HK Sotši - Butsajev on löytänyt menestysreseptin

KHL / Artikkeli
Butsajevin soturit ovat jälleen valmiina menestymään.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Sarjassa kolmanneksi eniten pisteitä menneellä kaudella Jokerien ohella kerännyt HK Sotši on kokenut kesän aikana paljon muutoksia, kun erityisesti puolustus on mennyt uuteen uskoon. Kotiedun pudotuspeleihin saaneen seuran kausi meni yläkanttiin odotuksiin nähden, mutta pelaajamateriaaliltaan ja valmennusosaamisen puolesta joukkue on jälleen selvästi pudotuspeliainesta.

Olympialaisia isännöineessä Sotšin kaupungissa historian kolmannen KHL-kautensa aloittaa HK Sotši. Kotipelinsä olympialaisista tutulla Bolshoi-areenalla pelaava seura on onnistunut etenemään pudotuspeleihin molemmilla aiemmilla kausillaan. Kesällä valtavasti muuttunut seura on kuitenkin ison haasteen edessä pyrkiessään toistamaan viime kauden runkosarjamenestyksen.

Läntisessä konferenssissa peräti neljänneksi sijoittunut Sotši lähti pudotuspeleihin kahdeksan ottelun voittoputkessa, jonka aikana Sotši kaatoi lukuisia sarjan huippuseuroja. Kahden tulikuuman joukkueen kohtaamisessa Sotši joutui kuitenkin taipumaan Dinamo Moskovalle jo pudotuspelien avauskierroksella häviten suoraan 0-4.

Viime kaudella yksikään joukkue Sotšin lisäksi ei tehnyt kertaakaan runkosarjan aikana erinomaisesta puolustuspelistään tunnettuja Ak Barsia tai Lokomotivia vastaan vähintään kuutta maalia. Lokomotivin Sotši onnistui kaatamaan vieraissa 6-3 ja Ak Barsin 6-2. Nämä pelit olivat peräkkäin, joten oli melkoinen temppu repiä molempien puolustuspaketti täysin levälleen.

Kuinka pitkälle Etelä-Venäjän lämmössä majapaikkaansa pitävä seura voi oikeasti mennä suuren muodonmuutoksen jälkeen? Tuleeko toinen peräkkäinen pudotuspeleissä kotietuun oikeuttava sijoitus runkosarjassa? Vasta pari vuotta kasassa ollut seura on tehnyt hienoa työtä kentällä. Seuraa voidaan pitää tietyllä tavalla läntisen konferenssin Sibirinä, joka pelaa todella tiiviisti joukkueena. 

Maalivahdit:

Konstantin Barulin

Dmitri Šikin

Joukkueen suuri vaihtuvuus ei ole koskenut tuttua maalivahtikaksikkoa, joka jatkaa seurassa. Maailmanmestaruuden Venäjän kakkosmaalivahtina vuonna 2012 voittanut Konstantin Barulin, 31, on kuulunut vuosia sarjan laatumaalivahteihin. Muun muassa suurseuroista TsSKA:ta, Ak Barsia ja Avangardia KHL-urallaan edustanut maalivahti osoitti Sotšissa, että hän pystyy edelleen pelaamaan korkealla tasolla. Barulin lähtee tulevaan kauteen selkeänä ykkösvahtina.

Dmitri Šikin, 24, ei ole vielä pystynyt vakiinnuttamaan paikkaansa tällä tasolla. Viime kaudella maalivahti haki vielä vauhtia VHL:n puolelta. Kakkosmaalivahdin paikasta voi nousta taistelemaan Amurin juniorijoukkueesta hankittu 20-vuotias Sergei Bolšakov, jolla ei ole urallaan vielä peliäkään KHL:ssä.

Sotšin maalivahtitilanne on viime kaudelta tuttu ja turvallinen. Barulin on hyvä ykkösmaalivahti, mutta ei hän kuitenkaan aivan terävimpään kärkeen kuulu, vaikka onkin lähellä. Kuka tahansa ottaakaan kakkosvahdin paikan, siihen olisi hyvä saada parannusta.

Puolustus:

Renat Mamašev - Oscar Fantenberg (SWE)

Rinat Ibragimov - Ilja Gorohov

Vadim Homitski - Sergei Kuznetsov

Viime kaudella seurassa peliaikaa sai runkosarjan osalta yksitoista puolustajaa, joista vain kaksi jatkaa enää joukkueessa. Tämä voi näkyä joukkueen yhtenäisyydessä, varsinkin alkukaudesta, kun tunnollisesta ja kurinalaisesta viisikkopelaamisestaan tunnettu joukkue lähtee käytännössä puolustuksen osalta täysin uusilla pelinappuloilla kauteen. Puolustuksen kokonaisarviota on vaikea tehdä valtavan muuttuvuuden takia, mutta merkittävää muutosta tasossa ei ole tapahtunut.

Puolustuksen ainut ulkomaalaisvahvistus on Frölundassa viime kaudella SHL-mestaruuden lisäksi CHL:n voittanut 24-vuotias ruotsalaispakki Oscar Fantenberg. Frölundan avainpelaajiin kuulunut puolustaja sai joukkueestaan toiseksi eniten peliaikaa. Mainiosti kahteen suuntaan pelaava Fantenberg tunnetaan todella vahvana pelaajana yksi vastaan yksi -puolustustilanteissa. Hän tuo olympiakaupungin joukkueeseen fyysisyyttä ja hyvää kiekollista osaamista. Kyseessä on varsin kokonaisvaltainen puolustaja.

Oscar Fantenberg oli SHL-mestari Frölundan puolustuksen kulmakiviä
Kuva © Antti Romsi - http://www.romsi.net

Puolustuksen merkittävimpiin hankintoihin kuuluvat ruotsalaisen lisäksi Lokomotivista saapunut ja voittamaan tottunut konkaripakki Ilja Gorohov, 39, sekä Amurissa vahvan kauden pelannut Rinat Ibragimov, 30, joka oli voittamassa Metallurg Magnitogorskissa Gagarin Cupia kaudella 2013-14.

Erittäin kokenut yleispuolustaja Gorohov on kahdeksan KHL-kautensa aikana voittanut kahdesti mestaruuden, pelannut neljästi finaaleissa ja ollut kuudella kaudella vähintään välierissä. Hän on yksi koko sarjan menestyneimmistä urheilijoista, jos sitä mitataan joukkueiden menestyksen kautta. Hän on sulavasti luisteleva, monipuolinen ja erittäin hyvin peliä lukeva puolustaja, jolle tulee harvoin huolimattomia ratkaisuja paineistettunakaan. Sibirissä viime kauden aloittanut Ibragimov tunnetaan erittäin luotettavana puolustavana puolustajana.

Joukkueen viime kauden puolustajista jatkavat vain Neftehimikissä KHL:n pakkien pistepörssin kaudella 2012-13 voittanut Renat Mamašev, 33, ja ensimmäisen KHL-kautensa farmivuosien jälkeen pelaamaan päässyt isokokoinen Sergei Kuznetsov, 25. 53 peliin 21 pistettä tehneen Mamaševin tehotilaston lukema +15 oli joukkueen puolustajista paras. Ahkerasti kiekkoa maalille toimittavalla Mamaševilla on painava laukaus ja hyvät kiekolliset taidot, mutta hän ei ole muilla kausilla päässyt huippukautensa tasolle. Kuznetsov nousi heti avauskaudellaan joukkueen runkopuolustajien joukkoon.

Puolustusta täydentävät muun muassa Salavatissa todella pieneen rooliin jäänyt isokokoinen Roman Derljuk, 29, kovaotteinen puolustava puolustaja Vadim Homitski, 34, NCAA:ssa pelannut Ruslan Pedan, 21, ja Jaroslavlissa syntynyt isokokoinen puolustaja Juri Pautov, 21, jonka viime kausi meni VHL:n puolella. Torpedosta saapunut Homitski tunnetaan kovista taklauksistaan, mutta hänen antinsa kiekolliseen peliin on kovin rajallista. Myös toissa kaudella seurassa pelannut Derljuk tuo fyysistä peliä. 

Hyökkäys:

Denis Tolpeko - Ben Maxwell (CAN) - Andre Petersson (SWE)

Ilja Krikunov - Igor Ignatuškin - Andrei Kostitsin (BLR)

Jevgeni Skatškov - Eric O'Dell (CAN) - Pavel Padakin 

Aleksandr Delnov - Aleksandr Mereskin - Jegor Morozov

Puoluksen täysremontin lisäksi seurassa on luovuttu useista hyökkäyksen pelaajista, mutta joukkueen kuudesta tehokkaimmasta hyökkääjästä se on onnistunut pitämään jokaisen riveissään, joten sen suhteen tilanne on hyvä. Muutama uusi mielenkiintoinen hankintakin on tullut, mutta enimmäkseen seura on luopunut rivipelaajista ja asenteeltaan puutteellisista pelaajista. Hyökkäyksen alemmat ketjut ovat hieman nuorentumassa muutosten myötä.

Fantastisen kauden pelannut Andre Petersson, 25, on hyökkäyksen suurin kultakimpale. Ruotsalainen takoi viime kaudella 45 peliin huipputehot 22+22=44, joilla hän oli joukkueensa sisäisen pistepörssin voittaja, vaikka menetti loukkaantumisen vuoksi neljänneksen kauden peleistä. Pienikokoinen ruotsalaishyökkääjä on tehnyt seurassa kahden kauden aikana keskimäärin 21 maalia. Hän on erittäin taitava, loistava luistelija ja arvaamaton pelaaja, mutta toisaalta hän voisi pelata paremmin kahteen suuntaan.

Ruotsalaisvirtuoosi Andre Petersson on hyökkäyspään täsmäase
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net

Hyökkäyksen muut ulkomaalaisvahvistukset ovat kanadalaissentteri Ben Maxwell, 28, ja se parempi Kostitsin, Andrei Kostitsin, 31, ja viime hetken hankinta Eric O'Dell, 26. Joukkueen viime kauden ykkössentteri Maxwell pelaa hyvin kahteen suuntaan ja lisäksi hänellä on hyvä pelikäsitys sekä syöttötaito. Kärpissäkin viime vuosina pelannut sentteri kantanee tulevalla kaudellakin ykkössentterin ruutua. On myös mahdollista, että Maxwell siirretään laidalle uusien hankintojen myötä.

Petterssonin tavoin 45 peliä seurassa pelannut Kostitsin onnistui rikkomaan kovana pidetyn 20 maalin rajan 20 osumallaan. O'Dell on hyvä kahden suunnan sentteri, joka on päässyt pelaamaan 41 ottelua NHL:ssä Patrik Laineen uudessa seurassa Winnipeg Jetsissä. Menneellä kaudella hän kiekkoili kuitenkin AHL:ssä 67 ottelua, joissa hän teki 48 pistettä. Sotšilla on niin tasaisen hyvä sentterikalusto, että O'Dell voi olla roolituksesta riippuen ykkös-, kakkos-, tai kolmosketjun sentteri.

Ilja Krikunov, 32, ja Igor Ignatuškin, 32, ovat olleet Sotšissa kärkipelaajia seuran molempien KHL-kausien ajan. Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon, että samana vuonna syntyneet pelaajat ovat molemmat syntyneet Elektrostalissa ja pelanneet paikallisessa seurassa pari kautta yhdessä. He ovat pelanneet uransa parasta kiekkoa parin kauden ajan Sotšissa.

Krikunovin suurimpia vahvuuksia ovat liike, laukaus ja työmoraali. Hän on alivoimallakin laatupelaaja. Kovalla työmoraalilla varustettu Ignatuškin on hyvä maskipelaaja SKA:n Jarno Koskirannan tavoin. Elektrostalin kaksikolta voidaan odottaa jälleen paljon, sillä he edustavat hyökkäyksen parasta venäläisosaamista.

Hyökkäyksen uusista nimista suurimmat odotukset kohdistuvat Spartakissa isoa roolia kantaneeseen sentteri Aleksandr Mereskiniin, 28, ja Amurista saapuneeseen kaksinkertaiseen Gagarin Cup -voittajaan Denis Tolpekoon, 31. Mereskin pelasi kaudet 2013-15 Ufassa, jossa hän toimi pääosin nelossentterinä. Isokokoisen Mereskinin vahvuudet ovat alivoimapelissä, kahden suunnan pelaamisessa ja kiekonsuojaamisessa.

Tolpeko ei ole mikään teholinko, mutta hän tuo joukkueeseen kovaa taistelutahtoa ja energisyyttä. Hänet muistetaan Dinamo Moskovan molemmista mestarijoukkueista, joissa hyökkääjä raatoi varsin pienessä roolissä hurjalla asenteella. Hän on monikäyttöinen pelaaja.

Vahvan kauden pelannut huipputaitava Jevgeni Skatškov, 32, nousi kaudella 2013-14 pinnalle Torpedossa, jossa hän oli loppukaudesta hurjassa vedossa. Hän on energinen, röyhkeä, hyvä yksi vastaan yksi -tilanteissa ja nopea luistelija. Hän on joukkueen terävintä kärkeä, jolta voidaan odottaa kovaa tulosta.

22-vuotiaat uudet hankinnat Pavel Padakin ja Aleksandr Delnov esiintyivät edukseen Nikolai Putškovin nimeä kantavassa Pietarin turnauksessa. Kiovassa syntynyt Padakin on kahden passin mies, joten hän ei vie ulkomaalaispaikkaa. Menneellä kaudella nuorukainen kiekkoili AHL:ssä ja ECHL:ssä. Pohjois-Amerikan junioriliiga WHL:ssä muutaman kauden kiekkoillut Delnov pelasi viime kauden pääosin KHL:n farmisarja VHL:ssä, kun hän ei onnistunut ottamaan pelipaikkaa Amurissa. Hän on Floridan neljännen kierroksen NHL-varaus vuodelta 2012.

Hyökkäys on ainakin hyvin lähellä viime kauden tasoa, vaikka vastuuta annetaan nyt enemmän nuorille pelaajille. Tosin VHL:stä ja junioreista nostettujen pelaajien kykyjä on vaikea arvioida. Joukkueesta on lähtenyt pois useita hyökkääjiä, joiden paikkaaminen ei ole ihan helppoa. Kärkikalusto on kuitenkin viime kauden tasolla.

Yhteenveto:

Päävalmentaja Butsajev teki heti ensimmäisellä kaudellaan hienoa työtä Etelä-Venäjällä viemällä lyhyessä ajassa rakennetun joukkueen hienosti pudotuspeleihin. Viime kausi oli runkosarjan osalta suorastaan fantastinen, sillä Sotši keräsi kolmanneksi eniten (108) pisteitä TsSKA:n ja Lokomotivin jälkeen. Jokerit päätyi heidän kanssaan tasapisteisiin, mutta tuo oli hyvä osoitus joukkueen iskukyvystä, vaikka tulikuuma Dinamo Moskova päätti kauden heti pudotuspelien avauskierroksella.

Mikä on Sotšin menestyksen resepti? Sotši on tullut tunnetuksi Butsajevin alaisuudessa kurinalaisena, todella luisteluvoimaisena, tunnollisesti puolustavana ja tasaisen vahvana neljän ketjun joukkueena. Se on hyvin roolitettu ja pelottava vastahyökkäyksistään. Lisäksi joukkue on kääntänyt peliä usein todella nopeasti kiekon saatuaan.

Puolustuksen ja maalivahtipelin tasossa ei pitäisi olla tapahtunut merkittävää muutosta, mutta hyökkäyksen leveys on hieman kaventunut, vaikka kärkimiehet pysyivät seurassa. Sentteriosasto on kuitenkin O'Dellin ja Mereskinin hankintojen jälkeen laaja ja tasaisen hyvä. Seura saa kasaan kolmen hyvän sentterin ympärille kolme tasavahvaa ketjua. Kaikkia marjoja tuskin laitetaan samaan koriin.

Aivan Georgian rajan tuntumassa sijaitsevan rantalomakaupungin KHL-seura on jälleen valmis taistelemaan paikasta pudotuspeleihin, mutta aivan kotietuun oikeuttavaan sijoitukseen asti Sotši tuskin yltää - se vaatii ainakin nappisuoritusta. On kuitenkin mainittava, että seurassa on laitettu mielialapelaajia ulos, mikä ei ole ainakaan huono asia kokonaisuuden kannalta, vaikka taitoa heidän mukanaan lähtikin.

Arvio: Pudotuspelien ulkopuolelle jääminen olisi pettymys, mutta kotiedun uusimiseen eivät rahkeet taida millään riittää. Läntisessä konferenssissa sijoille 6-8.

Perustettu: 2014
Kotikaupunki: Sotši
Kotihalli: Bolshoi-areena (12 000)
Kausia KHL:ssä: 2
Pudotuspeleissä: 2/2
Menestys: Konferenssin puolivälierät 2015, 2016
Päävalmentaja: Vjatšeslav Butsajev (3. kausi)
Suomalaispelaajat: -
Muut ulkomaalaisvahvistukset: Oscar Fantenberg, Andrei Kostitsin, Ben Maxwell, Andre Petersson
Viime kausi: Runkosarjassa 4. (läntinen konferenssi). Hävisi pudotuspelien avauskierroksella Dinamo Moskovalle 0-4.

Hyökkäyksen tähti: Andre Petersson, LH
Puolustuksen tähti: Oscar Fantenberg
Tutkan alla: Rinat Ibragimov, P
Nuori talentti (U22): Ruslan Pedan, 21, P

» Lähetä palautetta toimitukselle