Färjestad - Takaisin kärkeä kohti

SHL / Artikkeli
Lars Haugen vartioi Färjestadin maalia.
Kuva © Timo Savela
Färjestad jäi viime kaudella ensimmäisen kerran ulos pudotuspeleistä 2000-luvulla. Nyt se lähtee hakemaan menestystä merkittävillä satsauksilla.

Färjestadin maalivahtikaksikko alkavalle kaudelle on erittäin kilpailukykyinen. KHL:n Dinamo Minskista hankittu norjalainen Lars Haugen on pelannut viidesti MM-kisoissa ja kerran olympialaisissa.

29-vuotias kanadalainen Justin Pogge onnistui ensimmäisellä SHL-kaudellaan erinomaisesti Färjestadissa. Hän pelasi 30 ottelua ja jatkoi samanlaisella tasolla kuin edellisellä kaudella Allsvenskanin BIK Karlskogassa. Molemmat ovat luotettavia ja tasonsa osoittaneita huippuvahteja.

Puolustus erittäin laadukas

Joukkueen puolustus on selvästi vahvistunut viime kaudesta. Lokomotiv Jaroslavlista hankittu Jonas Holös teki viime kaudella KHL:ssä kymmenen maalia ja on vahva kahden suunnan pakki. 21-vuotias Mikael Wikstrand teki Frölundassa 20 pistettä, kun taas AHL:stä saapuva Magnus Nygren on tehnyt kahdesti SHL:ssä yli kymmenen osumaa. Kokenut Tomas Skogs ja Växjössä mestaruuden voittanut Sebastian Erixon tuovat puolestaan jämäkkyyttä puolustukseen.

Puolustus on kokonaisuudessaan vahva: on niin taitoa, liikkuvuutta kuin fyysisyyttä. Kovaan taklauspeliin pystyy etenkin varakapteeneihin kuuluva norjalainen Ole-Kristian Tollefsen, joka aloittaa seurassa neljännen kautensa. Lisäksi Nygren ja Holös voivat hyvin olla koko sarjan parhaita pakkeja.

Johansson palaa seuraan

Toni Rajala lähti Luulajaan ja Per Åslund Saksan DEL-liigan Kölner Haieen, mutta hyökkäykseen on tehty hyviä hankintoja. Merkittävimmät niistä ovat Mikael Johansson, Robbie Earl ja Johan Ryno. 30-vuotias Johansson palaa Färjestadiin pelattuuaan kaksi edellistä kautta Leksandissa ja Rapperswilissa. Hän on erittäin taitava ja hyvin ajoitettuja syöttöjä tekevä pelaaja.

Earl on ollut Sveitsin NLA:ssa tehokas kolmella viime kaudella ja häneltä odotetaan vahvaa panosta myös Färjestadin hyökkäyspeliin. Ryno on 196-senttinen taitava sentteri, joka oli vahva Leksandissa monen kauden ajan. Hän ei ole fyysisin pelaaja, mutta on silti varsin tehokas ja osaa laukoa kiekkoa.

Hyökkäykseen tärkeimpiin pelaajiin lukeutuu myös Milan Gulas, joka ei onnistunut KHL:ssä, mutta oli viime kaudella Färjestadin tehokkain pelaaja. Seuralla on myös muutama lahjakas nuori, kuten 1997-ikäluokan Joel Eriksson Ek ja Rasmus Asplund, joilla on mahdollisuudet olla merkittäviä pelaajia jo lähitulevaisuudessa.

Jatkoaika arvioi Färjestadin runkosarjan sijalle neljä.

» Lähetä palautetta toimitukselle