HIFK 2016-17: Helsinkiläisten riveissä tilaa läpilyönneille

LIIGA / Artikkeli
Ykkössentteri
Viime kaudella runkosarjan voittoon sekä finaaleihin asti edennyt HIFK lähtee tulevaan kauteen uudistuneena, mutta vanhan rungon siivittämänä. Nimekkäät lähtijät jättivät jälkeensä kasan suuria saappaita, jotka odottavat täyttäjäänsä.

Viime kaudella runkosarjan voittoon sekä finaaleihin marssinut HIFK koki suuria muutoksia kesän aikana, vaikka rungon ydin varsinkin hyökkäyksen osalta pysyikin kohtalaisen hyvin kasassa. Joukkueen jättäneet Teemu Ramstedt, Tomas Zaborsky, Yohann Auvitu, Joonas Järvinen sekä Ville Husso kuuluivat kukin pelipaikallaan sarjan eliittiin. Odotusarvoltaan saman tasoisia pelaajia ei pysty yhdenkään liigajoukkueen resursseilla hankkimaan. 

Laakereillaan HIFK-johto ei silti maannut, vaan laadukkaita pelaajia oli myös tulopuolella. Nimekkäimpinä vahvistuksina joukkueeseen tulivat puolustaja Teemu Eronen sekä taiturihyökkääjä Juhamatti Aaltonen. Myös viime kausina loukkaantumisista ja peliajan puutteesta kärsinyt Niklas Bäckström liittyi vahvuuteen ja on ehtinyt CHL-otteluissa osoittamaan olevansa edelleen laatumaalivahti.

Nimekkäimpien sankareiden lisäksi Tom Nybondas hankki syvyyspelaajia, kuten paluumuuttajat Saku Salmela ja Lennart Petrell sekä kovaotteinen kolossipuolustaja Joe Finley. 

Kauden alla pelatuissa CHL:n lohkovaiheen otteluissa joukkue oli vaikeuksissa aina viimeiseen otteluun, jossa punapaidat heräsivät ottamaan dominoivalla esityksellä runsasmaalisen 7-0-voiton tanskalaisesta Esbjergistä. Ennen viimeistä ottelua kurittomasti pelanneella joukkueella oli voittotili vielä avaamatta. Ennen murskavoittoa ongelmia oli erityisesti hyökkäyspelaamisessa aina hyökkäystilanteiden käynnistyksestä heikkoon viimeistelyyn. 

Varsinkin hyökkäyspään uudet vahvistukset Aaltonen ja Petrell ehtivät jo tuskastua tuloksettomuuteen, mutta kenraaliharjoituksessa kaksikko onnistui kumpikin viimeistelemään kahdesti. 

Pelaajakartta SaiPan pelaajakartta

VLH

Juuso Puustinen
Mika Partanen
Jasse Ikonen
Arttu Luttinen
Micke Åsten

KH

Corey Elkins
Roope Hintz
Robert Leino
Thomas Nykopp
Panu Mieho

OLH

Juhamatti Aaltonen
Joonas Rask
Lennart Petrell
Tomi Tuomisto
Miro-Pekka Saarelainen

P

Daniel Grillfors
Tommi Taimi
Teemu Eronen
Saku Salmela
Joe Finley
Miihkali Teppo
Miro Karjalainen

MV

Niklas Bäckström
Kevin Lankinen

Valmentaja

Antti Törmänen

Kapea keskusta kysymysmerkkinä

Suurin muutos viime kauteen verrattaessa nähdään joukkueen sentterikalustossa. Jos joukkueesta lähtee Ramstedtin tasoinen pelimies, eikä saman pelipaikan pelaajia tule tilalle, monella joukkueella menisi sormi suuhun.

Nyt ykkössentterin vaativa tontti on tarjolla nuorelle Roope Hintzille. Urheilullinen ja kypsä pelaaja pystyy kaiken osuessa kohdilleen ottamaan vaativan roolin täyttääkseen, mutta ratkaiseva askel on myös kyettävä ottamaan, muuten Hintz löytää itsensä alemmista ketjuista tai jopa laitahyökkääjän paikalta.

Yksin Hintzin vastuulla keskusta ei kuitenkaan ole. Luottosentteri Corey Elkins on varmasti se sentteri, joka pelaa kaikista vaativimmat minuutit vastustajan parhaita pelaajia vastaan sekä johtoasemaa suojellessa. Myös Robert Leino on osoittanut pystyvänsä kantamaan kiekollisen pelin viittaa ja varsinkin ylivoimalla tarjolla on vastuuta pelin pyörittäjänä.

Viimeisestä keskushyökkääjän paikasta taistelevat jo neljä kautta lopullista läpimurtoa hakenut Thomas Nykopp, viime kaudella vahvasti joukkueeseen Mestiksestä liittynyt Tomi Tuomisto sekä HIFK:n junioreissa pelannut Panu Mieho. Kokonaisuutena keskushyökkääjistä rakentuu mielenkiintoinen paletti, mutta se ei kestä yhtäkään vakiomiehen poissaoloa. 

Jos keskusta on kapea, laidoilla laadukasta tarjontaa riittää sitäkin enemmän. Leveys riittää neljän laadukkaan ketjun rakentamiseen, joista jokaisella on mahdollisuus nousta illan sankariksi.

Taistelu pelipaikoista tarkoittaa myös sisäistä kilpailua. Laitojen vahvuudesta kertoo paljon Lennart Petrellin tapaisen ikonin peluuttaminen nelosketjussa. Leveydestä kertoo myös lohkovaiheen viimeinen CHL-ottelu, jossa juuri Petrellin, Tuomiston ja Micke Åstenin muodostama nelosketju oli iskemässä tärkeitä maaleja ottelun alkupuolella. 

Joukkueeseen liittynyt Aaltonen on kiekollisessa pelissä koko joukkueen johtohahmoja ja tärkeimpiä yksittäisiä palasia. Pelkästään kokeneen taiturin varaan kiekollinen peli ei rakennu, sillä laadukkaan hyökkäyskaluston lisäksi HIFK nojaa myös tällä kaudella vahvaan viisikkohyökkäämiseen, johon taustatukea tarjoaa kiekollisesti vahva puolustus.

Puolustuksessa peliaikaa tarjolla

Puolustuksessa on tarjolla tie maineeseen ja kunniaan. Profiilipuolustajien Järvisen ja Auvitun lisäksi riveistä on poissa SaiPaan palannut Lauri Taipalus sekä kovaotteiset pohjoisamerikkalaiset Keith Aulie sekä Matt Generous. Kun paluupostissa tuli vain kolme puolustajaa, on peliaikaa tarjolla oman nuoriso-osaston edustajille.

Puolustuksen kärkikolmikko Eronen - Tommi Taimi - Daniel Grillfors kuuluu sarjan parhaimmistoon ja kerää suuria minuutteja pitkin kautta. Eronen ja Taimi vastaavat omissa pareissaan hyökkäysten tukemisesta, eikä olisi ihme, vaikka miehet viilettäisivät useampaankin otteeseen hyökkäyksen kärkenä. 

Kolmikon taustalla vankimmin pelipaikassa ovat kiinni AHL:stä saapuva yli kaksimetrinen järkäle Finley, Ilveksestä Helsinkiin palaava Salmela sekä neljännen kautensa punapaidoissa aloittava Miihkali Teppo. 

Joe Finley saapui Helsinkiin alakerran isännäksi

Kärkikuusikkoa haastaa erityisesti kolmen eri lähtökohdista kauteen lähtevän puolustajan joukko. Juuso Salmi ehti jo jättää hyvästit punaisten pukukopille vain palatakseen joitain kuukausia myöhemmin tuurauskeikalle. Mikäli Salmi jatkaa viime kauden lopun kehityskäyrällään, on miehellä mahdollisuudet lunastaa koko kauden kattava sopimus ja pelipaikka helsinkiläisten takalinjoilta.

Salmen lisäksi pelipaikasta taistelevat Mirot Karjalainen ja Heiskanen. Ensin mainittu aloittaa kautensa rapakon takana Dallas Starsin leirityksessä, mutta jahtaa tosissaan pelipaikkaa palattuaan. Heiskanen on vasta 17 vuotta täyttänyt superlupaus, jota on joissain lähteissä ennakoitu ensi kevään NHL:n varaustilaisuuden ensimmäisen kierroksen nimeksi. Kiekollisesti varma puolustaja on saanut harjoituskauden lopulla Törmäseltä vastuuta varsinkin ylivoimapelissä viivalla.

Vaikka puolustuksessa onkin määrällisesti riittävästi pelaajia, jossain vaiheessa voi odottaa ovien käyvän. Jos ei tapahdu ihmeitä tai joku puolustuksen kärkikolmikon ulkopuolelta ottaa kiistattomasti paikan kahdesta kärkiparista, HIFK on varmasti hereillä siirtomarkkinoilla sopivan nimen osuessa kohdalle. Varsinkin oman maalin edustalta puuttuu Finleyn lisäksi pelaaja, joka pystyisi siirtämään vastustajien vahvat järkäleet pois keinoja kaihtamatta. 

Maalin suulla mielenkiintoinen kombinaatio

Viime kaudella HIFK:n finaaleihin torjunut Ville Husso vaihtoi kasvattajaseuransa tutut kuviot matkaan kohti luvattua maata ja hakee pelipaikkaa NHL:n St. Louis Bluesista. Korvaajaksi löytyi jo oman uransa NHL:ssä tehnyt HIFK-kasvatti Niklas Bäckström.

16 vuotta sitten HIFK:ssa viimeksi nähdyllä Bäckströmillä on allaan vaikeat kaudet Minnesota Wildin sekä Calgary Flamesin riveissä. Toissa kaudella tapahtunut vakava loukkaantuminen ja sitä seuranneet vaikeudet peliajan saamisessa jättivät ylleen suuria kysymysmerkkejä. Bäckström on kuitenkin motivoitunut ja kautta edeltävissä otteluissa mies on ollut itse varmuus. 

Haastetta Bäckströmille heittää jo kahdelta viime kaudelta tuttu Kevin Lankinen. Ajoittain jopa ilmiömäisesti pelannut Lankinen on nyt uransa vedenjakajalla. Sopimus on katkolla tämän kauden jälkeen ja seuraavaa askelta varten on tällä kaudella pystyttävä heittämään todellinen haaste kokeneelle ykkösvahdille. 

Kokonaisuutena HIFK:n maalivahtiosasto on erinomainen. Joukkueessa on kaksi täysin erilaisessa uran vaiheessa olevaa, mutta laadukasta maalivahtia. Kokeneena ja paljon nähneenä maalivahtina Bäckströmillä on paljon annettavaa myös Lankiselle. 

» Lähetä palautetta toimitukselle