HPK:n uudet kasvot hereillä tuoreen kotiyleisönsä edessä

LIIGA / Artikkeli
Sakari Manninen oli joukkueensa parhaimmistoa.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
Runsaasti uusiutunut HPK kaatoi torstaina Luulajan luvuin 3-1. Jatkoaika kävi läpi tuoreiden hankintojen ensiesiintymistä Rinkelinmäellä.

HPK luistelutti torstain turnausotteluunsa yhteensä seitsemän pelaajaa, joilla ei ole aiempaa kokemusta HPK:n pelipaidasta Rovaniemellä pelattuja harjoitusotteluita lukuunottamatta. Jatkoaika seurasi pelaajien otteita ottelussa Luulajaa vastaan.

Mannisen ja Polakin yhteispeli Miettisen kanssa toiveita herättävää

Kärpistä kesällä siirtynyt Sakari Manninen esiintyi ottelussa ykkösketjun keskellä. Sähäkästi liikkunut "vauhtikone" oli ottelun positiivisimpia pelaajia. Mannisen luistin kulki ripeästi ja yhteispeli Vojtech Polakin sekä Antti Miettisen kanssa näytti hyvin roolitetulta.

HPK ja sen ykkösketju eivät pyrkineet suureen määrään kiekkokontrollia, mutta Miettisen hyvä pelisilmä ja sijoittuminen toi useamman hyvän kiekonriiston ja laitapelin voiton. Tätä täydensi Mannisen terävä liike, jonka ansiosta ketju sai aikaan nopeita ratkaisuyrityksiä ja vaarallisia tilanteita Luulajan maalille. Manninen ei ole suuri eikä ulottuva, mutta kärkäs mailankäsittely auttaa Kärpistä siirtynyttä pelaajaa ahtaissa paikoissa kääntämään tilanteita oman joukkueen eduksi.

Polakin tarkkuus ja kiekonkäsittely eivät varsinaisesti dominoineet avauspelissä, mutta hyvä huippunopeus ja nopeat syötöt sekä yksittäiset laukaukset ahtaastakin tilanteesta lupailevat kohtalaisia tehoja Kerhon ykkösvitjalle.

Patrick Hollandin peli lupaili tehoja.
Patrick Hollandin peli lupaili tehoja.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi

Kanadalaisilla hyvää ja kohtalaista

Kakkosketjussa pelanneet kanadalaiset Patrick Holland ja Peter LeBlanc hakivat vielä parastaan HPK:n pelin sisäistämisessä. Ilta antoi kuitenkin viitteitä paremmasta, mikäli pelaajien roolitus ja ketju saadaan toimimaan kaksikon vahvuuksien mukaisesti.

Holland oli kaksikosta selkeästi taitavampi. Kanadalainen näytti koko ajan olevan hereillä viisikkonsa suhteen. Holland kaarteli välillä pelin ulkopuolella, mutta seurasi ja luki peliä kiitettävästi pää ylhäällä. Syötöissä oli luovuutta, mikä lienee pelintekijänä tunnetun entisen Canadiens-varauksen vahvuus. Mikäli HPK löytää kanadalaiselle riittävästi viimeistelijöitä, voi syöttösaldo karttua useampaan otteeseen Santeri Saaren ylivoimamaalin tapaisista tilanteista.

LeBlancin lopullinen taso jäi tämän ottelun perusteella vielä arvailtavaksi. LeBlanc luisteli kulmikkaalla tavallaan kiitettävän ahkerasti, mutta ajautui niin ikään turhan usein pelin ulkopuolelle. Kanadalaisen vahvuudet vaikuttaisivat olevan ruuhkapelaamisessa, joten onnistumisia voi tulla, mikäli LeBlanc pääsee tappelemaan kiekkoja joukkueelleen laidoissa, päädyssä sekä maalin edustalla. LeBlanc ajoi jokusen kerran vastustajan maalille kiitettävän rohkeasti.

Lehtivuori ja Myllyniemi hereillä

Puolustukseen hankituista tuoreista nimistä Joonas Lehtivuoren ilta oli Henri Auvista parempi. Auvisen ilta kiekollisena oli vielä epävarmaa, mutta pelisysteemin asettuessa puolustajalta lienee lupa odottaa parempaa. Kokonsa puolesta Auvinen pärjää maalinedustalla ja päädyssä, mutta torstaina kiekko poltteli lavassa.

Lehtivuori oli joukkueensa varmimpia. Mitään erityisen näyttävää tai elämää suurempia yksilösuorituksia häneltä ei nähty, mutta puolustajan vahvuudet ovatkin tilanteiden ammattimaisessa ja oikea-aikaisessa hoitamisessa. Tämä sopinee Kerholle erittäin hyvin, sillä joukkueesta löytyy räiskyviä ja riskialttiimpia pelaajia kuten Petteri Nikkilä ja Joni Tuulola (ei pelivahvuudessa) jo entuudestaan. Odotettavissa on isoja minuutteja kauden mittaan.

Maalivahti Jere Myllyniemi oli myös joukkueensa parhaimmistoa. Illan ainoa takaisku livahti verkkoon oman pelaajan mailasta, ja muuten Lahdesta siirtynyt veräjänvartija esiintyi eleettömän varmasti.

Kotiyleisön suursuosikki Juuse Saroksen siirtyminen rapakon toiselle puolelle herätti ja herättää edelleen tunteita fanien keskuudessa. Täten vertailua HPK:n kasvatin ja Myllyniemen välillä ei voi tietenkään välttää. Molempia yhdistää rauhallisuus, ja Saroksen tavoin Myllyniemi vaikutti olevan jatkuvasti hyvin "pelin päällä" lukemalla peliä tarkasti ja tekemällä vain välttämättömät liikkeet ilman pomppimista tai ryntäilyä.

Myllyniemi keskittyi kotidebyytissään sulkemaan kulmia ja peittämään laukauksia maltillisesti. Pelaamista helpotti selkeästi ottelun aikana parantunut kotijoukkueen puolustuspelaaminen, joka keskittyi saamaan laukaukset pois vaarallisimmalta sektorilta. Suorat laukaukset Myllyniemi poimi helponnäköisesti, eikä Luulaja onnistunut pomputtamaan maalille mainittavaa määrää vaikeasti ennakoitavia ruuhkakiekkoja.

Joukkueen kahdeksas tuore kasvo Henrik Forsberg on tällä hetkellä poissa kokoonpanosta.

» Lähetä palautetta toimitukselle