Sopimus on kolmevuotinen, joten Burken rakennustyö jatkuu Vancouverissa aina kauteen 2004 saakka. Sopimuksen rahallista arvoa ei annettu julkisuuteen, mutta sen uskotaan olevan ainakin miljoona USD.
Burke on tehnyt Canuckseissa erittäin hyvää työtä. Hän on kääntänyt Canucksien kurssin häviävästä joukkueesta ja automaattisesta pisteautomaatista playoffeihin tosissaan pyrkiväksi joukkueeksi kahdessa ja puolessa vuodessa.
Kun Burke tuli Vancouveriin kesäkuun 22, 1998 Canucks oli ollut NHL:n kolmanneksi huonoin joukkue edellisellä kaudella 1997-1998. Huonompia olivat vain Tampa Bay Lightning ja Florida Panthers. Canucksit keräsivät tuolla kaudella vain 64 pistettä.
Seuraava kausikaan ei vielä tuonut helpotusta kannattajille, vaan Canucksit saivat vielä edellistäkin kautta vähemmän pisteitä (58), ollen NHL:ssä toiseksi huonoimpia! Vähemmän pisteitä keräsi ainostaan Tampa Bay Lightning...
Burke oli kuitenkin aloittanut rakennustyönsä seurassa ja vahvistanut Canucksia kokoajan, vaikkei se vielä silloin kentällä näkynytkään. Burke treidasi kiukuttelevan Pavel Buren, puolustaja Brett Hedicanin ja nuoren puolustajan Brad Ferencen Floridaan ja sai tilalle Dave Gagnerin, Kevin Weekesin, nuoren "poliisin" Mike Brownin ja mikä tärkeintä, Ed Jovanovskin. Lisäksi vaihdettiin varausvuoroja siten, että Florida sai Canucksien kolmannen kierroksen varauksen vuodelta 2000 ja Vancouver sai Floridan ensimmäisen kierroksen varauksen vuodelta 2000.
Alkuaikoina tätä vaihtoa ihmeteltiin suuresti, olihan Bure yksi NHL:n suurimmista tähdistä ja kotiyleisön rakastama maalitykki. Burkea arvosteltiin mediassa ja hänen älykkyyttään vähintäänkin kyseinalaistettiin. Burke sanoi kuitenkin tämän vaihdon olevan pitkällä tähtäimellä Canucksien voitoksi. Kukaan Canucks fani ei uskonut häntä...
Ainoastaan viikkoa myöhemmin Burke teki seuraavan suuren liikkeen. Hän erotti silloisen päävalmentajan, Mike Keenanin ja palkkasi tilalle Colorado Avalanchen entisen päävalmentajan Marc Crawfordin. Crawfordista oli tuleva Canucksien uuden nousun pääarkkitehti yhdessä Burken kanssa.
Crawford oli entinen Canucksien pelaaja, joten hänellä oli pelaajauraltaan tunnesiteitä Canucksia kohtaan. Lisäksi hän oli kunnianhimoinen, nuori ja menestyvä valmentaja, joka oli jo voittanut Stanley cupin ja päässyt Olympialaisiin valmentamaan Team Canadaa (Nagano 1998).
NHL:n entry draftissa 1999 Burke varasti shown. Ennen varausta tiedettiin Ruotsalaisten kaksosten, Daniel ja Henrik Sedinin olevan suurlahjakkuuksia ja menevän draftissa ensimmäisten viiden pelaajan joukossa.
Managerit tiesivät Sedinien suurimman vahvuuden, joka olisi nimenomaan se, että he saisivat pelata samassa ketjussa, koska he luonnollisesti osaavat lukea toistensa peliä niin hyvin. Kukaan manageri ei kuitenkaan uskonut saavansa heitä molempia. Paitsi Burke.
Burke teki pelaajakauppoja vaihtamalla varausvuoroja ja antamalla Chicagolle puolustaja Bryan McCaben ja onnistui lopulta saamaan molemmat Sedinit Canucksiin. Vieläkin NHL:ssä ihmetellään, miten vuoden 1999 draftissa kävi, niinkuin kävi. "Eihän kenenkään pitänyt saada molempia Sedinejä"...
Burken toinen suuri pelaajakauppa koski sekin Venäläistä pelaajaa. Pelaajan nimi oli Alexander Mogilny. Mogilny oli Buffalossa pelatessaan NHL:n ehdotonta eliittiä nimenomaan maalintekijänä. Etenkin kausi 1992-1993 muistetaan hyvin, kun Mogilny muodosti Pat Lafontainin kanssa yhden NHL:n kovimmista parivaljakoista ja ampui Buffalolle peräti 76 osumaa.
Mogilny voitti tuolla kaudella maalipörssin yhdessä tulokaskauttansa pelanneen Teemu Selänteen kanssa. Kukaan pelaaja ei ole tuon kauden jälkeen rikkonut tuota maalimäärää, eikä tule varmaan pitkään aikaan rikkomaankaan...
Mogilny tuli vuonna 1995 Canucksiin, vaihdossa Mike Pecaan, Mike Wilsoniin ja Vancouverin ykköskierroksen varaukseen 1995 (Jay McKee).
Mogilny oli valtavista odotuksista huolimatta valtava pettymys. Hän oli jatkuvasti loukkaantuneena, eikä päässyt millään sellaiseen kuntoon, mitä Canucks halusi.
Mogilnyn saama palkka, 4.6milj. USD:tä olikin karkeasti ylipalkattu työpanokseen nähden. Burken kärsivällisyys Mogilnya kohtaan loppui.
Maaliskuussa 2000 Burke oli vihdoin löytänyt joukkueen, joka tarjosi Mogilnystä reilua korvausta. Joukkue oli New Jersey Devils ja heidän managerinsa Lou Lamouriello. Lamouriello tarvitsi joukkueeseensa vielä yhden kovanluokan maalintekijän playoffeja varten ja oli valmis luopumaan kahdesta nuoresta varauksestaan, Brendan Morrisonista ja Denis Pedersonista. Vaihto tapahtui 14. maaliskuuta 2000.
Mitä näillä Burken tekemillä pelaajakaupoilla on sitten yhteistä?
Canucksien palkkabudjetti on pudonnut huomattavasti kahdessa ja puolessa vuodessa.
Mutta, mikä tärkeintä, joukkueen menestys on samalla parantunut. Canucksit eivät ole enää muutaman supertähden joukkue, vaan joukkue on huomattavasti tasaisempi, kuin ennen ja useammat pelaajat pääsevät ottamaan vastuun joukkueesta.
Vancouver on tällä hetkellä 14 pistettä viime kautta edellä. Palkkabudjetti on seitsemän miljoonaa USD:tä pienempi ja kotiotteluiden katsojakeskiarvo on noin 2000 henkeä suurempi kuin viime kaudella!
Entä miten Burken tekemät pelaajakaupat ovat onnistuneet kokonaisuudessaan?
Pavel Bure jatkaa Floridassa kovaa tahtia. 31 maalia ja NHL:n maalipörssin kärkipaikka yhdessä Canucksien Markus Näslundin kanssa.
Samalla kuitenkin Ed Jovanovski on lyönyt itsensä lopullisesti läpi ja valinta all-stars otteluun kruunasi hienon kauden. Jovanovski on lähes täydellinen puolustaja: hän puolustaa, hyökkää, taklaa, tappelee, pelaa ali- ja ylivoimaa, on hyvä kulmissa, hyvä hyökkäystenavaaja ja pelaa noin 25 minuuttia ottelussa.
Tällä kaudella on tuntunut usein siltä, että siellä missä on Jovanovski, siellä on myöskin kiekko. Hän pystyy lukemaan peliä niin hyvin.
Kun Burkelta kysyttiin, tekisikö hän saman vaihdon uudestaan, hän vastasi: "Tottakai. Jovanovski on nuorempi kuin Bure ja sen lisäksi meille tärkeämpi". Burke on oikeassa. Jälleen kerran...
Entä Alexander Mogilny? Mogilnylläkin on ollut hyvä kausi, mutta Canucksit saivat kuitenkin vaihdossa jotain heille tärkeämpää: tasaisuutta hyökkäykseen.
Morrison on pelannut hyvin ja hänestä tulee vielä todella hyvä.
Pederson on ollut valitettavasti loukkaantumisen johdosta poissa jo 18:sta ottelusta, mutta ennen loukkaantumista hänkin pelasi hyvin. Pedersonista Canucks sai hyvän kolmos- tai nelosketjun hyökkääjän, joka pystyy pelaamaan niin laitahyökkääjän, kuin myöskin keskushyökkääjän paikkaa.
Kokonaisuutena voidaan pitää Burken tekemiä pelaajavaihtoja hyvinä, koska joukkue on alkanut voittamaan pitkästä aikaa. Kun tähän lisätään vielä valmentajan valinta, draftit ja talouspuoli, saadaan kokonaisarvosanaksi Burken kohdalla loistava.
Kaikki tämä on tapahtunut kahdessa ja puolessa vuodessa. On mielenkiintoista nähdä, mitä Burke on saanut aikaan uuden sopimuksen päätyttyä, vuonna 2004...
Seuraavaksi Burke joutuu harkitsemaan Vancouverin maalivahtikysymystä. Ykkösmaalivahti Felix Potvin on pettänyt odotukset. Mitenkähän Burke aikoo löytää sopivan ykkösmaalivahdin tilalle. Maalivahdin pitäisi olla huippuluokkaa, tietysti parempi, kuin Potvinin ja sen lisäksi hänen pitäisi olla melko nuori, jotta Canucks saisi pitkällä tähtäimellä hyötyä tästä. Ongelma on se, ettei sellaista maalivahtia kovin moni joukkue ole valmis vaihtamaan pois!
Mutta ehkä Burke keksii tähänkin jonkin ratkaisun, jotta sopiva maalivahti saataisiin Vancouveriin...
