TAP - KAL
VGK - MIN 1.00
FLA - SJS 2.00

HCK:n pelaaja-arvioinnit 2012-2013: Ensimmäinen Mestis-kausi ei jäänyt viimeiseksi

MESTIS / Artikkeli
Vaikean kauden aikana Kapteeni Jesse Uronen oli joukkueen yksi suurimmista onnistujista.
Kuva © Joona-Pekka Hirvonen
HC Keski-Uusimaan kausi 2012-2013 sujui ailahtelevaisesti. Joukkueen ensimmäinen kausi sarjaporrasta ylempänä lähti suurin odotusten ”Unelmana playoff”. Kausi kuitenkin päättyi karsintasarjan voittoon ja Mestis-paikan pitämiseen, mistä osataan olla ylpeitä Keravalla.

Uusimaalaiselta kiekkoilulta ei odotettu yhtään mitään. Koko joukkuetta pidettiin ennen kauden alkua aivan heittopussina. Alkukausi antoi myös epäilijöille aihetta enemmän epäilyille, kun kymmenestä pelistä HCK pystyi raapimaan vain kolme hikistä voittoa.

Ei sitä kymmenen pelin jälkeen lähdetty voitoilla mässäilemään. Siellä kuitenkin kaatui isoja mestarisuosikkeja, joista joukkue sai uutta energiaa pelaamiseen. HCK voitti runkosarjan kärkipään joukkueita, mutta pahimpien kilpailijoidensa kanssa sillä oli hyvin vaikeaa.

HCK:n runkosarjan sijoitus oli sinetöity jo muutamaa peliä ennen sarjan päättymistä. Viimeiseltä sijalta oli hyvä ponnistaa putoamiskarsintasarjaan, jossa vastaan asettui uusi naapuri Kiekko-Vantaa. Tiukaksi menneet pelit päättyivät Vantaan voittoon, ja HCK joutui karsintasarjaan, jonka se voitti erittäin pirteillä esityksellä ja kapealla materiaalilla.

Ensimmäinen kausi Mestiksessä oli kivininen ja ovet kävivät tiuhaan tahtiin. 57 pelaajaa puki kauden aikana HCK:n pelipaidan päällensä. Oli korealaisia, liigalainoja ja testipelaajia, joilla eivät riittäneet rahkeet ylemmälle sarjatasolle.

Maalivahdit

#1 Karri Herranen

8/42 168:33min, 5.34 m/o, 80,52%
(-)

Herraseen ei kohdistunut suuria odotuksia. Hänellä annettiin mahdollisuus parin vuoden tauon jälkeen näyttää, olisiko hänestä ylemmälle sarjatasolle maalivahdiksi. Tilastot puhukoot puolestaan, miten siinä mies onnistuikaan. Mies joutui melkein koko kauden availemaan luukkua ja antamaan HIFK-laina Mika Norjalle ja HCK:n selvälle ykkösmaalivahdille Aaro Peltoselle aloittavan maalivahdin paikan.

#3 Aaro Peltonen

37/40 2077:32min, 3.00 m/o, 91,24%
(11/11 700:40min, 2.4 m/o, 91,00%)

Peltonen tuli Keravalle selväksi ykkösmaalivahdiksi ja tässä hän myös onnistui. Ehdottomasti yksi HCK:n onnistujista läpi kauden. Piti joukkuetta pystyssä useissakin peleissä.

Tunnetaan pienenä kuumakallena, jolla välillä suu käy enemmän kuin muilla kentällä. Helpon maalin jälkeen pystyi kasaamaan itsensä ja nappaamaan seuraavassa hyökkäyksessä näyttävän game-saverin. Ilman häntä HCK:n ensimmäinen kausi Mestiksessä olisi voinut päättyä vieläkin huonomminkin.

PUOLUSTAJAT

#4 Olli Korkeavuori

44. 3+11=14, 45min
(11. 3+10=13, 14min)

Korkeavuoren runkosarja oli perusvarmaa suorittamista. Konttisen lähdettyä Sportiin oli hänet pakotettu ottamaan johtavan kiekollisen puolustajan rooli haltuun. Siinä mies onnistuikin paremmin kuin moni olisi osannut odottaakaan. Läpi karsintojen hän oli pakiston yksi näkyvimmistä ja samalla myös rohmusi puolustajan tontilta sisäisen pistepörssin voiton.

#6 Paavo Ylipaino

37. 0+2=2, 37min
(-)

Hämeenlinnasta hankittu nuori puolustaja pelasi kohtalaisen avauskauden Mestis-tasolla. Pelasi 37 ottelussa keskimäärin noin 18 minuuttia ottelua kohden, mikä kertoo luottamuksesta nuoreen puolustajaan.

#10 Nikke Kettukangas

19. 2+1=3, 20min
(11. 0+0=0, 10min)

Ei mässäillyt kauden aikana tehoilla. Alkukautta sotki pahasti varusmiespalvelus. Stunttasi hyvin runkosarjan aikana ja karsinnoissa väläytteli jo kiekollisilla taidoillaan. Hyvä ensimmäinen kausi miesten sarjassa. Otti rohkeasti vastuuta pakistossa ja on ensi kaudella tärkeä pala HCK:lle. Tulevaisuuden Mestis-puolustaja.

#20 Otto-Eemeli Linke

35. 1+4=5, 20min
(7. 1+0=1, 2min)

Peruspuolustaja, joka tarvitsisi lisää massaa. Vipuvartta löytyy, mutta välillä häviää voimassa muille. Pitäisi opetella käyttämään paremmin isoa kokoa hyväksi.

#21 Tony Sandberg

20. 2+1=3, 20min
(11. 1+2=3, 18min)

Nosti tasoaan kauden edetessä. HCK:n paras tehotilasto puolustajista, jos lasketaan koko kausi yhteen. Varma omanpään luutija.

#42 Ville Parkkulainen

11. 0+2=2, 8min
(-)

Parkkulainen tuli tuomaan johtajuutta Keravalle. Kauden alussa tapahtunut loukkaantuminen lopetti miehen kauden liian lyhyeen.

#44 Mikko Jortikka

47. 1+5=6, 18min
(9. 0+1=1, 6min)

Varman päälle pelaava peruspakki. Isokokoinen puolustaja, joka pystyy hyvään fyysiseen peliin. Ei pysty aina avaamaan nopeasti omille, ja kiekollinen varmuus tuntuu yleisestikin olevan heikkous. Kuitenkin varmaa puurtamista, ja makuupaikkoja löytyi maalin edestä miehen ollessa kentällä.

#81 Niko Forsström

9. 0+0=0, 2min
(11. 0+0=0, 27min)

Runkosarjassa pelasi enimmäkseen Suomi-Sarjassa. Pääsi sarjaporrasta ylemmäksi vain loukkaantumisten takia. Kapean materiaalin vuoksi pääsi pelaamaan jokaisen karsintapelin.

HYÖKKÄÄJÄT

#5 Timo Kuuluvainen

15. 5+2=7, 6min
(10. 5+2=7, 6min)

Tuli kesken kauden Hokista Keravalle. Erittäin onnistunut haku. Toi joukkueeseen kaivattua suoraviivaisuutta. Oikea voimahyökkääjä, joka tuntui menevän välillä läpi vaikka harmaan kiven. Toi nuoreen joukkueeseen kokemusta ja fyysisyyttä. Oli varsinkin vastustajan maalinedustalla vaarallinen pelaaja ja yleisesti ylivoiman maskimies.

#8 Mikko Siren

31. 5+9=14, 24min
(10. 3+4=7, 0min)

Keravan oma poika pelasi kelpo runkosarjan puoli pistettä per peli-tahtia. Maalintekijäksi kaavaillun Sirenin viisi täysosumaa runkosarjassa oli hienoinen pettymys. Pelasi karsinnat hyvin.

#11 Juuso Forsström

43. 7+9=16, 18min
(10. 1+4=5, 0min)

Ensimmäinen täysi kausi Mestiksessä sujui Forsströmiltä tasolla "ihan hyvä". Pelasi luotettavasti ja suhteellisen tasaisesti.

#12 Johannes Lehto

3. 0+0=0, 0min
(4. 0+1=1, 0min)

Turusta loppukaudeksi Keravalle siirtynyt Lehto keräsi seitsemässä ottelussa yhden syöttöpisteen. Isokokoinen voimahyökkääjä, joka pystyi avuillaan antamaan tilaa kentällisensä muille pelaajille.

#13 Georgi Pogodin-Aleksejev

19. 2+5=7, 20min
(8. 0+4=4, 6min)

Tuli kesken kauden Sloveniasta ja oli heikossa kunnossa kestävyyden suhteen. Kunto kuitenkin parantui kauden mittaan ja "GPA" paransi otteitaan. Välillä hermokontrolli petti, ja venäläinen otti typeriä jäähyjä. Kokonaisuutena ihan positiivinen "sokkohankinta". Yksi HCK:n parhaista aloittajista.

#14 Joonas Hyttinen

46. 5+8=13, 12min
(11. 2+2=4, 6min)

Lähes kaikki runkosarjan pelit pelannut, SaPKosta hankittu Hyttinen pelasi ihan luotettavasti ilman suurempia virheitä. Ei kyennyt ratkaisijapelaajaksi asti.

#15 Miiko Hintz

28. 3+1=4, 8min
(5. 1+1=2, 4min)

Vauhdikas laituri ei pelannut ihan odotuksien mukaisesti. Välillä haastoi vastustajia hyvillä harhautuksilla, mutta usein viimeistely uupui ratkaisutilanteissa. Kauden lopussa tapahtunut loukkaantuminen sotki pakkaa, mutta karsinnoissa palasi takaisin kehiin.

#16 Pasi Nielikäinen

6. 0+0=0, 8min
(-)

Nielikäinen pelasi try-outilla, mutta loukkaantui, ja uusi nousu Mestiksen kartalle päättyi siihen. Kokenut pelaaja pelasi yllättävän hyvällä jalalla ja pyrki taklaamaan hanakasti. Usein hän kuitenkin ylipelasi taklaustilanteissa. Ei tuonut hirveästi lisäarvoa joukkueelle muuten kuin kokemuksen muodossa.

#16 Tommi Ranta

9. 0+0=0, 2min
(-)

Kausi päättyi yhdeksän ottelun jälkeen loukkaantumiseen. "Ensi kaudella sitten."

#17 Jesse Uronen

42. 16+19=35, 16min
(2. 0+2=2, 0min)

Kapteeni, hyökkäyksen primus motor, lähes kaikki kaikessa, ylivoiman sydän oikea Mestiksen Ilari Filppula. Ilman sairastumista olisi Uronen ollut varmasti TOP-10 pistemies. Ei kuitenkaan pitkälle tästä jääty. Sija 14 oli erittäin hyvä saavutus vaikka runkosarja loppui Urosen osalta liian aikaisin.

Urosen sairastuttua HCK:n ylivoima tuntui yskivän, ja joukkueen pelikään ei ollut samanlaisesti lennokasta. Yli kuukauden pakkolevon jälkeen mies tuli karsintasarjan otteluun ja näytti kuin hän ei olisi kaukalosta pois ollutkaan.

#19 Miikka Lindholm

25. 1+5=6, 6min
(11. 2+4=6, 4min)

HCK:n "veteraani" joka on kärsinyt läpi uransa loukkaantumisista eikä menneen kauden aikana näiltä vältytty. Ura päättyi päättyneeseen kauteen. Hattu pois päästä ja syvä kumarrus. Lindholm on niitä pelaajia, jotka jättävät aina kaiken kaukaloon. Fanien suosikkipelaaja, taistelijaluonne joka tahkosi Mestistä yli kymmenen kautta.

#23 Mikael Salmivirta

25. 2+3=5, 8min
(11. 3+1=4, 6min)

Kaipasi alkukaudesta liikaa HIFK-miehiä vierellensä. Loukkaantumisen ja kuntoutumisen jälkeen tuli aivan eri Salmivirta takaisin kaukaloon.

#24 Matias Kiiskinen

4. 1+1=2, 4min
(3. 0+1=1, 0min)

Siirtorajalla omasta aloitteestaan Keravalle siirtynyt Kiiskinen kerkesi pelata vain seitsemän ottelua ennen kuin olkapäävamma pilasi loppukauden. Useita kausia "väärällä sarjatasolla" kiekkoillut Kiiskinen esiintyi pelaamissaan otteluissa edukseen. Toi taitoa ja ratkaisuvoimaa hyökkäykseen. Toivottavasti nähdään ensi kaudella HCK:ssa, tai ainakin jossain Mestis-seurassa.

#26 Tomi Tuomisto

-
(11. 3+9=12, 2min)

Siirtorajalla KooKoosta hankittu Tuomisto oli selkeästi paras "siirtorajahankinnoista". Toi käsiä ja nopeutta sentteriosastolle. Otti vastuuta kannettavakseen, kun Uronen oli loukkaantuneena.

#27 Kimi Koivisto

3. 0+1=1, 0min
(6. 1+2=3, 4min)

Siirtorajalla hankittu Koivisto pelasi Keravalla kolme ottelua ennen kuin loukkaantui. Onneksi mies saatiin takaisin kuntoon karsintapeleihin. Hyvä täytemies HCK:n kapeassa materiaalissa.

#28 Janne Kivilahti

10. 0+2=2, 2min
(9. 2+1=3, 0min)

Alkukauden armeijan harmaissa olut Kivilahti kiekkoili pääosin Suomi-sarjassa, mutta stunttasi välillä Keravallakin. Pelasi nousujohteisesti, joten ensi kaudella saattaa löytyä roolia Mestiksen puolelta.

#74 Edgar Lukjanov

19. 1+3=4, 12min
(5. 0+1=1, 2min)

Ei saanut luottoa valmennukselta, mutta paikkasi tarvittaessa ihan mallikkaasti. Hyvä asennepelaaja, joka taidoiltaan kuuluu vielä valitettavasti sarjaporrasta alemmaksi.

#91 Jere Laine

46. 3+7=10, 8min
(11. 2+3=5, 12min)

Vahva fyysinen pelaaja kehittyi suomisarjalaisesta Mestis-tasolle. Ei loistanut eikä pettänyt. Korvasi rajalliset taidot tinkimättömällä asenteella ja yrittämisellä. Laineelta odotettiin vähän, mutta hän antoi enemmän.

#93 Toni Jeskanen

34. 6+8=14, 10min
(11. 5+6=11, 4min)

Välillä väläytellyt taitopelaaja ei esittänyt sen erikoisempia otteita runkosarjassa, mutta karsinnoissa yhessätoista pelissä saman verran pisteitä. Tähtipelaaja Suomi-sarjassa, rivimies Mestiksessä.

Pois lähteneet

Tomi Mustonen (Arlan Kokshetau Kazakhstan)
Tero Konttinen (Vaasan Sport)
Mika Mörsky (SaPKo)
Joni Häppölä (LeKi)
Robert Nyholm (Blues)

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös

Haastattelu
Mestis-seikkailu jäi lyhyeksi, mutta arvokkaaksi kokemukseksi Sang Wook Kimille
MESTIS | MAAJOUKKUE | Muut Sarjat | 7.2.2018 11:00