FLA - TOR 2.00
CBJ - MTL 2.00
WSH - NYI 2.30
CAR - OTT 2.30
CGY - DET 4.00
ARI - PIT 4.00
VAN - BUF 5.00
NJD - ANA 20.00
COL - LAK 22.00

HIFK:n kausitodistukset 2015

LIIGA / Artikkeli
Joonas Rask ja Tomas Zaborsky kuuluivat kauden onnistujiin.
Kuva © Riku Laukkanen - www.facebook.com/R1kuExposures
HIFK:n kausi oli tasapainottelua kylmien ja kuumien jaksojen välillä. Samaa voi sanoa otteista myös yksilötasolla, sillä vain harva joukkueen pelaajistosta kykeni pitämään tasonsa korkealla läpi kauden.

Maalivahdit  

#30 Kevin Lankinen
 

Jokereista täksi kaudeksi siirtynyt Lankinen sai aloittaa tulokaskautensa Husson varjossa. Vastuu kuitenkin lisääntyi Husson maajoukkuetehtävien sekä loukkaantumisten myötä, ja Lankinen käytti tilaisuutensa loistavasti. Pudotuspeleissä nuorukainen kantoi Husson poissaolojen vuoksi päävastuun torjuen kolme voittoa. Jäi historian kirjoihin pisimmässä liigaottelussa voiton torjuneena maalivahtina. Sopimus jatkuu myös ensi kaudella.  

#34 Ville Husso 
 

Aloitti kauden ilmiliekeissä toimien joukkueen viimeisenä lukkona. Kevään kynnyksellä suuri pelimäärä, nuorten MM-kisat ja loukkaantumiset näkyivät miehen otteissa ja runkosarjan lopussa vajosi muun joukkueen kanssa kauas tasostaan. Pudotuspeleissä pelasi kolme ottelua Tapparaa vastaan, mutta voittotili karttui vain yhdellä. Liigaympyrät on pienestä notkahduksesta huolimatta jo nähty, aika siirtyä seuraavalle tasolle.   

Puolustajat  

#2 Matt Generous 
 

Kovaotteinen puolustaja saapui Helsinkiin siirtorajan kynnyksellä. Hankittiin tuomaan kokoa ja ilkeyttä oman maalin edustalle ja siinä pestissä jenkki myös onnistui. Osoitti kuitenkin osaavansa muutakin, kuin vastustajan hellimisen poikittaisella mailalla. Iski maalin komealla laukauksella heti HIFK-debyytissään, lisäksi onnistui runkosarjan viimeiseksi jääneessä pelissään SaiPaa vastaan kahdesti vajaassa kolmessa minuutissa. Solmi saapuessaan suoraan sopimuksen myös tulevalle kaudelle. 

#6 Eemeli Heikkinen 
 

Kiekko-Vantaasta saapunut, isokokoinen puolustaja oli vasta opiskelemassa miesten tasolla. Loukkaantuminen sotki kautta, eikä mies ehtinyt pelaamaan Liigassa, Mestiksessä ja A-nuorissa, kuin yhteensä 22 ottelua. Sopimus kattaa myös kaksi seuraavaa kautta.

#8 Daniel Grillfors
 

Kaksinkertainen Ruotsin mestari ei ollut missään vaiheessa kautta se kirkkaimpana loistava tähti kentällä, mutta nousi kertaheitolla Liigan puolustajaeliittiin. Ei ole järin iso tai taitava, mutta pärjää pelin jokaisella osa-alueella loistavasti. Iski kauden ensimmäisen ja ainoan maalinsa jo viidennessä ottelussa Ässien verkkoon. Jatkaa takalinjojen tukena ja turvana myös ensi kaudella.  

#18 Yohann Auvitu 
 

Ranskalainen haki läpimurtoa liigajäille Jyväskylässä kuuden vuoden ajan, siinä onnistumatta. Ensimmäinen kausi HIFK:ssa toi henkilökohtaisen piste-ennätyksen lisäksi myös koko sarjan tehotilaston kakkossijan lukemalla +20. Yksi harvoista puolustajista, jotka nostivat tasoaan pudotuspeleihin. Kolmen pudotuspelimaalin ohella kauden kohokohtana kaksi maalia HPK:n verkkoon viimeisen kolmen minuutin aikana, joista jälkimmäinen oli ottelun voittomaali. Jatkaa HIFK:ssa.

Yohann Auvitu oli joukkueen sisäisen tehopörssin ykkönen.
Kuva © Riku Laukkanen www.facebook.com/R1kuExposures
 

#26 Toni Söderholm 

Kapteenilla oli synkkä, loukkaantumisten sävyttämä kausi. Joutui viettämään yli puolet kaudesta sairastuvalla, mutta pääsi takaisin kaukaloon pudotuspeleihin. Poissaolot näkyivät kuitenkin kokeneen puolustajan otteissa pelituntuman puutteena ja Tapparaa vastaan pelatun sarjan loppuhetkillä myös jalka näytti painavan. Takana kymmenen kautta punaisten liigamiehistössä, siirtyy ensi kaudeksi Saksaan.

#33 Sebastian Moberg
 

Köykäisellä varrella vääntävä 19-vuotias puolustaja, joka siirtyi Bluesin nuorista HIFK:n riveihin täksi kaudeksi. Osoitti pärjäävänsä A-nuorissa ja Mestiksessä, mutta loikka Liigaan oli vielä liian suuri. Ei uskaltanut hyödyntää kiekollisia taitojaan. Kaipaa rutkasti pelirohkeutta ja lisävoimaa noustakseen seuraavalle tasolle. Iski uransa ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan pisteen debyyttiottelussaan Bluesia vastaan.  

#40 Julius Nyqvist 
 

Kahdella edelliskaudella HIFK:n miehistössä hajanaisesti esiintynyt puolustaja pelasi nyt jo yli puolet otteluista, mutta monen muun tapaan kärsi loukkaantumisista sesongin aikana. Kauden kohokohta upea soolomaali TPS:n verkkoon, joka oli myös Nyqvistin liigauran avausosuma. Sopimus katkolla. 

#43 Miihkali Teppo 
 

Aloitti kautensa loistavasti ja lunasti itselleen paikan kokoonpanossa. Yksi HIFK:n viidestä puolustajasta, jonka maalitili karttui tasan yhden osuman verran. Liigauran avausosuma syntyi rystyltä Ässien Rasmus Rinteen taakse. Sopimus katkolla. 

#44 Otto Honkaheimo 
 

Runkosarjassa roikkui vain kokoonpanossa mukana ja kävi välillä jopa hakemassa tuntumaa Mestiksestä. Pudotuspeleihin pääsi mukaan vasta Tappara -sarjaan, mutta äityi ilmiliekkeihin ollen yksi puolustuksen valopilkuista. Runkosarjassa 45 ottelussa kolme pistettä, pudotuspeleissä määrä tuli täyteen jo kolmessa ottelussa. Sopimus katkolla.    

#47 Juuso Salmi 
 

Periaatteessa HIFK-kasvatilla on kaikki osa-alueet riittävällä tasolla, mutta ei saa valjastettua kapasiteettiaan käyttöön. Jatkoi siitä, mihin edelliskausilla on jäänyt. Kiekollisena arka, kiekottomana pehmeä ja peliaikaan suhteutettuna kulutti liikaa jäähypenkkiä. Hakenut läpilyöntiä jo neljän kauden ajan.   

#48 Hannu Pikkarainen 
 

Tuli, näytti ja nappasi itselleen sopimuksen. Koeajan aikana näytti kapeassa puolustuksessa hyvältä hankinnalta, mutta saatuaan koko kauden sopimuksen, taso putosi kuin se kuuluisa lehmän häntä. Viimeisessä 24 ottelussa tehoja vaatimattomat 1+0. Pudotuspeleissä yksi ottelu, jossa luokatonta puolustuspelaamista ja paluu katsomon puolelle. Pelit HIFK:ssa jälleen ohi. 

#56 Lauri Taipalus 
 

Viime kauden lupaavat esitykset SaiPa-paidassa saivat jatkoa. Kantoi alkukauden loukkaantumissuman aikana suurta vastuuta joukkueen kiekollisesta pelistä ja nousi sarjan kärkipuolustajien joukkoon, mutta taantui muun joukkueen mukana alkuvuoden aikana. Pudotuspeleissä sortui yliyrittämiseen, mikä näkyi varsinkin puolustusalueen kiekottomassa pelissä ja sijoittumisessa. Sopimusta vielä jäljellä. 

Lauri Taipalus vei joukkueen puolustajien pistepörssin.
Kuva © Riku Laukkanen - www.facebook.com/R1kuExposures

Hyökkääjät  

#11 Matti Kuparinen 
 

Aloitti kauden iskemällä maalin ensimmäisessä kahdessa ottelussa, muuten tehojen puolesta vaatimaton kausi. Hoiti puolustusvelvoitteet kiitettävästi, mutta pelasi pääosan kaudesta Zaborskyn rinnalla, joten tehot 8+8 ehdoton pettymys. Pudotuspeleissä putosi kelkasta ja siirrettiin pois Zaborskyn rinnalta. Odotukset olivat huomattavasti korkeammalla ja visiitti HIFK:ssa kesti tällä erää vain kaksi sesonkia. 

#14 Matti Lamberg 
 

Yksi pelaajista, jotka siirtyivät Jokereista täksi kaudeksi hakemaan uutta pelipaikkaa. Tuli vakuuttavasti joukkueeseen ja osoitti kuuluvansa Liigaan. Painavien taklauksiensa lisäksi herätteli joukkuetta raastamalla pisteitä jopa siinä määrin, että ehti kauden alkuhetkillä kantamaan kultaista kypärää hetken. Kärsi kauden aikana kaksi vakavaa loukkaantumista, joista jälkimmäinen lopetti kauden. Jatkaa HIFK:ssa myös ensi kaudella. 

#19 Sami Blomqvist 

Törmäselle jo ennestään tuttu pelaaja tuli joukkueeseen Mestiksen pistenikkarina, mutta kasvoi kauden aikana kokonaisvaltaisemmaksi pelaajaksi. Sai pelata pitkään Puustisen ja Elkinsin kanssa ja teki kohtalaisesti tehoja. Siirrettiin ketjusta pois Goldobinin tieltä ja samassa hyytyi myös pistetehtailu. Jaksoi kuitenkin paiskia töitä ja oli joukkueelle hyödyksi. Sopimus katkolla. 

#21 Mika Partanen 

Aloitti kauden loistavasti, varsinkin CHL:ssä nuorukainen antoi viitteitä Mestiskauden vireen löytymisestä, mutta kauden loppua kohti taantui ja vajosi alempiin ketjuihin. CHL:ssä maaleja syntyi kymmenessä ottelussa kuusi, Liigassa mies pääsi samaan maalimäärään 46 ottelussa.  Jäi historian kirjoihin iskemällä ratkaisun historian pisimmässä liigaottelussa Ilveksen verkkoon.  

#27 Henri Tamminen 
 

Isokokoinen ja suoraviivainen pelaaja nousi kevätkaudella loukkaantumisten ansiosta kokoonpanoon ja ansaitsi paikkansa. Löysi pudotuspeleissä yhteisen sävelen Partasen ja Åstenin kanssa.  

#28 Jasse Ikonen 
 

Alkukauden tehopelaaja, joka mukautui kenen rinnalle tahansa. Alkukaudesta varsinkin nimellisenä nelosketjuna pelannut Luttinen - Nykopp - Ikonen toimi loistavasti molemmissa kenttäpäädyissä. Nousi esiin, kun sitä tarvittiin. Iski Sportia vastaan tehot 2+2, Bluesia vastaan Gordie Howe -hattutempun ja kruununa oli viemässä joukkuetta CHL:ssä jatkoon sarjassa Fribourgia vastaan kahdella maalillaan. Jätti suuren loven joukkueen hyökkäykseen loukkaannuttuaan. Jatkaa HIFK:ssa myös ensi kaudella.  

#29 Toni Leinonen 
 

Liukasliikkeinen hyökkääjä ei saanut lunastettua pelipaikkaansa kauden alussa ja joutui seilaamaan Liigan ja Mestiksen väliä. Siirtyi lopulta Sportiin vaihdossa, jossa Vaasaan lähti Leinonen sekä Juha Tarkkanen ja HIFK:hon tuli Generous. 

Arttu Luttinen voitti joukkueen maalipörssin ja tuurasi Söderholmin poissaollessa kapteenina.
Kuva © Anette Naroma - http://anskun.net
 

#39 Arttu Luttinen
  

Kahden edelliskauden aikana Luttinen teki yhteensä 19 maalia ja käyrä oli laskeva. Käänsi kuitenkin kurssinsa, nousi jälleen kerran valmennuksen luottopelaajaksi ja iski 19 kertaa laatan häkkiin, joista 12 ylivoimalla. Sarjan parhaita pelaajia kolmen metrin säteellä maalista ja jatkaa tuolla tontilla myös kaksi seuraavaa kautta. Kauden kohokohta hattutemppu ja viiden pisteen ottelu Ilvestä vastaan. 

#45 Micke-Max Åsten
 

Jo kertaalleen joukkueen jättänyt Åsten palasi punapaitaan tekemään tuhojaan. Etsi rooliaan ja linjaa runkosarjan viimeiselle kierrokselle asti, mutta pudotuspeleissä jätti hölmöilyt muille. Etenkin Ilvestä vastaan pystyi hämmentämään vastustajan rivejä. Jatkaa hämmentämistä myös ensi kaudella.  

#46 Teemu Ramstedt 
 

Taituri, joka dominoi parhaimmillaan molemmissa kenttäpäädyissä. Kärsi varsinkin runkosarjan lopulla siitä, ettei saanut vertaisiaan ketjukavereita ja menetti tekemisestään rentouden. Yritti ratkaista itse otteluita ja pisteitä syntyi lähinnä erikositilanteissa. Teki yli puolet pisteistään ylivoimalla, minkä lisäksi iski myös kolme alivoimamaalia. Pudotuspelien lopulla yhteistyö Zaborskyn kanssa toimi loistavasti ja herää kysymys, olisiko kaksikko kannattanut yhdistää jo aikaisemmin. 

#62 Robert Leino 
 

Partasen tavoin alkukaudella ja CHL:ssä vahvoja otteita, mutta taso putosi kauden edetessä. Iski HIFK-debyytissään kaksi maalia Kärppien verkkoon ja CHL:ssä yhdeksässä ottelussa kymmenen pistettä, mutta katosi kuvasta runkosarjan loppuvaiheilla. Pudotuspeleissä joutui Elkinsin ja Nykoppin loukkaannuttua liian suuriin saappaisiin, jotka kuitenkin täytti parhaansa mukaan. Sopimus jatkuu. 

#67 Tomas Zaborsky 
 

Aiemmin uralla yleensä enemmän maaleja kuin syöttöjä kerännyt slovaki yllätti tällä kaudella olemalla joukkueen syöttöpörssin ykkönen. Laukausmäärät olivat kuitenkin edelleen hurjat. Joukkueen teräsmies oli Elkinsin ohella ainoa, joka pelasi täydet 60 runkosarjaottelua, vaikka ehti mm. saamaan luistimesta korvan taustalle. Kärsi lähes koko kauden tutkaparin puutteesta, ja sopiva löytyi sopiva vasta neljä ottelua ennen kauden loppua.   

#71 Juuso Puustinen 
 

Verkko ei heilunut edelliskauden tahtiin ja loukkaantumisetkin häiritsivät kuopiolaisen kautta. Pelasi Elkinsin kanssa kolmosketjun työjuhtana, mutta kevään edetessä loukkaantumiset verottivat ja paras puhti jäi näkemättä. Jatkaa vielä ensi kaudella.

Corey Elkins oli HIFK:n tehokkain mies tasakentällisin.
Kuva © Riku Laukkanen www.facebook.com/R1kuExposures

 #78 Nikolai Goldobin 
 

Venäläisen kiekkokoulun edustaja hyvässä ja pahassa. Yksi viihdyttävimmistä pelaajista 2000-luvun HIFK:ssa. Viihdearvon kääntöpuolella oli kuitenkin ailahtelevaisuus ja vaikeudet puolustuspelaamisessa. Löysi lopulta tasaisuuden ja henkisen kodin Elkinsin rinnalta. Yhteinen sävel löytyi myös Puustisen kanssa. Kehittyi kauden edetessä kiekottomassa pelaamisessa. Kausi jatkui AHL:ssä San Jose Sharksin organisaatiossa. 

#80 Thomas Nykopp 
 

Otti kauden aikana suuren askeleen täytepelaajasta tärkeäksi runkopelaajaksi. Kasvoi Ikosen vierellä loistavaksi alempien ketjujen keskushyökkääjäksi ja jatkoi samalla tiellä vielä Ikosen loukkaannuttua. Kausi katkesi pudotuspelien ensimmäisessä ottelussa Ilvestä vastaan tulleeseen loukkaantumiseen. Pystyy nappaamaan ensi kaudella vielä nähtyäkin suuremman roolin joukkueesta.  

#88 Joonas Rask 
 

Seikkaili kylmien ja tulikuumien jaksojen välillä, muttei lannistunut kylmän jakson koittaessa, vaan jaksoi tehdä töitä. Haastoi loputtoman tuntuisella liikkeellään vastustajia vielä, kun alla oli pitkä vaihto. Oli pudotuspeleissä jalkakynineen aiheuttamassa harmaita hiuksia Tapparan puolustukselle ja iski sarjassa kuuteen otteluun neljä maalia. Sopii loistavasti Törmäsen liikkuvaan pelitapaan ja jatkaa joukkueessa myös ensi kaudella. 

#91 Corey Elkins 
 

Näytti jälleen, miksi on jokaisen valmentajan unelmapelaaja. Iso, urheilullinen ja uurasti molempiin suuntiin. Lisäksi jenkki on koko sarjan kolmen parhaan aloittajan joukossa. Muodosti loppukaudesta Goldobinin ja Puustisen kanssa loistavan ketjun. Ei kuulunut ensimmäisiin yv-pelaajiin ja tekikin 31 pisteestään vain viisi ylivoimalla ollen HIFK:n tehokkain pelaaja tasakentällisin. Loukkaantui pudotuspelien ensimmäisessä ottelussa ja jätti korvaamattoman loven. Jatkaa Helsingissä.

» Lähetä palautetta toimitukselle