Hopea olisi häpeä kotikisoissa

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Vain kulta on Venäjän tavoitteena kotikisoissa. Jos yhteispeli toimii ja pää kestää paineet, nousee MM-pokaali toissakevään tapaan venäläisille käsivarsille finaalin jälkeen.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Venäjä on voittanut viimeisten neljän vuoden aikana kaksi MM-kultaa ja yhden hopean ja valmistautuu nyt kotikisoihinsa joukkueella, jossa on mukana tuttuja nimiä ja ensikertalaisia. Itänaapurille ei kelpaa kotikisoista kuin kulta.

Venäjä voitti MM-kultaa vuonna 2012 Tukholmassa ja Helsingissä häviämättä otteluakaan ja toisti temppunsa kaksi vuotta myöhemmin Minskissä. Viime vuonna Tšekin MM-kisoissa mestaruusmarssi näytti jatkuvan, mutta Kanada nuiji venäläiset maan alle finaalissa lukemin 6−1.

Tahrana viime vuosien komeassa mitalisarjassa on ainoastaan vuoden 2013 kisat, joissa Venäjä matkasi Helsingistä kotiin niskassaan karmaiseva 8−3-puolivälierätappio Yhdysvalloille.

Venäjän viime vuosien menestysputkessa on toinenkin iso ja ruma tahra: Sotshin olympialaiset 2014. Kotikisoissa kultaa hakenut joukkue tippui jo puolivälierissä Suomelle.

Kestääkö kuuppa kotiyleisön paineen?

Kotikisoissa puolivälierissä tippuminen olisi katastrofaalista myös tänä vuonna MM-kisoissa. Venäläinen yleisö lataa päävalmentaja Olegs Znaroksin ja hänen suojattiensa niskoille järkälemäiset odotukset ja painot.

− Ymmärrämme, että meiltä odotetaan ainoastaan kultaa. Muita tavoitteita ei ole. Se luo paineita, mutta niiden kanssa on mukavampi pelata, lopulta loukkaantumisen takia kisat väliin jättävä Semjon Varlamov kommentoi ensimmäisen Suomelle kärsityn Euro Hockey Tour -tappion jälkeen venäläiselle Sport-Expressille.

Kisoja edeltävät ottelut Moskovassa eivät suurta juhlanaihetta kotiyleisölle antaneet, mutta paljon voi muuttua, kun esimerkiksi kaiken kokenut ja nähnyt Pavel Datsjuk hyppää kaukaloon johtamaan joukkoja. Datsjuk jos kuka osaa kääntää paineet joukkueen voimavaraksi.

− Meille tulee suuri vastuu ja paine, mutta jos me selviämme siitä, niin fanien tuki on joukkueemme merkittävä valttikortti turnauksessa, Datsjuk totesi Sport-Expressille.

Neuvostoliitto menestyi kotikisoissaan aikanaan ja voitti lähes poikkeuksetta kultaa, mutta Venäjän aikana on ollut vaikeampaa. Vuonna 2000 Venäjä taapersi katastrofaalisesti, eikä päässyt edes puolivälieriin. Myös 2007 finaali jäi haaveeksi, mutta voitettu pronssiottelu pelasti joukkueen lynkkaukselta.

Artemi Panarin iski tällä kaudella NHL:ssä 77 pistettä.
Artemi Panarin iski tällä kaudella NHL:ssä 77 pistettä.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net

Tuttuja ja tuntemattomampia

Kenttäpelaajien joukossa Venäjällä on paljon tuttuja MM-kisakävijöitä, mutta mukana on myös ensikertalaisia.

Mielenkiintoinen MM-ensikertalainen on Detroit Red Wingisissä paikkansa tällä kaudella vakiinnuttanut 24-vuotias puolustaja Aleksei Martšenko. Muita ensimmäistä kertaa MM-jäille luistelevia ovat muun muassa Ivan Telegin ja Stepan Stennikov.

Muita NHL-vahvistuksia ovat muun muassa Aleksei Jemelin, Aleksandr Burmistrov, Sergei Kalinin ja kokenut NHL-uransa päättävä Datsjuk.

Olennaisinta Znaroksille on löytää kisoissa kovien nimiä taakse nimenomaan toimivia, mielellään valmiita ketjukoostumuksia.

Yksi valmis ketju, jonka Znaroks todennäköisesti hyödyntää, on Chicago-tulokas Artemi Panarinin johtama "SKA-ketju", jossa muina lenkkeinä todennäköisesti viilettävät Vadim Shipatshev ja Jevgeni Dadonov. Kolmikko oli johtamassa vuosi sitten Pietarin SKA:ta KHL-mestaruuteen ja Venäjää MM-hopealle.

Monirikkaiden vaiheiden jälkeen Aleksandr Radulovin pelaaminen on epäselvää. Radulov oli jo hyllytettynä maajoukkueesta, koska laituri oli lentänyt Pohjois-Amerikkaan neuvottelemaan NHL-sopimuksesta, eikä siksi osallistunut MM-leiritykseen.

Asiat saatiin Znaroksin kanssa kuitenkin selvitettyä, ja KHL:n tämän kauden toisiksi tehokkain pistemies liittyi isäntäjoukkueeseen. Loukkaantuminen kuitenkin estää taitavan pelimiehen pelaamisen ainakin Venäjän ensimmäisissä otteluissa.

Sen sijaan toista taiteilijana tunnettua pelaajaa, Ilja Kovaltšukia, ei kisoissa nähdä. Myöskään Chicagon Artjom Anisimov ei venäläisen Sport-Expressin mukaan pelaa kisoissa leikkauksen takia, vaikka alunperin sentterin oli tarkoitus kisoihin saapua. Kalkkiviikoilla ennen kisoja matkasta jättäytyivät myös tutut nimet Aleksandr SjominNail Jakupov ja Viktor Tihonov.

Puolustuksessa Venäjällä on paljon samoja nimiä kuin edelliskisoissakin. Viktor Antipin tuo kiekollista osaamista, Anton Belov taas voimaa ja järeyttä takalinjoille. NHL-kaukalot perheväkivaltatapuksen takia jättänyt Vjatšeslav Voinov nähdään MM-kisoissa myös.

Puolustukseen piti myös saapua Philadelphia Flyersia edustava Jevgeni Medvedev, mutta rattijuopumusepäilys estänee 33-vuotiaan puolustajan kisamatkan.

Sergei Bobrovski valmistautuu jo kolmansiin peräkkäisiin MM-kisoihinsa.
Sergei Bobrovski valmistautuu jo kolmansiin peräkkäisiin MM-kisoihinsa.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net

Jälleen Bobrovski muurina

Venäjän maalille luistelee jälleen MM-kisoissa Columbus Blue Jacketsin Sergei Bobrovski.

Bobrovskille Venäjän MM-kilpailut ovat jo kolmannet peräkkäiset. Toissa vuonna koppi tarttui hyvin, viime vuonna oli hiukan vaikeampaa. Bobrovskin tämä kausi on ollut melko vaikea etenkin loukkaantumisten takia.

Venäjän tandemin piti olla kotikisoissa World Cup -luokkaa, kun vielä kisoihin valmistaneissa Suomi-otteluissa joukkueeseen kuului myösColorado Avalanchen Semjon Varlamov. Lopulta Varlamov joutui kuitenkin jättämään kotikisat väliin loukkaantumisen takia.

Bobrovskin paikka ykkösmaalivahtina on nyt selviö, sillä kirittäjinä toimii TsSKA Moskovan Ilja Sorokin. Kolmosmaalivahtina kisoihin lähtee vasta 20-vuotias SKA Pietarin Igor Šestjorkin.

» Lähetä palautetta toimitukselle