Hokki 2014-2015 - nuorella rungolla kärkeä haastamaan

MESTIS / Artikkeli
Niko Saarenpää kantaa isoa vastuuta nuoressa joukkueessa.
Kuva © Matti Prusi
Kajaanin Hokki ollaan totuttu näkemään Mestiksen kärkikahinoissa vuodesta toiseen. Alkaneeseen kauteen kajaanilaiset lähtevät myös kovin odotuksin, mutta haasteitakin joukkueen tieltä löytyy. Näitä ovat muun muassa kärkipelaajien vaihtuminen ja pelaajarungon kokemattomuus.

Kajaanin Hokin joukkue on kokenut täydellisen muodonmuutoksen viime kaudesta. Joukkueen hyökkäyksen terävin kärki poistui joukkueesta lähes täysin ja myös puolustuspää joutuu tulemaan toimeen ilman tärkeintä yksittäistä pelaajaansa, maalivahti Teemu Seppästä.

Neljännelle sijalle viime kauden päätteeksi sijoittunut kajaanilaisryhmä on tulevalla kaudella kovan haasteen edessä, kun lähteneiden paikkaajiksi on hankittu lähinnä nuoria ja kehittyviä pelaajia, eikä kokemusta joukkueesta juurikaan löydy.

Lisäksi myös kahdella edelliskaudella joukkuetta valmentanut Petri Mattila jätti Kajaanin taakseen ja siirtyi hallitsevan mestismestarin KooKoon peräsimeen.

Mattilan seuraajaksi palkattu Jari Laukkanen on tunnettu nuorien pelaajien koulijana, mutta pesti liigajoukkue KalPan peräsimessä ei sujunut kovinkaan mairittelevasti. Laukkaselle onkin nyt hyvä paikka antaa näyttöjä osaamisestaan, kun käsissä on keski-iältään melko nuori joukkue.

Harjoituskauden otteet eivät joukkueelle suuria luvanneet. Joukkue onnistui voittamaan ainoastaan kahdesti Suomi-sarjajoukkue RoKin ja rangaistuslaukauksilla Asplövenin, mutta hävisi sekä SaPKolle että JYP-Akatemialle.

Omassa päässä suurimmat kysymysmerkit

Kazakstaniin siirtyneen maalivahti Seppäsen korvaajaksi linnapaidat hankkivat JYP-Akatemian riveissä viime kaudella debyyttinsä tehneen Antti Lehtosen. 21-vuotiaalla maalivahdilla onkin suuret saappaat täytettävänä, sillä Seppänen lukeutui Mestiksen parhaisiin maalivahteihin ja torjui paljon pisteitä kajaanilaisryhmälle lähes yksinään.

Lehtonen esitti jyväskyläläisjoukkueen maalilla ajoittain hyviäkin otteita, mutta näytöt selkeän ykkösmaalivahdin rooliin riittävyydestä on vielä antamatta.

Toisena maalivahtina jatkaa joukkueen oma kasvatti Tuomas Tolonen, jolle kausi on toinen edustusjoukkueen riveissä. Kokematon maalivahtikaksikko asettaa oman kysymysmerkkinsä joukkueen ylle ja sitä voidaankin pitää yleensä vahvasta puolustuksestaan tunnetun joukkueen heikkoutena.

Jos Hokin maalivahtiosasto on kokematon, on sitä myös joukkueen puolustus. Viime kauden puolustajista kokoonpanosta poistuivat Veli-Antti Leinonen, Jussi Makkonen, Clemens Unterweger, Casper Santanen ja Matus Vizvary, joiden mukana lähti huomattava määrä kiekollista osaamista sekä fyysisyyttä.

Uusina kasvoina puolustukseen liittyivät Peliitoista saapunut kärppäkasvatti Risto Mattila, Kärppien junioreista tullut Aleksi Mäkelä sekä Sportin A-nuorissa edelliskauden pelannut Ville Saukko.

Nuorien tulokkaiden vastapainoksi kokeneet Jarkko Heikkinen ja Ville Hyvärinen solmivat jatkosopimukset Hokin kanssa. Viime kaudelta tuttu kaksikko tuo nuoreen puolustukseen aimo annoksen johtajuutta.

Jarkko Heikkisellä on johtajan rooli puolustuksessa.
Jarkko Heikkisellä on johtajan rooli puolustuksessa.
Kuva © Timo Savela

Puolustuksen nuorisokaartin täydentävät jo viime kaudella joukkueessa pelanneet Janne Pälve ja Ville Määttä sekä koeajan jälkeen sopimuksen saanut Eemeli Sormunen. Kokeneilla Heikkisellä ja Hyvärisellä on iso rooli nuoren puolustuksen johtohahmoina, vaikka Heikkisen kohdalla ura on ollut laskusuunnassa jo pidemmän aikaa.

Tämän vuoksi nuorten joukosta olisi löydyttävä uusia vastuunkantajia, tai muuten joukkueen puolustus uhkaa jäädä pelottavan heikoksi. Uusista tulijoista Peliitoista siirtyneellä Mattilalla on takanaan 15 ja 17 pisteen kaudet, joten hänellä olisi nyt hyvät saumat ottaa vielä seuraava askel kohti liigakaukaloita nuoren puolustuksen kiekollisena johtajana.

Vahvistusta puolustuspäähän saattaa olla tarjolla myös Oulun suunnasta, kun Markus Nutivaara luuti kajaanilaisten takalinjoilla viimeisessä harjoitusottelussa. Nutivaaran saaminen pidemmällä lainasopimuksella puolustuksen vahvistukseksi olisi todella hyvä asia Hokille.

Ulkomaalaisilta odotetaan tehoja

Kun hyökkäyspäästä poistuvat sarjan pistepörssin 67 tehopisteellä voittanut Teemu Virtala, vuoden tulokkaaksi valittu Timo Hiltunen sekä yhteensä 121 tehopistettä iskeneet Teddy Da Costa ja Anthony Guttig, voidaan puhua melkolailla täydellisestä pajatson tyhjenemisestä. Tämän tason pelimiesten korvaaminen Mestis-tasolla on hyvin vaikeaa, ellei jopa mahdotonta.

Kajaanilaisten onneksi viime kaudella 43 tehopistettä kerännyt Riku Toivo jatkaa kajaanilaisten riveissä kuten myös läpimurtokautensa pelannut Miska Humaloja, jolle tulevalla kaudella on tarjolla entistäkin isompi rooli kajaanilaishyökkäyksessä.

Jatkajien lisäksi hyökkäyspää vahvistui A-junioreiden SM-sarjassa hyvää jälkeä tehneillä Niklas Näpillä ja Balazs Sebokilla, KHL:ssäkin pelanneella Tomas Mikusilla sekä neljän vuoden tauon jälkeen paluun linnapaitoihin tehneellä Niko Saarenpäällä

Harjoituskaudella nuoriso-osaston edustajista etenkin Sebok on esiintynyt edukseen hyökkäyspäässä, sillä hän on kerännyt kolmessa ottelussa tehot 1+2. Yhteistyö Kärppien kanssa saattaa tuoda hyökkäyspäähän myös muita vahvistuksia, kuten viimeisimmässä harjoitusottelussa sentteriosastoa vahvistaneen Sakari Mannisen.

Miska Humalojalle on tarjolla isoa roolia.
Miska Humalojalle on tarjolla isoa roolia.
Kuva © Timo Savela

Alempiin kenttiin Hokilla on tarjolla omista junioreista Antti Kurkinen, Heikki Klemetti ja Samu Pyykkönen, joista jokainen pelasi edustusjoukkueessa jo viime kaudella. Kolmikko tullee saamaan tulevalla kaudella vielä viime kauttakin suurempaa roolia, eivätkä näytönpaikat kärkiketjuissakaan ole mahdoton ajatus.

Erityisesti Kurkisen otteet harjoitusotteluissa ovat olleet sellaisia, että vastuuta saattaa löytyä kahdesta ensimmäisestäkin kentästä, mikäli jollakin ennakkoon niihin rooleihin kaavailluista hyökkääjistä homma ei toimi.

LeKissä 13 maalia viime kaudella iskenyt Markus Korkiakoski palasi takaisin Kajaaniin ja häneltä on myöskin syytä odottaa tulitukea joukkueen kärkiketjuille. Sportista joukkueeseen tullut nuori Christoffer Seppelin ja Jokipojissa edelliset kolme kautta pelannut Janne Niva edustavat joukkueen santapaperiosastoa.

Saarenpään, Mikusin, Näpin, Sebokin, Humalojan ja Toivon varaan rakentuu hyökkäyksen terävin kärki. Mikusilta ja Näpiltä täytyy kuitenkin harjoitusotteluiden perusteella odottaa tasonnostoa, jotta heitä voidaan pitää selkeinä ratkaisuosaston pelaajina.

Heidänkin tason nostamisen lisäksi hyökkäyspää kaipaisi yhtä hyvätasoista keskushyökkääjää, johon kärppälaina Manninen olisi täydellinen ratkaisu.

Realisoituuko potentiaali?

Viime kauteen verrattuna huomattavasti nuorentunutta Hokin ryhmää ei voi tulevallakaan kaudella kuitenkaan laskea pois mitalitaisteluista. Nuoressa rungossa on kauden alkaessa paljon arpoja, mutta jos arvoista suurin osa osoittautuu voittaviksi, on kajaanilaisjoukkue kova haaste mille tahansa joukkueelle erityisesti kotikaukalossaan.

Arvio: Hokki tullaan näkemään Mestiksen kärkikahinoissa, mikäli päävalmentaja Laukkanen saa kaivettua joukkueesta tarvittavan suorittamisen tason irti. Poistuneiden pelaajien lista on kovaa luettavaa, mutta lähtijöitä on saatu paikattua ainakin lukumääräisesti hyvin. Hokki tulee taistelemaan sijoista neljä-kuusi.

» Lähetä palautetta toimitukselle