Ilveksen välitodistukset, syksy 2014

LIIGA / Artikkeli
Aleksi Mustosen johtama ketju on ollut Ilves-syksyn positiivisin tarina.
Kuva © Mikko Pylkkö mikko.pylkko@jatkoaika.com

Maalivahdit

Juha Järvenpää

25-vuotias porilainen on Ilves-urallaan joutunut kamppailemaan jatkuvasti loukkaantumisten kanssa. Järvenpää on jakanut torjuntavastuun tällä kaudella kokolailla puoliksi Korpisalon kanssa ja torjunutkin ihan mukiinmenevästi.

Joonas Korpisalo

Korpisalo lähti tähän kauteen hienoisena ennakkosuosikkina ottaa tupsukorvien ykkösvahdin paikka itselleen. Muutamat hyvin sujuneet otteet viime kevään lainapestin aikana antoivat odottaa läpimurtokautta, joka näyttäisi nyt olevan tosiasia. Liigan paras torjuntaprosentti ja toiseksi kovin päästettyjen maalien keskiarvo oikeuttavat viiteen tähteen.

 

Puolustajat

Martti Järventie

Kovapalkkainen konkaripuolustaja on saanut 24 pelaamassaan ottelussa kasaan vain yhden syöttöpisteen. Siihen kun ynnätään ailahtelevat otteet omassa päässä, ei joukkueen kokeneimman pelaajan suorituksissa ole kokonaisuutena ollut hurraamista. Yksinkertaistanut kuitenkin peliään, minkä seurauksena aivan pahimmat hasardisuoritukset ovat vähentyneet merkittävästi.

Tommi Kivistö

Viime kevään MM-kisoihin kaikkien yllätykseksi valittu Kivistö on jatkanut tällä kaudella varmoja otteitaan. Tupsukorvien ehdoton ykköspuolustaja sekä kiekollisesti että puolustuksellisesti. Viimeinen kausi Ilveksessä menossa ennen siirtoa rahakkaampiin ympyröihin?

Mikko Kukkonen

Täyttää ruutunsa peruspuolustajana. Hyökkäyspään ratkaisut usein mielikuvituksettomia, minkä seurauksena pistesaldo (0+2) jäänyt laihaksi.

Mikke Levo

19-vuotias Oriveden Fortunan kasvatti pelaa ensimmäistä täyttä kauttaan Liigassa. Junnumaista höntyilyä esiintyy edelleen otteissa ajoittain, mutta pystyy pelaamaan liigatasolla suhteellisen luotettavaa peliä jo nykyisellään.

Aleksi Mäkelä

Kärsi kesällä ja alkusyksystä loukkaantumisista, mutta on päässyt tervehtymisensä jälkeen hyvin liigarytmiin mukaan. Ei ole esittänyt mitään mullistavaa kiekollisella saralla, mutta kuten Levollakin, peruspuolustajan hommat hoituvat.

Konsta Mäkinen

Muutaman vuoden takaisten alle 20-vuotiaiden MM-kisojen meriiteillä edelleen fanien mielissä lupauksena ratsastava Mäkinen ei ole pytsynyt lunastamaan häneen asetettuja odotuksia. Yksittäisiä väläytyksiä kiekollisesta osaamisesta näkyy, mutta pelin taso on heitellyt liikaa. On myös usein vaikeuksissa fyysisten hyökkääjien kanssa omassa päässä.

Jarkko Näppilä

Näppilä on ollut pitkään sivussa loukkaantumisen vuoksi. Oli kuitenkin Ilveksen puolustajien parhaimmistoa ollessaan kokoonpanossa, ja on peruspuolustajien kategoriassa liigan eliittiä.

Atte Pentikäinen

On ollut aina hieman hitaahko, mutta nykytempossa hitaus vain korostuu. Joutuu usein ottamaan jäähyjä jäädessään jälkeen liukkaista hyökkääjistä.

Saku Salmela

Ilves-puolustajien maalipörssissä jaetulla ykkössijalla Kivistön kanssa. Hyökkäyspäässä peli sujuu, ja Salmela pyörittääkin ylivoimaa viivalla mallikkaasti. Omassa päässä usein ongelmissa, ja uhkarohkeat ratkaisut keskialueella aiheuttavat usein vastustajelle ylivoimahyökkäyksiä.

 

Hyökkääjät

Turo Asplund

Aloitti kauden ryminällä peräti piste per peli -tahdissa. Joutui sitten sivuun loukkaantumisen vuoksi puoleksitoista kuukaudeksi, minkä jälkeen pistesaldo on kasvanut vain yhdellä tehomerkinnällä. Hyvää perusduunia, mutta tehoja kaivattaisiin.

Roope Hintz

Liehulettinen tulokashyökkääjä leimahti liekkeihin, kun pääsi lokakuun alussa samaan ketjuun Teemu Rautiaisen ja Aleksi Mustosen kanssa. Marras- ja joulukuun aikana seinä on kuitenkin tullut vastaan, ja pistesaldo on karttunut vain yhdessä ottelussa. Nuorten MM-kisoista itseluottamuusbuusti "kevätlukukaudelle"?

Mark Hurtubise

Hurtubise hankittiin Ilvekseen hyvänä pelirakentajana, jolla on myös maalintekovainua. Kummastakaan ominaisuudesta ei lyhyeksi jääneellä liigajaksolla näkynyt jälkeäkään. Floppihankinta. Olisi ansainnut vain puolikkaan tähden, mutta arvosteluasteikko ei venynyt kuin yhteen.

Tapio Laakso

On monien yllätykseksi Ilveksen syyskauden paras maalintekijä peräti yhdeksällä täysosumallaan. Sen lisäksi uurastanut myös itselleen tutummalla alivoiman erikoismiehen paikalla. Joutunut ehkä kiekollisesti silti hieman liian suureen rooliin.

Patrik Moisio

Moisiota on vaikea kuvailla liigatason kiekkoilijaksi. Ei tuo joukkueelle kaukalossa oikein minkäänlaista lisäarvoa.

Aleksi Mustonen

Jopa huikelta vaikuttanut pistetahti on muidenkin nuorten ilveshyökkääjien tapaan hiipunut kauden edetessä, mutta pelaa joka tapauksessa läpimurtokauttaan. Loistavaa peliä niin hyökkäys- kuin puolustussuuntaankin. Nuorten leijonien ykkössentteri Kanadan MM-kisoissa.

Vojtech Polak

Tuli kesken kauden paikkaamaan floppihankinta Hurtubiseä. Esittänyt pelimiehen elkeitä ylivoimalla, mutta tasakentällisin ruuti on ollut vielä hieman märkää. Myös oman pään pelissä on ajoittain parantamisen varaa. Ehdottomasti kuitenkin plusmerkkinen syksy.

Teemu Rautiainen

Oli parhaimmillaan jopa Liigan pistepörssin kärkinimi, mutta sijoitus pörssissä on tippunut Ilveksen suvantovaiheen myötä. Pelaa läpimurtokauttaan, kaipaisi vain vielä tasaisuutta otteisiinsa.

Joonas Riekkinen

Hankittiin Ilvekseen puolustus- ja alivoimapelin erikoismiehenä ja hakemaan uutta nostetta uralleen. Kiekollisessa pelissä on ollut koko kauden paljon parantamisen varaa, eikä ole näyttänyt puolustuspäässäkään peruspeliä kummempaa. Tasonnostoa odotellessa.

Alexander Ruuttu

Piti olla läpimurtokauden partaalla, mutta nähtävästi kyseessä olikin läpimurron sijaan kuilun reuna. Tippunut ulos Ilveksen vakiokokoonpanosta. Pelaamaan päästessään surffailee usein pelin ulkopuolella, ja kiekon saadessaan ratkaisut ovat mielikuvituksettomia. Maisemanvaihdos voisi olla paikallaan.

Sami Sandell

Joukkueen paras pistemies ja hyökkäyspään johtohahmo. Pelannut pitkälti juuri siten kuin odotettiinkin. Lähitulevaisuudessa jopa Euro Hockey Tour -materiaalia?

Eero Savilahti

Täyttänyt roolinsa kelvollisesti. Aineksia on vielä paljon parempaankin. Menossa urallaan ehdottomasti eteenpäin.

Antti Tyrväinen

Hankittiin paikkaamaan Masi Marjamäen ja Kai Kantolan saappaita ykkösketjun voimahyökkääjänä. Ei ole onnistunut saamaan nimeään tehopistesarakkeeseen kuitenkaan toivottuun tahtiin. Vähemmän yllättäen johtaa seuran sisäistä jäähypörssiä.

Jiri Veistola

Pelaa omalla tasollaan. Kelvollinen liigatason rikkovan roolin hyökkääjä, mutta joutuu Ilveksessä liian usein turhan suureen rooliin. Veistola on nähty jopa ylivoimalla laukojan paikalla. Tuomas Tuokkolan ehdoton luottomies.

Tommi Välimaa

Sai yli vuoden kestäneen kuivan kauden jälkeen viimein maalitilinsäkin avattua. Pelaa yksinkertaista peliä, ja täyttää roolinsa nelosketjussa. Pääsee yllättävän usein maalintekotilanteisiin, mutta avut niissä ovat rajoittuneita.

Steven Zalewski

Viime kaudelta Lukosta tuttu jenkkihyökkääjä tuli kesken kauden tuomaan laajuutta Ilveksen hyökkääjäkalustoon. Yrittää kovaa, mutta tulosta ei vain synny. Liiga lienee sitten kuitenkin pykälää liian kova taso?

» Lähetä palautetta toimitukselle