TAP - LUK
TOR - WSH 2.30
MTL - ARI 2.30
COL - MIN 4.30
VGK - NSH 5.00
ANA - STL 5.00
VAN - CAR 5.30

Hän näki ihmeen

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Karl-Gustav Kaisla oli erotuomarina todistamassa monia kiekkoilun huippuhetkiä. Hän oli muun muassa ikimuistoisen Miracle on Ice -ottelun päätuomari. Ihmeestä tuli tänä vuonna kuluneeksi kolme vuosikymmentä.

Dave Christian laukoi keskiviivalta päin [Vladislav] Tretjakia, ja Tretjak puolihuolimattomasti potkaisi kiekon takaisinpäin. Mark Johnson tuli vauhdilla lähemmäksi, sai kiekon ja laukoi sen alakulmaan.

Karl-Gustav Kaisla, 66, muistaa 30 vuoden takaiset tapahtumat tarkasti.

– Kiekko meni maaliin, sitten soi summeri, mutta siihen aikaan sääntö oli, että piti aloittaa keskeltä osoittaaksesi, että maali oli hyväksytty. Neuvostoliittolaiset olivat lähteneet pukukoppiin ja kävin kutsumassa heidät takaisin. He vaihtoivat maalivahtia ja laittoivat kolme pelaajaa kentälle. Hoidimme vain aloituksen pois.

– Nyt sääntö on muuttunut. Enää ei tarvitse aloittaa keskeltä, jos summeri on soinut.

Kaisla puhuu mielellään menneistä, ja hän muistaa häkellyttävän tarkasti monet yksityiskohdat. Osa vuosiluvuista ja nimistä vaatii tuumaamista, mutta tämä mies selvästi tietää mistä hän on tullut tähän päivään. Muistelemme erityisesti Miracle on Ice -trilleriä.

USA:n college-nuorista koottu amatööriryhmä kukisti Neuvostoliiton ammattilaistähdet maalein 4-3. USA voitti sensaatiomaisesti olympiakultaa, Neuvostoliitto nieli katkeran hopean. Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF on valinnut kylmän sodan taustoittaman ottelun aikamme suurimmaksi kiekkopeliksi.

Harva muistaa, että ottelulla oli suomalainen päätuomari.

Erotuomari muuttui kirahviksi

Kävelemme Helsingin vanhan jäähallin uumenissa. Kotimainen kiekkokausi on päättynyt, kaukalo on purettu. Historiaa huokuvan hallin ilmapiiri on seesteinen. Sopiva hetki katsoa menneisyyteen, vuosikymmenten takaisiin tapahtumiin.

Kaislasta tuli kansainvälinen tuomari vuonna 1970 ja seuranneella vuosikymmenellä hänet valittiin kolmeen MM-turnaukseen. Vuonna 1980 koitti kohokohta: Lake Placidin olympialaiset. Kaisla oli ainoa suomalainen kiekkotuomari turnauksessa.

Urakka alkoi koomisesti.

– Ensimmäinen pelini oli Saksa-Yhdysvallat. Kaaduin kun tulin jäälle. Minulla oli toisessa luistimessa pieni kumituki. Toinen jalka piti, toinen ei, ja jalat levisivät kuin kirahvilla, Kaisla nauraa.

Itse tuomarointi meni mallikkaasti. Myös seuraavissa koitoksissa. Siksi päivää ennen suurta USA-Neuvostoliitto-ottelua Kaisla valittiin pelin päätuomariksi. Melko lyhyt varoitusaika, vai kuinka?

– Se on aika normaalia. Direktoraatin kokous on illalla ja sen jälkeen he julkaisevat listat, joissa kerrotaan ketkä tuomitsevat seuraavana päivänä ja sitä seuraavana. He päättävät yleensä kaksi pelipäivää kerrallaan.

Kaisla ei ollut erityisen yllättynyt valinnasta. Hän oli yksi turnauksen kokeneimmista tuomareista, hän edusti puolueetonta maata ja hän oli suoriutunut tuomaroinneistaan ilman merkittäviä virheitä.

”Uskomatonta”

Lake Placidin olympialaisilla oli voimakas poliittinen leima. Kylmä sota ravisteli maailmaa. Afganistanissa puhkesi kriisi. Neuvostoliitto oli siellä, Yhdysvallat Kuubassa. Neuvostoliittolaiset uhkailivat Lake Placidia boikotilla, mutta saapuivat lopulta. Mutta saman vuoden Moskovan kesäolympialaisiin ei tullut yhdysvaltalaisia.

Kaisla oli tietoinen tilanteesta, mutta pyrki sulkemaan sen mielestään. Valmistautuminen peliin onnistui, vaikkakin edellinen yö oli uneton hotellin humalaisten asukkaiden vuoksi. Pelipäivänä päiväunet maistuivat entistä paremmin. Kaisla oli valmis.

– Ei minulla ollut pelissäkään sitten mitään vaikeuksia.

Ottelu oli tuomarille ihanteellinen, sillä se oli puhdas. Ei tarvinnut viheltää kuin kuusi rangaistusta koko pelissä. Ei tappeluita, ei kiistanalaisuuksia. Tuomari sai pysyä sivuroolissa.

Yksi tuomio oli kuitenkin erityisen onnistunut.

– Kolmannessa erässä USA:n Ken Morrow taklasi Neuvostoliiton Vladimir Krutovia kulmassa, sitten kiekko pelattiin keskialueelle, mutta seurasin tätä pariskuntaa takanani, ja näin, kun Krutov löi Morrow’ta mailalla poskelle. Meni sekunti, ja minulla oli käsi pystyssä.

– Sain hänet kiinni siitä tempusta.

Krutovin hölmöily katkaisi Neuvostoliiton loppukirin.

– Yleisö huusi seisaallaan viimeiset viisi minuuttia, Kaisla muistelee hetkeä, jolloin saivat alkunsa myöhemmin tavaramerkiksi tulleet rytmikkäät U-S-A, U-S-A -huudot.

USA sai sankaritarinansa, loppuunmyydyn The Field Housen yleisö repesi liitoksistaan ja päätuomari Kaisla keräsi kiitokset molemmilta osapuolilta. Pelin päätyttyä hän ymmärsi itsekin miten merkittävästä lopputuloksesta oli kyse.

– Se oli niin uskomatonta mitä siinä tapahtui, kun mietti sitä taustaa.

Unto Wiitalan oppipoika

Karl-Gustav Kaisla lopetti peliuransa vuonna 1962 pelattuaan Töölön Vesassa. Hän oli 19-vuotias. Pelaamaan oli tunkua. Kaikki eivät mahtuneet mukaan, kun halleistakin oli siihen aikaan pulaa.

– Tämä Helsingin halli valmistui vuonna 1966. Ei meillä ollut muuta kuin Tampere.

– Menin sitten armeijaan, tein töitä satamassa ja perustin perhettä, Kaisla kertoo.

Miten päädyit tuomariksi?

– Syyllinen istuu tuolla hallin yläkerrassa, Kaisla vastaa viitaten Helsingin jäähallin toimitusjohtajaan Harry Bogomoloffiin.

Bogomoloff oli erotuomari, hänen isänsä erotuomarivaliokunnan johtaja.

– Harry haki kavereita, jotka olivat lopettaneet pelaamisen. Hän kysyi lähdenkö mukaan. Siitä se sitten lähti syksyllä 1965.

Kaisla nousi liigatuomariksi 26-vuotiaana. Hänen mentorinsa oli vanhemman sukupolven huipputuomari Unto Wiitala.

– ”Unski” oli opettajani. Hän oli jo silloin legenda Suomessa. Hän oli ollut maalivahtina maajoukkueessa, Euroopan parhaita molareita. Hän siirtyi tuomariksi, kun hän lopetti pelaamisen. Hän oli myös tuomarina erittäin arvostettu, hän vihelsi olympialaisissa ja MM-kisoissa.

– Minulla oli onni saada olla hänen kanssaan, oppilaana jos näin voi sanoa.

Wiitalan mukaan on nimetty SM-liigan parhaalle erotuomarille vuosittain annettava tunnustus, Unto Wiitala -palkinto. Kaislalle se myönnettiin vuosina 1978, 1979, 1987 ja 1990.

Wiitala täyttää tänä vuonna 85 vuotta.

– Tapasin hänet [huhtikuun lopussa] Suomi-Venäjä-ottelussa. Hän käy silloin tällöin peleissä.

Vaimo ymmärtää

Kaislan ura erotuomarina päättyi kevään 1990 SM-finaaleihin. Sittemmin hän on työskennellyt 20 vuotta SM-liigan otteluvalvojana ja Suomen Erotuomariliiton hallituksessa.

Mitä tapahtuu seuraavaksi?

– Katsotaan, mitä aika tuo tullessaan. Nyt minulla on aikaa kiekolle, kun jäin eläkkeelle siviilityöstäni. Olen alkanut taas tuomita harrastesarjaa ja ikämiesten liigaa, ja samat äijäthän ne siellä pelaa kuin ennenkin. Vauhti on vain vähän hidastunut, Kaisla nauraa.

Hän ei ole kyllästynyt kiekkoelämään. Sattumukset piristävät. Kuluneen pudotuspelikevään puolivälierissä hän oli valvomassa Jyväskylässä JYP-Kärpät-ottelua. Peli kesti 118 minuuttia.

– Kaksi peliä kerralla! Siinä alkoi mehut vähän loppua.

Kaisla pääsi aloittamaan kotimatkansa vasta kello 23.55. Kotiintulo venyi aamuyölle.

Oliko vaimo vihainen?

– Ei, vaimo on itsekin urheillut. Kyllä hän tietää, että näissä hommissa menee toisinaan myöhään.

Kaislan perhe on melkoinen urheiluperhe, sillä poika Jan-Erik Kaisla on pelannut monta vuotta Kiekko-Vantaan maalivahtina.

Tunnin haastattelutuokion päätyttyä astumme ulos vanhasta jäähallista. Aurinko porottaa parkkipaikalle, on toukokuu. Kaisla suuntaa viereiselle Olympiastadionille, jossa on alkamassa Suomen Erotuomariliiton kokous.

Matka Olympiastadionille on lyhyt, toisin kuin Kaislan kiekkomiehenä kulkema yli 40 vuotta pitkä tie.

– Olen ollut tuomarina 15 maassa. Kiekkoilu on avartanut maailmaa.

Mikäs sitä kulkiessa, kun kiekko viehättää vieläkin.

» Lähetä palautetta toimitukselle