Jatkoa edelliseen osaan "Just A Farmer"..
Toronto kaipaa johtajaa
Maple Leafs oli syvässä lamassa - joukkueessa oli joitakin lupaavia nuoria pelaajia, kuten Al Iafrate, Russ Courtnall ja Gary Leeman (Courtnall & Leeman olivat myös Notre Dame Collegen entisiä pelaajia).
Toronton kahju vanha omistaja Harold Ballard oli vielä elossa; hän piti itseään otsikoissa eikä välittänyt seuran parantamisesta tai rahan sijoittamisesta esimerkiksi kunnolliseen scouttaamissysteemiin.
Jokainen ottelu Maple Leaf Gardensissa kiekkohullussa monen miljoonan asukkaan Torontossa oli kuitenkin loppuunmyyty - jo vuodesta 1947 lähtien. Jopa kausikorttien saaminen MLG:in oli mahdotonta; useimpien kausikorttien omistajat olivat jo kuolleita ihmisiä, joitten sukulaiset uusivat kausarit joka vuosi ilmoittamatta varsinaisen kortin omistajan kuolemasta korttioikeuksien menettämisen pelossa.
Katsojien ainoa keino loukata Ballardia oli jättää tulematta jo maksetuille paikoilleen.
Vuoden 1967 viimeisen Stanley Cupin jälkeen seura oli ollut lyhyen aikaa kilpailukykyinen 70-luvulla Lanny McDonaldin ja Darryl Sittlerin aikana, mutta tämäkin oli nyt lähinnä vain katkera muisto. Seuran parhaan pelaajan ja kapteenin Rick Vaiven peliesitykset ja taidot alkoivat pikkuhiljaa hiipua.
Ballard kohteli Vaivea - kolmena perättäisenä kautena Leafsille 50 maalia tehnyttä pelaajaa - peliesitykset huomioon ottaen huonosti; haukkuen tätä julkisesti minkä ehti.
Kausi 84-85 ei ollut Vaivellekaan kovin hyvä; maalit putosivat 35:een, ja valmentaja Dan Maloney ja Leafsin johto odottivat tilaisuutta repiä kapteenin C Vaiven paidasta.
(Lopulta tilaisuus tuli kaudella 1985-86 Vaiven missatessa harjoitukset Minneapoliksessa mentyään edellisenä iltana ottamaan kunnon kännit samana iltana Quebec Nordiquesin kanssa kaupungissa olleen kaverinsa John Andersonin kanssa. Tämä oli vain tekosyy; Vaive oli toki kapteeni, mutta ei ensimmäinen eikä viimeinen kiekkoilija, joka on joskus ottanut alkoholia reissulla.)
Tilanne meni lopulta niin huonoksi, että Leafs pelasi ilman varsinaista kapteenia 1986-89.
Mainio kiekkokirjoittaja Frank Orr totesi tilanteesta Hockey Newsissä:
"Just as Groucho Marx said he wouldn't want to be a member of any club that would have him as a member, the Leafs should avoid giving their captaincy to anyone who would accept it willingly."
Orr piti jokaista, joka vapaaehtoisesti ottaisi Leafsin C:n kannettavakseen "yläkerrasta vajavaisena".
Kaudella 1984-85 Toronto Maple Leafs oli pelannut surkeasti; 20 voittoa ja vain 48 pistettä 80 ottelussa - seuran historian huonoin tulos sitten 48-ottelun kauden 1938-39 jolloin Leafs sai vain 47 pistettä. Niinpä Torontolla oli kesän 1985 draftissa oikeus valita ensimmäinen "amatööri"pelaaja.
Clarkista Vaahterapaita
Kesällä 1985 NHL:n entry draft pidettiin Toronton Metro Convention Centressä.
Toronton sekamelskaan eivät kaikki halunneet joutua; kuuden kovimman prospektin joukkoon rankattu Craig Redmond aiheutti kohua Torontossa lähettämällä Leafsin johdolle kirjeen, jossa pyysi näitä valitsemaan jonkun muun; jos Leafs draftaisi tämän, hän ei suostuisi liittymään joukkueeseen; hän pelkäsi -hyvin perustein -Leafsin tuhoavan hänen jääkiekkouransa.
Tämä sai median kyselemään samaa asiaa Wendel Clarkilta, joka piti Redmondin käyttäytymistä outona:
"I won't be doing anything like that. Whoever wants me, I'll go."
Clarkia pidettiin -85 draftin monipuolisimpana pelaajana. Leafs valitsi tämän lopulta ykkösenä ennen Michigan State-yliopiston Craig Simpsonia, jonka taitoja hyökkäyspäässä scoutit pitivät parempina kuin Clarkin.
Wendel teki neljän vuoden, $630.000 sopimuksen ($90.000-$110.000-$130.000-$150.000 ja $150.000 sb).
Pakista laituriksi
Äkillisestä rikastumisestaan huolimatta Wendel Clark saapui Toronton training campille näyttäen juuri siltä Saskatchewanin maalaisjuntilta mitä hän oli; liian pitkissä maata viistävissä lahkeissa, cowboy-hattu päässä trendikkään suurkaupungin vilinässä.
Leafsin huonoin pelipaikka oli vasen laita - edellisellä kaudella Leafsin vasemmat laiturit olivat tehneet vain 47 maalia, kolmanneksi huonoiten liigassa Pittsburghin ja Washingtonin jälkeen; Quebec Nordiquesin vasemmat laiturit olivat tehneet 137 maalia ja Leafsin divisioonassa pelanneen Minnesotan 123.
Wendel oli pelannut yhteensä vain noin 20 ottelua hyökkääjänä Saskatoonisa ja Nuorisomaajoukkueessa Suomessa, mutta valmentaja Maloney laittoi hänet vasempaan laitaan heti leirin alusta lähtien.
Kysyttäessä pelipaikan muutoksesta; Clark vastasi tyylilleen tyypillisesti:
"I'll play wherever they think I can help them. My goal is to make the team."
Nyrkit heilumaan
Heti leiripelien alusta lähtien ja harjoituspeleissä vielä teini-ikäinen Clark otti paikkansa fyysisenä pelaajana - hän tappeli neljä kertaa harjoitusotteluissa ennen kauden alkua tapeltuaan sitä ennen jo kaikkien halukkaiden joukkuekavereiden kanssa leirillä.
Wendel otettiin joukkueeseen ja hän aloitti NHL-uransa tappelemalla liigan kovimpia vastaan heti aluksi; John Kordic, Rick Tocchet ja Behn Wilson.
Ensimmäisellä kaudellaan Clark ehti ennen helmikuuta tappelemaan ainakin St.Louis Bluesin Terry Johnsonin, Mark Johnsonin ja Dwight Schofieldin; NY Rangersin Kelly Millerin; Edmontonin Marty McSorleyn; Minnesotan Bob Rousen; Pittspurghin Troy Loneyn; Calgaryn Neil Sheehyn; sekä Detroitin John Barretin, Randy Ladouceurin ja Reed Larsonin kanssa.
Wendel ehti jopa selvittää vanhan perheriidan; Garth Butcher ja Donn Clark ottivat usein yhteen WHL:ssä Butcherin pelatessa Regina Patsissä ja Donnin Saskatoon Bladesissa.
Ensimmäisessä vaihdossa ensimmäisessä pelissään St.Louisia vastaan Wendel meni ja taklasi Butcherin jäähän; myöhemmin samassa ottelussa Wendel tappeli vielä Butcherin kanssa.
"I always fought. Two years of Junior I fought 285 and 240 minutes. Pro, I had 200 minutes every year. It was the way I played. I never tried to establish anything other than the fact that I looked after myself and played the way I thought I had to".
Tämä oli Wendelin yksinkertainen selitys.
Wendel meni tappeluihin ja niistä pois ilman suuria elkeitä; hän ei puhunut rumia vastustajille koskaan ennen eikä jälkeen, ei nostanut käsiään ylös eikä tehnyt mitään muutakaan; hän vain yksinkertaisesti teki mitä hän uskoi tarpeelliseksi tehdä.
St.Louis Bluesin kapteeni Brian Sutterista tuli yksi Clarkin varhaisista ihailijoista:
"When a situation that happens on the ice calls for a scrap, Clark gets to it, does it and then skates to the penalty box with no baloney. There are a lot of guys in this league who talk one hell of a good fight from the bench or after the linesman gets there. Not Clark."
Allekirjoittaneen mielestä Clark oli pienikokoisena miehenä (178 cm) lähinnä älykäs ja ovela tappelija; hänen tyylinsä oli heittää nopeita jabeja ja päästä lähituntumaan kuin taitonyrkkeilijällä.
Rookiena suoraan AllStars-otteluun…
Wendel oli niin hermostunut ennen otteluja ensimmäisellä kaudellaan, että hän oksensi ennen joka peliä; sitten hän huomasi oksentamisen vievän energiavaroja ja päätti lopettaa oksentamisen; Wendel Clarkmaisella yksinkertaisen selvällä tavalla.
Clarkin järisyttävät taklaukset alkoivat myös herättää huomiota; hän etsi aina vastustajaa joka luisteli kiekkoa katsoen ja rankaisi heti; Bluesin Bruce Bell jäi tajuttomana jäähän Wendelin puhtaan avojäätaklauksen jälkeen.
Leafsin valmentaja Maloney oli innoissaan rookiestaan: "In the 16 years I've been involved in pro hockey, I've never seen a kid come along like him before."
Kauden puolivälissä Campbell Conferenssin valmentaja Glen Sather valitsi Clarkin allstars-peliin; ikäänkuin tietämättä tuon juhlaottelun pelityylistä Wendell meni ja heti ottelun aluksi riemastutti yleisöä taklaamalla Mark Howen ja Bryan Trottierin jään pintaan.
…ja Calder-ehdokkaaksi
Wendel missasi 14 ottelua ensimmäisellä NHL-kaudellaan jalkaterän murtumisen takia; silti Toronton kiekkolegenda King Clancy kutsui häntä parhaaksi Leafsin ensimmäisen vuoden pelaajaksi 50 vuoteen ja häntä alettiin ennustelemaan vuoden Tulokkaaksi koko NHL:ssä Leafs-fanien keskuudessa; vuoden 1966 jälkeen Toronton pelaaja ei ollut voittanut Calderia.
Silti, Wendel ei ollut selvä ykkösehdokas vuoden tulokkaaksi; hänellä oli pahoja puutteita jääkiekkoilijana; Wendel ei ymmärtänyt paljoa uuden pelipaikkansa pelaamisesta eikä saanut tässä vaiheessa kunnollisia neuvojakaan; vaikka hänen taklauksensa oilvat yleisöönmeneviä ja antoivat intoa omalle joukkueelle; usein hän otti niillä itsensä pois pelistä. Wendel oli pelitilanteiden rakentajana huono.
Wendelin pisteet peruskauden jälkeen: 34 maalia (Leafsin rookie-ennätys) ja vain 11 syöttöä sekä 227 jäähyminuuttia kertovat selvää kieltä.
Maaleista kolme oli hattutemppu NY Rangersia vastaan.
Fanit valitsivat äänestämällä Wendelin Sporting News-lehden Vuoden Tulokkaaksi, The Hockey News valitsi samalla tavalla; Wendell sai paikkansa NHL:n All-Rookie joukkueessa vasemmassa laidassa ja hän oli ehdolla Calder-äänestyksessä, mutta
NHL:ssä oli kaksi muuta monipuolisempia taitoja esittänyttä tulokasta: Calgary Flamesin puolustaja Gary Suter ja Montreal Canadiensin erinomaisen rookie-kauden pelannut hyökkääjä Kjell Dahlin, joka oli tehnyt 32 maalia ja 71 pistettä.
Vaikka tilastot eivät koskaan saa olla ainoa peruste parhaan tulokkaan valinnassa, asiantuntijat eivät pitäneet Wendeliä tarpeeksi monipuolisena.
Kjell Dahlin antoi seuraavan lausunnon:
"I find it difficult to understand a guy like Wendel Clark winning rookie of the year. He only has 10 assists."
Dahlin piti itseään parhaana ehdokkaana; ja rankkasi Suterin ja Kanadan yliopistokiekkoilusta tulleen NY Rangersin Mike Ridleyn vielä Clarkin edelle.
Clark ei Dahlinin kommentista taaskaan hermostunut vaan kehui Dahlinia ja muita ehdokkaita hyviksi pelaajiksi, etenkin Dahlinia.
Suter voitti lopulta Calderin 230 pisteellä; Clark oli toinen 165:llä.
Does Size Matter?
1986 Stanley Cup playoffsissa Leafs voitti ensin Chicagon otteluin 3-0, sitten hävisi Norris-divisioonan finaalin St.Louisille seitsemännessä pelissä.
Wendel teki viisi maalia noissa 10 pelissä.
Wendel Clarkin myrskynomaisen ja kieltämättä onnistuneen ensimmäisen NHL-kauden jälkeen alkoi ensi kertaa ilmestyä epäilijöitä, jotka eivät uskoneet Wendelin pienikokoisena pelaajana pystyvän jatkamaan hurjalla tyylillään kovin pitkään loukkaamatta itseään jossain vaiheessa.
Jo aikaisemmin Edmontonissa Glen Sather oli sanonut ennen Toronto-ottelua: "He works real hard but he's going to have a hard time maintaining it if he keeps playing like that. If he keeps running into guys who are 210 and 215, he's going to get hurt once in a while. It's a tough style to maintain."
Tuona iltana Wendel vastasi tyypilliseen tapaansa tekemällä maalin, kaksi syöttöä ja tilttaamalla Oilersin Lee Fogolinin, Marty McSorleyn ja Randy Greggin jään pintaan kovilla taklauksilla.
Serkut vastakkain
Toisella NHL-kaudellaan Wendel Clark teki samantyyppistä tulosta, tehden 37 maalia pelaten kaikissa Leafsin 80 perussarja- ja 13 playoff-ottelussa (Al Iafrate teki saman).
Ballard oli päässyt eroon valmentaja Maloneysta tarjoamalla tälle tahallaan huonompaa sopimusta kuin edellinen - uusi valmentaja John Brophy tuli ja hänen aikomuksenaan oli laittaa Wendel takaisin puolustajaksi, mutta Leafsin loukkaantumistilanne sotki suunnitelman, Wendel ehti pelaamaan vain muutaman vaihdon puolustajan paikalla.
Kokenut valmentajaveteraani Brophy alkoi työskentelemään Clarkin kanssa ja opettamaan tälle oikeaoppista sijoittumista jäällä; Clark paransi puolustuspeliään tuloksena ja teki vähemmän taklauksia.
Toisen kauden lokakuussa Wendel teki neljä maalia Buffaloa vastaan.
Playoffissa keväällä -87 Leafs paransi edellisestä vuodesta pudottaen St.Louisin tällä kertaa edetäkseen Detroitia vastaan Norris Divisioonan finaaleihin.
Näissä peleissä Wendel Clark sai ensi kertaa maistaa ikävää julkisuutta.
Wendelin playoff-pelit olivat menneet loistavasti siihen saakka kunnes Detroitin valmentaja Jacques Demers teki nerokkaan vedon: Hän lähetti Wendelin serkun Joey Kocurin jäälle aina Wendeliä vastaan tämän päällystakiksi.
Kocur yksinkertaisesti seurasi Clarkia ympäri kenttää - välittämättä muusta.
Wendel ja Joey kieltäytyivät tappelemasta keskenään sukulaisuutensa vuoksi; Kocurin kanssa viisiminuuttiselle joutuminen olisi ollut juuri mitä Demers olisi halunnutkin Clarkilta.
Media vaati suorin sanoin Clarkia tappelemaan Kocurin kanssa, mutta hän kieltäytyi.
Tätä pidettiin playoff-sarjan painopisteen muuttaneena tekijänä; Wings tuli takaisin 3-1 tappiotilanteesta ja lopulta voitti Divisioonan mestaruuden; ja olkapäävamman kanssa pelannutta Wendeliä syytettiin osasyyllisenä tappioon.
Loukkaantumissuma alkaa
Kolmannella kaudella 1987-88 Glen Satherin ennustukset alkoivat käydä toteen. Wendelin fysiikka alkoi pettää kovan pelityylin vuoksi; oikea olkapää oli kroonisesti hajalla jännevaivojen vuoksi- myöhemmin tämä vaiva jäljitettiin vanhaan jo Saskatoonissa ensimmäisen kerran sattuneeseen, mutta Wendelin peli-innossaan tahallaan hoitamatta jättämään vammaan.
Taklaukset saivat Wendelin oikean olkapään mustelmille ja käsivarren ja olkapään väliset nivelsiteet tulehtumaan.
Jotkut lääkärit pitivät -86 playoffseissa saatua toista, tällä kertaa vasemmalla puolella ollutta olkapäävammaa taas selkävaivojen lähteenä. Wendel loukkasi vasemman olkapäänsä uudelleen training campilla -86 ja alkoi kompensoimaan loukkaantuneita paikkoja käyttämällä niitten sijasta selkälihaksia enemmän.
Lääkäreiden mukaan lopulta noista vasemman puolen selkälihaksista tuli paljon oikean puolen vastaavia vahvempia ja tästä syystä Wendelin selkäranka alkoi vääntyä väärään asentoon.
Clark aloitti 1987-88 kauden, mutta selkäkipu yltyi niin pahaksi, että hän ei välillä kyennyt liikuttamaan vasenta jalkaansa ollenkaan sen puuduttua. Wendel missasi 23 ottelua, sitten palasi; teki 8 maalia 17 ottelussa; kunnes otti itsensä lopullisesti pois pelikokoonpanosta.
Tämän jälkeen alkoi Wendel Clarkin uran koettelevin aika. Jääkiekkoa hän ei pelannut seuraavaan vuoteen eikä 25 päivään, siis lähes 13 kuukauteen.
Ura ohi jo 22-vuotiaana?
Kausien 1987-88 ja 1991-92 välillä hän pelasi vain 207 mahdollisesta 400 NHL-ottelusta.
Maple Leafsin lääkärit eivät kyenneet löytämään parannusta Wendelin vaivoihin; niinpä hän alkoi agenttinsa Don Meehanin kanssa etsimään spesialisteja ympäri maailman; Wendel kävi kuuluisalla Mayo Klinikalla Minnesotassa; Lontoossa, Englannissa; jne.
Clark oli niin pettynyt tilanteeseensa että ehti jo kertomaan Alma-äidilleen lopettavansa kiekkoilun.
Lopulta selkäkipu yltyi niin pahaksi, että Wendel ei kyennyt hengittämään syvään ilman kipua; selkäkipu heijastui koko hänen vasempaan puoleensa, käsivarsiin, jalkoihin. Nyt ei jääkiekon pelaaminen ollut enää ongelma vaan normaalin elämän jatkaminen.
Ratkaisu löytyy
Lopulta Meehan ja Clark löysivät terapistin nimeltä Chris Broadhurst, joka pystyi auttamaan. (Myöhemmin Leaf palkkasi Broadhurstin täysipäiväiseksi)
Broadhurstin diagnoosi oli se, että Wendelin korkea kivun sietokyky oli kääntynyt häntä vastaan ja ollut lopulta hänen terveyttään tuhoava tekijä.
Wendelin selästä -jossa ei ollut mitään rakenteellista vikaa - oli tullut paikka, jonne vanhat vammat menivät kutemaan. Wendel oli pelannut läpi olkapäävammojen antamatta niitten parantua kunnolla; lopulta olkapäävammat olivat muuttuneet selkäkivuiksi. Vaivoja oli pahentanut luistelutyylin muuttuminen sen vuoksi, että Wendel oli pelannut välittämättä nivusvammoista ja antamatta niidenkään parantua kunnolla.
Broadhurstin mukaan Wendelin selässä vanhat loukkaantumiset olivat kasaantuneet seitsemänkertaisiksi kerroksiksi.
Boradhurst alkoi hoitaa Wendelin jokaista vanhaa loukkaantumista yksi kerrallaan, kolme tuntia päivässä joka ikinen päivä. Akupunktiolla, hieronnalla, sähköhoidoilla jne. saadakseen veren kiertämään loukkaantuneilla alueilla.
Wendel Clark oli vasta 22-vuotias.
13-kuukauden hoidon jälkeen Wendel palasi, mutta samalla pelityylillä ja uudet loukkaantumiset veivät hänet pois kokoonpanosta vähän väliä.
Hän pelasi kolmanneksen peleistä seuraavien kolmen kauden aikana.
Olkapäiden ja selän lisäksi hän loukkasi molemmat polvensa monta kertaa; kylkiluita, nivusia uudelleen jne.
Torontolaiset kiekkokirjoittajat nimesivät Wendelin Masterton-palkinto-ehdokkaaksi 1991.
Kaudelle 1991-92 tultaessa häntä pidettiin uransa loukkaantumisten takia menettäneenä pelaajana, tuolla kaudella hän oli syrjässä 37 ottelusta.
Clark Vaahteralehtien kapteeniksi
Harold Ballard kuoli huhtikuussa 1990 ja Cliff Fletcher saapui vuotta myöhemmin Leafsin GM:ksi.
Ballard arvosteli Clarkia julkisesti jatkuvasti tämän ollessa toipilaana väittäen tämän ottavan liikaa lomaa tahallaan.
Wendel ei koskaan arvostellut Ballardia takaisin; ymmärtäen tämän antavan typeriä lausuntoja medialle vain saadakseen ilmaista mainosta businekselleen - hyvää tai pahaa.
Jatkuvat treidihuhut seurasivat Wendeliä - 1990 huhu kertoi hänen olevan menossa Montrealiin vaihdossa Shayne Corsoniin ja Claude Lemieuxiin.
Sitten toinen huhu oli viemässä häntä Edmontoniin Rob Pearsonin kanssa vaihdossa Esa Tikkaseen ja Joe Murphyyn, mutta Sather pelkäsi Wendelin selkäongelmia.
Elokuussa 1991 Wendel nimettiin Toronto Maple Leafsin historian 14 kapteeniksi, miehen lääkärintodistusten valossa aikamoinen riskisiirto Leafsilta.
Kapteenin C paidassaan Wendel aloitti syksyllä 1991 komeasti; viisi maalia ja kolme syöttöä kahdessa ensimmäisessä ottelussa; sitten vähintään piste jokaisessa kahdeksassa seuraavassa pelissä; mutta sitten taas tulivat loukkaantumiset, tällä kertaa polvivammat ja hän missasi seuraavat 37 ottelua.
Tammikuun 2., 1992 lähtien Wendel ei enää ollut Leafsin paras pelaaja Doug Gilmourin saapuessa Calgarysta.
Gilmour teki välittömästi Leafsistä paremman joukkueen ja Leafs alkoi taas voittaa pelejä. Keväällä -92 joukkue kuitenkin missasi playoffsit jo toisen kerran peräkkäin.
Kritiikki kasvaa
Kaudella 1992-93 Clark oli suhteellisen terve, pelaten 66 ottelua; mutta vaatimaton tuotanto hyökkäyspäässä (39 pts) ei ollut nyt valmentajana olleen Pat Burnsin mieleen.
Burns rajoitti Wendelin pelaamisen kolmosketjun roolipelaajan osaan - muutama vuosi sitten vielä Leafsin pelastajana pidetty Clark ei tästäkään koskaan valittanut tai ulospäin osoittanut tyytymättömyyttään.
"I was the player, he was the coach, so you do what the coach says".
Burnskin opetti Clarkia sijoittumaan paremmin, muuttamaan pelityyliään tilanteiden mukaan ja hillitsemään itseään.
Tammikuussa 1993 Clark loukkasi kylkensä ja joutui loukkaantuneitten listalle 13 ottelun ajaksi.
Clarkin poissaollessa Gilmour piti kapteenin C:tä ja teki noissa 13 ottelussa 20 pistettä. Leafsiä seuraavat alkoivat tässä nähdä sukupolvenvaihdoksen alkua. (vaikka Gilmour on Clarkia vanhempi)
Helmikuussa 1993 Toronto Sunin kirjoittaja Jay Greenberg alkoi jo vaatia Leafsin kapteenin poisheittämistä: "His warhead is gone; like a rusting ICBM in a closed-down Siberian silo. He doesn't pass the puck; see the ice or pick up his man. His body is too brittle to consistently bump and grind and he cannot be counted on to stay in the lineup. Hanging on for a better deal isn't going to bring more for a player whose value long ago peaked."
Wendel Clark tulisi kaudella 1993-94 todistamaan Greenbergin väitteet vääriksi.
Kaudella 1992-93 valmentaja Burnsilla oli Fletcherin taidokkaitten vaihtokauppojen ansiosta paljon parempi joukkue kuin aikaisemmilla valmentajilla; Dave Andreychuk tuli Buffalosta; Bill Berg Islandersista; ja Sylvain Lefebre Montrealista; Felix Potvin nousi farmiliigasta ykkösmaalivahdiksi ja Burnsin johdolla Leafs voitti 44 ottelua päästen 99 pisteeseen.
Playoffsissa vastaan tuli ensin kova Detroit Red Wings. Tässä pelisarjassa Wendel tuli saamaan päällensä ennennäkemätöntä törkyä. Ja taas hän tulisi todistamaan arvostelijoiden haukut vääriksi.
Wendel or Wendy?
Wendel ei ollut onnistunut tekemään maalia 10 viimeisessä runkosarjan ottelussa; ja kahdessa ensimmäisessä playoff-pelissä Detroitia vastaan hän oli näkymätön Red Wingsin rankaistessa Bob Probertin johdolla ankaralla fyysisellä pelillä Leafsejä voittaen pelit 6-3 ja 6-2.
Probert syytti julkisesti Clarkia haluttomuudesta tapella vierasotteluissa; sanoen tämän olevan Wendel kotikentällä, mutta "Wendy" vieraissa.
Tämä kommentti toi lisää vettä myllyyn huhuille Wendelin homoseksuaalisuudesta; joka ei tässä vaiheessa enää ollut mikään pikkuhuhu.(Wendel tulisi menemään kihloihin ja aloittamaan perheen torontolaisen naisen kanssa vasta 1995)
Pat Burns oli kieltänyt tappelemisen Detroitia vastaan, koska kaikki tulivoima tarvittiin hyökkäyspäässä paljon lahjakkaamman Detroitin joukkueen kaatamiseksi.
Mutta tätä eivät Toronton sensaationnälkäiset kirjoittajat tienneet - ja pahempaa törkyä tuli:
Toronto Star:in Rosie DiManno:
"On what was a viciously ugly night at the Joe Louis Arena, Wendel Clark had been the prettiest boy on the ice."
Toronto Sun:in Christie Blatchford:
"There are different definitions of manhood, and of courage, and by one set of standards - the harsh machismo that is the currency of hockey - Wendel Clark was emasculated last night."
Mielenkiintoista, että molemmat kesken pelisarjan homoksi haukkuvat ja voittoa rehellisin keinoin yrittävän kapteenin miehisyyttä arvostelevat kirjoittajat ovat naisia !!
Muut Leafsin pelaajat olivat Probertin ja lehtinaisten loukkauksista erittäin vihaisia; mutta ei Wendel:
"We lost, I had been there the longest and I was the captain of the team. In a way, you may be blaming one player for the whole team playing bad but that's part of being the captain. You're going to take the heat. It always gets personal in the media. There's so many writers and so many TV cameras, there's only so many things to cover. They run out of stories and they have to cover something so they get personal."
Ja hän ymmärsi Probertin kommentit osaksi pelitaktiikkaa - ei mitään henkilökohtaista siis:
"Players were making quotes in the papers. You're in the middle of a heated battle in the series; players are going to do anything to get an edge. That's what hockey is all about, or sports. If you can throw a player off his game you're going to win."
Wendel vakuuttaa epäilijänsä
Seuraavissa kahdessa ottelussa kotikentällä Clark oli ensin seuraavan ottelun paras pelaaja tehden maalin ja syötön Toronton voittaessa; neljännessä
pelissä hän teki kaksi maalia 3-2 voitossa.
Pelisarja oli yllättäen tasan.
Lopulta Leafs pudotti niin Detroitin kuin St.Louisinkin, molemmat seitsemässä pelissä ja kaatui lopulta historiallisessa seitsemännessä pelissa Los Angelesia vastaan - ottelussa, jota Wayne Gretzky pitää uransa parhaana.
Wendel Clark teki kymmenen maalia ja 20 pistettä 21 ottelussa.
Maaleista viisi tuli viimeisessä kolmessa ottelusssa Los Angelesia vastaan.
Kun Marty McSorley Kings-sarjan lopussa taklasi Gilmouria tahallaan törkeällä kyynärpäätaklauksella Clark tappeli välittömästi itseään päätä pitemmän Martyn kanssa ainakin antaen ymmärtää ettei Gilmouria kohtaan tehtyjä törkeyksiä jätettäisi rankaisematta.
Playoffseissa 1993 Wendel Clark hiljensi arvostelijansa täydellisesti peliesityksillään.
"He played like a man possessed. Wendel is the captain of the Toronto Maple Leafs", sanoi GM Cliff Fletcher.
Ensi keskiviikkona kolmas osa "Real Men Do Cry"
