Ilves vei runkosarjan näytöstyyliin, Naisten Liigan pudotuspelit käyntiin

Muut Sarjat / Artikkeli
Runkosarja oli Ilveksen juhlaa.
Kuva © Sirpa Pöyhönen sirpa.poyhonen@jatkoaika.com
Naisten Liigan runkosarja päättyi viime viikonloppuna Ilveksen selvään voittoon. Pudotuspelit käynnistyivät puolivälierillä tiistaina, kun Blues ja Kuortane nappasivat avausvoittonsa.

Runkosarjan ykköstila oli ollut Naisten Liigassa selvillä jo jonkin aikaa, kun neljä ottelua kompuroinut Kärpät menetti teoreettisenkin mahdollisuuden haastaa Ilveksen johtoasema.

Sijoista 2−5 eli toisesta suorasta välieräpaikasta ja puolivälierien kotiedusta sen sijaan pelattiin viimeisille kierroksille asti. Kolmeen kertaan Kärpät loppukierroksilla kukistaneen KalPan kuudes sija varmistui silti jo ennen viimeisiä otteluita.

Tyvipäässä Lukko saavutti tavoitteensa olla olematta sarjan viimeinen. Raumalaiset olivat keskinäisissä kohtaamisissa jumboksi jääneen KJT:n niskan päällä voitoin 3−2. Kumpikaan joukkue ei onnistunut saamaan yhtään pistettä muilta kuin toisiltaan, joten kuilu pudotuspeliviivalla oli jyrkkä.

Ilvekselle kausi on ollut nappiosuma: runkosarjan voitto 13 pisteen erolla, koko kaudella vain kaksi tappiota varsinaisella peliajalla ja kaksi jatkoajalla. Ilvekseen siirtyneet Linda Välimäki (30+28) ja Riikka Noronen (24+30) ottivat sekä pistepörssin että maalipörssin kaksoisvoiton. Ilveksen Vilma Vaattovaara oli niin ikään maalivahtitilaston ykkösnimi torjuntaprosentilla 94.46.

Noronen siirtyi myös naisten pääsarjatason kaikkien aikojen tehotilaston kärkeen ohittaen Riikka Välilän.

Ilveksen päävalmentaja Mari Saarinen kiittelee joukkueensa kiekollista pelaamista ja on tyytyväinen puolustuspelin tiivistymiseen pudotuspelien alla.

− Vilmalta tuli myös viimeisessä pelissä (Bluesia vastaan) sellaiset näytöt, että huh huh, Saarinen kehuu ykkösvahtiaan.

Ilves valmistautuu pudotuspeleihin henkistä puolta painottaen.

− Videoita katsotaan ja vähän ehkä hiotaan harjoituksia. Isot jutut on tehty jo aiemmin, Saarinen valottaa.

Pelaajilla on usein tapana sopia keskinäistä hassuttelua pudotuspeleihin, esimerkiksi peikkoasuja alkuverryttelyihin tai hiusten värjäystä seuran väreihin.

− Eivät ole vielä paljastaneet valmennukselle mitä ovat meidän joukkueessa keksineet, joten saapa nähdä, Saarinen naurahtaa.

Pudotuspelit käyntiin

Naisten Liigan pudotuspelit alkoivat tiistaina puolivälierillä otteluparien Blues–KalPa ja HPK-Kuortane kesken. Blues nappasi tiistain kohtaamisesta ensimmäisen kiinnityksen mitalipeleihin selvin lukemin 6−1 ja Kuortane ryösti kotiedun HPK:lta maalein 4−1.

Puolivälierät jatkuvat torstaina 8. maaliskuuta otteluilla KalPa–Blues ja Kuortane–HPK. Välieriin pääsee kolmella voitolla.

Välierissä runkosarjan parhaat Ilves ja Kärpät kohtaavat puolivälierien voittajat. Finaaliin etenee kolmella voitolla.

Finaalit ratkaistaan kolmella otteluvoitolla aikavälillä 30.3. – 11.4. Pronssiottelu pelataan puolestaan 31.3.

» Lähetä palautetta toimitukselle