander Egger, HC Bolzano

19 Matt DeMarchi, Vik Västerås HK (SWE)

23 Stefano Marchetti, HC Asiago

24 Trevor Johnson, HC Valpellice

26 Armin Helfer, HC Val Pusteria

27 Thomas Larkin, Colgaten yliopisto (NCAA)

44 Nicholas Plastino, Bofors IK (SWE)

50 Christian Borgatello, HC Bolzano

Hyökkääjät

4 Diego Iori, SHC Fassa

8 Marco Insam, HC Bolzano

9 Derek Edwardson, HC Bolzano

10 Giulio Scandella, HC Val Pusteria

11 Nicola Fontanive, Alleghe Hockey

12 Thomas Pichler, Renon Sport Hockey

15 Luca Felicetti, SG Cortina

18 Anton Bernard, HC Bolzano

41 Patrick Iannone, Aquile Pontebba

71 Luca Ansoldi, Hockey Rossoblù Milano

88 Vince Rocco, Alleghe Hockey

93 Robert Sirianni, HC Valpellice

Päävalmentaja: Rick Cornacchia

» Lähetä palautetta toimitukselle