Itävalta rankataan maailman rankingissa noin sijoille 10-12, riippuen edellisistä turnauksista. Maassa, jossa kansallinen liiga on lähes täynnä ulkomaalaisen passin omistavia pelaajia, ei voi helposti kasvattaa uutta rivistöä maajoukkueen saataville. Niin kauan kun liigan sisäinen taso pidetään vierasmaalaisten pelaajien avulla sillä tasolla millä se nyt on, niin kauan ei Itävallalla ole toiveita nousta suureksi kiekkomaaksi. Esimerkkinä naapurimaa Sveitsi on satsannut omiin joukkueisiinsa ja se onkin nousemassa Euroopassa viiden parhaan maan kantaan.
Itävallan ongelma onkin että maa ei tuota tarpeeksi lahjakkaita junioreita jotka muodostaisivat joukkueen tulevaisuudessa. Jääkiekko joutuu taistelemaan alppihiihdon sekä jalkapallon kanssa junioreista, harrastajista sekä rahallisesta tuesta. Vielä nämä lajit vievä selätysvoiton selvästi, mutta jääkiekko on kirinyt viime vuosina hieman eteenpäin.
Nuorten lupausten onkin osaksi jo haettava pelipaikkaa toisen maan liigasta. Suomeen on tullut mm. Oliver Setzinger jo useita vuosia sitten ja SaiPan A-nuorien maalin suulla on torjunut viime kaudella Thomas Innerwinkler. Rapakon takana, Pohjois-Amerikan farmiliigoissa pelaa myös itävaltalaisia. Koko maan kirkkain tuleva tähti Thomas Vanek on jo pelannut usean vuoden Kanadassa juniorijoukkueessa sekä Minnesotan yliopistojoukkueessa. Buffalo Sabres onkin varannut lahjakkaan hyökkääjän riveihinsä vuoden 2003 varaustilaisuudessa. Itävallan päävalmentajan tohtori Herbert Pöckin ei ihan heti kannata odottaa Vanekia vahvistukseksi maajoukkueen mukaan. Vanek pelaa joukkueensa Rochester Americansin kanssa AHL:n pudotuspelejä ja Americans on yksi suurimmista mestarisuosikeista AHL:ssa.
Eteenpäin on menty
Kolmatta vuotta Itävaltaa luotsaava Pöck on saanut maajoukkueen tason nousemaan. Joukkue pelaa varovaista peliä ilman kiekkoa, mutta hyökkäyspäässä pelaajilla on lähes vapaat kädet. Vanhat sotaratsut Ron Kennedyn valmennusajalta ovat poissa ja uudet tuulet puhaltavat. Joukkue pelaa joukkueena isolla J-kirjaimella ja minä-sanaa ei tunneta.
Nuoruuden joukkueessa näkee jo vain pelaajaluetteloa katsottaessa. Suurin osa pelaajista on vielä alle 30-vuotiaita. Uusia pelaajia on ajettu sisään joka vuosi Pöckin valtakaudella ja muutaman vuoden sisällä on odotettavissa muutosta sijoituksissa.
Kotimaassa pidettävät kisat nostavat maajoukkueen arvostusta, ainakin jos joukkue pärjää. Tällöin jatkosarjassa pitäisi saada tulosta eikä vain ”pelata hyvin” kovia maita vastaan. Uskoisi, että itävaltalaiset jääkiekko-fanit hankkivat joukkueen pelipaidan, pistävät päähänsä paikallisen panimon lippalakin, maalavat kasvoihinsa Itävallan lipun, ottavat maan kannustuslipun mukaansa ja lähtevät suurin joukoin seuraamaan kisoja, jotka ovat hyvin erilaiset kuin normaalit MM-kisat.
Nyt mukana on NHL-pelaajia sankoin joukoin. Maailman huipputähdet pelaavat nyt Itävallassa, ja alppimaan kannattajilla on nyt elämänsä tilaisuus nähdä Oikeita Jääkiekkoilijoita.
Kisahuumaa pudotti hieman alkuvuodesta Klagenfurtissa pelattu vuoden 2006 olympialaisten karsintaturnaus. Viimeisessä pelissä Itävalta olisi tarvinnut voiton ottelusta Ukrainasta, jolla ei ollut enää mahdollisuuksia jatkoon. Ukraina pelasi antaumuksella ja Itävallan haaveet olympiakiekosta Torinon jäillä ensi vuonna kaatuivat laulun sanojen mukaisesti.
Kisajärjestäjät ovat kuitenkin luottavaisia katsojien suhteen, maailmantähdet vetävät väkeä lehtereille. Myöskin suuret kannustusjoukot Suomesta, Ruotsista, Latviasta, Tshekeistä sekä Slovakiasta ovat takuuna sille, että meno katsomossa muistuttaa karnevaalia.
- Viimeksi kun MM-kisat olivat Wienissä 1996, niin minä olin pyytämässä mailoja kaikilta pelaajilta. Kotikisat ovat huipputapahtuma ja Wien on jo ihan jääkiekkohulluna. Avauspeli on jo loppuunmyyty ja siellä on varmasti hyvä meininki, kertoo Hämeenlinnan Pallokerhossa leipäänsä tienaava itävaltalaishyökkääjä Oliver Setzinger.
Itävalta pärjää yleensä alkulohkossa hyvin, viime keväänä joukkue ylsi tasapeliin Kanadan sekä Sveitsin kanssa. Jatkolohkossa tulevatkin yleensä ongelmat vastaan. Luonnollistahan se on, vastustajat vahvistuvat ja joukkue on yhtenäistynyt jo siihen mennessä. Itävallan yllätysetu on jo poistunut tällöin.
Rosterissa vain pieniä uutuuksia
Maalivahtiosastolla Bernd Brückler lienee päätorjuntavastuussa. Adjutantteina hänellä ovat Jürgen Penker sekä Patrick Machreich. Machreichilla on eniten maaotteluita pelattuna ja taistelee Brücklerin kanssa ykköstorjujan paikasta. Kumpi saa hyvän vireen päälle nopeammin pelannee enemmän. Tosin Pöck voi peluttaa siltikin molempia tasaisesti, miehen ajatuksista kun ei ota selvää aina. Penker pääsee vain haistelemaan kisatunnelmaa kolmosmaalivahtina, eikä tuskin pelaa sekuntiakaan kisoissa.
Maan ehdoton ykkösmaalivahti Reinhard Divis pelaa AHL:n pudotuspelejä, eikä häntäkään Vanekin tavoin odoteta aivan heti paikan päälle.
Puolustuskalusto on tutussa kuosissaan. Mukana ovat vanha sotaratsu Martin Ulrich, kolossimainen Andre Lakos ja erittäin lupaava Thomas Pfeffer. Mielenkiintoinen veto on myös urallaan 16 maaottelua pelannut kahden passin mies Emanuel Viveiros. Mies on pelannut vuosina 85-87 yhteensä 29 NHL-ottelua Minnesota North Starsin paidassa. Pohjois-Amerikan pelien jälkeen hän on pelannut vuodesta 1991 Keski-Euroopassa eri maiden sarjoissa. Tällä hetkellä, 39-vuotiaana, hän on puolustuksen isähahmo ja tuonee otteillaan sekä kokemuksen tuomalla karmalla rauhallisuutta Itävallan pakistoon.
Yllätysvetona kisoihin on haalittu MM-tasolla ensikertalainen, 33-vuotias Mike Stewart. Kahden passin mies onkin kova luu. Uralla on kerätty yli 1700 jäähyminuuttia. Mielenkiintoista nähdä, miten liike riittää MM-kisatasolla. Martin Ulrich ja Gerhard Unterluggauer ovat puolustuksen kokeneimmat pelaajat, maaotteluita heillä on yhteensä lähes 350 kpl. Muutenkin puolustus koostuu useista pelaajista, jotka ovat käyneet läpi MM-kisoja ennenkin. Ainostaan Viveiros sekä Stewart ovat ns. uusia pelaajia. Maajoukkueessa ehkä, mutta kokemusta jääkiekkoilijan uralta sitäkin enemmän.
Hyökkäys on myös lähes samanlainen kuin aikaisimmissa kisoissa. Vain kaksi pelaajaa on ns. uusia pelaajia MM-turnauksessa. Joukkueeseen on saatu kaikki tutut pelaajat, jotka ovat pelanneet aikaisemminkin useissa kisoissa. Mm. Gerald Ressman muhkeine viiksineen pelasi jo kymmenen vuotta sitten Tukholman kisoissa, missä Suomi saalisti toistaiseksi ainoan maailmanmestaruutensa.
Hyökkäys koostuu pitkälti oman maan sarjassa pelaavista pelaajista. Ainoastaan Matthias Trattning sekä Oliver Setzinger pelaavat muualla. Dieter Kalt edustaa kokemusta hyökkäyksessä 163 maaottelun kokemuksella.
Muutenkin maajoukkue on ollut näyttöpaikka sekä kunnia-asia itävaltalaisille.
- Se on tosi siisti juttu, kun saat pelata maasi parhaiden pelaajien kanssa ja taistella toisten maiden parhaita pelaajia vastaan. Siellä voit aina katsoa, että missä oikeasti olet. Jääkiekon huippumaita vastaan näet kuinka hyvä olet. Kevään MM-kisoissa avauspeli on Venäjää vastaan ja Ilja Kovaltshuk on samaa ikäluokkaa kuin minä, kertoo tästä tilanteesta HPK:ssa pelaava Itävallan huippupelaaja Oliver Setzinger.
- Maajoukkuepelit ovat tosi hauskoja juttuja ja niissä on iso kunnia pelata oman kotimaansa puolesta, jatkaa Setzinger.
Itävallan hyökkääjät ovat nopeita luistelemaan ja iskevät terävästi. Pelaajat ovat valittu tarkasti ja jokainen omaa kokemusta sen verran että helposti ei tule paniikki puseroon. Patrick Mössmerilla ja David Schullerilla ei ole paljoakaan kokemusta, mutta nyt heitä ajetaan tulevia vuosia varten sisään.
Mitä odotettavissa?
Itävalta pelaa tutun turvallista oman maalin suojelua. Puolustuksesta lähdetään ja pyritään rikkomaan vastustajan peliä. Näin ainakin moni ajattelee kun pyydetään analysoimaan Itävallan joukkuetta. Onneksi noin mustavalkoinen ei analyysi ole. Itävalta on oppinut hyökkäämäänkin. Joukkueessa on taitavia pelaajia, joiden tehojen irtisaaminen on koko joukkueen kontolla. Joukkueen pitää pelata joukkueena ja oikeissa kohdissa saada materiaalista kaikki irti.
Se on totta, että Itävalta puolustaa. Sen on pakko, koska joukkueesta ei löydy niin paljon kiekollista taitoa että joukkue voisi hallita kiekkoa huippumaita vastaan. Pienempiä maita vastaan Itävallankin on pakko ottaa pelin hallintaa itselleen. Jos se antaa liekaa muille, niin omissa soinee aika nopeasti.
Isot maat kohdataan oppia ottaen että jonain päivänä kohdataan tasaväkisesti.
Oman maalin edessä isot puolustajat antavat pyytämättä keppiä ja maalin edustalle on ikävä mennä. Hyökkäyksiin lähdetään nopeasti ja vastahyökkäyksiin Itävalta pyrkiikin. Toki miesylivoimalla se pystyy pyörittämään peliä, mutta kokonaisuutena peli on pieniä teräviä iskuja täynnä. Ei jatkuvaa, tasaista hallintaa kuten huippumailla.
Enää ei Itävalta kuitenkaan ole sellainen joukkue, kun se oli 10 vuotta sitten MM-kisoissa. Tappio tuli lähes joka pelissä, ja joukkue vain taisteli vastaan. Pelaajat ovat kasvaneet henkisesti ja nyt lähdetään taistelemaan jopa voitosta joka pelissä. Ennen lähdettiin pitämään omaa maalia mahdollisimman puhtaana.
Tänä keväänä alkusarjassa vastaan asettuvat Venäjä, Slovakia sekä Valko-Venäjä. Etukäteen katsottuna Valko-Venäjän kanssa Itävalta pelaa tiukan pelin ja vie sen nimiinsä sekä samalla pääsyn jatkosarjaan. Pudotuspeleihin on joukkuetta turha odottaa kuitenkaan. Päänahkojen nappaaminen jatkosarjassa on kova temppu Itävallalta, sillä yksikään vastustaja ei lähde sinne kuin soitellen sotaan. Joka vuosi mennään itävaltalaisessa jääkiekossa hieman eteenpäin. Jäämme odottamaan koska itävaltalaiset tapaavat torilla.
