Heiskanen ja Välimäki NHL:n varaustilaisuuden kärkipuolustajien joukossa

NHL / Artikkeli
Miro Heiskanen saatetaan varata kolmen kärjessä NHL:n varaustilaisuudessa.

1. Miro Heiskanen – HIFK (Liiga)

Miro Heiskanen pelasi vahvan tulokaskauden Liigassa HIFK:n paidassa. Runkosarjassa lähes 19 minuuttia ottelua kohden urakoinut puolustaja onnistui mainiosti myös pudotuspeleissä sekä alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa. Lisäksi hän oli Suomen harvoja valopilkkuja vuodenvaihteessa nuorten MM-kisoissa. Heiskanen on kehittynyt varsin tasaisesti kausi kaudelta.

Hänen peliälynsä ja liikkuvuutensa ovat loistavalla tasolla ja hän tekee jatkuvasti oikeita ratkaisuja, niin hyökkäys- kuin puolustusalueella. Käsittelee kiekkoa taitavasti ja syötöt ovat teräviä sekä helppoja hyökkääjille vastaanottaa. Hän pelaa aktiivisesti kiekottomana puolustaen erinomaisesti mailallaan. Heiskanen on kokonaisvaltaisen pelinsä ansiosta varaustilaisuuden ykköspuolustaja.

2. Cale Makar – Brooks Bandits (AJHL)

Cale Makar merkkautti menneellä kaudella 24 maalia ja 75 tehopistettä AJHL:n Brooks Banditsin riveissä voittaen sarjan mestaruuden. Hänet valittiin myös liigan arvokkaimmaksi pelaajaksi. Oikealta ampuva kanadalaispuolustaja on loistava, ketterä luistelija, joka pystyy nopeisiin suunnanmuutoksiin niin kiekon kanssa kuin ilman sitä. Hän on hyvin taitava kiekon liikuttaja, niin tasakentällisin kuin ylivoimalla pelattaessa, ja pystyy ampumaan nopeita, teräviä laukauksia viivalta. Makar käsittelee kiekkoa erittäin sulavasti.

180-senttisenä ja 80-kiloisena Makar ei ole isoin puolustaja, mutta hänellä on aikaa kehittää tilannekovuuttaan ja fysiikkaansa seuraavien kausien aikana UMass Amherstin NCAA-joukkueessa. Korkean potentiaalinsa ansiosta hänet varataan todennäköisesti kymmenen ensimmäisen pelaajan joukossa.

3. Juuso Välimäki – Tri-City Americans (WHL)

Tri-City Americansin riveissä pelaava Juuso Välimäki oli toisella WHL-kaudellaan sarjan seitsemänneksi tehokkain puolustaja. Välimäki teki 61 pistettä, joista peräti 19 oli maaleja. Vahva kahden suunnan puolustaja näkee kentän loistavasti ja liikuttaa kiekkoa tehokkaasti. Välimäki teki kuluneen kauden pisteistään 27 ylivoimalla, mikä on yksi osoitus hänen hyökkäyspään potentiaalistaan. Hän liikkuu mainiosti ja pelaa luotettavasti molempiin suuntiin.

Ilveksen kasvatti ei ole varaustilaisuuden dynaamisin puolustaja, mutta hänen pelinlukutaitonsa erottuu joukosta ja hän on osoittanut pystyvänsä pelaamaan isoja minuutteja kovatasoisessa WHL:ssä. Välimäki voidaan hyvinkin varata 15 ensimmäisen pelaajan joukossa.

4. Timothy Liljegren – Rögle BK (SHL)

Loistava luistelija Timothy Liljegren on Ruotsin kärkipuolustaja tämän kesän varaustilaisuudessa. Hän ei kuitenkaan onnistunut menneellä kaudella odotetusti, joskin on huomioitava, että hän oli sivussa peleistä kaksi kuukautta mononukleoosin takia. Hänen esityksensä alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa jätti paljon toivomisen varaa. Liljegren teki liian usein kyseenalaisia ratkaisuja kiekon kanssa ja hänen puolustuspelissään – esimerkiksi fyysisyydessä - oli myös merkittäviä puutteita.

Hänellä on kuitenkin korkean luokan hyökkäystaidot ja erinomainen laukaisuvalikoima, sekä lämäri että rannelaukaus tuottavat paljon vaikeuksia maalivahdeille. Liljegrenin potentiaali ei ole kadonnut minnekään, mutta hänen täytyy ehdottomasti saada pelinsä takaisin raiteilleen ja osoittaa kehitystä tulevalla SHL-kaudella.

5. Callan Foote – Kelowna Rockets (WHL)

WHL:n Kelowna Rocketsin Callan Foote on isokokoinen, luotettava ja monipuolinen puolustaja, jolla on myös hyökkäyssuuntaan potentiaalia. Yli 1100 NHL-ottelua urallaan pelanneen ja kahdesti Stanley Cupin voittaneen Adam Footen poika ei ole yhtä fyysinen kuin isänsä, mutta silti vahva laidoilla ja oman maalin edustalla. Callan antaa paljon hyviä, peliä edistäviä syöttöjä ja hänen laukauksensa on painava.

Tällä hetkellä hän ei ole erityisen nopea tai ketterä, joten luistelussa on merkittävimmät parantamisen kohteet. Kelownasta on vuosien saatossa tullut useita huippupuolustajia, kuten Duncan Keith ja Shea Weber, joten hän on hyvässä kehitysympäristössä. Footella on kaikki mahdollisuudet kehittyä laadukkaaksi kahden suunnan NHL-puolustajaksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle